Vielä siitä !*&n bussiterminaalista

Bussiterminaalin paikasta on ollut vääntöä täällä ja sanomalehdissä ja isot pojat ja tytöt taistelee siitä ihan virkansa puolesta.

On vaan jäänyt epäselväksi, että mikä vika siinä nykyisessä systeemissä oikeastaan on? Onko se edes mikään vaihtoehto vai onko olemassa joku "iso suunnitelma" johon tuo Valtakatu ei sovi?

Näyttävät ihmiset toistaiseksi bussiin ja poiskin pääsevän, bussit pääsee kohti määränpäätään mielestäni sujuvasti ja bussin odottajille löytyy lähistöltä pikkusuolaista ja virvoketta. Mikä siis on ongelmana?
3514
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Bussiliikenteen kannalta nykysysteemissä ei ole mitään vikaa... Mutta kaupunginisien mielestä kirkon edusta pitäisi rauhoittaa autoilta, etenkin busseilta. Ehkä he ovat oikeassa, ehkä ei..

Jos tahtoa ja rahaa olisi, tehtäisiin citykorttelin alle ja päälle samantyylinen systeemi kuin Helsingin Kampissa. Parkkipaikat ja bussiterminaali maan alle, ja ostoskeskus päälle. Itse asiassa parkkihalli ja ostoskeskus siihen on hyvin mahdollisesti tulossakin. Herää kysymys, että miksei sitten samantien tehdä bussiterminaliakin maan alle. Paikka olisi sama kuin nytkin, mutta vain 10 metriä alempana... Katutaso olisi pyhitetty kevyelle liikenteelle.

Hyvänä puolena olisi lisäksi se, että matkustajat voisivat odottaa bussiaan sisätiloissa. Keskustan vetovoiman kannalta ei varmasti olisi huono asia, että ihmiset pääsisivät mukavasti palveluiden äärille huonollakin kelillä ja myös sieltä pois.

Äänestä
  • Ah, kirkko siis tässäkin kaiken pahan takana:) Miun puolesta noille kirkoille, moskeijoille sun muille valtakunnansaleille voisi kaavoittaa vaikka oman korttelin jostain laitakaupungilta, mutta nyt menee hyvää tilaa ihan keskustasta pienen piirin harrastukseen.

    Äkkiseltään tuo maan alle rakentaminen kuulostaa Lappeenrannan kokoisessa kylässä vähän liioittelulta, mutta ehkeipä se sittenkään ole niin kallista? Kauan vaan tuntuu kestävän tuon Kauppakadun pätkän remppaaminenkin vaikka ei sinne alle edes mitään tiloja tule.

    Äänestä

  • JayEiffel kirjoitti:

    Ah, kirkko siis tässäkin kaiken pahan takana:) Miun puolesta noille kirkoille, moskeijoille sun muille valtakunnansaleille voisi kaavoittaa vaikka oman korttelin jostain laitakaupungilta, mutta nyt menee hyvää tilaa ihan keskustasta pienen piirin harrastukseen.

    Äkkiseltään tuo maan alle rakentaminen kuulostaa Lappeenrannan kokoisessa kylässä vähän liioittelulta, mutta ehkeipä se sittenkään ole niin kallista? Kauan vaan tuntuu kestävän tuon Kauppakadun pätkän remppaaminenkin vaikka ei sinne alle edes mitään tiloja tule.

    Parkkihalli kyseiseen paikkaan on hyvin todennäköisesti tulossa, joten tuskin kustannukset kovin paljon nousisivat vaikka siihen tehtäisiin samalla terminaali ja läpiajoväylä busseillekin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JayEiffel kirjoitti:

Bussiterminaalin paikasta on ollut vääntöä täällä ja sanomalehdissä ja isot pojat ja tytöt taistelee siitä ihan virkansa puolesta.

On vaan jäänyt epäselväksi, että mikä vika siinä nykyisessä systeemissä oikeastaan on? Onko se edes mikään vaihtoehto vai onko olemassa joku "iso suunnitelma" johon tuo Valtakatu ei sovi?

Näyttävät ihmiset toistaiseksi bussiin ja poiskin pääsevän, bussit pääsee kohti määränpäätään mielestäni sujuvasti ja bussin odottajille löytyy lähistöltä pikkusuolaista ja virvoketta. Mikä siis on ongelmana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu