Tulin paikalle ekana

Henkisesti sirpaleina

Minulle kolarin jatkuva puiminen(itse kutsun sanalla "mässäily") oli jollain ehkä sairaallakin tavalla helpottavaa, vaikka kolarin vakavuus oli hirvittävä. Tuntui,että jokainen ihminen, jonka kanssa juttelin, oli halukas kuulemaan tapahtuneesta, vaikkei näin totisesti ollut. Aina lipsautin keskusteluissa jotain siihen liittyvää, nyttemmin en juurikaan puhu siitä....Aikaa on kulunut muutama vuosi. Ehkä se mässäily oli henkiselle toipumiselle tärkeää, jotta ymmärsi taphtuneen paremmin.

Opin sen, että kolari ei kannata. Ei myöskään rekkakolari, eikä kolmen rekan keskinäinen kolari.

Jälki oli niin karmeaa, että paikallinen palopäällikkö sanoi paikalle saavuttuaan, ettei ole 30 vuoteen nähnyt mitään vastaavaa.

Opin ajamaan aina turvavöissä, hitaammin, katse liikenteessä sekä huomioimaan muun liikenteen. Ikinä ei riitä, että itse ajaa varmasti - täytyy tarkkailla muuta liikennettä myös.

Muistan tuon helmikuisen yön aina. Se oli opettavaisin hetki koko elämässäni. Traagista kuinka paljon pitää uhrata, jotta minunlaiseni luupää oppii ymmärtämään, jos oppii.

Ajan paikan ohitse muutaman viikon välein. Aina tuntuu mieli pysähtyä ja sytyttää kynttilä. Vieläkään en ole sitä tehnyt...

2

1984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että puhumalla pääsee

      edes vähän siitä irti, mutta unohda sitä ei koskaan...

    • Hmm

      Vastaavanlaisen onnettomuuden näkeminen on yksi pahimmista peloistani ja pelkäänkin aina, että vielä joskus satun paikalle ensimmäisenä, tai yleensäkin näkemään tapahtuman tuoreeltaan. Saisin varmaan shokin.

      Jaksamisia Sinulle, vaikka totta onkin, ettei sellaista tapahtumaa voin koskaan kokonaan kadottaa mielestään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe