Ketju täyttyi, loppu tuli
ihan multa sydän suli.
Moni runokieltä käytti
hyvää taitoansa näytti.
Uusi ketju teillä tässä
käykääpä se täyttämässä.
ihan multa sydän suli.
Moni runokieltä käytti
hyvää taitoansa näytti.
Uusi ketju teillä tässä
käykääpä se täyttämässä.
Vastaukset 201
Vanhimmat
Ruuneperiltä sydän suli
Mua ampiainen puri.
piikin jätti jälkeensä
kirvelemään läpeensä.
Tulehtui tuo äkäpää
tuleekohan märkäpää?
Parasta on toivoa vaan
et'parantuu uudestaan.
fiiuNille terveiset
minuako tapailit.
Nikitönnä kulen vaan
aina vaan uudestaan.
Laiskamato yllätti
minutkin selätti.
Kyllä tästä tullaan vaan
toisten mukaan uudestaan.
Mukava on kirjoitella
sinullekin vastailla.
Ollaan yhtämieltä siitä
ettei innostus aina riitä.
Pegasokseni selkään kiipesin,
Satumaahan matkani suunnistin.
Kaikkein paksuimpaan tammenoksaan
runoratsuni suitset kiinnitin.
Satumetsän polkuja kulkeissain
kuulin lintujen laulavan riemuissaan,
näin oksien piirtyvän taivasta vasten,
ja auringon loistavan silmistä lasten.
Runoratsuni luokse tullessain
näin montakin ratsua reunassa haan.
Tänne joutunut joukko on Pegasosten,
nostamme laukkaan joukkomme runollisen.
hevon, että hepo tarvitsee myös levon.
Niin on runoratsummekin laita, joskus
edessä on esteaita.
Riimitteluhepan esteenä on sulku,
jähmeämpi ajatuksen kulku.
Silloin hepo pääsee talliin rauhaan,
syömään herkullista runokauraa.
Kylläisenä syotyänsä jyvät, runoon
löytyy jälleen aiheet hyvät.
Ratastaja hyppää ratsun selkään.
Ratsu esteitä ei enää pelkää.
Kiitää niiden yli niinkuin nuoli,
taas on ohi riimittelyhuoli.
Onhan sulla hyvä nikki
enkä tarkottanut sua.
ehkä on vain mennyt rikki
ajatus joka painaa mua.
Olen ehkä hupsu vaan
joka yrittää ja yrittää
huonot jutut aikaan saan
täynnä tyhjää......
sananhelinää.
Asia on nyt selvä mulle
samoin myöskin sulle.
Hyvä on kun selvitit
etten turhaan luule nyt.
Eipä tässä suurempaa
hämminkiä ollutkaan.
Kaikki on nyt kohdallaan
sepä onkin mukavaa.
Elämä on kuin
puro
kahlailet siinä
mutta
jalokalat pitää
narrata
yksitellen
Kun näin täällä hurjan monta
runoilijaa verratonta,
aattelin et jospa vähän
runoilisin. Vaikka tähän.
Kynä katkes, terä murtui
ajatuksen tynkä turtui.
Siispä parast´ jättää silleen
runon teko - osaavilleen.
Älykin jo mieleen pani
tehkää te, mä oon vain fani!
Postiko karkuun päästi kalat
itsekseen lueskeli sanojen salat?
Vanhatkin kirjeet kelpasi sille,
viitsis en Kustin kanssa hippasille.
Kovin on hatara turvaverkko
kirjeet jos nappaa naapurin Herkko.
Painoiko nappia, silppuriin syötti?
Karvaan muiston sydämeen syötti.
Hyi sähköpostia!
Laulaa pieni talitintti mari
missä viivyt sulhoseni, titi, titityy.
Laulun kuuli västäräkki kari
ja tsilipt, plit-pirilöimään
oikein innostuu.
Kari miettii.. opetella
täytyy kai mun titi, titityytä
Ei tarvii marin kuvitella
ettei ole mulla mitään syytä
häntä lahennellä.
Samaan ruokapöytään
lehahteli kari
siihen jonka omaksensa
ominut oli mari.
Kari kysyi , opetatko laulamaan
sä mulle titi, titityytä.
Kun sen opin niin kosimaan
sua aion tulla
onhan mulla siihen silloin syytä.
Vastas hälle talitintti mari
jos en ketään muuta saa
niin voisko meistä tulla pari.
Opettaa en sulle osaa
omaa lauluani
Enkä liian viserrykses
ollenkaan oo fani.
Ajatellaan asiaa,
ei ole mulla kiire
vastas hälle västräkki
ja puunoksalle pois lensi
Jätin roolini kaikki,
ne valheeksi koin,
heittäydyin ihan aidoksi,
en luullut mitään,
en mitään ollut,
ei tarvinnut mitään olla,
olin onnellinen ihminen.
Titityy on kaupungista tyystin kadonnut. Tilalla hankaava tii-ty tii-ty, voi miten ikävä.
Löytyykö ilmiölle mitään selitystä? Mikä vammautti tintin laulutaidon ?
Pakeniko titi, titityy
kauas kaupungista
kai ajatteli selviytyy
maalla pusikossa
paremmin kuin kaupunkien
autoin saastehessa.
Maalle lensi etsimähän
suurta puhtautta
ehkä myöskin pesimähän
siel' on avaruutta
etsii hellän sulhaspojan
omaa lajiansa
tyydy ei hän västäräkin
sukuun mielellänsä.
Västäräkki edelleenkin
kaipas pientä lintuaan
titi-tyytä opiskellen
jatkoi haaveitaan
jospa tintti kuitenkin
suostuis kosintaan.
Vaan kauas lensi luota pois
titityineen pienoinen
västäräkki toivoi vain
jospa joskus vielä sois
talitintin titityy
kurkustansa hälläkin.
uusi ketju, mutta numero puuttuu...voi veljet !
numero jo kuusi
ellei, niin anna uusi
numero olis hyvä muistaa
kai sen joku mulle kuiskaa
kun dementia mua vaivaa
turhaan sitä minun on kaivaa
muistojeni lokeroista
kun en muista edes sitä toista
Äännähti ukko mustarastas
vaimo piilossako on.
Vaimopa siihen vastas
sinä oot mahdoton.
Ei keinua oksalla saisi
piilossa silmän vieraan.
Ukko ylpeä olla taisi
näytellä tahtoi vaimoaan.
Vaan tulipa nuori uros,
kevät poltti rinnassaan.
Tule kulta,käydään puros
ja höyhenet yhdes kuivataan.
Miten kutsun tuon ottaisi,
uskaltaisko tehdä niin.
Urosta jos ukkoni mottaisi
uusiin lennettäs maisemiin.
Komea olet uros nuori,
komeampi ukkoni mun.
Eesäs suuri vuori,
pitkä on matkas sun.
Hyvältä jos silmääs näytän,
ukkonikin siitä pitää,
toiveet hänen täytän.
Muu ei oo mitää.
Varisparvi tässä,
seuraa pitää petäjässä.
Oisko tuo vai tuo nyt hyvä mulle
vaimoksi,vai varattuko sulle.
Päätöstä en vielä tiedä,
jos ei vaikka minua ees siedä.
Jos on tunteet sulla niin,
menkää toki naimisiin.
Lentää varis naaraan luo,
onnen minullekko suot.
Lähemmäksi sitten siirtyy,
nimet naimakirjaan piirtyy.
Heiluvalla oksalla nämä kaksi,
tuli toisilleen tutuksi.
Kohta oksa suussa lentää,
toinen perään siitä entää.
Kohta pesä tuli kuntoon,
varis nousi itsetuntoon.
Minun pesä kaunis on,
kelpaa siinä morsion.
Risukasa heiluu siellä,
onnnelliset, enpä sitä kiellä.
Tälläinen on kevään kieli,
ihmisillä myös on onneen mieli.
entäs Matin nuoren urhon
hänestä saisi taatun sulhon
tyttöjä on joukko suuri
edessä kuin tyttömuuri
miten täältä omas löydät
kuhinassa jo kaatuu pöydät
ensimmäistä tanssiin pyytää
nuoret miehet mukaan ryntää
kumarruksesta kun nostaa pään
ei edessäs ole enää ketään
tyhjään penkkiin Matti istahtaa
yksiksensä lausahtaa
niin kävi kuin ennenkin
olen Matti myöhäinen
onkin pelkkää, romanttiikkaa
siinä näkee herkkää,
ihminen, tuo luomakunnan kruunu,
jolle vähän järkeäkin suotu.
Myötä teeren kujerruksen keväisen,
höyheniään sukii mieskin tuumaillen:
Kunhan kohta alkaa soidinmenot,
valitaampa poikasille emot.
Koomilleinen keikistely metsokukon,
usein mieleen tuo mös ihmisukon.
Koppelon on osa joskus kyllä,
siipiveikkoansa myöskin pitää yllä.
Jos vain pari toisillensa passaa,
sehän kaiken maksaa, joka jaksaa.
Kuhinassa tyttö alle
penkin tupsahti.
Ei ehtinyt pakosalle
jalat alta lupsahti.
Ylös ei tahdo päästä,
sielt hiljaa kuiskailee.
Ihmettelys siinä säästä,
Voithan tulla auttelee.
Hymy kasvon valaisee,
tyttö tosi sievä on.
Luokseen pian kipaisee
tässähän onni on.
langennut jo Tulitukan loveen?
Lieko roihu syttynyt myös Matti
pojan poveen?
Sellaista se kyllä tahtoo usein olla
lempi,
ohikin on kulkenut, kun joku liikaa
empi.
Likat joskus kitisee, vikisee ja
vinkuu,
mutta aina pojan viereen kuitenkin
ne hinkuu.
Siispä Matit kinttumiehet, muuta ei
kun kimppuun.
Tarttukaa vain kinkkuun kiinni
niinkuin sika limppuun!
Uutisissa Matin naama
onnellisna loisti.
Hän Mannista kun puolusti,
niin kahta sanaa toisti.
Otsatukkaan permanentin
oli laittanut.
Siispä Matti ehottomasti-
rakastunut.
Ruuneperi, sulla lähti runosuoni laukkaan,
minulla ikävä formuloiden maailmaan ,joissa sinunkin sielusi parhaina päivinään askaroi. Nyt ei kukaan huoli Kimin menestyksestä. Kaikki on kylmää. Kukaan ei välitä kenestäkään.
koskaan ikävöinyt formulaa.Mutta
Avaruuden alla
ihmishenki pieni
Nyt on vielä pimeän valta,
juoksen revontulien mukana
pimeällä taivaalla edestakaisin,
varoen putoamasta tyhjyyteen.
Sinä seitkyt viis
aika mennyt siis.
Miks kerroit laukkaa
mitä lienet haukkaa.
Ratsu Kadonnut sulta
ei hymyä multa.
Pääsky pienoinen
oot ain ilonen.
Mukava on lukea
hyviä juttuja tukea.
Voi sentää,
sul sana lentää.
Sul sana hallussa
ja tieto pannussa.
Upeeta olla tässä
juttua vetämässä.
Saat kirjoitusta aikaan
oon astunut taikaan.
Kiitos pääsky sulle,
ystäväks myös mulle?
En mä mikään mies oo eri,
sama vanha Ruuneperi.
Suosikki on sama nimi
Suomen ikioma Kimi.
Enemmän kuin formuloista
pidän lajeista mä joissa
liikutaan vain omin voimin
ponnistellaan käsin koivin.
Formuloissa voita paras ei
vaan autohan se voiton vei.
Auto pitää maaliin saada
muuten se ei voittokaara.
Runoratsuin kompastelee
huonosti niin etenee
mutta kevään tullen ehkä
paremman mä osaan tehdä.
sitten tuli mieleen että täällähän saa liian hyvän kuvan ihmisestä.Mutta kiitos.
Todellisuudessa olen mahdoton ihminen.
Sain viikolla eräältä ystävältäni kultaisen kaulakorun.No hänelle se oli pyörinyt laatikoissa eikä kenellekkään kelvannut.
Olen siitä onnellinen ja kävin kirkossa se kaulassa että ketju sai samalla siunauksen.
Jängällä tuulee.
Saraheinien helinä,
toisiaan hyväillen soittavat,
vienoa kahinaa
tähkien iloista tanssia,
hyönteisten perhosten kanssa.
Yksin ei heinäkään
soittaa,laulaa voi.
Silmäni suljen
nuuskin tuulta
auringon paahteessa,
kanervain pihkan ja liejun haju
hillojen tuoksuun sekoittuvat.
Tuulen pehmeä henkäys,
sipaisee kasvoja,
heilauttaa tukkaa
kuovin tukkaa.
Tässä me olemme Luojan luomat.
Jykevä kuusi suon reunassa
katsoo minua.
Katsonut on jo tuhat vuotta.
tuumaa:käypäläisiä ovat
ihmisen suku
minun mielestä.
saavat monet luontoretket,
kaiken kauniin aistiminen,
kokemamme hetket.
Sinitaivaan kaartuvan ja
kuvaellun tuulen.
Niittyvillan vienon soiton
sielussani kuulen.
Heinäsirkan siritys ja
leppäkertun lento,
perhon siiven kosketus,
kevyt, herkkä, hento.
Alkukesän aikaan kuulen
kukkunan myös käen.
Sieluinsilmin näkeväisin
sen myös melkein näen.
'Nähdä' voin myös tuomen
tuoksun, kuulen puheen
virran juoksun.
Öiseen aikaan satakielen
kaunis laulu soi.
Soittoniekan soittaessa
runokeijut pihamaalla
kanssain karkeloi.
Tauon joskus pidänkin,
niinkuin näkyy, sinäkin.
Sitten uuteen vauhtiin hyppään,
sanoista teen uuden ryppään.
Kevät tuo tullessaan intoa uutta,
samoin kuin päivä luo valoisuutta.
Muuttolintujen kera mieli lentää,
kauas kesään uuteen entää.
Sitten kun kesän viimein saamme,
siitä suuresti nautikaamme.
Kukkia keräten, perhoset näämme,
suremaan mitään tuskin jäämme.
Luonto on meillä mahtava, rikas,
jos siitä et nauti, oma on vikas.
Iloitse riemuitse päivästä tästä,
hetki malta, huominen iloa on lisäämässä.
Talonmies lapion nurkkaan jo heitti,
kinokset pihatien reunoja peitti.
Luomisen työssä on tauonkin paikka,
kaikkea kerralla jaksa ei, vaikka
kevättä pukkaa ja inspis on rankka,
talonmies itse varreltaan vankka.
Luonut on valtavan määrän hän lunta,
taiteilija siitä voi nähdä vain unta:
Olisipa yhtäläinen luomisen mahti,
inspiksen voima ja tekemisen tahti!
Voi tuota Hintriikka,
miten hän osaa.
Arkisen aiheen ja
talonmiehen,
mukaan ottaa,
aikamoinen.
Olispa vielä talonmiehet,
ei ilkeydet kasvaisi,
ei pahat kielet.
Hän lapsia ohjais,
neuvois niin,
ei kukaan joutuisi eksyksiin.
Pihat kunnossa pysyis
ja talot nuo,
olis siistinä,
ylpeys kaikille siis.
Olis mukavaa meillä,
kun ois talonmies,
tanakka, taikka hoikka,
kiitoksen antaisi koko
roikka.
Kiitos Hintriikka sulle,
hymyyn suuni veti runosi mulle.
melkein jokainen, on teemapäivä
jonkun aihehen.
Aamu teeveen avatessain luulin,
että väärinkö mä näin ja kuulin.
Runopäivähän on tänään nyt, mut
ei kai pakoon ole pötkinyt
Ketjun avaaja tuo runoveikko veli,
meidän kynäniekka Ruuneperi?
Eteläänkö lomalle hän lensi,
vai haavemaahan runosiivin ensi?
Äla, rakas Merimona,
runosirkku ikioma,
luule,että teidät jätän
runoilemaan yksin tähän.
Missä lienee toiset sirkut
aamun ei mut päivävirkut
Lausukaa nyt titityynne
runonpuutehan on syynne.
En mä ole runoniekka
runosuksen al on hiekka
huonosti tää siksi luistaa
hyvä teidän se myös muistaa.
Ehkä tässä, tulles kevään
runoilemaan vielä herään.
Pyörät laitan suksein alle,
runoillen meen maailmalle.
vastustamme ja toinen toistamme
taas kannustamme:
Vaik ois naapurimme hipiältään tumma,
ei se nykyään oo ihme, eikä kumma.
Eri uskonnon ja eri rodun, ei aihe
ole riidan, sorron, porun.
Pannaanjulistus siis rasismille
ja runoja vain kaikki paperille!
Onko nyt siis runopäivä?
Siinä kiva aiheen häivä
suoltaa sanaa sepposille
virke varsin vienosille.
Sana sijan, toisen antaa
joku kaukomaille kantaa
vierekkäin tai ritirinnan
runosydän alla pinnan.
näköjään me luottaa.
Pettymystä jengille
et tahdo tuottaa.
Olen huomannut,
et sujuu runon kulku,
kun ei ole este eikä
sulku, arkipäivän aiheet
esiin kantaa - ne
runotarjottimin muille
antaa.
Kiireellä nyt tulen täältä,
tuulesta ja pakkassäästä.
Laulut laulettu on loppuun,
kohta maalaaman on hoppu.
Harrastukset oivat nää,
mua kutsuu, kiirehtää.
Runoratsun selkää hyppään,
pelota ei mua yhtään.
Sanan jonkun heitän tänne,
luettavaks`ystävälle.
Jospa houkuttaisi tää,
myöskin muita jatkamaan.
Eipä tässä sitten muuta,
heittäkää vain hyvää huulta.
Illalla tas tavataan,
sitten teidät halataan.
Kun on harvasanainen
kuuntelijaks luotu,
melko vaillinainen
sanan taito suotu.
Vaikk on päässä tukkaa,
ei runot ulos pukkaa.
Siispä luen ahkerasti
runojanne iltaan asti.
Tack så mycket.
Thank You very much.
Danke schön.
Tattista, sano turkulainen.
Muuneltuma edellisestä viestistä.
Kun on harvasanainen,
niinkuin tämäkin nainen,
ei paljon päätä palella,
kun on tukkaa mistä
jaella.
Lukemiseksi suotu,
on tämäkin viesti luotu.
Melko täydellistä on saanti,
minkä Katleija laati.
vua sannoo Savolaenen.
Jatkakee sammaa mallii.
Toisilla on suuret korvat - kuuntelu niin sujuu,
toisilla taas hölöhuulet puuta heinää puhuu.
Eikä tukan paksuus paljon runojamme määrää,
kompastunut kopukka vain aivoissamme häärää.
Lukijoista uutta voimaa runoihin me saamme,
vaikka emme enää ole uusi toivo maamme.
Korkealla pidettäköön runoketjun viiri,
korkea on tasoltaan nääs kuulijoiden piiri!
Tasoltaan niin korkea on lukijoiden piiri
minä heidän rinnallaan vain harmajainen hiiri.
Tekstiäni koitan saada aina paremmaksi,
runoratsun laukan vielä juoheammaksi.
Suuuremmaksi aina kasvaa kirjoittajain piiri
tieto tästä palstasta kun kauemmaksi kiiri.
Ylpeä mä olen oikein seurastanne teidän,
pelastatte runoillanne harmaimmankin päivän.
Haittaa ei jos sattumalta oletkin sä kalju,
tärkeämpää onhan se, ettet ole nalju.
Paksummankin tukan alta runoa nääs pukkaa
ohuemman karvan alta taas vaikka ilman sukkaa
Ruttu siellä, toinen täällä,
maksaläiskä läiskän päällä!
Väliäkös onkaan tuolla,
vaihtoehtona jos kuolla!
Peili näyttää vanhan kuoren
päällä sisimpäni nuoren.
Nahkaani en pysty luomaan,
tyydyn muotoon luonnon suomaan.
Vanhan loimen uusin kuosi:
Naururyppy joka vuosi!
Tyylis kirjoittaa on mainio
se harvalla muulla niin on.
Runos on niin omast'takaa
mielipitees on niin vakaa.
Rohkeasti otat kantaa vain
runotyylistäis oon pitänyt ain.
Kyllä onkin mukavaa
kun toista jaksat kannustaa.
Harvalla se taito on juuri
unohduksen taito suuri.
Lopuksi vielä kiitokset suuret
mitä mielihyvää olet tuonut.
Lämmöllä kirjoituksiasi luen
olen huomannut, et mua tuet.
Nyt minä punastun aivan,
itseni maan vakoon
kuin mukulan kaivan.
Jos vaiti en pysyä malta,
niin turpeitten rakoon
yhä huutelen maan alta.
Minkäpä juurille mahtaa
auringonvaloa ne jahtaa,
nousevan päivän kun kohtaa
värikirjona kukkansa hohtaa.
Miks' et sä siis sanoja käyttäis
ja taitoas toisille näyttäis
sisäinen pakko jos ajaa
miks' virralle asettais rajaa?
Nyt kahvituvan hämärässä
tanssimassa ovat kaikki
Skillan, muori , ylikypsä
merimona sekä maikki.
Mikä lienee tanssin tahti
joka väen hurmaan vei
onkohan se soiton mahti
kukaan siitä tiedä ei.
Lieneeköhän tangon taikaa
mikä vartaloa taivuttaa
vai jenkkako se siellä raikaa
ja polviakin notkistaa.
Vaan valssi viimeinen se huumaa
tunteet nostaa taivaisiin
veri kiehuu ja on kuumaa
kai tanssit loppuu suudelmiin.
Paremmin et sanoa ois voinut,
korvissa soi viellä
rytmin soinnut.
Jiveäkin minä tanssin,
perään viellä sitten valssin.
Kyllä oli kova menoo,
vesisaavikii jo saatiin kenoon.
Tuli lattia hyvin pestyä,
tanssia ei moinen estänyt.
Joskus ikäväkikin villiintyy,
sekö pahaa, siitä viis.
Liikunta on hyvä silloin,
kun ei paina uni illoin.
Sampon mukaan sinut pantiin,
miksi ihmeessä pistit hanttiin.
Pohjoiseen ja kullan hakuun,
oisit pian päässyt rahan makuun.
Kiva oli ilta tuo,
jutut hauskat meille suo.
Arkeen nyt käy jälleen tie,
tanssihalut tuuli vei.
Kahvipirtin hämärässä
tunnelmassa hempeässä
tangossa taivuteltiin
poskivalssissa halattiin
reippaasti mentiin jenkkaa
vielä oikein lambadaa
kaikilla oli otsa hiessä
viimeinen valssi soi aamuystä
nämä tanssit mieleen painuu
vesisaavikin siinä kaatui
Kovat oli tanssit Kahvipirtin
kuin kottaraisen kotona konsanaan
kaikki oli mukana iloisin mielin
Yksin ei jäänyt ainutkaan.
Kovasti rutisti Amaliata
tuo hurmuriksi tunnettu Eemeli
ihankohan meinaa omaksi saada
tuo ainainen vilpertti, Peeveli.
Surullisna istui hetken Manta
omaksensa ottaako Eemelin.
Onkohan oikein tarkoituksensa
hurmata tuon Peevelin.
Hetkonen vain ja Amaliansa
löysi taas Eevertti kaulaansa
Sinäpä riippui kuin kaulapanta
kaikki oli taasen ennallansa.
Tanssit loppui ja Eemeli ja Manta
kotiinpäin lähtivät käsikkäin
kukin muukin tahollansa
ja kaikki siis kävi hyvin näin.
Eipä uskois, ettei mikään
pidättele tiettyyn ikään
varttunutta suomalaista
ikämiestä sekä –naista!
Pirtin kumoavat melkein
juhliessaan suurin elkein.
Joku pullosta juo viinaa,
jano kauhea kun piinaa.
Toinen maljaa kilistelee,
mikä päässään vilistelee?’
Täitä epäillä on turha
- sitä kohtais äkkimurha.
Romantiikkaa taitaa olla
täynnä kilistäjän polla!
Onneks pirtti koossa pysyi,
vaikka joku tänään kysyi:
”Oliko niin hauskaa mulla,
etten enää tohdi tulla?”
SkillaN-emäntämme mukaan
porttikieltoa ei saanut kukaan!
Se tuo runosuoni sykkii,
minulla vain harmaat aivosolut tökkii.
Eilen katselin ,kun purot loris,
muistin;
lapsena tikkulaivoja uitin.
Patoja rakensin.
Kastui siinä tumput,
tossut.
Kotona sain aika torut.
älä huoli!
Asiallahan on sekin puoli,
että tulee esiin aatos,
tunteen palo, sekä
ajatuksen, mielen valo.
Kaikilla, niin myöskin
sulla, noin voi esiin tulla
lapsuusajan touhut,
missä kastui tumput,
likaantuivat housut.
Silloin väsättiin
me kaarnalaivat,
jotka mielikuvituksen saivat,
matkustamaan maille muille,
hurjain seikkailujen
ulapoille.
Lapsenahan kaikki aina sinne
purjehtien matkasimme.
Vaikka ikävuodet pani suitset
suuhun, päitset päähän
mutta eipä saanut mielikuvitusta
jäähän!
Meistä löytyy rasavilli
pikkulikka, joka runopuussa
runot naputtelee,
niinkuin käpytikka.
Enää ryöstöretkillä en
puissa kulje, enkä linnun munia
mä taskuihini sulje.
Kiivetessä tänne runo-oksan
haaraan, ei oo puusta
tippumisen vaaraa.
Puun alta rähmällään ei
itseänsä löydä kukaan, siis
kaikki lapsenmieliset vain
runoseikkailulle mukaan!
Missä mahdoit piileskellä
kun en nähnyt tanssimassa
ovelta kun kurkkasin
nurkkapöydän huomasin
odottavan minua
aivan tyhlillään
sinne minä istahdin
yksin miettimään
missä ruuneperi seilaa
onko hänkin pöydässänsä
vai etsiiköhän uutta heilaa
ja ovat jossain lempimässä.
Siinä hetken mietiskelin
tanssin jytää katsahtelin
pois mä lähdin, ajattelin
tanssin sitten, kera enkelien.
Ruuneperi, mihin itse lienet mennyt
sanahelinääsi näe en nyt
Joko kaikilt runosuoni väsähti
ne niin hyvän mielen mulle toivotti.
Huopatossutehtailijan uni rauhallista on,
hiljaisuus vain ympärillä, ilmapiiri sanaton.
Huopatossutehtailija kevään tullen nukahtaa,
lumesta hän unta näkee, kun taas askel narahtaa.
Huopatossutehtailija unissaan vain huovuttaa,
ihka uudet huopatossu vaimollensa luovuttaa.
Huopatossutehtailija yli kesän levähtää,
vaimokullan kainalossa unenpöpperöinen pää.
Tässä vastaus, Hanna hyvä,
Sinä palstan kultajyvä.
Eilen olin tanssimassa
tänään korttia pelaamassa.
Hyvin eilen meni valssi,
tango, foxi, muukin tanssi.
Omaa väkeä ol monta
vieraitakin satakunta.
Mentiin oikei "korva suussa",
ajatukset ties missä muussa.
Jalkoihini kaipaan huopikkaita
oikein entisaikain varrekkaita
jalkani kun aina ovat jäässä
sekä sormet, että aivot päässsä.
Heräisipä huopatossu tehtailija
tuo tokkurainen vanha uneksija
valmistaisi lämmityksen varpailleni
antaisi se uutta voimaa keholleni.
Kas, tultiin tuohon tanssiin
haikailen näät hitaaseen valssiin
Tulis jo ne lämpimämmät
kevätsäät lupsakammat
Vaan ei
taas tuprutteli lunta
on valkoisenaan luomakunta
sydämessä sykähtää
kun aurinko lämmittää
ja sulaa järven jää
ja pääsee mökkeilemää
seillä sauna lämpiää
tulisi vain joku peseen salkää
Aina vainko sulta pesijä nyt puuttuu
täytyiskös täss pesijäkskin muuttuu
Meit tylleröitä tarjoll monta
kohta lienee kymmenkunta
Mitens sit suu pannaan
otatko kaikk vastaan, myös Hannan
Otan vastaan myös Hannan
tervetulo suukon annan
jaksan minäkin kaikki pestä
eihä tämä mielikuvitusta estä
silloin yksinäisyys lähtis pois
jos tämän kaiken kokea vois
olisi siinä Kalle onnellinen
ja mies jos toinen kateellinen
Jos meille vuorojärjestyksen laadit
varaat pesijöiltä ajat, haalit
Mä sulta lauantain sit tilaisin
oisin - ei kun
oisit "viikonloppusiippa" varmaan ihanin :))
varpaat myöskin mulla, mutta
kalaöljykapselit saivat apuun
tulla.
Tänä pakkastalvenakin jalat
hyvin voivat, kun kalaöljyt
oivalliset vaivaan avun
toivat.
Aamiaisen yhteydessä kapseleita
kaksi, niinpä tulee
verenkierto silloin vilkkaammaksi.
Nythän pian kevät koitta -
lämpö halla -ajan voittaa.
Jalat sandaaleihin lykkään,
siitä varpaat tykkää - nätit ,
punakyntiset, sormenkyntein
väriset.
Maalaismuijanakin kyllä
pidän kesälookin yllä.
Uutta suvea vain päin, mieli,
keho käsikkäin!
lorun piti tulla, mutta kiireen
poikanen on ollut tässä mulla.
Koneiltamme tänään meillä
hoidettihin hampaat,
Luulen että laskematta minulta
jää lampaat.
Nukkumatti olkapääni takaa
kuiskii mulle:" annan hyvän unen
reipas merimona sulle!
Nyt nauraa makeasti voin,
vaan tosi yllätyksen koin:
Koneen malli mulla erilainen on,
tämä rakkine on näet hampaaton!
Merimonan KONEILLA on hampaat,
kai koneet siellä laskevat myös lampaat!
On tämä suomenkieli aika velikulta,
niin usein pieleen ohjaa aatokset se multa!
Hammaslääkärin kun koneelleni tilaan
niin maineenrippeistäni loputkin kai pilaan!
Taas mulle nauraa kaikki hevoset ja konit
ja kelpo hirnahduksen höräyttävät ponit!
Ei se mitään merimona
harvempihan mulle vastaa
jos ois mulla hymy soma
ja monta kultahammasta
ehkä silloin olis tuuri
syntyis seurapiiri suuri
käsillä mua kannettais
kuvapatsas valettais
Turun kauppatorille
ois siinä vastus Porille.
on koni mulla hevosena.
Mies on äijän mökkelö
ja talo vanha rörttelö.
Eilen illalla menin
nukkumaan, enkä koneelle
jäänyt kukkumaan.
Enkä siis vastata voinut
sulle lain, vaikka
näsäviisaan viestis sain.
Koneellani ei ole hampaita,
mutta joskus lasken lampaita,
jos unta en minä muuten saa,
kun joku huolestuttaa,
harmittaa.
Sinähän olet kuin kaverini
Klara, jonka viisastella
täytyi saada.
Vaikka Klara etelästä matkannut
olis pohjoiseen niin koiranleuukus
ois jäänyt ennalleen.
Runoilijan vikaa oli myöskin
Klarassa ja koska ei keiku
täällä runo-oksan haarassa,
niin menneen ajan muotoa hänestä
käytän ja käyttäissäin vähän
haikealta näytän.
Hyvässä hengessä herjaa
heitettiin ja naurulla pikku
keljuilut peitettiin.
Niinhän ne ajat ja tavatkin
muuttuvat, sekä porukasta
muutamat muutkin puutuvat.
Missähän Maalaismiehemmekin
luuraa? Onkohan landella
liikaa puuhaa?
Vai laulukuoroonko eläkekundien
yhtynyt ja vain pirttisarkaa
kyntämään ryhtynyt?
Ol kaunis päivä tänäinen
miks mieles onkaan päinvastainen
Ens yö nukkuos siis hyvin
eik aamu aukee enää nurinkurin
Hevoses on uljas ratsu
mies ja taloskin saakoot mitskut
- - -
Sa etkö Maalaismiestä täällä tunne
hän joukossamme on, enkä vain luule
Minä sanoillasi viisastellut en,
julki lausuin pelkän oman tyhmyyden.
Jos ei lukemaansa aina tarkkaan tutki,
on kuin aivoissa ois suora hukkuputki!
Klaran kanssa, joka mulle tuskin tuttu,
nimet riimitykseen olis nappi juttu!
Ehkä olenkin mä ystäväsi haamu,
kummittelen täällä, kunnes koittaa aamu!
Viisas tahtoisin mä olla ilman näsää,
näsäviisas kun ei viisauksia väsää...
Miksei palstalla kuki huumorin kukka?
Miksei jalassa meillä pyöri sukka?
Onko "kukka" piilossa lumen alla,
vaiko paleltuneena taivasalla?
Se esiin nyt jostain kaivakaatte,
ja iloa kaikille näin saatte!
Mä alamaissa vähän olen
ja paikallani näin polen.
Taas mun kello sisäinen
täytyis rukata.
Kas illastako tunti
pitäisi hukata.
Ei en osaa aikaisemmin
sänkyyn kömpiä,
ei taivas vielä kellon mukaan
näytä tähtiä.
Pahus vie et kenkuttaa
kuka neropatti tää
kellojamme siirrättää.
Minä niinkuin lehmätkin
menen ihan sekaisin.
Aamukahvi teeksi muuttui
kesäajasta vatsakin suuttui.
Runoja nyt kirjoittakaa
minä aion Hankoon ajaa
Ulkona on hyvä keli
alla kelpo ajopeli.
Runollista kevätpäivää!
On ihana aamu,
min Luoja soi
ihmismielelle ilon toi.
Aurinkon paistetta
ihailkaamme,
siitä voimaa,iloa
päivään saamme.
Tälläinen päivä,
nauttikaa,
toinen toistanne,
rakastakaa.
Elämän kulkumme
lyhyt on,
ei kestä se,
ei ole loputon.
Tunteesi näytä,
oikein ne käytä,
anna ystävän huomata,
hän sinulle rakas on.
Pieniä hetkiä,
pieniä retkiä,
elämä suokoon onnen
hetkiä.
Ystävät teitä halajan,
luoksenne tulla haluan.
Runoratsulla saavun taas,
teille intoa antamaan,
runosuontanne avaamaan.
Runojen seurassa mennään vaan,
päiviin moniin, tuleviin.
Jatkanpa ketjua erlaisella runolla.
Kukka kylmä ja muovinen
saa minut niin palelemaan,
vaikka onkin kaunis ja punainen
silti kylmää hohkaa vaan.
Mutta ihminen elävä, lämpöinen,
joka osaa hellästi rakastaa,
hän murtaa jään sekä pakkasen
silloin kukka muovinen unohtuu
Tule kanssani lempemme valssiin
sua lähelläin pitää näin saan.
Tule ihanimpahan tanssiin
mitä koskaan mä tanssia saan.
Soipi haitari niin iloisesti
viulu tunteillen vingahti
silloin Amorin nuol salaisesti
sydämihimme singahti.
Koht on kevät tuo ihana lämmin
sydän rinnassa pompottaa,
yhä vain, yhä kiihkeämmin
se tunteesta ilmoittaa.
Kun kesä tuo viimeinkin koittaa
talven kylmyyden kukistaa,
silloin lempemme suurin myös koittaa
ruusuun kauneimpaan puhkeaa.
Huurre koivun, sumu taivaan,
mielen haikeaksi saa.
Sumunko takaa saapu hän,
jota eniten kaipaan.
Haaveiden linnaako rakennan,
saapuko prinssi uljas.
Hän ratsunsa selkään nostaako mun,
ja suukon hellän antaa.
Miten jatkuukaan satu tää,
se tuskin koskaan selviää.
Ei toteudu haaveet, unelmat,
ne hautautuu, unhon multaan.
Mut haaveile, haaveile ihminen,
se voimaa sinulle antaa.
Rakkauden tuskan tuntien,
elämä, elämältä maistaa.
Mun urho saapuu keppihepallansa,
on luudanvarsi poikki,
vaan luo armahansa
hän nilkuttavan ratsun kanssa kulkee,
mut syliin sulkee.
Viitta resuinen on päällään ystävällä
ja housunpolvi puhki,
vaan sydän hällä
niin syttynyt on lemmentuskaan…
Oh, mennään puskaan!
myös huumoria peränkuulutteli.
Rakkaudesta hilpeyttä pois ei
voikaan sulkea.
Hyvin voivat romanssissa
rinnakkain ne kulkea.
Vaikka myöntää täytyy kyllä -
Amor veikon käsissä vitsit
meillä monilla voivat olla
vähissä.
Ikääntyneen suhteen myötä
leikinlasku pelaa.
Tilannetta kinkkistä kun
huumorilla relaa.
Arjen kiukut, sekä harmit
pelleilyllä peitellään.
Mieluummin kun lautasia
seiniä päin heitellään.
Syksyllä kun vanha omppu
jäi mun kengän alle,
pyrstölleni lensin silloin
nurmilattialle.
Hätääntynyt kumppanini
riensi ylös auttamaan,
vaikka silmistänsä näin,
et valmis olis nauramaan.
Hilpeyttä aikaan saavat
surkuhauskat tilanteet.
Koskaan eivät vielä ole
harmoniaa pilanneet.
Yhä etsin mä sanoja montaa,
joita runoissain tarvitsen,
jotka tunteet mieliinne johtaa
rakkauttakin heijastaen.
On sanastoni niin pieni,
jolla runojain kirjoittelen
on täytteeksi pantava sieni
loppusoinnuksi luritusten.
Siks lopetan runoni tähän
kun en enempää aikaan saa
mutt ajatelkaa te myös vähän
ei tää kaikkein oo helpompaa.
voi Hintriikka
missä sellainen
puska joka pois
vie rakkauden tuskan
toisekseen
maltanko tätä tuskaa
pois antaa
kuvitella voi kaikenlaista
riehakkaan unelmaista
rakkauden tuli
sydämessä palaa
kumpa saisi edes
rakastella salaa
unelmissa vain
ei todellisuudessa lain
Ruuneperi,
Sinä meidän ilopilleri.
Älä lopeta sanojasi noita,
ne meille hetkiä hyviä toivat.
Kyllä runosuoni vielä löytyy,
Päivät lämpöiset kun täyttyy.
Helppoa ei minulle ole tämä
sanojen sommittelu enää.
Luritellaan,luritellaan
milloin mitäkin hassutellaan.
Taitaa tulla ruska,
ennen kuin löytyy se puska...
Ei hellitä lemmentuska!
ja jatkan vähän samoissa haikeisa tunnelmissa :
Sävel vain puuttuu sanoista valssin.
Mieleen tuo hurmaavan
nuoruuden tanssin.
Kvartetti jousien soittamaan ryhtyy,
siihen myös hanuri, kitarat yhtyy.
Häät, sekä hunnun ja morsiuskruunun,
huumavan tuoksun juhannusruusun.
Keveät askeleet pyörteessä valssin,
jonka mä kanssa rakkaani tanssin.
Kukkivat ruusut nyt tarhassa muiston,
Siitä oon tehnyt mä haaveiden puiston.
Siellä voin kuulla valssia lemmen,
aivan kuin silloin nuorena ennen.
Ei tarvitse etsiä sanoja
ne ovat hetkeksi kadonneet.
kai tunteiden virran mukana
ne ovat kauemmas vyöryneet.
Kun virrat nuo uljaat vaahtoineen
saat uudelleen kuohumaan
niin silloin runosi sanoineen
vievät sinutkin mukanaan.
Ratsusi vetreän laukkaamaan
silloin hoputat iloisin mielin
ja runosi sanatkin uudelleen
laulavat puhtain soinnuin.
Ol kerran tääl runoketju
niin loistava ihmeellinen
te sanoista muutamista
loihditte runoja suoltaen
Jos sanoista nytkin on pula
tarjoisin:
"onnellinen", "olo" ja "sala"
Oli salarakkaalla onnellinen olo,
kunnes paljastui polo.
Sen lehdestä luki Reiska
raitiovaunussa numero seiska.
Lehden nimi taas oli... mikä oli,
paljastajana toimi Kuningas Alkoholi
Ei mulla niin oo onnellinen olo
vaan pikkuisen niinkuin nolo
Ei myöskään ole mikääm sala,
ettei hellepäivänä syö kala.
Nyt pylly pystyyn ja myöskin pää
muuten ette päivästä mitää nää.
On päivä ja ulkona vettä sataa
mut aika kuitenkin eespäin mataa
Meinaatteks nukkua peiton alla
kunnes pääskyset lentävät taivahalla?
~
Nukuimme peittomme alla pitkään,
herättäneet unet eivät mitkään...
Ruuneperiä ois tarvittu varmaan
nipistämään kylmällä kädellä päätä varpaan.
***
Hintriikako suositteli alkomahoolii?
Sehän ois poikaa, jos esittäis roolii,
ois vaikka rantojen mies , vanha spurgu,
jonka kassissa olisi pullo ja murku.
***
Mutta kun ollaan kotona yksin,
haaveissa vain kullan kanssa sylityksin,
lenkkivaatteet vain nikaan heitän,
tukankin lumisateelta peitän.
~
En minä ryyppäämään ketään pyydä
en Turmiolan tapoja ympärille syydä!
Puhdas ja viaton kuin sylivauva,
pehmyt ja suloinen kuin pieni hauva,
sellainen esimerkki hyvältä näyttää
ja harvoinpa sellainen viinaksia käyttää!
Mitä nyt jos unimyssyn iltaisin naukkaa,
ei hän sentään kapakasta kapakkaan laukkaa!
Kävinpä Pitsipirtissä
aikaani viettämässä.
Oli siellä esillä kädentaitoja
monia.
Liiviä,hattua,ruusuja kelloja soivia,
Toisilla on näppäryys sormenpäissä,
toisilla runot omissa päissä.
Kun oppisi nypylää pyörittää
Ja toisen yli heittää.
Niistä ne syntyis liinat
ja nauhat,
vaikka komeat korvakorut.
Nyt loppui minun lorut.
Mä vain pitsiä virkkaan
en nyplätä taida
vaan nyt olen heittänyt
jo koukunkin nurkkaan
ei käsityöt mitkään
enää minullä maita.
Kaikki eloni vuodet
päivät ja illat
kaikki ompelin vaatteet
kudoin lapaset, sukat
kesälomalla syntyi
mekot ja matot
silloin lonksuivat kangaspuut.
Mitä tekivät muut
en kysynyt koskaan
mutta aikoja noita
en antaisi poiskaan.
Niinhän sanassa sanotaan,
mikä parasta on ollut
se on työnteon ilosta tullut.
Voi teitä,
kun osaatte kaikenlaista!
Ette milloinkaan
taida laiskana maata ja haista…
Minä nypläystä en
ole oppinut koskaan,
virkkuukoukkukin
juuri kädessä pysyy - joskaan
eivät kapioni pitsiä reunaansa
saaneet laisin,
minä toivoton morsian
kaiken kaikkiaan olla taisin!
Hintriikan häävalssin
komeesti lantiosi keinui
morsiushuntu ilmassa leijui
notkuvin polvin
lattiaa luisui
tahdissa pelimannin
taidan joskus käyttää.
Solistina esiintyä,
taitojani näyttää.
Kaunis altto falsettiin
kun alkaa mennä milloin,
yhdenhengen ylsisöni
nukkumaan käy silloin.
Pitkään aikaan konserttia
antanut en lain.
Johtuiskohan siitä kun
mä raittiin ukon sain.
Hajuvettä, suklaata saan
ulkomiden matkoilta -
kyllä myöskin konjamiinit,
sekä ruokapöytäviinit.
Häävalssin sä muistako vielä
mikä nuorena tanssittiin
oli sulho ja morsian siellä
silloin heitä me juhlittiin.
hintriikan huntu se liehui
kun ylikypsä valssihin vei
he kauniisti yhdessä keinui
heidät musiikki valtaansa sai
siitä onhan jo paljon aikaa
kai kumpikin vanhentunut
vaan säveleet valssin kun kaikaa
silloin toisiinsa kietoutuvat
ja valssi se soi
soi soi, soi
oijoi joi.
Nyt meni poikkinainniksi kuin Tornionjokilaaksossa! Tässä puolueeton ehdotus:
Tahdissa pelimannin
keinuu lanteet nuoren Sannin.
Morsiamen on tää tanssi,
hiuksillansa kukkakranssi.
Tänään on kuin kedon kukka,
neito nuori silkkisukka!
Kissankellot hälle helkkää,
elo riemua on pelkkää.
Sulhaselle suukon suikkaa,
roihuun lemmenliekit tuikkaa...
Jatkakoon joku tästä ilman vihjailuja henk.koht. arkaluont. asioihin. Ystäv. vast. tämän lehden konttoriin.
Minä taasko pahasti kirjoitin
loukaten sanoillani
sitä anteeksi pyytää tahtoisin
kumartuen polvilleni
tyhmästikö ainako aattelen
vai vanhuusko vienyt järjen
mutta sanoilla näilla haluan
taittaa erheeltä terävän kärjen
Henkilökohtaisen loukkauksen
jos sanoistani aikaan saa
niin laittaisinko ilmoituksen
että sheriffi sen poistattaa.
Kai parempi peli on seisattaa
nyt omalta kohdaltani
ja hiljaa kadota nurkan taa
katumaan tyhmyyttäni.
Huumorin kukka - se kaunein on kukka.
Me tiedämme sen - vaikka harmaa on tukka!
Leikki on leikkiä meilläkin vain,
hullun huumorin lahjan kai suvulta sain!
---
Anteeksi, jos huumorini on joskus epäymmärettävää!!!
Pidot jatkuivat hanuri soi
ja se soi, kun hääväki tanssien
ilakoi.
Mutta sulho morsion korvahan
kuiskasi salaa:
Eikö parempi olekin naida
kuin palaa.
Nuoripari ei siis ollut
väsynyt, vaikka olikin
paikalta häipynyt.
Viettämään öitten öitä
kuumaa, hääyön hurmaa
ja huumaa.
Aamutunneilla nuorikko
entinen impi,nykyinen
vaimo ja kokeneempi,
lausui totuuden sanat
julki: Oli hyvä kun
polku mun aittaani kulki.
Reitti nurmettumaan ei
päässyt kyllä, kun
treenimatseja pidettiin
yllä.
Mies nauraen pörrötti
vaimon tukkaa ja totesi:
Ajan se onkin hukkaa,
lemmenhedelmää pihdata
säilöä säästää, paras
ajoissa maistamaan päästää ;)
Ihoni muistaa vielä ihosi,
partaisen poskesi poskeani vastaan,
kätesi kädessäni
Äänesi muisto on jo kalvennut, olet poissa,
silti, mielessäni näen sinut
eleesi, liikkeesi, sen mikä olit
tunnen läsnäolosi, haluaisin koskettaa, enkä voi
olet siellä jossakin, taivaan enkelinä,
avaruuden tähtisumussa
Itsekkäästi itken ikävääni,
kaipaan sinua vierelleni
Et poskeain tunne et kättäni
olen, elän vain aatoksissa
mutta lähellä olen muistoissasi
niin kauneissa mut suruisissa.
Näin vuosipäivän aattona
aatokset mullakin samat
Yhä iltaisin kaipaa ihoa
en partaista, vaan mieheksi niin siloa
Hänen jykevää, isoa hahmoansa
kulkemaan yhteistä polkua
turvaamaan elomme päiviä
Ei koskaan tää ikävä häviä
Runoni keväältä 8 vuotta sitten:
Maa hengittää ulos hennon ruohon
hymyilee krookusten väriloiston.
Kuin hän istuisi pihapenkillä
polvi toisen päällä
paljastaisi auringolle päälakensa
jolta hiukset ovat valahtaneet ohimoille.
Pilvi lipuu auringon eteen
ja pyyhkäisee kuvan pois.
Minunkin kaipuu tuntuu,
se puristaa rinnassa,
olo levoton,ikävä kalvaa.
Miksi ikävöin, sitä mietin,
miksi ihminen on
tälläiseksi luotu.
Luulet selvinneesi,
kuvittelet jatkavasi
elämääsi - voitokkaana.
Uusi unelma, uusi kaipuu,
miksi haaveet ei toteudu?
Miksi ikävä, aina vaan?
Löydänkö elämässä onnen,
onko minulle se suotu?
Olenko osani jo siitä saanut?
Joudunko tyytymään,
rauhanko löydän,
kuka tähän vastaa,
sitä en tiedä.
Toivoa yllä pidän,
unelmoiden matkaan.
Turhaako, ei,
näin eelleen jatkan.
Auringonsäde puhtaalla hangella
häivähdys lapsuudesta.
Palelevat varpaat ja hikiset vanttuut.
Hiihtoretki jäällä
vai lunta notkuvat havupuut.
En ole varma.
Lämmin mustaherukkamehu valuu aivoihin
ja vie muistikuvan mennessään.
Kauas metsäin ja merien taakse
mä tahtoisin nyt matkustaa,
missä elämän hirmuinen melske
ei voi mua saavuttaa.
Ihanimmat on hietikot siellä,
joihin jalkansa upottaa,
rantatörmällä palmutkin viellä
joiden katveessa uinahtaa.
Kun aurinko laskee illoin,
taakse taivaanrannan tuon
silloin katveessa bungalowin
sulle suurimman rakkautein suon.
Miksi kauaksi kaipaat
mikset kotona halua olla
pian on kesä ja lämmin
hyvä täällä on lekotella.
Talvi ja kesä tappelevat
ainakin täällä meillä
sateet lumesta veteen vaihtuvat
on loskaa pihalla, teillä
kesän tulosta tämä enteilee
se nähty on monta vuotta
vaikkakin jalkamme kastuilee
mutta ei sitä kestetä suotta.
Vesi tippuu räystähistä,minulla vain päästä tästä.
Valuu niin kuin kevätpuro,
Pitkin poskia vesinoro.
Kuinka saisi sen loppumaan,
ei vamaan milloinkaan.
Nyt sinäkin arjesta kertoilet
ihan toisin kuin ennen.
Minä tavoillain sekoilen
sinne, tänne, tullen mennen.
Nyt on jotain outoa, vierasta,
pitäiskö silmiä hieraista?
Mä kummasti väliin haikailen
ikäänkuin jotain kaipailen.
Voisitko sä katsastella
hiukan muille palstaoille?
Avaa palsta "rahan reikiä"
oottaa siellä viesti senoran .
Ehkä sulla vanhimpana
ystävänä hänelle,
oisi sanat sattuvaiset,
joilla myötäeläen
hälle antais uuden potkun,
päivään hiukan harmaaseen.
Ihmiset silmänne sulkekaa
antakaa haaveenne lentää
kaukana häämöttää satumaa
ja sinne kaipuumme entää
siellä on lämpöä auringon
sekä vesiä välkkyviä
taivas ei siellä pilvinen
vaan sinessä hattaroita
kuuntele sykkeitä sydämen
olet onnesi lähtehellä
älä avaa silmiäs kylmyyteen
saathan haaveissa hetken olla.
Leskenlehti, sinivuokko
kevään kukat nousee.
Niin myös ihmissydämeen
kevätpuro juoksee.
Kaihon kukan kasvattaa
muistoin kera kukkaan.
Rakkauden viestin tuo
ei toive mene hukkaan.
sinivuokot, kielot aina kuihtuu.
Harvoin viime kevään kukat enää
mieleen muistuu.
Ainut kukka, lemmen kukka,
pysyy muistoissamme,
sen jos joskus kadotamme
niin on osanamme, kyynisyys
ja haluttomuus, etsiä ja
löytää rakkautta toveruutta,
hellää, hyvää uutta.
Kyynelillä kasteltu on
muistoin kukkatarhaa, jälkeen
hoidon, hellimisen uusi vaihe
alkaa.
Lemmikkien, lemmenkukkain
reunustama tie, usein monen
askelehet muistoin puistoon
vie.
Uuden rakkauden kesän ruusut
hehkuu, loistaa, eivät tahdo,
tarkoita ne suloisuutta
poistaa, lemmikiltä, entiseltä
jonka paikka nyt muistolehtoon
menneisyyden on jo siirtynyt.
Kiiruhda leskenlehti
ojanpientareet
kaunistamaan
kukat sen ekana ehti
keltaisin aukeamaan
innolla odotamme
koska kukkaset
uudet luot
silloin jo varmasti saamme
kesän sulon
jonka rintaamme suot.
Taidetta nyt kirjaan tähän
ketjun kantaan aivan vähän.
Siksi terotin jo kynän
(mutta kuka maksaa hynän?)
Ruikuttuja rätkii ruikun.
Humanteri hotkii huikun.
Onkiäijä nappaa muikun.
Hirvimieskin lataa luikun.
Tiukuttaapi tyhmä tintti,
syöksyy, sätkyttelee sintti.
Oltta juotu muuan pintti,
pimeni jo poijan vintti.
Sanat näin kun sateleepi,
kuka noita tajunneepi?
Niinkuin lehdet variseepi,
riimit suusta ropiseepi.
Tähän loppuu tämä loru
josta kukaan ei mua toru.
Mutta enempää ei noru,
nouseekohan tästä poru?
Vielä tämän sanoisinko,
koska nyt oon tekstilinko:
Ammun kohti niin kuin sinko,
mihin osun, modeihinko?
selailin vanhoja tekstejäni ja tämä tuikkasi silmään, vuodelta 1999.
Miksi et koskaan sano
minä rakastan sinua
Kun menimme naimisiin
kolmekymmentä vuotta sitten
sanoin rakastavani sinua
Jos tapahtuu muutos
ilmoitan sinulle
Miksi et koskaan sano
onko ruoka hyvää
Ensimmäisen päivällisemme
sanoit itse valmistaneesi
kehuin sitä maittavaksi
Jos valmistamasi ruoka ei maita
ilmoitan kyllä sinulle
Miksi et koskaan sano
olenko hyvä vaimo
tai olenko hyvä sängyssä
Kun rakastelimme ensimmäisen kerran
sanoin nauttivani siitä
Jos löydän sinua paremman
ilmoitan kyllä sinulle
En minäkään kysy
rakastatko sinä minua
Ei siitä tarvitse
jatkuvasti muistuttaa
Ei se lisää rakkautta
Jos sinussa tapahtuu muutos
ilmoittanet minulle
(Vaimo suuttui ja lähti huoneesta.)
Mitä sille tapahtui
(Mies ihmetteli)
Rakkaudesta lörpötellä
usein täytyy muistaa,
sydämestä sana hellä,
jopa juttu luistaa!
Ajatustenlukijako
pitäis olla toisen?
Mistä päähäs oikein saitkaan
mielipiteen moisen?
viestin siirrosta nyt kiitän!
Tähän perään vielä liitän
kehut tälle oksastolle.
Täällä pääsen osingolle
näistä riimirypäleistä,
joista tykkää moni meistä.
Tässä puussa niitä kasvaa,
eikä ole niissä rasvaa,
Runo kaloreista vapaa
pyöristä ei meidän napaa!
Nuo tapahtumat oli silloin
Mies muuttunut on
muistaa, kaipaa vaimoansa illoin
Oli ystävä minulla kerran,Hän luonani vipyi hetken verran.
Sydämeeni kaihon jätti,
Hän matkalle lähti.
Odottanut olen,
näkisin Hänet vielä kerran.
Valoa olen yrittänyt näyttää,toivonut,
kaipuu hänetkin täyttää.
Vaan turhia toiveeni nää,
ne kätken sieluuni syvempään.
Joskus kai aurinko tännekin
lämpönsä heittää,
saan tuntea,kokea
kuinka hellyys minutkin täyttää.
Kaihon kyynelistä kostuu rintapielet,
on apeana kevään korvalla taas mielet!
Miksei Amor-veitikkainen meihin osu?
Ei kai nuolinensa vaan se liikaa hosu!
Ohiammutuiksi rakkaudessa jäämme,
onnen nuolet liihottelee yli päämme!
Voi,voi meitä tytröt ja pojat,
kun Amor on meihin ampunut palon,
mi rakkauden roihun syttyttää voi,
se liekki nyt meille tuskan toi.
Mistä löytyy nyt kohde tuskaan tähän,
sitä ihmettelen ja päiväilen vähän.
Ei naapurista kohdetta missään näy,
nyt virtuaali mailmaan tienikö käy.
Täällä rakkauden kaipuuta itkeä voin,
silti lohtua löydänkö voi ja voi.
Mutta Amorin nuoletkin ampuu hukkaan,
nyt oottelen toivoni kesään pukkaan.
Vielä tanssilavoille tieni vie,
siellä uusi ystävä kukaties.
Amor myös siellä nuolineen leikkii,
osuen varmasti Skillaniin ja Heikkiin.
Tähänpäs luotan ja itkuni loppuu,
kiirettä ei, eikä mitään hoppuu.
Jos ei Amor nuolellaan osu minuun,
niin varmaan se silloin osuu sinuun.
Myös minuun Amor ampunut on,
siks en ookkaan onneton.
Mut nuolii sojottaa tuos monta.
Ei helppoo tääkään,
sanoisko jotenkin onnetonta.
Vaan päivät pääksytysten lipukoon
mik hyväks on, sen aika näyttäköön.
Kesä on tulossa
jos lumen tulo lakkaa
ei amorkaan nuoliaan
turhaan haaskaa
poskivalssin tahtiin
lavalla kun pyörähtää
silloin amorkin nuoliaan lennättä
niitä väistämään
ei pysty kukaan
kun rakkauden tuli leimahtaa
nainen saattoluvan antaa
laadittais, niin Amor veikko
eniten ääniä sais.
Hänen toivotaan tulevan
sinne ja tänne, ampumavalmina
pyssynsä jänne.
Viinissään nuolet ja nuolissa
kärki, joka sydämeen uppoo,
menee kohteelta järki.
Amor lentää ja lennossa
uhriaan tähtää - joskus
näyttää kuin aivan umpimähkään.
Osuman saaneelta alta vie jalat
ja pian käy ilmi sen heikkouden
salat.
Rakastavaiset kun yhdessä kulkee,
se lempi pois kaikki muut
hetkeksi sulkee.
Luo nuoren ja vanhemman Amor
veitikka pääty. Ei lentonsa opu,
ennen helvetti jäätyy.
On muistoja,
joita aika eikä
vuodet viedä voi.
On muistoja
joiden taika
iät kaiket
sielussani soi.
-------------------------
Kevät.
Loista kevätaurinko,
lämmitä jo maa,
kevään ensi kukista
niin paljon
voimaa saa.
Minun lempirunoilijani Heli Laaksonen Laitlast, niinkuin hä murteellaan sanoo, kirjoittaa vain murteella.
Tässä teille hänen runonsa v:lta 2002
Sil ko lähte uut alkku kohre
Ota käpy pois kenkäst
kaar vesi pois saappast
nost ämpär silmiltäs
jua kuppis tyhjäks.
Ol ilone
ol valone
ol pulune
Älä lait kät sirkkeli
älä purot kirvest kintuil
älä unhota kotti avamei
älä karota annetui syrämei.
Viä roskapussi mennesäs.
Arkisista asioista,
pienistä askelista,
kivistä, vedestä,
roskapusseista, avaimista...
---
Hän kertoi, että mies lähti.
Miten voi jättää Helin?
Sitä vain ihmettelin.
Hän asuu yksin
suuressa talossaan.
---
Heli Laaksonen
on niin kulunen.
kaikk' hänest tykkää
ku hauskoi runoi lykkää.
Ne o valossi
ne o ilossi
simmossi
jokapäivässi.
Nyy hänt kysytään
iha joka paikkaan
esiintymään.
Asemill'ja telkkaris
hänt kaikk' kattelis
ja sanojas kuuntelis
nii mielelläs.
... toi imuroidessani mieleeni kauan sitten lapsille luettua Tove Janssonia:
"Olipa kerran pieni Nyyti Nyytiäinen.
Hän aivan yksin asui talossaan,
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Siis kaksinverroin yksin, peloissaan
hän sytytteli yöllä lamppujaan,
kun kuului Hemuleitten tassuttelu tiellä
ja pöllö huusi pimeässä siellä..."
~~~
(Virheet tulevat samaan hintaan. Kirjoitin muististani, enkä tarkistanut! Sorry!)
jos suosioon vertaa,
tytöt uusia rustaa.
Kun ruuneperi kustaa,
piileksii täällää
valkoinen paita päällä.
Ikuisuus sitä huolettaa,
eikä vastausta saa.
Muuten ikävystynyt kirjoittelemaan.
Täällä vain ruuneperi loistaa,
tytöt enkelikuorossa toistaa.
älä jätä meitä koskaan
kukkien lailla silmät loistaa.
Harmaahapsi jo kyllänsä saanut,
elämästä ja kaunokaisiin halu laannut,
toivottomaksi olo käy,
aamulla ei ketään petissä näy.
Ylistys tämä on runopiirin,
minä takaisin kolooni hiivin.
Kai meistä kukaan
ei muusaksi riitä
kun saada ei mukaan
Ruuneperiitä.
Hän kaipailee jotain
mitä se lienee
oisiko ketään
kuka sen tiennee.
Tuo korjaus nousi mieleeni heti edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen.
Miehellä, ken runoilija,
muusa aina soma!
Mutta mistä naiselle
tuo innostaja oma?
Miehellä kai ilman muusaa
toimimaton paikka…
Naapurista apuun Ruusaa
huutaa täytyy vaikka!
Jos rakkauden kohtaa ken
silloin muusakin se löytyy
vaan mistä nainen tekis sen.....
kai puusta veistää täytyy
oman haavepojan komean
hurmaavan ja vetreän
runoratsu silloin laukkaa....
siinähän on meille muusaa.
täytyy sanoa kun lukee nuista puupojista.Lisää vaan jos muuttuisivat eläviksi.Tulisi kyllä piilopaikoista uupelo.
Kuulkaas Skillan ja ylikypsä
teille runon mä kirjoitan
ja monestakin syystä
nyt teille ilmoitan.
Älkää yksin nyt olko enää
älkää haikailko kotona
sillä sellainen ei tee terää
sehän tiedetään totena.
Mene sinne Savon muahan
siellä Skillan sua odottaa
ja hellyyttä antaa suathan
sitä kovasti Hän vartoaa.
Poimi Skilla kuin kypsä marja
tee se tänään ei huomenna
pitkävartinen selkäharja
on silloin myös tarpeetonna.
Olet varmaan hakoteillä,
leikkinlaskuahan meillä,
haikailtu on toisen luokse,
mut todella ei kukaan juokse.
Välimatka pitkä on,
tiekin aivan tuntematon.
Mikä täällä oottaakaan,
sitä kukaan arvaakkaan.
Viisainta vain täällä,
haaveilla on leikki päällä.
Kuka jutut nämä todeks ottaa,
sitä päähän minä mottaan.
Kiva kumminkin on viestis,
miten itselläsi, minne ties?
Joko löytyi kulta sulle,
kerroppa nyt juttu mulle.
Näinkin syntyy runo soma,
silti ei olla toisen oma.
Siispä kirjoitellaan,lueskellaan,
huolta meil ei ole kellään.
Huomenna menen Savvoon.
Huomenna menen Savvoon.
Oh ja voi nyt Ruuneperi,
minkä juorun julki keri.
Naittamaan hän muita alkoi,
leikkilemmen hiukset halkoi!
Loppusoinnun mukaan keksi,
kuka pannaan sulhaseksi.
Morsiankin riimiin passaa,
- eipä omatunto rassaa!
Sellainen tuo Ruuneperi,
jolla lyyrillinen veri,
vaikkei liene sukujuuri
oikeasti Ludvig Suuri…
tapoja kyllä naimakaupoissa
pidettiin yllä.
Jos puhemies kosiohommista
puuttui, niin tuleva
appi melkein suuttui.
Nykyäänkään tarvitse tehdä
ei tenää, vaik ei ois
anoppia , appea enää.
Trillojen edessä uljas polle,
kun karauttaa Skillanin
kartanolle,
Ylikypsä sulho ja puhemies
"Rune" - eiköhän naimakauppoja
tule.
kiire alkaa olla.
Huomenissa olette jo
Skiltsun kartanolla.
Ykköset siis päälles pukkaa,
sui ja kampaa myöskin tukkaa!
Malttamaton Ylikypsä tuplaviestin
lykkäs, siinä määrin tuumastasi
Savoon menon tykkäs.
Mitäs siis kun kosimaan ja
onnenpotku peppuun, sekä hyvät
kihlalahjat
sulhaspojan reppuun!
Sieltä teiltä päin on Savoon
penikulmaa monta, mutta
Ylikypsällä ei sitten kesää
heilatonta.
Huomenna kun päivä on tuon päivän
aprillin, niin vuorokauden
aikaisemmaks matkan siirtäisin.
Voi teitä ja teijän kans,
minä taijan pistee leikiks kans.
Tasinpa joutua kohteeks tässä,
mut mittee kummoo oo haviämässä.
Suluho ois ovella toinen,
ja puhemiessii aikamoine.
Mitteepä siinä ku kuhtusi sissää,
pannuu vettä ja jauhoja lissee.
Sitte ne punnitas taijot ja tiijot,
onko näkköö ja kokkoo,luonnekkii fiini.
Taijampa arvata mite tuossa käyp,
kohta ei sulhoa, puhemiestä näy.
Aprilliä huutaavat männessää,
ja nauravat ryökäleet yhtenää.
Eipä tässä suru tule puseroo mulle,
mitehä käynöö, tullooko sulle.
Nauretaan yhessä jutulle tälle,
kerrotaa tutulle, ystävälle.
Kiitos kiitos merimona
huokauksen päästin,
oliskokin aprillipila soma
Vielä mahiksia omaan
Ylikypsän seuraan, povaan
On ihmisen mieli niin ailahteleva
kun oikein on tuumaileva.
sisällä tunteet heilahtelee
kuin vuoristorataa keinahtelee.
Tänään tunteet tekee tenän
tiedä en mistä, ihmettelen.
Tunnemaailman salaisuus
on aina vain , tieto uus.
Mutta huomenna voi olla toisin
mieli on rikas, onnellinen oisin,
jos tunteet kaikki sanoiksi saisin
ihme ja kumma, sitä janoaisin.
Kun mieli on kirkas ja avoin
se avaa "ovet" monin tavoin,
voit olla vastaanottavainen
syvälle sydämmeen taipuvainen.
Tässä tuli tunteista selkoa
tunnevamasta ei ole pelkoa,
tunteet jyllää perin juurin
aiheet kun antaa elämä suuri.
Jokainen voi mieltään kuunella
ja mielialaansa muunnella,
löytää voi onnen avaimen
taikka kaihon ikuisen.
Runoni tään rustasin
runosuoni kun aukesi,
Runoratsulla kiidän vaan
runojani toisille antamaan.
missä ja koska
olette kuin riekot kanervikossa
näe teitä ei kukaan
ei tämä mallaa
kohta päällenne tallaan
älä piiloudu puskaan
tule eisiin nin niin pussaan
siitä se lähtee kohtsillää
ellei ole sitten aprilliä
Nytpä tässä onnisti
piilossa olo kannati,
Pusuja kun luvataan
aprilliä, älä puhukkaan.
Otatko mukaasi matkaamaan
kiidettäis halki satumaan
lennettäis kiitäen pilviin päin
ratsumme aivan vierekkäin
Tunteet me tuuleen heitetään
hymyillen itkut peitetään
riennetään uutta elämää kohti
tielle, jota toiveemme aina johti.
Entiset haavat, jo arpeutuneet
tuskatkin menneet on unohtuneet
kun ratsumme meitä kiidättää
niin huolet ja murheet unhoon jää.
Pallot tippuu, sanat sotkuu,
selvää ei meinaa tulla mistään.
Poksuttelen palloja noita,
vaan en konetta voita.
Kilpaa sanoja lataan,
vaan ei niistä tule runojakaan.
Mikähän nyt neuvoksi,
että joskus onnistuisi.
Sinäpä runoilasi herätit
itseni oikein keräsin.
Runoratsulla laukkaa teet
hyvin ratsuas johdattelet.
Runopuun oksalta katselen
niin kauniita runoja ihailen.
Mistä löytyy ajatukset nuo
jotka runon aina luo.
Runoratsulla näin ratsastetaan
uusiin maisemiin katsastetaan.
Ollaan oikein iloisella miellä
kerrotaan ihania runoja vielä.
Ratsumme liitää yhtä laukkaa
toinen toisilleen voimia antaa.
Liitää, ne liitää kauas vaan
uusia tuulia halkomaan.
Näin uljaat ratsumme nää
yhdessä eespäin kidättää.
Ne kertoo runopuun onnesta
sen tuomasta ilon voimasta.
Minä vaihdoin sudokuun
siltä kyllä tukin suun
täyteen ruudutkin mä saan
kun vain alan pohtimaan
asetanko numeron mä minne
en tuonne, enkä koskaan sinne
vaan aina ruutuun oikeaan
siitä hyvän mielen saan
ärsyttää mua peli poks
vaikka yrittää ja yrittää
ei siinä pärjää älypää
alussa jos menee hyvin
seuraa pettymys vain syvin
peli loppui näyttää taulu
paras lopettaa on laulu
ei siitä mitään tuu
valitse jo peli muu.
missä olemme,vaan mihin suuntaan olemme menossa.
satamaan päästäksemme on meidän purjehdittava
joskus tuulen mukana ja joskus sitä vastaan.
Mutta,...purjehdittava meidän on,ei ajelehdittava
eikä seisottava ankkurissa.
Mä vastaan nyt kaikille teille
runontielle eksyneille
Sanon kaikille hyvää yötä
ootte tehneet ihanaa työtä
Hilirimpsis
Ruune
Kokolyönti,verkkolyönti,puolilyönti,
sekö nyt on työni.
reunapitsit nypläsin,
Nyt täytyis saada keskusta myöskin.
Liina nätti tästä täytyis tulla,kärvivällisyyttä
vain ei meinaa olla mulla.
Nypylät hyppii sinne tänne,
neulat pistää sormenpäihin,auuts...
Tääl iltamyöhäl poikkesin
niin paljon runoi kohtasin
Iloisia, haikeita
teille ees ei vaikeita
Sulle hyvä Ruuneperi
annan uninallen petiin
Ja kun varhaisaamu koittaa
runosuones yltyy soittoon.
Haliramsis!
Pian aamunkoitto jo lähenee
koska väki täältäkin vähenee
pehmeä vuode kai odottaa
siihen nyt moni kellahtaa
katsooko keralla enkelien
unia muistoista nuoruuden
vaiko tunteita tulena polttavia
joita ikä on tuonut tullessaan
elämän polkuja tallatessaan
mitä ovatkaan unemme yölliset
ainakin haaveista kauneimmat
joita harvoin arkemme meille suo
ellemme itse niitäkin luo.
Mutta toivon yöllisen leponne
jokaisen uuteen aamuun auttavan
hyvänyön toivotuksin lopetan
tämän päiväni minäkin.
Näin aamu aukeni Aprillin
ja mukana olen minäkin.
Ei täällä aurinko paista
ja teillä lienee samanlaista.
kannata ei usoa mitään
en aio aprillata ketään
koetan välttää itsekin moista
jospa sittenkin narraan toista
mielihyvän siitä saa
jos saa toiset nauramaan
mutta kiltisti vain vähän
päätänkin tämän tähän
Nyt on keksitty lamppu,
joka tuottaa pimeää .
Kun sytytät sen,
kaikki valo häviää.
Kun sälekaihtimet avaat,
suotta lehteä tavaat.
On pimeätä kaikkialla
kuin ois yö ja halla.
Päivä kun on aprillin
sitä hieman miettisin
mistä saanut alkunsa
tuo aprillipäivä omansa.
Siinä juksataan muita vaan
oikein uskotellaan tosissaan
ompa päivä hauskanlainen
mikä tarkoitus on moinen.
Joku vois sen kertoa
että voisin uskoa
miksi kannattaa narrata
aprillipäivään hurahtaa.
Tätä vähän pohdiskelen
itsekseni ihmettelen
kuinka unohtaa olen voinut
mikä aprillipäivän on saanut.
Tänään en sammakoita suustani päästä,
tarinoita veistelen lumesta ja jäästä.
Järkeni kylmää kuin kaivossa vesi,
valheet ei päässäni muhi eikä pesi.
Kieleni taivu ei mihinkään koukkuun,
enpä jää aprillipilojen loukkuun.
Silliä syöden ja kuravettä juoden
viettäkööt toiset vaikka koko vuoden!
täydestä APRILLIÄ.Saimpas katsomaan.
ku muori meni vipuhun, APRILLIÄ
Mokoma Pääsky kumma tuo,
minäkin silliä ja kuravettä juon.
Lankaan menin höppänä,
vanha eukon köppänä.
Pitipäs uskoa juttu tuo,
minkä Pääsky pirttiin tuo,
siinä sitä huolta kantaen,
mitä pään menoks mummo rukkien.
Äläpäs mittään hauska on,
aprillipäivä hulvaton.
Juostaan nyt kuka minnekin,
juttuun hauskan aprillin.
Eihän oo välkky milloinkaan,
Skillanilla ollut tuo pää.
Mut huumorin kukka kyllä kukkii,
sen kai huomannut on itsekukkii.
Jospa ois tunkua viellä,
ylikypsän kutsulla sillalla siellä.
Nauraa sais vielä toisen kerran,
sattuisi toisille saman verran
Naapur soitti puhelimella,
ala alas tulla,
täällä kaaos kamala,
jonkun sotkema.
Kiireesti,aamutakki niskassa
sinne riensin katsomaan.
Muori "höyrys"
mitä tehdään,
ketä syytetään.
Mut ei paikat siistimmät
voi olla,
muori on vähän"nolla"
Aprilliä, syö silliä,
juo kuravettä päälle.
Nää on säkeet lapsuuden,
vanhoille pojille niitä laulettiin.
Sävel on vapaa, tie uutena aukes.
Tiellä on rapaa, kulku siihen raukes.
Sohjo, loskainen päivän on eteen tuonut,
ei kulkua haittaa jos jalassa on nokialaiset.
Tämä antivaloilmiö jos nyt alkaa,
ukkoja, säkkejä kokoon te haalikaa,
valoa sisään nyt nostelemaan,
pirtti taas valoisaks' saattelemaan!
Kun tuotte valoa säkillä tupaan,
viekää pimeyttä säkillinen ulos.
Näin mökki ensin hämäräksi saadaan,
viimein ihan valoisa on tulos!
Paljon helpompaa se oisi,
jos nappula sähköä toisi
ja valoa kirkasta loisi!
Sen kyllä lupaan,
että valoa kannan tupaan,
jos herra Virtanen menee hupaan.
Mitäs tähän sanoisi
valotta en olla tahtoisi
virtanen ei lennä lankaan
se ei mene halpaan.
Onneksi on virtanen
koti ei alkukantainen
valoa aina sisään saa
kun nappulasta painaa.
mitäs jää, jos Virtanen päältä pois männöö. (No, Virtaska tietennii).
Täyteen tulee ketju tänään,
Ruuneperi etsii paikan,
jonne hänen vetämänään
Pegasosten parvi ravaa.
Heponi rientää laukaten
ohitse aprilli pilojen
narrata ei sovi ratsuain
nauraa se kaikille hirnahtain
Rientää se keralla runojen
kauaksi kukkivain niittyjen
siellä on hurmaa tuoksuvaa
ne tunteiden palon aikaan saa.
Nyt runot ne taasen väreilee
haaveita antaa ja sointuilee
turhaan ei ravaile ratsuni mun
iloa tuoden kai syömmeesi sun.
Kuuletko kopinan kavioin
kun ohitse kiisi se aprillien
heitti harja hulmuten sointuvat
sinulle kauniimmat säveleet.
Ratsusi kiitäin laukaa
aprillipilaa ei haukkaa
matka sen on toinen
sen mieli on aurinkoinen.
Runoratsusi vallaton
aivan uskomaton on
se ravaa se laukkaa uudestaan
löytääkseen satumaan.
Satumaassa haaveillaan
ratsusi on haltioissaan
se onnessansa hirnahtaa
säveliä satumaan.
Ratsusi on onnen tuoja
aivan niin, luojan luoma
väriltään vitivalkoinen
viaton puhdas tunteinen.
Kun ratsusi ryhtyy laukkaamaan
sen kopinat kavion kuuluu vaan
ilosta se myöskin hirnahtaa
hyvää mieltä toivottaa.
Muistakaa mennä ajoissa nukkumaan
niin heräätte aamulla Formulaa katsomaan
Jos liikaa katselet formuloita
niin häipyy taitosi runoiluun
sillä taitoa sitä ei mikään voita
se saattaa sinutkin haaveiluun
formuloihin menee aikaa turhaan
ei niiden katselu mitään auta
autotkin joskus ohjataan harhaan
ja "lausutaan" sitten.... voi jukolauta.
Minäpä formuloin itseni petiin
ja pörisen peiton alla.
Nukkumatti kainalossa unimaahan
ajelen resiinalla.
Nyt formunne jo riisukaa
tääl runoketju odottaa
Oli Kimi kisassa toinen,
suoritus ihan hyvänmoinen.
Näin ketjumme tänään alkaa
sitä astukaamme yhtä jalkaa.
Ollaan niin rohkeita vaan
et runoja aletaan kertomaan
Kyllähän Ruunekin tulee mukaan
ei hän meitä jätä pulaan.
Mulle kävi köpelösti
aloituksen tein hätäisesti
yhtäaikaa Ruunen kanssa vaan
näpäytin ketjun alkamaan.
Kirkoita en minä formuloista
ohitse laukkaan sanoista noista.
ajaksi siksi mä siirrryn syrjään
kun eivät kiinnosta formulat yhtään.
Sivu alkaa loppua
vähän pidän hoppua
runoja nyt sorvatkaa
kilvalla kirjoittakaa
Vaikka aihe ois Kimi
se lempi lapsen on nimi
maliin toisena kun hurahti
siitä me tykättiin kovasti.
Runon lahjan kun olet saanut
laajan kirjoituksesi avannut
voithan sanoa formuloista
muutakin, kuin et pidä noista.
Kirjoita kiinnostuneesti
aivankuin innostuneesti
Kimi pojan ajoista
tuosta lahjakkaasta pojasta.
Voihan teitä, kaikki formulahullut,
en ole vielä sellaiseksi tullut!
Autot kun pörräävät tuhatta ja sataa,
minä tyttö painelen pitkin pururataa.
Sieltäpä poikkean taas meren jäälle,
tarpeeksi vaatetta kun panen päälle.
Saaressa laavulla makkara paistuu,
ulkona kaikki niin makoisalle maistuu!
Raikkaasta ilmasta elämään saa ryytiä,
en kaipaa tippaakaan formulan kyytiä!
En formuloista välitäkään
ei ne edusta yhtikäs mitään
mutta suomalainen kun kilpailun voittaa
silloin mulle ilon hetki koittaa.
Kun lippumme salkoon nousta saa
mulle kyynel silmään herahtaa
Oi maamme Suomi, synnyinmaa
kun voittaissa kajahtaa
se meille kaaikille ilmoittaa
mik on meisän Isänmaa.
Aina voi tehdä jotain toista
terveesti teet ilman muuta
Formuloiden katselu on harvinaista
voi olla ajan haaskuuta suurta.
Sofvaperunoita olla ei
kylähän lenkit minäkin teen
Ulkona viiletän joka päivä
kunhan ilmat sallii meitä.
Kiva on kuulla mielipiteet sinun,
niinhin kun yhtyy myös aatokset minun.
Jos minulla oisi valtaa kieltää,
ei yhtään autoa saisi liitää.
Luontoa likaa saastetta turhaa,
melua ,pauhua se on tosi kurjaa.
Formula autot rahaa huutaa,
kai kuskit palkkansa eteen luuraa.
Löytyisi nillekin rahoille kohde,
lapsille ruokaa, silmien hohde.
Jotakin kaikille olla pittää,
tyydyn ja sano en enää mittää.
Mikä puskisi minulle intoa ylle,
että lähtisin ulos ja kävelylle.
Siitä itsellein kaiken hyödyn saisin,
kehon ja sielun,terveenlaisen.
Paljon välitä en.
Nyt tv:stä historian
havinaa katson ja kuuntelen.
Kuinka ihmiset tuhansia vuosia sitten,
elivät ja taiteilivat,
Mosaiikista kauniita töitä laittelivat.
Kädentaito kenellä on,
sitä piiloon ei pankohon.
On hyvä jälkipolville jotain muistoja,
katsottavaa,tutkittavaa jäänyt.
Niissä ihmeteltävää meille nyt.
Apollon temppelit Khartagon rauniot,
mahtavat muistot on.
Jos valtaa saisin, niin
lopettaisin nuo isojen
poikien leikit.
Mutta niihin kun mieltyneet
kovasti ovat Matit ja Heikit.
Usein pidän aiheesta puhetta
yllä ja puoltolauseena
löytyy kyllä:
Autojen kehitys, testit ja
syynit. Niinpä on meilläkin
varmemmat kyydit,
Kun omalla kaaralla matkaa
taitamme, Mersun, Hondan,
tai Renun allemme laitamme.
Kyllä priorisoida vois
Formula rahat - täyttyisi
monet nälkäiset mahat,
Mutta luonto ihmisen sellainen
on, - sirkushuvina
verraton lienee kuolemanvaara.
Kun gladiaattoritaistoissa
piti verta kentälle saada.
Runopuun oksalla korkealla
pikkulinnutkin saavat olla
suojassa kaikien vaarojen
ne sirkuttaa ilosta hyppien.
Onni on olla runopuussa
miettiä siellä oksa suussa
niinkuin pieni lintunen
pesäänsä rakentaen.
Kevät on kaikille herkkää taikaa
linnuille pienille soihdin aikaa
ne toisilleen lupaa lemmen valan
yhdessä ne pesueen teke salaa.
Niin on myöskin ihmisten laita
kevät on kaikille toivon aika
luonto kun uutta pukkaa
ihmisen mieli menee mukkaan.
Ihmisen ajatus on niin herkkä
se uskoo se luottaa, eikä pelkää
rohkeasti ajatuksen antamat aiheet
on saattanut saada totuuden vaiheet.
Joskus onnella voi ratsastaa
ja elämää tarkemmin katsastaa
onni on yleensä laina vaan
sen jokainen saa kokea omanaan.
Nyt uutisetkin pauhaa,
Kilot ei saa rauhaa.
Vyötäröä mittaamaan
vähän ruokaa kittaamaan
Hoikka tarvii olla
tai oot hunningolla.
Oisko tässä väärää,
sentit nyt kun määrää?
Siispä jumppaamaan
sitten mitataan.
Voi kilo poloa
paremmaksi vaan oloa.
Mukavaltako näyttää
jo vaatimuksen täyttää.
On mennyt paremmaks
poistunut jo senttiä kaks.
Vaaka sanoo ei
mikä sentit vei.
Aikaan on tultu
lihavako kultu.
Kumma kun on ikää,
ennen ei haitannut mikää.
Uudet tuulet puhaltaa
ja kyytiä läskit saa.
Tuolta taivaanrannan takaa
maa kesäinen häämöittää
sinne kaipuuni minua kantaa
jossa aurinko kimmeltää.
Tule ystäväin keralla mun
tuonne maahan niin kaukaiseen
sieltä löydämme kadotetun
onnen lahdelman unelmineen.
Aamuauringon kultaiset säteet
luovat välkkeitään poluillemme
siellä täyttyvät menneetkin toiveet
joita ennen vain kaipailimme.
Huntuna hämäryys laskeutuu
niin hiljalleen yökin jo saapuu
sen mukana aurinko himmenee
vaan onni silloinkin luonamme viipyy.
Tummeni taivas keväinen
ilta jo viimein saapui.
Runokonikin uninen
pilttuuseensa katui.
Runoketjumme yhteinen
kohta varmaan täyttyy
Uusi varmaan sellainen
aloitella kai täytyy.
Nyt tulee hoppu,
kohta ketju on loppu.
Ken sanoo viimeisen sanan,
ken sulkee tulvivan hanan?
Entä jos sanojen tulva ei pääty,
mistä löytyy sellainen kääty,
jolla tukitaan tämä vuoto?
Sitten uudelle ketjulle uusi ruoto!
Riennä ratsuni, kiiruhtaisit
terveisein kerro: No, avaisit!
Keväisiä haaveita sydämessämme
elomme hetkistä kertoilemme
Eikö ketju tämä
täyteen tullutkaan
mä aivan sattumalta
tulin tänne tsekkaamaan
vaan mitäpä sen väliä
vaikka kesken loppuikin
jatkakaamme ketjujamme
uusin kirjaimin.