Juuret

Maatalouden painostusryhmät vaativat muuttuvien eu-tukiaisten korvaamista maataloustulovirtojen nauttijoille veronmaksajien rahoista.

Lisää veronmaksajien rahaa vaatii sektori, joka tuottaa valtavaa taloudellista tappiota ja ympäriöstösaastetta.

Lisää rahaa tappiolliseen Kankkulan kaivoon halutaan herutella vernonmaksajilta samaan aikaan kun heitä irtisanotaan ja pätkätyöllistetään. Lisää oikeata rahaa halutaan kylvää maatalouden laareihin samalla kuin oikea tuotantotoiminta hiipuu.

Maataloutta voidaan verrata loiskasviin, joka kasvaa valtio-puun oksilla. Sen juuret ovat irronneet maasta, josta se muinoin kiipi.

Kun yhteydet reaalitalouteen ovat katkenneet, kaikki järjestövoima ja suunnaton luppoaika käytetään valtiovallan painostamiseen ja veronmaksajien lypsäntään.

Jos maatalous joutuisi toimimaan todellisessa taloudessa sen huomio kiinnittyisi tuotannon tehostamiseen, uusien ja entistä kannattampien tuotteiden kehittelyyn sekä saastumisen vähentämiseen. Nyt siihen ei näytä olevan enemään tarvetta kuin haluakaan.
422274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

"Jos maatalous joutuisi toimimaan todellisessa taloudessa sen huomio kiinnittyisi tuotannon tehostamiseen, uusien ja entistä kannattampien tuotteiden kehittelyyn sekä saastumisen vähentämiseen. Nyt siihen ei näytä olevan enemään tarvetta kuin haluakaan."

Juuri näin viljelijäväki sen tekisi mutta sinulla varaton loinen ei ole maksukykyä suoriutua ruuan hankinnasta ilman eu:n ja Suomen valtiovallan maksamia tukiaisia, sinua varten ne tuet ovat, ei viljelijöitä varten.

Äänestä
  • Maatalouden henkinen konkurssi ja täydellinen vieraantuminen taloudellisista realiteeteista näkyy selkeästi tässä kommentissa.

    Vain kilpailulta monin kerroin suljetussa maataloudessa tuotannon kannattamattomuutta ja tehottomuutta voidaan pitää asiakkkaan ongelmana.

    Vain politiikasta tulonsa saavalla maataloussektorilla rökäletappiollinen toimija voi pitää luonnollisena asiana sitä, että hän voi määrätä tuotteensa hinnan sekä laskuttaa kolmatta osapuolta.

    Vain tappiolta tuottava maatalous voi pitää pakkomyynnin kohdettaan varattomana loisena, sillä todellinen asiakas on valtion budjetti.

    Maatalouden tuotos on tukiainen - ei markkinaehtoinen tavara.

    Äänestä

  • asiakas? kirjoitti:

    Maatalouden henkinen konkurssi ja täydellinen vieraantuminen taloudellisista realiteeteista näkyy selkeästi tässä kommentissa.

    "Maatalouden tuotos on tukiainen - ei markkinaehtoinen tavara."

    Tasan siihen asti kun sinulla on varaa tai halua maksaa käypä hinta.

    Tämä on taas selkeää Fruikkarin tai sen maahanmuuttajakavereiden soopaa. Kannattais ensin opetella maan kieli ennekuin tulee tänne mitään nylkyttää. Ehkä Fruikkari voitas vielä palauttaa lähtömaahansa, koskapa siellä ilmeisesti kaikki on paremmin. Ai niin mutta eihän siellä tunneta sosiaaliturvaa, joten viisaampaa olis jättää merelle ajelehtii.

    Äänestä

  • asiakas? kirjoitti:

    Maatalouden henkinen konkurssi ja täydellinen vieraantuminen taloudellisista realiteeteista näkyy selkeästi tässä kommentissa.

    Vain kilpailulta monin kerroin suljetussa maataloudessa tuotannon kannattamattomuutta ja tehottomuutta voidaan pitää asiakkkaan ongelmana.

    Vain politiikasta tulonsa saavalla maataloussektorilla rökäletappiollinen toimija voi pitää luonnollisena asiana sitä, että hän voi määrätä tuotteensa hinnan sekä laskuttaa kolmatta osapuolta.

    Vain tappiolta tuottava maatalous voi pitää pakkomyynnin kohdettaan varattomana loisena, sillä todellinen asiakas on valtion budjetti.

    Maatalouden tuotos on tukiainen - ei markkinaehtoinen tavara.

    Kyllä! Kannatan vapaata kilpailua! Ammattiyhdistyshän on mitä pahin vapaan kilpailun vastustaja palkansaajapuolella. Laitetaan ammatiyhdistys matalaksi ja kielletään sen toiminta. Eiköhän saada Suomeenkin järkevän hintaista palvelua ja muuta tavaraa. Alkaa suomalinenkin työ taas olemaan kilpilukykyistä, eikä tarvi yritysten muuttaa tuotantoaan paremmin kannattaviin maihin.

    EU-tuet vastaavat lähinnä maatalouden ammattiyhdistyliikettä.

    Toiseksi on muutamia realitetteja, jotka on hyvä huomioida näissä tehostamisvaatimuksissa. Maan ilmasto asettaa rajoituksensa satotasolle ja toiseksi aina kun ollaan tekemisissä elävien organismien kanssa kuten kasvien ja eläinten, tulee niiden tuotoskyky jossain vastaan. Omilta tuotoseläimiltäni en halua vaatia huipputuotoksia. Eläin on minulle muutakin tuotanopanos ja koneisto, jota trimmaamalla vedetään rahat eläimen terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Minulle on tärkeintä hyvinvoiva terve eläin, joka saa elää lajinmukaista elämää. Minä en suostu tehostamaan tuotanoa eläimieni kustannuksella. Osa kuluttajista ajattelee inhimillisesti myös eläinten hyvinvointia eikä vain pelkkää rahaa.

    Onneksi kaikki kuluttajat eivät ole yhtä putkinäköisiä kuin sinä.

    Äänestä

  • taisi unohtua kirjoitti:

    Puheenvuorosta täydet ***** pistettä.
    Niin, elämä on muutakin kuin raakaa kilpailua!

    Minulla maa siis pelto ja metsä myös on muutakin kuin pelkkä kasvin kasvualusta, jota sopivasti manipuloimalla saadaan tuottos mahdollisimman suureksi. Minulle pelto on elävä eliöyhteisö, jota hoitamalla parhaalla taidollani se antaa minulle ruuan. En halua lyhytnäköisesti piiskata sitä keinolannottein, kasvinsuojeluainein tai muuten lyhytaikaiseen huipputuotokseen.

    Hoitamalla peltoa huolella siitä ei juurikaan aiheudu kuormitusta ympäristölle. Lanta, joka on todella kallisarvoista, käsitellään siten, että sen kaikki ravinteet siirtyvät mahdollisimman tarkasti peltokasvien hyödyksi. Näin ajateltiin 100 vuotta sitten ja se on todella hyvä ohjenuora vieläkin.

    Pelto antoi leivän menneille sukupolville ennen minua. Toivottavasti se antaa myös ruokaa lapsilleni ja on hyvässä kasvukunnossa siirtyessään heidän hoitoonsa. Eikä pilalle saastuneen kuten esim. Hollannissa on jo tapahtunut tehokkaan tuotannon seurauksena. Markkinataloudellinen tehokkuusvaatimus ei ole ensimmäisenä mielessä, kun ajelen keväällä pellollani.

    Ruuan hinnassa raaka-aine kustantaa todella pienen osan. Katteet ottavat joku muu välikäsi ennen kuin ruoka päätyy kuluttajalle.

    Äänestä

  • päätöntä ajattelua kirjoitti:

    "Maatalouden tuotos on tukiainen - ei markkinaehtoinen tavara."

    Tasan siihen asti kun sinulla on varaa tai halua maksaa käypä hinta.

    kun pystyt ansaitsemaan omat rahasi.

    Äänestä

  • taisi unohtua kirjoitti:

    Kyllä! Kannatan vapaata kilpailua! Ammattiyhdistyshän on mitä pahin vapaan kilpailun vastustaja palkansaajapuolella. Laitetaan ammatiyhdistys matalaksi ja kielletään sen toiminta. Eiköhän saada Suomeenkin järkevän hintaista palvelua ja muuta tavaraa. Alkaa suomalinenkin työ taas olemaan kilpilukykyistä, eikä tarvi yritysten muuttaa tuotantoaan paremmin kannattaviin maihin.

    EU-tuet vastaavat lähinnä maatalouden ammattiyhdistyliikettä.

    Toiseksi on muutamia realitetteja, jotka on hyvä huomioida näissä tehostamisvaatimuksissa. Maan ilmasto asettaa rajoituksensa satotasolle ja toiseksi aina kun ollaan tekemisissä elävien organismien kanssa kuten kasvien ja eläinten, tulee niiden tuotoskyky jossain vastaan. Omilta tuotoseläimiltäni en halua vaatia huipputuotoksia. Eläin on minulle muutakin tuotanopanos ja koneisto, jota trimmaamalla vedetään rahat eläimen terveyden ja hyvinvoinnin kustannuksella. Minulle on tärkeintä hyvinvoiva terve eläin, joka saa elää lajinmukaista elämää. Minä en suostu tehostamaan tuotanoa eläimieni kustannuksella. Osa kuluttajista ajattelee inhimillisesti myös eläinten hyvinvointia eikä vain pelkkää rahaa.

    Onneksi kaikki kuluttajat eivät ole yhtä putkinäköisiä kuin sinä.

    "...Maan ilmasto asettaa rajoituksensa satotasolle ja toiseksi aina kun ollaan tekemisissä elävien organismien kanssa kuten kasvien ja eläinten, tulee niiden tuotoskyky jossain vastaan..."

    Tämä on totta.

    Tästä on tehtävä se kiertämätön johtopäätös, että maatalous on kannattamatonta napapiirin kahden puolen sijaitsevassa maassa.

    Tämä on maantieteellinen ja yksi fysikaalisista syistä siihen, ettei maatalouden harrastamisella ole Suomessa taloudellista mieltä.

    Kukaan tässä ketjussa ei ole vaatinut eläinten hyväksikäyttöä isännän tilipussin kasvattamiseen. Joten siltä osin puhujat keskustelevat itsensä kanssa.

    Onhan hyvä että isäntä säälii eläimiä ja ymmärtää viljelyn päästöjen ongelmat. Ilmeisesti kuitenkin Suomessa ovat lyhytikäisimmät lypsylehmät. Vesistöjen saastuminen maatalouden seurauksena on ikävä tosiasia, joka tosin on vain yksi monista syistä vähentää maataloustukiaisia ja muualla tuotettujen voimavarojen tärvelememistä maatalousteatterissa.

    Äänestä

  • asiaan kirjoitti:

    kun pystyt ansaitsemaan omat rahasi.

    Oletko itse ansainnut toimeentulosi, jos päivärahat on sinun ainoa tulonlähteesi, kuinka tuottavaa työtä se mahtaa olla?
    Maataloustulo on noin 4 mrd euroa ja se on työn kautta ansaittua tuloa, se merkitsee keskimäärin 58.000 euroa viljelijää kohti.
    Mahdatko pystyä samaan mutta palataan asiaan kun tulosi kehittyy sille tasolle, että pystyt edes ruokasi maksamaan.

    Äänestä

  • piirillä kirjoitti:

    "Tästä on tehtävä se kiertämätön johtopäätös, että maatalous on kannattamatonta napapiirin kahden puolen sijaitsevassa maassa."

    Maataloustulo on 4 mrd euroa, joka on keskimäärin viljelijää kohti 58.000 euroa, kuinka on mahdollista sen olevan tappiollinen?

    Äänestä

  • totuus on toisenlainen kirjoitti:

    "Tästä on tehtävä se kiertämätön johtopäätös, että maatalous on kannattamatonta napapiirin kahden puolen sijaitsevassa maassa."

    Maataloustulo on 4 mrd euroa, joka on keskimäärin viljelijää kohti 58.000 euroa, kuinka on mahdollista sen olevan tappiollinen?

    tosissasi?

    Ymmärrätkö sen, että toki maatalous on tukaisten vuoksi kovinkin voitollista. Maatalous ei kuitenkaan tuota edes tuotantopanoksiaan. Maataloustukiaisten ja "tuotoksen" suhde on n. 3/1. Toisin sanoen jokaista maataloudessa tuotettua euroa kohti yhteiskunta investoi 3 euroa. Tästä voit päätellä mikä ja miten ja kenelle maatalous kannattaa ja kenelle ei.

    Maataloustyö ei oikeassa taloudessa tuota mitään positiivista. Toki jokainen tunti tuottaa tappiota.

    Äänestä

  • pystyt edes ruokasi maksamaan kirjoitti:

    Oletko itse ansainnut toimeentulosi, jos päivärahat on sinun ainoa tulonlähteesi, kuinka tuottavaa työtä se mahtaa olla?
    Maataloustulo on noin 4 mrd euroa ja se on työn kautta ansaittua tuloa, se merkitsee keskimäärin 58.000 euroa viljelijää kohti.
    Mahdatko pystyä samaan mutta palataan asiaan kun tulosi kehittyy sille tasolle, että pystyt edes ruokasi maksamaan.

    Ylimielisyytesi on täysin katteeton.

    Sosiaalipummi siltansa alla tuottaa yhteiskunnalle paljon vähemmän tappioita kuin autolla kurvaileva "tuottaja", joka kuvittelee jotakin ansaitsevansa nauttiessaan veronmaksajien aikaansaamaa varaallisuutta.

    Sivistyneet ihmiset eivät puhu tuloistaan, mutta voin vakuuttaa, että olen sinuakin tullut avittaneeksi enemmän kuin arvaatkaan.

    Äänestä

  • Oletko kirjoitti:

    tosissasi?

    Ymmärrätkö sen, että toki maatalous on tukaisten vuoksi kovinkin voitollista. Maatalous ei kuitenkaan tuota edes tuotantopanoksiaan. Maataloustukiaisten ja "tuotoksen" suhde on n. 3/1. Toisin sanoen jokaista maataloudessa tuotettua euroa kohti yhteiskunta investoi 3 euroa. Tästä voit päätellä mikä ja miten ja kenelle maatalous kannattaa ja kenelle ei.

    Maataloustyö ei oikeassa taloudessa tuota mitään positiivista. Toki jokainen tunti tuottaa tappiota.

    Noilla esittämilläsi tiedoilla ei ole mitään totuuspohjaa, ne sopii kaljabaarin keskustelupuheiksi.

    Äänestä

  • ganssia kirjoitti:

    Ylimielisyytesi on täysin katteeton.

    Sosiaalipummi siltansa alla tuottaa yhteiskunnalle paljon vähemmän tappioita kuin autolla kurvaileva "tuottaja", joka kuvittelee jotakin ansaitsevansa nauttiessaan veronmaksajien aikaansaamaa varaallisuutta.

    Sivistyneet ihmiset eivät puhu tuloistaan, mutta voin vakuuttaa, että olen sinuakin tullut avittaneeksi enemmän kuin arvaatkaan.

    Joka ainut lantti on itse ansaittu, kuvittelet olevasi hyväntekijä mutta todellisuudessa olet se kateellinen vasemmistopummi.

    Äänestä

  • totuutta kirjoitti:

    Noilla esittämilläsi tiedoilla ei ole mitään totuuspohjaa, ne sopii kaljabaarin keskustelupuheiksi.

    Jopa loppuivat lorusi.

    Et pysty muuhun kuin leimaamaan.

    Numerot eivät ole vasemmistolaisia eivätkä oikeistolaisia. Sinulle ne eivät ole suureita lainkaan.

    Sääli!

    Äänestä

  • kainaloita myöten kirjoitti:

    Jopa loppuivat lorusi.

    Et pysty muuhun kuin leimaamaan.

    Numerot eivät ole vasemmistolaisia eivätkä oikeistolaisia. Sinulle ne eivät ole suureita lainkaan.

    Sääli!

    Uutis-päivä demarin mielipidepalstat eivät kelpaa faktatiedoiksi maatalousasioissa.
    Tuo esiin ne faktat joihin perustat tietosi, ehkä voimme jatkaa asian pohdiskelua sen jälkeen.

    Äänestä

  • silmäkuoppia myöten kirjoitti:

    Uutis-päivä demarin mielipidepalstat eivät kelpaa faktatiedoiksi maatalousasioissa.
    Tuo esiin ne faktat joihin perustat tietosi, ehkä voimme jatkaa asian pohdiskelua sen jälkeen.

    Arvioi, mikä on tuotoksen määrä maailman markkinahintaan. Eli arvioi mikä on suojautumisen vaikutus. Arvioi, mikä on tukaisten määrä ja muiden tulonsiirtojen määrä. Arvioi mikä on saasteiden kustannus. Tietoja saat kansainvälisistä tilastoista.

    Sanot seuraavaksi, että tavarasta pitää maksaa "oikea hinta", jona ilmeisesti pidät sitä hintaa, joka tuottaa 58 000€ / tila. Tässä ajattelussa on se valitettava virhe, että maataloustuotteiden kustantajat joutuvat tekemään tämän kustannusten luovuttamisen avoimilla ja oikeilla markkinoilla. He eivät voi vaatia tavaroille ja palveluille kolminkertaista "oikeaa" hintaa siksi, että meillä sattuu olemaan poliittisesti sementoitu rahanhävittämismylly-tukiaismaatalous.

    Siksi maatalouden tuotteiden Oikea Hinta on maailmanmarkkinahinta, sillä sen vain maailmanmarkkinahintojen perusteella maatalous saa OIKEATA RAHAA, tosin vailla vastaavaa panosta. Tämä tosiasia ei muutu miksikään esim. meidän mielipiteistämme.

    Maatalouden piirissä on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää "oikeaa hintaa" tai "oikeaa taloutta", jonka hyödyistä halutaan nauttia, mutta johon ei omilla eväillä kyetä osallistumaan.

    Äänestä

  • piirillä kirjoitti:

    "...Maan ilmasto asettaa rajoituksensa satotasolle ja toiseksi aina kun ollaan tekemisissä elävien organismien kanssa kuten kasvien ja eläinten, tulee niiden tuotoskyky jossain vastaan..."

    Tämä on totta.

    Tästä on tehtävä se kiertämätön johtopäätös, että maatalous on kannattamatonta napapiirin kahden puolen sijaitsevassa maassa.

    Tämä on maantieteellinen ja yksi fysikaalisista syistä siihen, ettei maatalouden harrastamisella ole Suomessa taloudellista mieltä.

    Kukaan tässä ketjussa ei ole vaatinut eläinten hyväksikäyttöä isännän tilipussin kasvattamiseen. Joten siltä osin puhujat keskustelevat itsensä kanssa.

    Onhan hyvä että isäntä säälii eläimiä ja ymmärtää viljelyn päästöjen ongelmat. Ilmeisesti kuitenkin Suomessa ovat lyhytikäisimmät lypsylehmät. Vesistöjen saastuminen maatalouden seurauksena on ikävä tosiasia, joka tosin on vain yksi monista syistä vähentää maataloustukiaisia ja muualla tuotettujen voimavarojen tärvelememistä maatalousteatterissa.

    Maailman talous on mennyt globaaliksi. Siitä huolimatta perusmaatalous on säilytettävä joka maassa. Se ei ole kuin hetken juttu, jos tulee
    kriisejä, niin siihen loppui ruuan tuonti Suomeen. Mielestäni luonto on oikeassa. Missä
    tahansa on elämää, elämä itse luo edellytykset
    elämälle kyseisessä paikassa. Ei esimerkiksi
    eläinpopulaatio paikassa A rahtaa ravintoansa
    ja muutakaan elämiseen tarvittavaa materiaa
    toiselta puolelta maailmaa paikasta B.
    Esim. Onko Suomesta järkevää rahdata saunankiu-
    kaita Ruotsiin ja päinvastoin??? Kaikkihan perustuu ihmisen keksimään talousoppiin, joka alkaa tulla tiensä päähän. Meidän nykyisellä talousopilla ja kilpailulla ja jatkuvalla kasvun
    tavoittelemisella esim. Kiina, Intia, Afrikka
    samanlaiseen elintasoon kuin meillä täällä.
    Sen tunnustavat kaikki talousalan asiantuntijat
    että sula mahdottomuus. Eihän sen pitäisi olla?
    Kasvu luo hyvinvointia ja uutta kasvua, mutta
    siitä huolimatta pää tulee vetävän käteen. Oliskohan sittenkin vika meidän "taloudellisuus" laskelmissa. Luonto on pelittänyt miljoonia vuosia ja meidän talousoppi on ajanut maailman
    "suohon" jo vajaan 100 vuoden aikana.
    Itse toimin yrittäjänä ja olen osaltani pyörittä-
    mässä tätä nykyistä "hullunmyllyä". En ole myös-
    kään "vihreä", joskin luonto on merkittävä osa
    elämässäni.

    Miten niin maatalous kannattamatonta? Perustele. Mitä ihmeen fysikaalisiin syihin viittaat? Tarkennusta kiitos!

    Laitatko viitteen missä tilastossa on Suomi maailman lyhytikäisimpien lypsylehmien kärjessä. Vai oliko tämä vain mutu-väite?

    Mihin tehokkaampiin ja kannattaviin maatalousmaihin vertaat Suomen maatalouden vesistöjä saastuttavaa vaikutusta? Siis missä tehokkaammin viljellyissä maissa on vesistöjen saastuminen olematonta maatalouden lannoitteiden takia? Laita myös viite johonkin tutkimukseen, Kivempi keskustella, kun on faktapohjaa asioihin.

    Ja vielä tuohon maatalouden saastutamiseen. En puolusta yhtään maatalouden päästöjä vesistöön. Se on todella turhaa ja kannattamatonta ja haitallista.

    Tarkenna nyt vielä mihin haluat tehokkuutta lisää. Vai oliko puheenvuoro vain yleinen räksytys ja kannanotto, että Suomessa ei tarvitse olla omaa ruokatuotantoa?

    Äänestä

  • langasta kirjoitti:

    Arvioi, mikä on tuotoksen määrä maailman markkinahintaan. Eli arvioi mikä on suojautumisen vaikutus. Arvioi, mikä on tukaisten määrä ja muiden tulonsiirtojen määrä. Arvioi mikä on saasteiden kustannus. Tietoja saat kansainvälisistä tilastoista.

    Sanot seuraavaksi, että tavarasta pitää maksaa "oikea hinta", jona ilmeisesti pidät sitä hintaa, joka tuottaa 58 000€ / tila. Tässä ajattelussa on se valitettava virhe, että maataloustuotteiden kustantajat joutuvat tekemään tämän kustannusten luovuttamisen avoimilla ja oikeilla markkinoilla. He eivät voi vaatia tavaroille ja palveluille kolminkertaista "oikeaa" hintaa siksi, että meillä sattuu olemaan poliittisesti sementoitu rahanhävittämismylly-tukiaismaatalous.

    Siksi maatalouden tuotteiden Oikea Hinta on maailmanmarkkinahinta, sillä sen vain maailmanmarkkinahintojen perusteella maatalous saa OIKEATA RAHAA, tosin vailla vastaavaa panosta. Tämä tosiasia ei muutu miksikään esim. meidän mielipiteistämme.

    Maatalouden piirissä on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää "oikeaa hintaa" tai "oikeaa taloutta", jonka hyödyistä halutaan nauttia, mutta johon ei omilla eväillä kyetä osallistumaan.

    Olet vaivainen vaikertaja, jolle todellisuus on pelkkää unta.
    Ensinnäkään missään maassa ei ole maataloutuotteiden hinnat maailmanmarkkina hintoja, yritä tiedostaa se itsellesi.
    Maailmanmarkkinahinnat ovat ylijäämävarastojen hintoja ja samalla hyvin pieniä eriä koskettavia, joilla ei ruokita kansakuntia, tämäkin olisi hyvä muistaa.
    Maataloustuki on kompensaatiota alennetuista maataloustuotteista Suomessa, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Candassa jne.
    Kysymyksessä ei ole missään tapauksessa tulonsiirto vaan korvas menetetyistä todellisista hinnoista, jotka korvataan maailman laajuisesti, tämäkin olisi hyvä muistaa.
    Suomalainen maatalous on kilpailutilanteessa ja pärjää erinomaisesti verrattuna muuhun maailmaan, ellet usko niin katso kansainvälisiä tilastoja.
    Maatalouden piirissä ei ole mahdotonta ymmärtää oikeaa hintaa, kun vain maksukykyistä porukkaa ilmaantuu ostomarkkinoille ja järjestelmä toimii globaalisesti, näin se vaan on.
    Suomalainen maatalous toimii tasan niillä ehdoilla jotka kansainvälisesti on luotu, ei mitään poikkeuksia vaikka kuinka yrität vääntää, kaiva esiin ne tekijät jotka poikkeaa muista eu-maista sovelettaessa maatalouspolitiikkaa.
    Ainoa pyrkimys mihin jatkuva ruikuttaminen tähtää on se, että suomalisen maatalouden pitäisi yksipuolisesti luopua kansainvälisistä sopimuksista, no thanks, se ei ole mahdollista.

    Äänestä

  • langasta kirjoitti:

    Arvioi, mikä on tuotoksen määrä maailman markkinahintaan. Eli arvioi mikä on suojautumisen vaikutus. Arvioi, mikä on tukaisten määrä ja muiden tulonsiirtojen määrä. Arvioi mikä on saasteiden kustannus. Tietoja saat kansainvälisistä tilastoista.

    Sanot seuraavaksi, että tavarasta pitää maksaa "oikea hinta", jona ilmeisesti pidät sitä hintaa, joka tuottaa 58 000€ / tila. Tässä ajattelussa on se valitettava virhe, että maataloustuotteiden kustantajat joutuvat tekemään tämän kustannusten luovuttamisen avoimilla ja oikeilla markkinoilla. He eivät voi vaatia tavaroille ja palveluille kolminkertaista "oikeaa" hintaa siksi, että meillä sattuu olemaan poliittisesti sementoitu rahanhävittämismylly-tukiaismaatalous.

    Siksi maatalouden tuotteiden Oikea Hinta on maailmanmarkkinahinta, sillä sen vain maailmanmarkkinahintojen perusteella maatalous saa OIKEATA RAHAA, tosin vailla vastaavaa panosta. Tämä tosiasia ei muutu miksikään esim. meidän mielipiteistämme.

    Maatalouden piirissä on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää "oikeaa hintaa" tai "oikeaa taloutta", jonka hyödyistä halutaan nauttia, mutta johon ei omilla eväillä kyetä osallistumaan.

    maailmanmarkkinahinta.Ei varmaankaan ole lähelläkään suomalaisen saamaa 2500 euron keskipalkkaa.Suomessa työnteko on kannattamatonta nykyisillä palkoilla,sillä lähes kaikki firmat siirtyvät halvempiin maihin.Brasiliassa kokonainen perhe elää n. kahdella eurolla päivässä.Suomalainen perhe taitaa tienata melkein tonnin päivässä.

    Äänestä

  • JR66 kirjoitti:

    Maailman talous on mennyt globaaliksi. Siitä huolimatta perusmaatalous on säilytettävä joka maassa. Se ei ole kuin hetken juttu, jos tulee
    kriisejä, niin siihen loppui ruuan tuonti Suomeen. Mielestäni luonto on oikeassa. Missä
    tahansa on elämää, elämä itse luo edellytykset
    elämälle kyseisessä paikassa. Ei esimerkiksi
    eläinpopulaatio paikassa A rahtaa ravintoansa
    ja muutakaan elämiseen tarvittavaa materiaa
    toiselta puolelta maailmaa paikasta B.
    Esim. Onko Suomesta järkevää rahdata saunankiu-
    kaita Ruotsiin ja päinvastoin??? Kaikkihan perustuu ihmisen keksimään talousoppiin, joka alkaa tulla tiensä päähän. Meidän nykyisellä talousopilla ja kilpailulla ja jatkuvalla kasvun
    tavoittelemisella esim. Kiina, Intia, Afrikka
    samanlaiseen elintasoon kuin meillä täällä.
    Sen tunnustavat kaikki talousalan asiantuntijat
    että sula mahdottomuus. Eihän sen pitäisi olla?
    Kasvu luo hyvinvointia ja uutta kasvua, mutta
    siitä huolimatta pää tulee vetävän käteen. Oliskohan sittenkin vika meidän "taloudellisuus" laskelmissa. Luonto on pelittänyt miljoonia vuosia ja meidän talousoppi on ajanut maailman
    "suohon" jo vajaan 100 vuoden aikana.
    Itse toimin yrittäjänä ja olen osaltani pyörittä-
    mässä tätä nykyistä "hullunmyllyä". En ole myös-
    kään "vihreä", joskin luonto on merkittävä osa
    elämässäni.

    olisi samanlainen elintaso kuin meillä,ne kuluttaisivat maailman öljyvaroja kahdestaan yhtä paljon kuin koko maapallo tänä päivänä.

    Äänestä

Koskas olet poju ajatellut ruveta maksamaan käypää hintaa ruuasta, että saatais noi tuet poistettua?
Ja koska aiot poju ruveta siivoamaan jälkesi siellä kaupungin rannoilla, että sielläkin alkais sinilevä loppumaan?

Äänestä
  • Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi.

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    >>> Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi.

    Viesti vastaanotettu ja kuitattu, ei mitään uutta aikaisempaan sanomaan!

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi.

    "Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi."

    Mistä päästä tuota luuta oikein pitäisi alkaa pureskella, auttaisiko joku!

    Äänestä

  • ei hammas pysty tällä syömi... kirjoitti:

    "Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi."

    Mistä päästä tuota luuta oikein pitäisi alkaa pureskella, auttaisiko joku!

    "hammas" pystyneen enää pitkään aikaan.

    Varmaan valtio tässäkin auttaa. Esitä uutta tukiaismuotoa kaupunkilaisjärjen hankintaan ja käyttöön tarkoituksena havaita ja ymmärtää ympäröivää maailmaa.

    Äänestä

  • näytä kirjoitti:

    Jos tuo kaupunkilaisjärki on tuolla tasolla mitä asioiden suhteen julki tuot, niin mieluummin pitäisi kehittää siihen uusi torjunta-aine leviämisen estämiseksi.

    Äänestä

  • ratkaisee kirjoitti:

    Voimme maksaa oikeaaa hintaa ruoasta heti kun maalaisliiton ja mtk:n ote kirpoaa veronmaksajan taskusta ja pöydästä.

    Tällöin hinnat putoavat huimasti. Samalla elintarkvikkeiden laatu paranee ja vesistöjen sinilevä häviää.

    Siinäpä sinulle - .... - luuta purtavaksi.

    kun tällä hetkellä tuottaja saa kananmunista suomessa 75 euroa /100 kg euroopassa yleisesti jopa 130 euroa/ 100 kg.Vehnä samoin meillä 102 euroa /tonni ,saksassa ruotsissa ja tanskassa 110 euroa/tonni.Niin ja muuallakin maksetaan korvausta alennetuista tuottajahinnoista.

    Äänestä

Otsikossa kaikki.

Äänestä
  • Myönnetään, maatalous liittyy kommunismiin.

    Agraarisosialistit ovat onnistuneet sosialisoimaan maatalouden tappiot.

    Äänestä

  • muoto kirjoitti:

    Myönnetään, maatalous liittyy kommunismiin.

    Sosialistipummit ovat sosialisoineet maatalouden tuottaman arvonlisän ja voiton.Kun eivät raukat itse saa aikaan mitään. Maatalous on yksi harvoita aloista jotka oikeasti tuottavat jotakin uutta.

    Äänestä

  • muoto kirjoitti:

    Myönnetään, maatalous liittyy kommunismiin.

    Agraarisosialistit ovat onnistuneet sosialisoimaan maatalouden tappiot.

    Tähän:
    >> Irtimaasta
    Kirjoittanut: Fruikkarin juuret Terijoella? 17.3.2006 klo 11.12

    Ks linkin julistuksen allekirjoittajat
    http://www.suomensisu.fi/terijoenhallitus/julistus.shtml

    Onkohan fruikkarin etunimi Aulis, jonka isoisä oli Terijoen hallituksen puolustusministeri Akseli Anttila?>>

    - kuin näin:

    >> Myönnetään, maatalous liittyy kommunismiin.

    Agraarisosialistit ovat onnistuneet sosialisoimaan maatalouden tappiot.>>

    - Onko Fruikkari tosiaan Aulis Anttila, koska noin kommentoi?

    Terijoen hallitus olisi halunnut Suomen olevan osa sosialistista neuvostotasavaltaa.
    Neuvostoliiton maataloutta todellakin hallitsi kommunismi.

    Äänestä

kirjotella tämän kummemmin. Niin, Terijoen miehiä / naisia näkyy olevan.

Äänestä

ensin lukemaan ja sitten kirjoittamaan! Kukahan
sinunlaisellekin kyrvälle palkan maksaa !Olet varmaan käynyt vain kiertokoulun ja senkin on joku
veivannut vastapäivään!Kaikenlaisia idiootteja sitä
maa päällään kantaa !

Äänestä

Maailma on aika monimutkainen juttu. Kannattaa
monipuolisesti etsiä tietoa. Tukiaiset ovat lyhyesti sanottuna sitä, että tasapainotetaan
elintarvikkeiden hintavaihteluita ja samalla tehdään myös "sosiaali" politiikkaa. Elintar-
vikkeet pidetään edullisina, jolloin myös vä-
hempiosaiset ihmiset pärjäisivät ja voivat an-
taa oman panoksensa yhteiskunnalle. Vesi, ruoka ja asunto ovat kaikki mitä ihminen tarvitsee.
Tässä "markkina" taloudessa kaikki muu on tosi-
asiallisesti turhuuksia.
Kaikkia väestöryhmiä tarvitaan ja jos historian
perspektiivistä eri toimialoittain tarkastellaan,
niin maanviljelijöiden osuus vapaus-sodassa oli
prosentuaalisesti suurin, samoin talvi- ja jatko-
sodassa. Jokaista tarvittiin noina aikoina ammat-
tiin ja säätyyn katsomatta. Nuohan ovat ratkaisevia asioita, jotta sitä voidaan tälläkin
areenalla kirjoitella, kannattaa muistaa se.

Äänestä
  • Oho, asiallisuuteen pyrkivä kirjotus!

    Maailma on todellankin monimutukainen. Sosiaalipoliittisesti asiat eivät valitettavasti ole esittämääsi tapaan yksinkertaisia.

    Parasta sosiaalipolitiikkaa olisi kaupan esteiden purku maataloudessa. Hinnat järkevöityisivät Suomessa. Samalla olisimme sosiaalisia köyhien maiden tuottajille, joita rikkaiden maiden tuottajat tukiaisten ja suojamuurien takaa kurittavat. Tämä olisi myös tehokkain ja nopeasti vaikuttavin kehitysapu.

    Mainitsemastasi "panoksen antamisesta" ja sen tarpeellisuudesta olen samaa mieltä. Valitettavasti kuitenkin maatalouteen sijoitetut investoinnit menevät hukkaan. Ne aiheuttavat aluepoliittista näivettymistä ja ovat tuottaneet maaltapaon sekä maasta paon viimeksi joukkomitassa 1960-1970-luvulla. Hehtaarinomistajien lyhytnäköisten etujen mukainen maatalouspolitiikka on aiheuttanut köyhyyttä, syrjäytymistä ja korkeita kustannuksia. Tällä on ollut ja on yhä ikäviä vaikutuksia vähempiosaistenkin keskuudessa.

    Maatalouteen syydettäviä rahoja tarvittaisiin elinkelpoisen talouden rakentamisessa. Maataloudessa hukattavaa työpanosta tarvittaisiin oikean arvon tuottamisssa. Maatalous oli todellinen elinkeino 1800-luvulla, se ei ole sitä enää. Maatalouden ympäristöissä olisi mahdollisuuksia uuteen ja taloudellisesti kannattavaan tuotantoon. Tukiaisten vuoksi muutoksia ei kuitenkaan tapahdu.

    Talous ei ole museo. Ei meillä ole syytä eikä varaa puuhastella valtakunnan kokoisessa maatalouden ulkomuseossa.

    Äänestä

  • museo? kirjoitti:

    Oho, asiallisuuteen pyrkivä kirjotus!

    Taas röyhkeä vasemmistopopulisti hippi työntää vasemmistolaista sontaa putken täydeltä.

    Äänestä

  • sinä leninin oppipoika kirjoitti:

    Taas röyhkeä vasemmistopopulisti hippi työntää vasemmistolaista sontaa putken täydeltä.

    Lenin tavoitteli maatalouden kollektivisointia Venäjällä. Suomessa MTK ja sen poliittinen siipi Maalaisliitto / KEPU on pannut toimeen maatalouden kollektivisoinnin yrittäjäriskin ja tappioiden osalta. Maataloustuottajat käyvät neuvostomalliin neuvottelut yrittäjätulostaan valtion kanssa.

    Yrittäjätoimintaa ja yrittäjäriskiä ja avointa taloutta on totuttu kutsumaan porvarilliseksi ajatteluksi. Toki se sopii monille vasemmistolaisillekin. Tämä ei näytä kuitenkaan sopivan agraarisosialismiin, joka muutenkin näyttää olevan perin kummallisen kollektivistisen tietämättömyyden tilassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

irti maasta kirjoitti:

Maatalouden painostusryhmät vaativat muuttuvien eu-tukiaisten korvaamista maataloustulovirtojen nauttijoille veronmaksajien rahoista.

Lisää veronmaksajien rahaa vaatii sektori, joka tuottaa valtavaa taloudellista tappiota ja ympäriöstösaastetta.

Lisää rahaa tappiolliseen Kankkulan kaivoon halutaan herutella vernonmaksajilta samaan aikaan kun heitä irtisanotaan ja pätkätyöllistetään. Lisää oikeata rahaa halutaan kylvää maatalouden laareihin samalla kuin oikea tuotantotoiminta hiipuu.

Maataloutta voidaan verrata loiskasviin, joka kasvaa valtio-puun oksilla. Sen juuret ovat irronneet maasta, josta se muinoin kiipi.

Kun yhteydet reaalitalouteen ovat katkenneet, kaikki järjestövoima ja suunnaton luppoaika käytetään valtiovallan painostamiseen ja veronmaksajien lypsäntään.

Jos maatalous joutuisi toimimaan todellisessa taloudessa sen huomio kiinnittyisi tuotannon tehostamiseen, uusien ja entistä kannattampien tuotteiden kehittelyyn sekä saastumisen vähentämiseen. Nyt siihen ei näytä olevan enemään tarvetta kuin haluakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu