Pian on vuoden päivät siitä kun aloin käyttämään Zopinoxia. Välillä tuntuu, että siitäkään ei ole mitään apua. Otan sitä melkein joka ilta. Tiedätkö miten kauan niitä uskaltaa käyttää (esim. loppu elämä)? Ne edes vähän auttaa nukkumiseen. Onkohan ne keholle kuinka haitallisia? Millaisia kokemuksia sinulla on valmisteesta. Aamulla aina paha maku suussa ja viileäm juoma maistuu ällöltä Zopinox -yön jälkeen. 8)
Zopinox
77
79897
Vastaukset
- juttu.
Voi sitä käyttää niin kauan kuin lääkäri määrää. Haittapuolena se, että aamulla on yleensä metallin maku suussa. Pitkällä aikavälillä siihen myös tottuu, niin että elimistö vaatii isomman annoksen. Luehan pakkausseloste, siellä on tarkempia tietoja. Lääke voi aiheuttaa muistivaikeuksia...
- eräs 23-v
Aloin syömään zopinoxia univaikeuksiin 9 vuotta sitten,kohta olin jo koukussa....toleranssi kasvaa todella äkkiä.Vasta viime joulukuussa lähdin vapaaehtoisesti laitoshoitoon,annokset tässä vaiheessa oli ihan älyttömiä,pahimmillaan 100 tablettia 3 päivän aikana,ennen ensimmäistä katkolle menoa viikon verran joka päivä 30 tablettia.J-pään sosiaalisairaalaan vierotukseen tammikuussa,katkolla vierotusoireet jo ihan helvettiä....en toivois niitä pahimmalle vihollisellenikaan.Kramppailu pahinta.Muisti on kärsiny pitkän käytön aikana tosi pahasti,pitäkää sekin mielessä......maksa kuin ihmeen kaupalla ehjä,en tarvi siirtoa.Nyt on sairaalahoito takana,elämä ilman zopinoxia on onnistunut.Edelleen avohoidossa,lääkkeitä ei voi tiputtaa hetkessä.Vierotusoireet pysyy pelkästään näillä diapameilla poissa.9 vuotta......mitä kaikkea siinä ajassa olisi voinut tehdä......olkaa ihmiset varovaisia näiden lääkkeiden kanssa.Multa ne vei paljon pois.Suosittelen ennemmin Remeronia tai muuta riippuvuutta aiheuttamatonta lääkettä univaikeuksiin.
- vilperto
eräs 23-v kirjoitti:

joo.oón aika sekasin kun kirjotan tätä juttua..sadan purkki menee viikossa.ei mitään tolkkua mut kun vituttaa niin ei unii tuu ja vaikka saiskin nukuttua niin se on niin sairasta katseltavaa ettei eides huvita nukkua mut yrittää vaan saada rauhallisemman olon.vittumaista kun lähimmöiset eivät oikeasti ymmärrä mikä on olo kun pää meinaa hajoo,ja minkä sill kukaan voi.pystyn olee ilma zoppareit mut tietää et helppo kein ottaa huolettomuus ja kuosit leka vodkaa sekaan ja ei muita eilisestä ja ehkä seurastavakaan päiväst paljoo.täl hetkel oon tykittäny 20kpl ja litran vodun,ei meinaa siltikään olo heöpottaa.oon käyny jubaa eri tohtorien kanssa mut ei neoo auttanu mua,psykiatri totes vaikeen masennuksen mut vitun vaikee suhtautuu siihenään kun kaverin on joku ihan pro äijä lääketieteessä ja monessa muussa mut oma kuva jäi et mietin et kumpikohan on enemmän friikki marilyn manson vai kyseinen psykiatri..oon käyny muutaman luona ja saanu hyvin yhteyden heihin mut omat ongelmat ei vaaan tuu ratkaistuksi.sori et tulee välil sekavaa tekstii kun kyl noi zopparit vähän vaiheeseen laittaa ja viel viinaa päälle niin tietäähän sen miten siin pää toimii mut ei tääkään mikään ratkasu oo!vaikeinta vaan sanoo lähimmäisille niikuin asiat on ja vaik kuinka yrittäis selittää ja yrittää enemmän kun täysii elää sitä normaalii puuduttavaa arkee niin ahdistus vaan kasvaa.pakko päästää irti mut zoppareist kun puhutaan niin mun mielipide jakautuu kahteen osaan .jos on tilapäisiä unihäiriöirä ja tarvii unta in se vittunmainen raudan mau aika pieni hinta siitä et saa nukutuks.. mun tapaukses oon jo menetetty en tiedä et tuleeks vierotus oireita muta kun se et tietää et saa varman nukkumatin silloin kun tarvii se on se henkine koukku mist pääsee irti aika helposti kun vain jaksaa uskoo siihen.ite oon jo menny in pitkälle et ei mult lähe järki eikä paskat fiilikse eikä uni tuu vaik tankkaisin kuinka paljon niitä ehkä toleranssi on niin korkealla mut suosittelen kaikille et jos tarvii yhen tai kaks yötä nukuttuu pitkän valomisen jälkeen niin ihan o mut älkää vittu lähtekö kierteeseen et tähän on helppoo ratkasu eli napit naamaan ja pahamieli unohtuu.muutama viiko ja oot jo niin immuuni sille lääkkeelle et annos koko kasvaa aika rajusti varsinkin jos on parisuhde huolia ja jos alat käyttämään suhteen aikana niin tappaa sexin ja kaiken muun sönkytoiminnan koska et vain ole sitä toistavarten siinä vaan menet omia una.. tohtori määrää lääkkeitä helposti ja se on oikein mut jälkiseuraamukset n vitun paljon rankempia käydä läpi et pääsee normi rymiin kiinni... ja niist vierotus oireis puhut paskaa niist ei tuu ainakaan mitään kovii refloi sen voin kertoa.oon lopettanu moneen kertaan ja se eio fyysinen koukku vaan sun piene päässä luoa ratkasu helpolle unelle mikä tulee jäämään tuntiin tai kahteen toleranssin noustua.kirjotan tätä tekstiä umpi jurrissa muutamankymmenen zopparin ja pullon vodkaa jälkeen et kyl se toleranssi nousee ja kuoppaa itelleen kaivaa mut jos enee totaalisen hetkelliseen käyttöön niin sit voin sano at auttaa vfaik en mikään lääkäri olekkaan mut elämän koulua varmasti käyny enemmän kuin moni ja lääketiede on lähellä mut nyt tuntuu jo et vääristä syistä.zopiclon auttaa mut älä syö yöiviikkoa.. muuten koet et se on liian helppo ratkasu t:tainnut joskus testata..
- ikkunai

miten sä saat noin paljon ?
- Anonyymi

Mitä paskapuhetta. Ei kukaan lääkäri kirjoita noun paljon tabuja. Ja 30kpl/päivä... 😂😂
- Anonyymi
Melatolin Plus unihäiriöiden hoidossa - http://tonzes.com/sleepfi.htm Auttoi kohtalaisen hyvin silloin, kun uni oli vuosia sitten täysin kateissa.
- Anonyymi
vilperto kirjoitti:

Vanhoja on nuo kirjoitukset ja jos totta ova ihmettelenmiten ois mahdollista saada edes käyttöönsä tuollaisia määriä Kelahan on tosi tarkka noiden resepti lääkkeiden kaa. Itse en saannut todellakaan unta aikaiseksi en edes väsymystä, joten en alkanut käyttämään. Tenoxilla noin. 3h yössä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä paskapuhetta. Ei kukaan lääkäri kirjoita noun paljon tabuja. Ja 30kpl/päivä... 😂😂
Komppaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä paskapuhetta. Ei kukaan lääkäri kirjoita noun paljon tabuja. Ja 30kpl/päivä... 😂😂
En myöskään usko että ketään lääkärik kirjoittaa tuollaisia määriä 100 tablettia viikossa ei ole mahdollista.
- pete,,
Olen käyttänyt unilääkkeitä muutamia vuosia en jatkuvasti vain korkeintaan 1-2 viikoa kerralla välissä on ollut puolenvuoden lääkettömiä jaksoja . en ole käyttänyt Zopinoxia mutta vastaavaa missä Tsopikloni vaikuttavana aineena . mulla seuraavanlaisia sivu vaikutuksia kädet ja jalat puutuvat tarkkaavaisuus työssä heikentyy metallin maku suussa ja myös muisti heikentynyt käytön aikana .no sivuvaikutukset on yksilöllisiä . olen huomannut jos käyttää pitemmän jakson lääkkeen teho heikkenee . en suosittele pitkäaikaiseen käyttöön .koska unettomuutesi on jatkuu pitkään kannattaa mennä lääkäriin ja keskustella vaihtoehdoista . jaksamista sulle Tv Pete tossa viellä linkki missä on tietoja lääkkeestä http://www.tohtori.fi/?page=0545318&searchtype=1&searchstring=Zopinox&searchpage=1&id=4190531
- "mummo"
Minä en käytä säännöllisesti Zopinoxia.Minulle on sanottu että tulee riippuvaiseksi jos käyttää jatkuvasti.Kuntoutus matkoilla otan joka ilta että jaksan päivän rehkiä ja kotona vain silloin tällöin kun olen väsymmyksestä ihan naatti.Se hyvä puoli minulla on kun ei tarvi aamuisin töihin lähteä.Olen kerrassaan tympääntynyt joka öisiin kellon katsomisiin ja kyljen kääntelyihin.Olisin onnellinen jos vielä joskus saisin nukkua kunnon pitkän yön ilman nukahtamis lääkkeitä.
- Anonyymi
Minäki olisin onnellinen ilman zopinoxsia
- Anonyymi
Sama juttu, voin valvoa kolme yötä huolehti ,vaikka olen väsynyt en nukahda Pitkän valvomisen jälkeen voi nukkua tunnin kaksi ja olen entistä väsyneempi.
Minulla tämä ongelma on ollut kymmeniä vuosia.
- uneton 37v.
hei!
olen käyttänyt imovanea/zopinoxia noin 10 vuotta.en ole huomannut (lääke oireita itselläni.työt jaksan/kykenen tehdä.lapset ja kodin hoitaa.mutta ilman unta=lääkettä en jaksa ja kykene.
lääkettä syön unettomuuteen mielummin kuin kärsin armottomista paniikki/ahdistus kohtauksista joita tuli kun valvoin..valvoin ja valvoin!
joten valinta on minulla ehdottomasti unta ja sen saan vain lääkkeellä jos silläkään.- Unihäiriöinen
Minä olen syönyt Imovanea (sama vaikuttava aine kuin Zopinoxissa) nyt kaksi ja puoli kuukautta putkeen, nukahtaminen ei kertakaikkiaan vain onnistu ilman sitä. Jos yritän nukahtaa ilman sitä, niin se ei onnistu, vaan valvon koko yön ahdistuneena ja levottomana. Tiedän, että sitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, mutta minkäs teet, toinen vaihtoehto on valvoa yöt ja olla sitten seuraavana päivänä rättiväsynyt ja kiukkuinen. Mä olen kans huomannu muistin heikkenemistä Imovanen käytön aikana. Mulla on viikon päästä aika mun hoitavalle lääkärille, joka ne lääkkeet on määränny, ja ehkä voin hänen kanssaan keskustella asiasta. Ja sekin mua erityisesti ärsyttää, kun Imovanea saa vain niin pienissä pakkauksissa (30 kpl), niin joudun jatkuvasti ravaamaan MTT:ssä uusimassa reseptiä.
- uneton 37v
Unihäiriöinen kirjoitti:

koko 30/ei kuulu korvattaviin lääkkeisiin.kun taas pakkaus 100 kuuluu.olisiko melkein sama hinta vaikka määrä huomattavasti isompi.oletko pyytänyt 100 pakettia?kerran pyysin niin sain kyllä heti.
sama zopinoxilla on huomattavasti alempi hinta ja kuuluu korvattaviin ja 100kpl kirjoittaa lääkäri aina,kun silloin kerran pyysin. - Unihäiriöinen
uneton 37v kirjoitti:
koko 30/ei kuulu korvattaviin lääkkeisiin.kun taas pakkaus 100 kuuluu.olisiko melkein sama hinta vaikka määrä huomattavasti isompi.oletko pyytänyt 100 pakettia?kerran pyysin niin sain kyllä heti.
sama zopinoxilla on huomattavasti alempi hinta ja kuuluu korvattaviin ja 100kpl kirjoittaa lääkäri aina,kun silloin kerran pyysin.No en ole pyytänyt,kun en ole tiennyt, että niitä saa isompiakin pakkauksia. Lääkärini määrää varmaan siksi minulle vain 30 kpl:n pakkauksia, koska periaatteessa hän määräsi niitä vain tarvittaessa otettavaksi, ei joka päivä otettavaksi. Mutta minulla on kyllä lääkärilleni aika maanantaina, otan tämän siellä puheeksi.
- ....:)
Unihäiriöinen kirjoitti:
No en ole pyytänyt,kun en ole tiennyt, että niitä saa isompiakin pakkauksia. Lääkärini määrää varmaan siksi minulle vain 30 kpl:n pakkauksia, koska periaatteessa hän määräsi niitä vain tarvittaessa otettavaksi, ei joka päivä otettavaksi. Mutta minulla on kyllä lääkärilleni aika maanantaina, otan tämän siellä puheeksi.
vaikka www.yliopistonapteekki.fi
siellä on hinta laskuri.ja kertoo ei korvattavat/korvattavat ja mitä kappale määriä on.aika monissakin lääkkeissä korvaus ei tule esim:30kpl.mutta 100kpl tulee.imovane ainakin yksi tälläinen. - fasdfddsfdds
Unihäiriöinen kirjoitti:
Minä olen syönyt Imovanea (sama vaikuttava aine kuin Zopinoxissa) nyt kaksi ja puoli kuukautta putkeen, nukahtaminen ei kertakaikkiaan vain onnistu ilman sitä. Jos yritän nukahtaa ilman sitä, niin se ei onnistu, vaan valvon koko yön ahdistuneena ja levottomana. Tiedän, että sitä ei ole tarkoitettu jatkuvaan käyttöön, mutta minkäs teet, toinen vaihtoehto on valvoa yöt ja olla sitten seuraavana päivänä rättiväsynyt ja kiukkuinen. Mä olen kans huomannu muistin heikkenemistä Imovanen käytön aikana. Mulla on viikon päästä aika mun hoitavalle lääkärille, joka ne lääkkeet on määränny, ja ehkä voin hänen kanssaan keskustella asiasta. Ja sekin mua erityisesti ärsyttää, kun Imovanea saa vain niin pienissä pakkauksissa (30 kpl), niin joudun jatkuvasti ravaamaan MTT:ssä uusimassa reseptiä.
oon syöny zopinoxia 12 vee (= imovane ilman laktoosia) ja lääkäri määrään aina 2 x 100 tabuu. jokaiselle lääkärille jonka olen tavannut ko. aikana mistä tahansa syystä - jalka selkä maha sappirakko jne. - olen maininnut kuinka kauan ja paljon olen syönyt. ketään ei oo kiinnostanu paskaakaan. sen kuin kirjoittaa uuden reseptin. hautaan saakka voi syödä. hautaankaan ei pääse punomatta narua kaulaan. on imovane/zopinox sen verran miatoo.
- LÄÄKE TUTKIA
....:) kirjoitti:
vaikka www.yliopistonapteekki.fi
siellä on hinta laskuri.ja kertoo ei korvattavat/korvattavat ja mitä kappale määriä on.aika monissakin lääkkeissä korvaus ei tule esim:30kpl.mutta 100kpl tulee.imovane ainakin yksi tälläinen.NYT SAA TÄLLÄHETKELLÄ IMOVANE 7.5.MG KELEN KORVAUKSEN KOSKA HINTA
ON LASKEN - Anonyymi
Olen käyttänyt samoja lääkkeitä ainakin 10 vuotta. Puolikas riittää, enkä ole havainut sivuoireita. Sairauksia on mm sepelvaltimotauti, astma ja nivelrikko. Ei tulisi elämästä mitään ilman näitä pillereitä, koska unen saanti muuten olisi mahdotonta.
Etenkin nuoremmat lääkärit ovat hanakoita lopettamaan potilailta ko.lääkkeiden käytön, mutta tilalle ei ole tarjota muita vaihtoehtoja. Sanotaan vain, että koeta olla ilmanpollereitä.
Terveisin Pena 85v.
- 100kpl.
on teillä että kirjoitetaan vain se 30kpl?
tai onko joku sitten maininnut tohtorille että 100kpl/kuuluu korvattaviin mutta 30 ei. - Juuli28
Liikakäytön haittavaikutukset ovat esim vatsakivut ja ripuli.
- leenuke
Taisin jäädä jo melkein ekasta pilleristä riippuvaiseksi ja joka päivä toleranssi vaan kasvo. Joskus meni muistikin edelliseltä illalta kun otin useamman kerralla jos yksi ei tuntunut riittävän. Kun yritin lopettaa niiden ottamisen niin unet lakkasivat siihen ja piti mennä lekuriin kysymään apua. Sain toisenlaisia nappeja tilalle eikä paljoo parantunu tilanne..
- Sleepless In Seattle
Otin noin 1 kk ajan zopinoxia joka ilta,Minulle oli määrätty 0.5-1 tabl iltaisin.
Olin aiemmin käyttänyt imovanea hyvin tuloksin.Tarkoitan hyvin tuloksin niin että kun otin tabletin pääsin 30 - 45 min kulutua uneen enkä herännyt kuin 7-8 tunnin kuluttua erittäin virkeänä ja kaikki ok,valmiina töihin .Zopinoksin teho ei ollut samaa,tai en tiedä onko minulle tullut kertakaikkiaan vaan niin suuri toleantssi ko lääkkeestä,saattaa olla että minulle määrätyt zopinokset olivat laimeampia kuin imovan.Olen käyttänyt sitä nyt 1 kk.miltei joka päivä.Määrätty annostus minulle on 1 tabl. 7,5 mg iltaisin ennen nukkumaanmenoa.Otan yhden -2 tabl. kerralla.Öisin saan nukuttua n 4-6 tuntia mutta koko aamupäivä menne pilalla.Tiedän että pitäisi ottaa vaan se mikä on määrätty mutta uni ei tule eikä 3 vrk valvominen huvita.Toinen määräty lääke nukkumiseen on tenox,jota otan mutta näitä kahta en ota yhtäaikaa.
Lisäksi minulla on aloitettu vakavaan masennuksen seromex hoito noin viikko sitten.
Tällä hetkellä keplottelen tässä välissä.En nuku oikein koskaan, en eden muista milloin viimeksi kunnolla.Odotan että seromexin vaikutus alkaa ja pääseen kiinni elämänsyrjään ja positiivisempaan ajattelutapaan...Kuulisin eritäin mieluusti miettäitänne ja kokemuksinne.en vaan tiedä miten toimia, tämä on minulle ensi asken ylipäänsä kertoa tallaisist asioista.- Poomu Veikelä
Kannattaisi pysytellä viimeiseen asti irti noista nukahtamislääkkeistä. Tai ainakin kuurin jälkeen annostata pienenmpäen ja tämän jälkeen pois kokonaan. Ei ole terveellisiä käyttää näitä lääkkeitä pitkiä aikoja, vaikuttavat mm. hermostoon ja elimistön luonnolliseen hormonitoimintaan.
Zopinox on hyvä lääke krooniseen unettomuuten, mutta tästä kun päästy yli, niin kantsii pikkuhiljaa rimpuilla siitä irti. Yleensä unettomuudelle on selkeät syyt (stressi, huono ruokavalio, liikunta vähissä jne). Kannattaa tehdä elämänmuutos ja päästä näistä lääkkeistä eroon mahdollisimman nopesti! - 1/2 imovanea
Harva ihminen kärsii kroonisesta unettomuudesta, useimmilla kyse on stressistä, elämäntavoista tms. kuten joku jo edellä mainitsikin.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi niitä otetaan omavaltaisesti yli sen lääkärin annostuksen? Lääkäri määrää 1/2-1 tbl tarvittaessa ja toinen ottaa niitä 2 tbl joka ilta....
Sitten itketään toleranssia, tarkoitushan onkin aloittaa pienemmästä annoksesta ja vain tarvittaessa ettei sitä syntyisi niin helposti. Unilääkkeenkin kanssa on ihan hyvä toisinaan pitää muutaman viikon käyttötaukoja, jonka jälkeen aloittaa uudelleen. Elimistölle uusi aine tauon jälkeen.
Itse teen kolmivuorotyötä, nukun normaalisti hyvin, mutta yövuorojen jälkeen nukkuminen yhtä tuskaa. Nukuin aiemmin yövuorojen jälkeen tunnin parin pätkissä ja kaikkiaan maks 4-5 tuntia. Olo oli kuin olisi humalassa ollut ja koko roppa sekaisin muutaman päivän.
Lääkärille puhuin ongelmasta, määräsi imovanea 1/2 tbl yövuoron jälkeen otettavaksi ja se riitti, ei tarvitse yövuoroista enää ressata. - ZZZZ...
1/2 imovanea kirjoitti:
Harva ihminen kärsii kroonisesta unettomuudesta, useimmilla kyse on stressistä, elämäntavoista tms. kuten joku jo edellä mainitsikin.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi niitä otetaan omavaltaisesti yli sen lääkärin annostuksen? Lääkäri määrää 1/2-1 tbl tarvittaessa ja toinen ottaa niitä 2 tbl joka ilta....
Sitten itketään toleranssia, tarkoitushan onkin aloittaa pienemmästä annoksesta ja vain tarvittaessa ettei sitä syntyisi niin helposti. Unilääkkeenkin kanssa on ihan hyvä toisinaan pitää muutaman viikon käyttötaukoja, jonka jälkeen aloittaa uudelleen. Elimistölle uusi aine tauon jälkeen.
Itse teen kolmivuorotyötä, nukun normaalisti hyvin, mutta yövuorojen jälkeen nukkuminen yhtä tuskaa. Nukuin aiemmin yövuorojen jälkeen tunnin parin pätkissä ja kaikkiaan maks 4-5 tuntia. Olo oli kuin olisi humalassa ollut ja koko roppa sekaisin muutaman päivän.
Lääkärille puhuin ongelmasta, määräsi imovanea 1/2 tbl yövuoron jälkeen otettavaksi ja se riitti, ei tarvitse yövuoroista enää ressata.ärsyttää lukea ja kuulla kommentteja ihmisiltä jotka eivät itse kärsi vaikeasta unettomuudesta. Tyyliin; "kyllä sitä ihminen nukkuu kun on tarpeeksi väsynyt" tai "senkun vaan painaa pään tyynyyn ja nukkuu". Itselläni on ollut vaikea unettomuus 7 vuotta ja se alkoi kovien kipujen takia. Kivut nykyään hallinnassa, mutta unettomuss kroonistui. Mitään selkeää syytä unettomuudelle ei siis enää ole, olen liikunnallinen, en stressaa sen kummemmin asioita, opiskelin uuden ammatinkin, uni ei vaan yksinkertaisesti tule!!
Joten ei auta fyysinen tai henkinen rasitus, ei mietiskelyt/rentoutukset, kaikkea on yritetty. Ja lääkäreiltä ei apua saa, muuta kun ehkä reseptin.. Lääkkeitä syön vain joskus kun jalat jo lähtee alta väsymyksestä.. eivätpä ole juuri auttaneet.. en juurikaan tiedä enää vaihtoehtoja mitä kokeilla kun en tahdo tuohon lääkekierteeseen lähteä, zopinoxia ainoastaan käytössä sallituissa rajoissa, kyllä se muutaman tunnin unta saattaa antaa.. Mutta valitettavasti tästä on täysipainoinen elämästä nauttiminen kaukana, kyse on lähinnä selviytymisestä päivästä toiseen.. - apillforyou
ZZZZ... kirjoitti:
ärsyttää lukea ja kuulla kommentteja ihmisiltä jotka eivät itse kärsi vaikeasta unettomuudesta. Tyyliin; "kyllä sitä ihminen nukkuu kun on tarpeeksi väsynyt" tai "senkun vaan painaa pään tyynyyn ja nukkuu". Itselläni on ollut vaikea unettomuus 7 vuotta ja se alkoi kovien kipujen takia. Kivut nykyään hallinnassa, mutta unettomuss kroonistui. Mitään selkeää syytä unettomuudelle ei siis enää ole, olen liikunnallinen, en stressaa sen kummemmin asioita, opiskelin uuden ammatinkin, uni ei vaan yksinkertaisesti tule!!
Joten ei auta fyysinen tai henkinen rasitus, ei mietiskelyt/rentoutukset, kaikkea on yritetty. Ja lääkäreiltä ei apua saa, muuta kun ehkä reseptin.. Lääkkeitä syön vain joskus kun jalat jo lähtee alta väsymyksestä.. eivätpä ole juuri auttaneet.. en juurikaan tiedä enää vaihtoehtoja mitä kokeilla kun en tahdo tuohon lääkekierteeseen lähteä, zopinoxia ainoastaan käytössä sallituissa rajoissa, kyllä se muutaman tunnin unta saattaa antaa.. Mutta valitettavasti tästä on täysipainoinen elämästä nauttiminen kaukana, kyse on lähinnä selviytymisestä päivästä toiseen..Itse olen kärsinyt unettomuudesta enemmän tai vähemmän vuosien varrella, n. puolitoista vuotta sitten oli pahin unettomuuskausi, jolloin hain unilääkkeet (Tenox 20 mg), sitä käytin n. puoli vuotta jonka jälkeen lopetin kun halusin kokeilla saanko enää untai lman lääkettä. pari yötä meni valvoessa mutta sitten rupesinkin nukkumaan täysin ilman lääkkeitä. Nyttemmin on ollut välillä unettomuus-jaksoja, edelleen minulla on varalla nukahtamislääkkeitä (Zopicklon 7,5 mg) joita olen välillä käyttänyt jopa viikkoja putkeen, eikä ole ollut mitään ongelmaa päästä niistä eroon.
Itseänikin ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka lässyttävät että kun on tarpeeksi väsynyt niin nukkuu missä vaan, ja hevon paskat, itse olen ollut kuoleman väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti mutta uni ei vaan kertakaikkiaan ole tullut. Hyvähän se niiden on sanoa, jotka eivät unettomuudesta ole kärsineet. Itse aion käyttää todennäköisesti koko elämäni unilääkkeitä tarpeen mukaan, en huvin vuoksi vaan jos ei uni tule niin ainakin apua on saatavilla.
Tsemppiä muillekkin unettomille!! - triptyl
apillforyou kirjoitti:
Itse olen kärsinyt unettomuudesta enemmän tai vähemmän vuosien varrella, n. puolitoista vuotta sitten oli pahin unettomuuskausi, jolloin hain unilääkkeet (Tenox 20 mg), sitä käytin n. puoli vuotta jonka jälkeen lopetin kun halusin kokeilla saanko enää untai lman lääkettä. pari yötä meni valvoessa mutta sitten rupesinkin nukkumaan täysin ilman lääkkeitä. Nyttemmin on ollut välillä unettomuus-jaksoja, edelleen minulla on varalla nukahtamislääkkeitä (Zopicklon 7,5 mg) joita olen välillä käyttänyt jopa viikkoja putkeen, eikä ole ollut mitään ongelmaa päästä niistä eroon.

Tsemppiä muillekkin unettomille!!ite käytän triptyliä unettomuuteen 25mg iltaisin. auttaa tosi hyvin! nukuttaa ja myös syventää unta eli oon virkeä kun käytän sitä, aiemmin en ollu varmaa koskaa virkeä! olen nyt 27v ja sain sen vuos sitten, lääkäri sano ette viitte zopinoxia tms kirjottaa koska jos näin nuorena alan sitä syömään ni mikä on tilanne 20v päästä. Triptyliin oon tosi tyytyväinen. Siihen ei myöskään tuu mitään riippuvuutta eli hyvin pystyy olemaan välillä myös ilman.
- Ei enää käytössä
triptyl kirjoitti:
ite käytän triptyliä unettomuuteen 25mg iltaisin. auttaa tosi hyvin! nukuttaa ja myös syventää unta eli oon virkeä kun käytän sitä, aiemmin en ollu varmaa koskaa virkeä! olen nyt 27v ja sain sen vuos sitten, lääkäri sano ette viitte zopinoxia tms kirjottaa koska jos näin nuorena alan sitä syömään ni mikä on tilanne 20v päästä. Triptyliin oon tosi tyytyväinen. Siihen ei myöskään tuu mitään riippuvuutta eli hyvin pystyy olemaan välillä myös ilman.
Zopinox toimii hyvin. Antaa unen mutta kummasti myös piristää :o Jos ottaa illalla puolikkaan, nukkuu väh.5 h yössä,mutta jos aamulla toisen puolikkaan, piristyykin kohta kummasti. Muilla vastaavaa?
- annostus!
Ei enää käytössä kirjoitti:
Zopinox toimii hyvin. Antaa unen mutta kummasti myös piristää :o Jos ottaa illalla puolikkaan, nukkuu väh.5 h yössä,mutta jos aamulla toisen puolikkaan, piristyykin kohta kummasti. Muilla vastaavaa?
suuremmasta annoksesta tulee vastavaikutus eli piristyy. Toimii parhaiten pienellä annostuksella eli puoli tbl..
- johanxi
1/2 imovanea kirjoitti:
Harva ihminen kärsii kroonisesta unettomuudesta, useimmilla kyse on stressistä, elämäntavoista tms. kuten joku jo edellä mainitsikin.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi niitä otetaan omavaltaisesti yli sen lääkärin annostuksen? Lääkäri määrää 1/2-1 tbl tarvittaessa ja toinen ottaa niitä 2 tbl joka ilta....
Sitten itketään toleranssia, tarkoitushan onkin aloittaa pienemmästä annoksesta ja vain tarvittaessa ettei sitä syntyisi niin helposti. Unilääkkeenkin kanssa on ihan hyvä toisinaan pitää muutaman viikon käyttötaukoja, jonka jälkeen aloittaa uudelleen. Elimistölle uusi aine tauon jälkeen.
Itse teen kolmivuorotyötä, nukun normaalisti hyvin, mutta yövuorojen jälkeen nukkuminen yhtä tuskaa. Nukuin aiemmin yövuorojen jälkeen tunnin parin pätkissä ja kaikkiaan maks 4-5 tuntia. Olo oli kuin olisi humalassa ollut ja koko roppa sekaisin muutaman päivän.
Lääkärille puhuin ongelmasta, määräsi imovanea 1/2 tbl yövuoron jälkeen otettavaksi ja se riitti, ei tarvitse yövuoroista enää ressata.Mulla kans sama ongelma, ettei saa nukuttua vuororytmin vaihtuessa. Ennakoin sitä puolikkaalla zopinoxilla ja nukahdan ihan hyvin sen jälkeen, ja nukun ihan normaalin yö-/päiväunet työvuorosta riippuen. Sressitilanteessa otan joskus kokonaisen. Pyrin kuitenkin pitämään kiinni siitä puolikkaasta.
- Anthonia
apillforyou kirjoitti:
Itse olen kärsinyt unettomuudesta enemmän tai vähemmän vuosien varrella, n. puolitoista vuotta sitten oli pahin unettomuuskausi, jolloin hain unilääkkeet (Tenox 20 mg), sitä käytin n. puoli vuotta jonka jälkeen lopetin kun halusin kokeilla saanko enää untai lman lääkettä. pari yötä meni valvoessa mutta sitten rupesinkin nukkumaan täysin ilman lääkkeitä. Nyttemmin on ollut välillä unettomuus-jaksoja, edelleen minulla on varalla nukahtamislääkkeitä (Zopicklon 7,5 mg) joita olen välillä käyttänyt jopa viikkoja putkeen, eikä ole ollut mitään ongelmaa päästä niistä eroon.
Itseänikin ärsyttää suunnattomasti ihmiset, jotka lässyttävät että kun on tarpeeksi väsynyt niin nukkuu missä vaan, ja hevon paskat, itse olen ollut kuoleman väsynyt sekä henkisesti että fyysisesti mutta uni ei vaan kertakaikkiaan ole tullut. Hyvähän se niiden on sanoa, jotka eivät unettomuudesta ole kärsineet. Itse aion käyttää todennäköisesti koko elämäni unilääkkeitä tarpeen mukaan, en huvin vuoksi vaan jos ei uni tule niin ainakin apua on saatavilla.
Tsemppiä muillekkin unettomille!!Joo minä olen alottanut zopinoxin käytön 24v ja sitä on nyt syöty 11v. On kokeiltu Tenox ym muut mutta ei auta sairaan sekavaa koiran unta eli on pitänyt ottaa Zopinox päälle. Välillä on mennnyt puolta toista nyt laskin annoksen taas puoleen taplettiin. Uni on mitä on ja heräänkin aina n. 5h jälkeen. Yksi lääkäri teki diaknoosin kuukausi sitten että minulla on alkoholi ja lääke ongelma ja teki lähetteen Psykiatriselle. Arvakkaa meninkö kun näin(pyysin kopion)lähetteessä jossa kyseinen lääkäri oli tehnyt diagnoosin että olen todennäköisesti nauttinut edellisinä päivinä alkoholia(siis ennen vastaanotolle tuloani) kun olin maininnut sille vuosi sitten että en syö lääkkeitä viikonloppuisin kun otan muutaman lasin punkkua tai kaljaa. No siitä olikin tullut lääkärin mukaan päivittäinen ongelma. No tulipa vahingossa käytyä kyseisellä lääkärillä pariin otteeseen eli ei tartte enään ja palaan tuttuun ja turvalliseen lääkäriin ajan vähän pidemmälle. No nyt kuitenkin yritän tällä puolikkaalla edetä ettei tartte mennä psykiatrille:)
- taaton tassu
1/2 imovanea kirjoitti:
Harva ihminen kärsii kroonisesta unettomuudesta, useimmilla kyse on stressistä, elämäntavoista tms. kuten joku jo edellä mainitsikin.
Yhtä asiaa en ymmärrä, miksi niitä otetaan omavaltaisesti yli sen lääkärin annostuksen? Lääkäri määrää 1/2-1 tbl tarvittaessa ja toinen ottaa niitä 2 tbl joka ilta....
Sitten itketään toleranssia, tarkoitushan onkin aloittaa pienemmästä annoksesta ja vain tarvittaessa ettei sitä syntyisi niin helposti. Unilääkkeenkin kanssa on ihan hyvä toisinaan pitää muutaman viikon käyttötaukoja, jonka jälkeen aloittaa uudelleen. Elimistölle uusi aine tauon jälkeen.
Itse teen kolmivuorotyötä, nukun normaalisti hyvin, mutta yövuorojen jälkeen nukkuminen yhtä tuskaa. Nukuin aiemmin yövuorojen jälkeen tunnin parin pätkissä ja kaikkiaan maks 4-5 tuntia. Olo oli kuin olisi humalassa ollut ja koko roppa sekaisin muutaman päivän.
Lääkärille puhuin ongelmasta, määräsi imovanea 1/2 tbl yövuoron jälkeen otettavaksi ja se riitti, ei tarvitse yövuoroista enää ressata.Fiksu viesti. Unettomuus on kamalaa, mutta aina siihen on syynsä. Yleisin lienee stressi. Unirytmin muuttuminen on kolmivuorotyöläiselle eräs haaste, se ei sovi kaikille. Jo työhöntulohaastattelussa tähänkin asiaan pitäisi kiinnittää huomiota.
Olen itse törmännyt tähän unenpuutokseen vasta ikäihmisenä. Kaikenlaiset kivut öisin, hiljaisuus, joka panee ajatukset pyörimään omassa itsessä, suonenveto tai sen pelko, voi, voi syitä, ihan mitättömän tuntuisia löytynee. Siihen tulokseen olen tullut, että kohdallani unettomuus on yksin stressin tuotos. Kaiken kukkuraksi olen siihen ihan itse syypää ja suunnilleen tiedän, miten paljon sitä siedän. Nyt, kun lääkäri määräsi Zopinoxia, otan sitä niin mahdottoman pienen annoksen kuin vain voin. Kilpailen itseni kanssa, miten hyvin tulen toimeen ilmankin! Vaivani on siis pieni, koksa näin sanon, mutta se oli suuri vielä vajaa vuosi sitten ja sen seurauksia edelleen elän. Haluan eroon koko lääkkeestä ja mieluusti keitän yöllä vaikka lämmintä juotavaa, teen voileivän, ratkon ristikkoa ja ah, unettamaan rupeaa. Äidilläni oli hyvä neuvo: kun kolmas haukotus on tullut, on mentävä vällyihin, silloin saa parhaimmat unet. Tätä toteutan, tosin joskus, kun en malta neuvoa muistaa, saatan ottaa purkista sen puolikkaan. - Ansquliini
Imovane ja zopiklone sama lääke.....
- Ansquliini
Ketipinor paras unilääke ei jää riippuvuutta eikä viekkareiii
- Ketiapiini
Ansquliini kirjoitti:
Ketipinor paras unilääke ei jää riippuvuutta eikä viekkareiii
Ketipinor kyllä tiputtaa hyvin mutta on sitten mukava herätä 2h päästä hengitystiet tukossa. Tämän jälkeen et enää unta saa ja kroppa aivan velttona. Paska lääke.
- Anonyymi
Poomu Veikelä kirjoitti:
Kannattaisi pysytellä viimeiseen asti irti noista nukahtamislääkkeistä. Tai ainakin kuurin jälkeen annostata pienenmpäen ja tämän jälkeen pois kokonaan. Ei ole terveellisiä käyttää näitä lääkkeitä pitkiä aikoja, vaikuttavat mm. hermostoon ja elimistön luonnolliseen hormonitoimintaan.
Zopinox on hyvä lääke krooniseen unettomuuten, mutta tästä kun päästy yli, niin kantsii pikkuhiljaa rimpuilla siitä irti. Yleensä unettomuudelle on selkeät syyt (stressi, huono ruokavalio, liikunta vähissä jne). Kannattaa tehdä elämänmuutos ja päästä näistä lääkkeistä eroon mahdollisimman nopesti!40 vuotta zopinox kuuria joka yö ja toimii, uni tulee tilattuna ja aamulla kahvia koneeseen, niin pääsee ajoissa liikkeelle
- uneton espoossa
Kun pääsee duunista klo 24 ja on kotona klo 1, eikä todellakaan pysty nukahtamaan/rauhoittumaan heti ja aamulla pitää olla takaisin klo 8...en uskalla ottaa edes zopinoxin puolikasta, koska menen niistä aivan sekaisin. Imovane oli tosi hyvä, ei mitään oireita ja puolikas riittää 4h uneen!!!!
- kari001
Ittellä lääkitys ketipinor 400 mg iltaisin ja 6 mg melatoniinia, niin hyvin nuukkuu että.
- hulluuniukko
suosittelisin lääkkeiden sijasta piikkimattoa ja mindspa-laitetta
- Voimia kaikille!
Mä olen käyttänyt zopinoxia melkein 4 vuotta. Nukahtamisvaikeudet alkoivat traumaattisen tapahtuman vuoksi, jonka sain kuitenkin historiaan puoli vuotta myöhemmin. Zopinoxia käytin ensimmäisen vuoden ajan joka ilta. Sen jälkeen sen käyttäminen on riippunut stressitasostani. Välillä Zopinoxia ei ole tarvinnut käyttää. Välillä on täytynyt käyttää joka ilta. Aluksi riitti neljäsosa tablettia, lopuksi tarvitsin jo 1,5 tablettia. Kun 1 tabletti ei enää riittänyt, otin asian puheeksi eri lääkärin kanssa ja hänen mielipiteensä oli, että on korkea aika hankkiutua Zopinoxista eroon. Mulle kirjoitettiin masennuslääke Mirtazapin ratiopharm. Lisäksi aion hankkiutua työstäni ja työyhteisöstäni eroon. Ja sen jälkeen toivon pääseväni eroon myös tuosta Mirtazapista! En ainakaan loppuajasta nähnyt Zopinoxia ottaessani enää unia. Mirtazapinin otettuani näen unia, eli uni parani huimasti. Ainakin tällä muutaman yön kokemuksella suosittelen vaihtamaan Zopinoxin muuhun lääkitykseen. Ja hankkiutumaan eroon unettomuuden syystä mahdollisimman pian! Tsemppiä kaikille unettomuudesta kärsiville kohtalontovereille!
- Tapio JKL
Voimia meille kaikille unettomille. Otin jälleen zopinoxia toivoen , että se joskus alkaisi vaikuttaa. Olen 44-vuotias mies Jyväskylästä, joka kaipaa kunnon unta. Onkohan JKL:ssä muita samasta ongelmasta kärsiviä? Olis mukava jutella aiheesta muiden kanssa.
- Caploop
Itse olen käyttänyt ainakin Zopinoxia ja Tenoxia aiemmin. Molemmat toimivat minulla, Tenox ehkä vähän paremmin. Yritin olla käyttämättä niitä n. 10 päivää pidempään yhtäjaksoisesti. Ongelma oli, että univaikeudet palasivat usein aika helposti, kun lääkettä ei käyttänyt.
Itsellä tuli vuosien varrella kokeiltua useita unilääkkeitä ja erilaisia kikkoja.
Ja viimein löysin se, mikä ainakin minulla poisti liki 20 -vuotiset univaikeudet: Luin yhdeltä keskustelupalstalta että lymfan toimivuus (ja samalla suolen toimivuus ja nesteytys) vaikuttaa oleellisesti unen laatuun ja sen se todella tekikin! Kun sain lymfani ja suolistoni pelaamaan (nesteytys olikin jo kunnossa), niin enää en ole univaikeuksista kärsinyt. Olisi mielenkiintoista kuulla toimiiko tämä muillakin.
Suosittelen kokeilemaan, ei siinä ainakaan mitään häviä. Alkuperäinen linkki, mistä asian sattumalta bongasin:
http://foodit.fi/gurut/david-favor/
Ja sitten asiaa vähän tarkemmin pilkottuna omien kokemusteni perusteella:
http://www.caploop.com/(A)-Analyysipaja.php
- sidharta...
hei kaikille pami koukussa tai tän zoparin koukussa olijat. ootte selkeesti suurinosa duunareita.
mun ohjeeni teille on nerokkaan yksinkertainen:
Hypätkää pois TYÖn oravanpyörästä ennen kuin on liian myöhäistä.- uneton sielu
Olen käyttänyt zopinoxia 20 vuotta . aluksi 2 tablettia päivä ei enään tehoa . mutta lääkäri määräsi 1 tabletti vuorokaudessa. ei tehoa valvon melkein jatkuvasti. En ole tällä hetkellä työelämässä valitettavasti. vaikka haluisin. käytän myös diapamia .mutta välillä en saa nukkuttua yhdellä zopinoksilla tuntiakkaan. mutta lääkäri sanoi että lääkevieroitukseen.
- Anonyymi
Tätä olen harkinnut, mutta pummiksi en halua ryhtyä. Työtä on liikaa, mutta ehkä vaan kylmästi alan tehdä vähemmän duunissa töitä, enkä tee ylityötä yhtään.
- hcrännittäjä
Tuli saatua itse resepti kyseisiin lääkkeisiin joskus aikoja sitten, saman päivän iltana söin yhden pillerin ja nukahdin.
Heräsin 50 tuntia myöhemmin ja puoli purkkia oli syöty. mitään en muistanut. että sellaisia ovat nämä lääkkeet :) - jalamarkku
Omia kokemuksia -söin -98 vuodesta vuoteen -05 jos vaikka mitä pillereitä,kävin unipatjalla,psykologilla,psygiatrilla, ei mitään apua,ei mistään.
Kokeiltiin sitä ja tätä ja vähän tuota varmaan kaikki mahdolliset unilääkkeet enkä vaan nukkunut kuin joskus pieniä pätkiä.
Iltaisin tuli oikein pelko kun vain ajattelinkin sänkyä ja nukkumista,makuuhuone oli kauhistus!
tuntui jo monta kertaa että en jaksa enään elää,kun sain -klotriptyl pillerit .
Eikun illalla imovanet levozinit ja myös klotriptyl huiviin ja odottamaan mitä tulee.
No, karseassa kunnossa aamulla ja lääkäriä tilaamaan,mikä lie lääkemyrkytys -vai?
Ei kun sanoivat että jatka vaan samoilla eteenpäin,kyllä se siitä paranee ja parani kanssa .Se lääke alkoi toimia ja auttoi todella kovasti ,ilman sitä lääkettä olisin varmasti ollut hullujenhuoneella-se toimi.
Tein tuolloin kaksivuorotyötä josta pääsin pelkkään päivävuoroon ,tämä oli toinen todella iso ratkaiseva apu-kiitos työnantajalle !!!
Myös työn kuvaan tehtiin muutos koska kaikki lihakset olivat aina jännityksessä,eihän siinä nukkumisesta silloin mitään tullut !
Pillereiden syönti kuitenkin jatkui ja jatkui..eikun hypnoosista kysymään apua.
Eikun sisään ja akuneulat korviin ja hypnoosiin,tuntui että eihän tästä mitään tule ,olin vähällä nauraa monta kertaa, mutta oikein vaan rennoksi koko kroppa noin puolituntia ja mielikuvamatkoja...
Toinen kerta parin viikon päästä ja kotitehtäväksi rentoutus cd:n kuuntelua 3 kertaa viikossa useamman viikon ja se toimi- jipiii,ja nukuin eka kerran - päiväunet ilman mitään apuja, mikä ihme.
Aloin pikku hiljaa nukkumaan paremmin,pillereistä veitsellä pieniä siivuja pois aina kun vain nukuin vähänkin paremmin, tosin niitä joutui lisää ottamaan useasti mutta taas siivua pois kun vain vähänkin voin.
Sitten sain melpax pillerit joka oli sitten se yksi ratkaiseva lääke,nyt muiden lääkkeitten lopetus nopeutui,unen laatu parani huomattavasti.
Vielä löytyi luontaistuotekaupasta - tryptotabs,jota olen syönyt puolikkaan jo vuosia,ja melpax puolikas myös.
Nyt jo viisi ja puolivuotta nuo kaksi puolikasta toimivat ja nukun ihan hyvin kunhan menen nukkumaan samaan aikaan joka päivä,oli joulu tai juhannus.
Heti rytmi sekoaa jos en mene ajoissa unten maille.
Jos tämä vaikka jotakin auttaa niin hienoa,kaikkea kannattaa kokeilla.
hyvää yötä,kaikille. - jhgjgjhgjgj
Itse olen käyttänyt vain muutaman kuukauden mutta olen huomannut että joskus iltaisin ei tule ollenkaan unta vaikka napannut mutta seuraavana iltana tuleekin niin hyvin että melkein nukahtaa tuoliin. 05-1 tabletti riittää vaikka olen iso mies.
jos ottaa 2 niin koko seuraavan aamun maistuu rauta suussa, ei edes ruoka maistu.
itelläni menee erittäin helposti rytmi sekaisin ja olen jaksannut nyt huomattavasti paremmin kun on pitkät unet takana eikä univelkaa. tosin nyt sain käsittääkseni jotain unihormoonia mikä tuntu vaikuttavan paljon luonnollisemmin eikä aamulla väysttänyt ollenkaan kun heräsi mutta silti oli levennyt olo - huono lääke
Itse toissa päivänä söin 60mg annostuksen zopinox 7,5mg tänää olen popsinut jo 120mg eli 16 perhan nappia herätys on noin 5 tunnin päästä mutta siltikään ei väsytä...aivan turha lääke.. getipinorit takaavat paremman unen yhdellä tai sitten muutamalla napilla. mutta ei zopinoxi suinkaan turhaa ole, jos käyttää vahvempia opiaatteja tai kipulääkkeitä silloin auttaa esim. pois koiranunesta!
- LÄÄKEIDEN TUTKIA
ZOPINON SAMA KUN IMOVAN JA FARMAGA FENNIKASSA OLI ENSIMMÄISESSÄ KIRJASSA SILLOIN KUN LÄÄKE TULI MARKKINOILLE NIIN SIINÄ KERROTTIIN ETTÄ IMOVANE 7,5MG 1-2 EI AIHEUTA RIIPPUUTTA MUTTA SEURAAVASSA FARMAGASSA OLI JO MAININTA ETTÄ LÄÄKE AIHEUTTAA RIIPPUUVUTTA .TÄTÄ LÄÄKETTÄ TESTATTIIN SUOMEN VANKILOISSA ENNEN KUN SE TULI MARKKINOILLE.SAMAAN LÄÄKE RYHMÄÄN KULKEE MYÖS SOPIGLON TÄTÄ LÄÄKETTÄ MYYDÄÄN MONELLA LÄÄKENIMELLÄ ELI JOS ET HALUA KYSEISTÄ LÄÄKETTÄ KÄYTTÄÄ NIIN KYSY LÄÄKERILTÄ TAI APTEEKISTA OLE TARKKANA MITÄ LÄÄKÄRI SINULLE KIRJOITTAA SOPINOX ON TARKOITETTU LYHYEEN KÄYTTÖÖN EI MISSÄÄN NIMESSÄ PITKÄÄIKAISEEN KÄYTTÖÖN VIIKOSTA NELJÄÄN VIIKKOON MAX JOS UNIVAIKEUDET JATKUVAT OTTAKAA YHTEYTTÄ PSYKIATRIIN NIIN SAATTE KUNNON HOIDON.
- nukkumatti hukassa
kärsin unensaanti vikeudesta. Illalla teeveetä katsoessa väsyttää aivan kauheesti, mutta kun meen sänkyyn niin saannista ei ole tietoakaan. Voin kääntyillä sängyssä 2-3 tuntia joskus kauemminkin ennekuin uni tulee ja sekin katkonaista. Jos aamulla pitää töihin niin en taatusti saa nukutuksi. Oon miettiny, että pitäisikö aloittaa joku lääkitys unensaantiin, mutta pelkään, että tulen riippuvaiseksi.
- taaton tassu
Heit sulle! Nyt rakennat itsestäsi pelolla riippuvaista, vaikka et ole lääkettä edes nähnytkään. Miksi teet noin? Myös se, että telkkua katsoessa nukuttaa, etkä malta lopettaa katsomista, tekee pienen stressin, myös katsomattomuus saa sen aikaseksi. . . aiheutat siis ihan omassa päässäsi unettomuutta. Tee muutoksia. Osta kauan ehkäpä toivomasi vuode, toisenlainen. Sellainen, joka kutsuu luokseen nukkumaan. Mene ihmeessä lääkärille kertomaan unettomuudestasi. Hän ei anna lääkettä turhaan. Otat sitten vain sellaisen psykologisen, hyvin vähäisen "unimatin" ja saat nähdä, että uni tulee. Seuraavana iltana muistelet, miten helposti kaikki sujui, paijaat vuodettasi ja pujahdat puhtoisten lakanoitten väliin. Kokeile edes, mutta älä ala vaivata mielessäsi tätä unettomuuttasi, siitä kun saa nopeasti ihan oman sairauden.
- Hyviä unilääkkeitä
joihin osalle tulee myös lievää riippuvuutta;
- rakastelu
- tryptofaani
- teaniini
- melatoniini.
Yhteen noista saattaa tulla lievää riippuvyuutta, saatte arvata mitä.
Kaikki bentsodiatsepiinit ja vastaavat lääkkeet tuhoavat elimistön oman unimekanismin. - Pidä itsestäsi huolta !
Hyviä unilääkkeitä kirjoitti:
joihin osalle tulee myös lievää riippuvuutta;
- rakastelu
- tryptofaani
- teaniini
- melatoniini.
Yhteen noista saattaa tulla lievää riippuvyuutta, saatte arvata mitä.
Kaikki bentsodiatsepiinit ja vastaavat lääkkeet tuhoavat elimistön oman unimekanismin.Hyviä unen saantitapoja on myös rauhoittua ennen nukkumaanmenoa. Täällä ja muualla Somessa moni kirjoittelee ilta myöhällä. Sitten
He valittavat nukahtamis vaikeuksia. Lyhyt kävely ulkosalla illalla n. 2 tuntia ennen nukkumaan menoa rauhoittaa mieltä hyvin. Lukeminenkin
Auttaa nukahtamaan. Itsekin voi säätää pillereiden käyttöä, kun tarkkailee oireitaan. Kaikkiin lääkäreihin ei voi sokeasti luottaa.
- perus iisakki
Mulla on ollut viimeiset 15 vuotta eriasteista masennusta. Ensimmäiset diagnoosit (10v. kärsimisen jälkeen) olivat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mitkään ko. lääkkeet eivät tosin auttaneet ja tilanne meni radikaalisti pahemmaksi. Sen jälkeen ihan perus Seromex lääkeenä ja homma on mennyt todella hyvin.
Kunnes...syksyllä tuli burnout! Ahdistukset palasivat, unettomuus vyöryi zunamina päälle, perus rentoutukseen kuului oluen tissuttelua vaikka tasan tarkkaan tiesin että ainakaan siitä ei apua ole.
Mutta viikkoja valvottuani oli pakko mennä lääkäriin. Sain unilääkkeeksi zopinoxia. On pieninä annoksina pelannut erinomaisesti. Hiljalleen alkoivat energiavarat palautua, vastoinkäymiset pystyi taas käsittelemään normaalisti. Oli energiaa liikkua ja sen tuoma hyvä fiilis lopetti taas tissuttelun.
Eli voiko tästä vetää johtopäätöksiä? Ainakaan väsyneenä ei mistään tule mitään. Unilääkkeet ovat apu nukahtamiseen, ei mikään tapa hakea euforisia fiiliksiä. Viinan juomisesta ei yksinkertaisesti ole mitään hyötyä! Jos ruukku ei kestä, lopettakaa viinan litkiminen. Jos ette lopeta, niin lopettakaa ainakin ruikuttaminen. Kännispäissään on turha hakea sääliä että voivoivoi kun on vaikeaa.
Jos on ongelmia, hakekaa apua niihin. Älkää etsikö riippuvuuksia riippuvuuksien perään. Nykyään maailma on vaativa paikka elää ja on helppo turhautua ja musertua epätoivon alle. Aivokemiat ovat kummallisia asioita ja kaikilla erilaisia. Lääkkeillä saa tasapainoa jos sitä haluaa. Mutta niillä on tarkoitus tasapainottaa pahaa oloa ja saada sinut jaloilleen jolloin katsot asioita normaalista perspektiivistä.
Ei ne ole onnellisuuskapseleita!! Onnellisuutta ei saa lääkkeillä, jos sitä haet, olet jo riippuvainen aineista.
Askel 1. Lopettakaa ainakin se viinan. Niin pahaa ongelmaa ei olekaan etteikö sitä viinaa juomalla sais vieläkin pahemmaksi.
Ymmärsittekö?- Zopinox-tyttö
Perus iisakki; erittäin hyvin sanottu!!
- Kokemuksestapuhun
Perus iisakki nykyään on todiestettu serotoniini lääkityksen aiheuttava suurella annoskoolla 40% käyttäjilleen 2-suuntaista, ( tutustu Psykologi Aku Kopakkalan kirjaan " suuri serotoniini huijaus ". Miettikää mitkä asiat elämässä tuo tuskaa ja korjatkaa elämännne että ne asiat parantuvat niin paranee masennuskin. aivojen kemiat on varmaan aika vähäisellä porukalla oikeasti paskana se on vaiv hyvin markkinoitu juttu. Faktat on faktoja ja nykytiedoilla pystytytty monet psykologiaet väittämät toteamaan laajoissa meta-analyyseissä vääriksi. tutustukaa edem. Kirjaan! peace amd love
- Masentelia
Itse käyttänyt nyt vuoden ajan erilaisia nukahtamis lääkkeitä. Somnor ,zopinox,opamox, diapam,mirtazapin,valdoxan,ketipinor .ehkä paras mikä toimi minulle oli surmontil mutta se taas sitten ei sopinut aamulla otettavan masennuslääkkeen citalopramin kanssa ...hohhoijaa
- non.dormi.piu
Unilääkkeitä harkitseville luettavaa.
Jokainen niistä tuhoaa luonnollisen unimekanismin ajan mittaan. - väsynytjaterve
Paljon höpöhöpö-juttua.
Tottavitus, jos vetäisee 100 X 7,50 viikossa tai jopa enemmän..on takuulla kusessa. Eikä se ole silloin oikea lääke enää mihinkään vaivaan.
Epäilen kuitenkin että sellaista käyttöä on hankala itselleen aiheuttaa, sen verran tiukkoja ovat viimeistään apteekkien Tädit.
..siksi otsikko.
Itse käytin 3 vuotta putkeen. 3,75 tai se kokonainen seiskapuolikas. Ainut ongelma joka käytöstä seurasi oli se, että ilman sitä annosta ei todellakaan nukahda....Lopettaminen vaatii 3 tai neljä yötä valvomista, sitten jo saattaa nukahdella ajoittain. Ei muita oireita.
Yksilöllistä toki...kliseeksi asti.
Huolestuttavaa on mielestäni se, että tsopiklonin sijaan tyrkytetään KETIPINORIA ; Skitso/paranoija-ehkäisy. Unettomuuteen määtätyt annokset ovat toki huomattavasti pienempiä kuin ne annokset, joilla se kiinaapuhuva apina olkapäältä karkotetaan, tai että se alkaakin puhua ihan sujuvasti suomea, vieläpä hyväntahtoiseen sävyyn. : )
Sitä vaan meinaan, että terveeseen mieleen/päähän moisen lääkkeen pitkäkestoinen käyttö on vähintäänkin uskaliasta . Tutkimusta asiasta on vielä niukalti. - Wikipedia
" Lähes kaikki bentsodiatsepiinien käyttöön liittyvät haitat johtuvat niiden pitkäaikaiskäytöstä (kuukausien säännöllisestä päivittäisestä käytöstä). Tavallisesti bentsodiatsepiinien pitkäaikaisen käytön haitat ylittävät hyödyt selvästi ja elämänlaatu kohenee bentsodiatsepiinien käytön lopettamisen myötä[32][33][34][35]. Bentsodiatsepiinien käytöstä on yleensä haittaa liikenteessä ja työelämässä, vaikka potilas ei aina sitä itse huomaisi. Bentsodiatsepiinit aiheuttavat väsymystä. [33] Eri maissa suoritetut tutkimukset ovat osoittaneet merkittävän yhteyden muun muassa liikenneonnettomuusriskin ja bentsodiatsepiinien käytön välillä[16]. Pitkävaikutteisten bentsodiatsepiinien käyttö lisää myös vanhusten kaatumistapaturmia.[36] [37]
Bentsodiatsepiinivalmisteiden pitkäaikaiskäyttöä ei suositella, koska siihen liittyy riippuvuus- ja toleranssiriski sekä myös riski saada vakavia ja joskus jopa pysyväksi jääviä haittavaikutuksia. Jos pitkäaikaiskäyttäjällä ei ole havaittavissa annosten kasvua toleranssin kehittymisen merkkinä, sivuvaikutuksia tai väärinkäyttöä, eikä potilas ole halukas lääkemuutoksiin, voidaan kuitenkin jäädä seuraamaan tilannetta. Lääkityksen asianmukaisuus on tästä huolimatta syytä arvioida vähintään kerran vuodessa. Ikääntyminen, somaattiset sairaudet ja muu lääkehoito saattavat lisätä bentsodiatsepiinien sivuvaikutuksia, jolloin annostelun tarkistaminen, bentsodiatsepiinin lopetus tai vaihto muuhun hoitoon voi olla tarpeen.[38]
Bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäyttäjille pitäisi järjestää säännöllinen hammaslääketieteellinen seuranta, koska lääkkeen kipuaistia turruttava vaikutus voi johtaa siihen, että hammasmätä vaurioittaa hampaita ilman oireiden ilmenemistä. Myös bentsodiatsepiinin verenkiertoa heikentävä vaikutus lisää hammasvaurioiden riskiä.
Bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäytön aiheuttamat sivuvaikutukset ovat usein yhdistelmä aineen aiheuttamista varsinaisista sivuvaikutuksista sekä elimistön tottumisen aikaansaamista käytönaikaisista vieroitusoireista[39].
Bentsodiatsepiinien pitkäaikaiskäyttö heikentää aivojen noradrenaliinin-, serotoniinin-, asetyylikoliinin ja dopamiinintuotantoa. Nämä välittäjäaineet ovat välttämättömiä älyllisille toiminnoille, muistille ja tunteiden esiintymiselle, lihaskunnolle ja -koordinaatiolle, sydämen rytmille ja verenpaineen säätelylle sekä muille ruumiintoiminnoille[16]. Noradrenaliinin, serotoniinin ja dopamiinin erittymisen vähentyminen voi aiheuttaa muun muassa paniikkihäiriö- ja masennusoireita. Tämän vuoksi bentsodiatsepiinilääkitykseen pyritään usein yhdistämään masennuslääkkeellä, joka lisää aivojen serotoniinipitoisuuksia, joissain tapauksissa myös noradrenaliinin ja dopamiinin pitoisuuksia.
Bentsodiatsepiinien lievä antikolinerginen vaikutus saattaa aiheuttaa häiriöitä potilaan verenkierrossa, rauhastoiminnoissa kuten hormonien erityksessä, ruoansulatuksessa, virtsaelinten toiminnoissa[40] sekä unen-[41] ja lämmönsäätelyssä[42]. Bentsodiatsepiinit estävät esimerkiksi unihormoni melatoniinin synteesiä ja eritystä, mikä johtaa usein unihäiriöihin tai niiden pahenemiseen[43]. Muita antikolinergisiä haittavaikutuksia ovat esimerkiksi muistin ja ajatustoimintojen heikkeneminen, kiihtyneisyys, sekavuus, näköhäiriöt ja hallusinaatiot[44].
Bentsodiatsepiinit huonontavat pitkäaikaiskäytössä psykomotorisia taitoja ja kognitiivisia toimintoja eli ajattelu- ja havaintokykyä sekä muistia[45]. Ajattelu- ja havaintokyvyn muutokset palautuvat useimmiten ennalleen vähitellen käytön loputtua. Osalla pitkäaikaskäyttäjistä on kuitenkin havaittavissa älyllisen suorituskyvyn heikentymistä vielä 10 kuukauden kuluttua vieroituksen päättymisestä (pidempiä seurantatutkimuksia ei ole tehty)[15]. Myös muistin toimintaan saattaa jäädä pysyviä häiriöitä[16]. Bentsodiatsepiinit saattavat myös aiheuttaa motoristen taitojen heikkenemistä kuten kirjoitus-, puhe- ja kävelyvaikeuksia[46].
Bentsodiatsepiinit saattavat myös heikentää impulssikontrollia, jolloin ne voivat lisätä aggressiivisuutta ja alkoholin himoa. Ei ole mitään näyttöä siitä, että bentsodiatsepiinit tehoaisivat alkoholiriippuvuuteen. Pienikin sekakäyttö alkoholin kanssa voi aiheuttaa arvaamattomia reaktioita.[33]
Bentsodiatsepiinit voivat aiheuttaa myös kroonista kipua, sukupuolista haluttomuutta ja impotenssia[47].
Bentsodiatsepiinien käyttö raskauden aikana saattaa suurentaa synnynnäisten epämuodostumien riskiä[48].
Useilla bentsodiatsepiineillä sekä muilla mielialaan sekä vireystilaan vaikuttavilla lääkkeillä on joidenkin tutkimusten mukaan luuydintoksinen sivuvaikutus. On myös hyvin yleistä että mielialalääkkeiden käyttäjät alkoholisoituvat lääkkeiden käytön yhteydessä, jonka vuoksi itsemurhariski kasvaa huomattavasti. Lisäksi bentsodiatsepiinien on havaittu aiheuttavan käyttäjissään aggressioita sekä vainoharhaisuutta.[49][50][51][52][53]"
Terveisin Wikipedia.- Anonyymi
Terveisin vaan, mutta aloittajan kysymä zopinox ei ole bentsodiatsepiini. Hiljattain zopinoxista ja muutamasta muusta nukahtamislääkkeestä oli tehty lääketieteellinen tutkimus, jonka mukaan niiden teho ei erityisesti poikennut plasebosta. On kuitenkin hyvä jos zopinox toimii. Tämänhetkistä tilannetta en tiedä, mutta aiemmin zopinoxia määrättiin mielummin jatkuvaan käyttöön kuin vanhempia unilääkkeitä.
- hyväzopi
zopinoxia käyttänyt 27 vuotta, aluksi 1-3 tab yöksi
erittäin hyvän unen antaa ja seuraavana päivänä virtaa täynnä
täytyy muistaa että hyvä uni on 70%kipukääkkeistä
zopinoxilla on kivut karonneet ja haavatkin menee kunnolla lyhyessä ajassa umpeen jota ne ei tee jos et nuku kunnolla
nyt on vähennetty 1 tabuun ja kivut palanneet
aika touhua lääkärien luulot - Anonyymi
En lukenut ketjua, mutta vastataan. On hyvä, että koet kuitenkin hyötyä zopinoxista. Yleisesti ottaen zopinoxia ja muutamaa muuta valmistetta ei pidetä erityisen tehokkaina lääkkeinä potilaille jotka kärsivät unettomuudesta. Mutta käsittääkseni ainakin tätä zopinoxia pidetään turvallisempana lääkkeenä kuin perinteisempiä pkv-lääkkeitä. Itse joskus sain hallusinaatioita stilnoct nukahtamislääkkeestä, jota on ainakin pidetty turvallisempana lääkkeenä, mutta en tiedä onko vielä markkinoilla. Myös zopinoxista voi tulla outoja ja häiritseviä haittoja.
- Anonyymi
zopinox pitää tauottaa ja syödä itsellesi sopivina kuureina. kun teho alakaa vaimeta, pidä min. viikon tauko. keskustele lääkärisi kanssa, sillä tämän lääkkeen "toieranssi, eli elimistösi sietokyky kasvaa. Tauotettuna aivan mainio lääke.
- Anonyymi
Jos näet toimittajan, murhaa se väkivaltaisesti.
Ja raiskaa se sen jälkeen - Anonyymi
Vanha postaus mutta silti vastaan.Että ei nyt saatana näitä ihmisiä jotka menee kk tai parin kuukauden kuurin jälkeen nostamaan unilääkkeiden määrää omasta tahdostaan ja sit pelottelee muita sillä''jäät kauheeseen lääkekoukkuun,lääkemäärät kasvaa ym" EI pidä paikkaansa! Kaikki ollaan yksilöitä,mut jos kuukaudessa rupeet jo pkv lääkkeen annoksia nostamaan niin olet riippuvainen ja lääke ei sulle sovi. Terv. Vaikeasta unettomuudesta kärsivä ja 7vuotta somnoria käyttänyt,eikä annosta ole koskaan tarvinut nostaa.
- Anonyymi
Mihin aikaan zopinox otetaan
- Anonyymi
Puoli tuntia ennen suunniteltua nukkumaan menoa. Olen nyt syönyt 2 viikkoa ko. lääkettä ja aion lopetella. Koska lääkäri viime käynnillä kertoi sen aiheuttavan riippuvuutta. Lähden nyt pitkälle lenkille, että en valvoisi ihan koko yötä.

Nyt on 2 yötä siitä kun lopetin Zopinoxin. Ekana yönä en nukkunut kuin vasta aamulla pari tuntia, mut viime yönä nukuin vähän enemmän. Heräsin kello 8, mut olin tietysti väsynyt.
Nyt ole myös lopettanut iltapäiväkahvin juonnin eli kahvia vain aamulla. Väsymys on hirveä, mutta en uskalla jättää kävelylenkkiä väliin. Tekisi kyllä mieli ottaa päiväunet.
- Anonyymi
Ovatko imovane ja zopinox sama lääke?
- Anonyymi
Samaa paskaa eri nimellä.
- Anonyymi
Sama vaikuttava aine. Imovane itselläni auttaa paremmin.
- Anonyymi
Ei ole tarkoitettu pitkäaikais käyttöön ainoastaa tilapäisiin uni vaikeuksiin .
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3177424Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662146- 1751827
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161362- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91231Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691210RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541146Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019