Koirapuistopuolen juttuja kun tässä lueskelin niin ymmärsin että todella moni käyttää juoksuista narttuaan koirapuistossa.. 8| Käsittämätöntä, itelle ei kyllä ikinä tulis mieleenkään tuommonen. Ihan vaan muitten koirien mielenrauhan vuoksikin jättäisin käymättä vaikka olisi mahdollisuus päästää tyhjään puistoon.
Vähän alkoi kyllä sapettaa ne vastaukset, että mikä olisikaan parempi paikka juoksuttaa kiimaista narttua kuin aidattu alue..
Vähän alkoi kyllä sapettaa ne vastaukset, että mikä olisikaan parempi paikka juoksuttaa kiimaista narttua kuin aidattu alue..
Vastaukset 5
Vanhimmat
kyllä minuakin sapettaa kun pojan vien puistoon ja sillä silmäyksellä sillä seisoo muukin kuin järki,nuppi sekasin loppupäivän.Kyllä pitäsi vähän ajatella kun yleiseen paikkan juoksulla olevan narttunsa päästää,muutenki niin vaikeata aikaa kun ja jos kahden kolmenkin kilsan päässä juoksuinen tytteli niin on pojalla elo sekaisin ja sotkee koko perheen elämän uikutuksillaan.
niin itsekäs kuin ihminen. Mitään mikä liittyy ihmisen tekemisiin tai tekemättä jättämisiin, ei tarvitse ihmetellä tässä maailmassa.
tulis mieleenkään viedä kiimasta narttua koira puistoon. Muutenkin juoksun aikana kiertelen syrjemmässä, enkä ihan yleisimmillä paikoilla kulje, missä paljon koiria muuten.
Meitä on niin monenlaisia...
Ei tulisi kyllä itselle mieleen viedä juoksuista koiraa koirapuistoon. Saati sitten pitää edes irti. En tosiaan kaipaa vahinkopentuja :/
alan pikkuhiljaa ymmärtää miksi niitä sekarotuisia vahinkopentuja syntyy. Suurin syy taitaa olla tyhmyys.