Ihmetyttää

Kun näitä keskusteluja täällä lukee, tulee väistämättä mieleen että kauheesti katkeruutta ihmisillä näyttää olevan, puolin ja toisin. Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä 4 vuotta, miehellä on yksi lapsi.
Varsinkin aluksi oli hankaluuksia lapsen äidin kanssa, hän ei olisi mitenkään suonut miehelle omaa elämää vaikka itsekin oli jo ehtinyt naimisiin toisen kanssa. Luulen, että pelkäsi äidin aseman menetystä. Sovituista tapaamisista yms. hänen oli vaikea pitää kiinni ja useasti kun olimme lasta viemässä äitinsä luo viikonlopun jälkeen, ei ketään ollutkaan kotona. siinä sitten pihalta soitettiin että missäs ollaan kun ei ovea avata. Siinä vaiheessa sitten äiti ilmoittaa että tulee parin kolmen tunnin päästä, vaikka aika oli sovittu jo. Siinä sitten oli ikävä selittää lapselle että ei äiti nyt ookaan kotona...
Itselleni on alusta asti ollut selvää että en miksikään äitipuoleksi ala. Olen lapselle hänen isänsä naisystävä, jota hän tapaa tullessaan isän luo, jos minä satun paikalla olemaan. Lapsen kanssa ei ole ikinä ongelmia ollut, äidin kanssa sitäkin enemmän.
181118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Mun mies maksaa kiltisti elatusmaksut lapsista joka kuukausi. Lapset käyvät meillä lähinnä joka toinen vkl jolloin me maksamme matkat edestakaisin. Lasten äiti kuitenkin valittaa koko ajan huonoa rahatilannetta ja haluaa apuja milloin mihinkin laskuun Ymmärrän että rahasta voi olla tiukkaa mutta täytyis olla myös jonkinlaista kykyä järkkäillä raha-asioitaan. Eli siis emme kieltäydy ostelemasta lapsille vaatteita ym. tarpeellista mutta eikö myös äidin kuuluisi niin tehdä. Vai ovatko elatusmaksut tarkoitettu pelkästään lasten ruokamenoja varten? Tiedän ettei niillä hurrata mutta on olemassa myös lapsilisät. Näistä asioista meillä aina nousee suuri show kun lasten äiti kertoo homman olevan hanskassa ja sitten yhtäkkiä onkin vaatimassa apuja laskujen maksuun.Eli vasta kun tilanne on täysin out of control myöntää olevansa pulassa ja aloittaa syyllistämisen siitä että te ette koskaan maksa mitään jne. mikä ei edes ole totta. Miten pitkälle siis tulee venyä ja mennä mukaan noihin kotkotuksiin?

Äänestä
  • Meillä oli vähän sama tilanne alkuun. Vaikka lapsen äidillä on aviomies ja kaiken järjen mukaan heidän pitäisi yhdessä elättää perheensä (siis muut perheenjäsenet kuin mieheni lapsi, jonka kustannuksiin mies osallistuu), niin ihme juttuihin kehtasivat pyytää meiltä rahaa.
    Loppui siihen, kun mies ilmoitti että lapselleen voi vaatteita ym. ostaa, mutta haluaa nähdä kuitit mihin lapsilisä, elatusmaksut sossusta lapselle saadut rahat on käytetty. Että enää ei äiti pyydä röökirahaa...en tajua miten se edes kehtasi.

    Äänestä

  • Nii justiisa!!! Se elatusmaksu on kyllä tarkoitettu kattamaan kaikki menot ja summasta sovitaan, tai lasketetaan, tai isä maksaa just sen minimin. Mut äiti on ite ollu ne elatussopimukset allekirjoittamassa, joten turha mutista sitten jälkikätteen.

    Ja se mikä on kanssa tosi v-mäistä, on, että äiti puhuu lapselle jostakin uuden asian hankkimisesta, ja että isäsi osallistuu, ilman, että on muistanut isälle asiasta mainita. Siinä sitten kuunnellaan ihmeissään, kun lapsi selittää...

    Jos vielä tiettävästi äidin rahatilanne on huono sen takia, kun äiti käyttää rahat itteensä, niin ottaapa päähän...

    Äänestä

  • No huh huh!
    Mun exän elatusmaksut tulee ulosoton kautta, ainoa varma tapa saada rahat säännöllisesti ja se summa mitä on sovittu. Mutta ei mun tulisi mieleenikään ruinata häneltä mitään extramaksuja siihen päälle, ei antaisi ylpeys myöden.
    Eikö elatusmaksut ole sovittu siten, että etävanhempi maksaa tietyn summan maksukykynsä mukaan ja se kenen luona lapsi asuu sovittaa menonsa sen mukaan!?? Sopikaa isompi summa kuukausittain, ei sen ole pakko olla aina se minimi, mutta loppuu sitten ruikutus!

    Äänestä

Kun muutimme kimppaan, meilläkin alkuun murun exä tunki meidän suhteeseen kovasti kyselemällä henkilökohtaisia asioita ja pitämällä enemmän yhteyttä (kuin kuulemma ennen minun mukaan tuloa), mutta se rauhoittui siinä puolisen vuoden päästä, kun taisi äijä tajuta, ettei mitään sen ihmeempiä sillä saavuta, eikä meidän elämä sille kuulu. Ja jos ei olisi rauhoittunut, olisin käynyt nostamassa kaverin seinälle. Muruni hoitaa exäijänsä kanssa lapsiin liittyvät asiat, nykyään se riittää, ja hyvä niin.

Äänestä

Mua ihmetyttää ainainen haukkuminen ja katkeruus jolla aina mollaatte lasten äitiä ja miehen ex vaimoa? Miksi? Onko se niin vaikea sulattaa että miehellä on ollut vaimo ja lapsia? Näköjään.
Äidistä tehdään aina se syntipukki, vaikka hänet olisi jätetty? Miksi?
Mutta onneksi monet äidit ymmärtää tuollaisen mielenvikaisuuden eikä pahemmin reagoi, koska se olisi varsin turhaa, koska ymmrrys teillä ei siihen riitä.
Oikein naurattaa, kun kaikki mnee samaan muottiin; juoppo, hullu, huono kasvattaja, ruma, likainen, häirikkö, huora, vastuuton... MIhin katosaa yhdessä yössä se äiti, joka ennen osasi lapspsensa kasvattaa? Ei se äiti katoa minnekkään, vaan katkeroituneiden naisten hulppea mielikuvitus valtaa niin mahdotonkin asia alkaa elämään!

Äänestä
  • Eikä se aina ole se nainen joka on jätetty. Ja jos lapset käännytetään höpö höpö jutuilla isää vastaan ja heitä käytetään pelinappuloina niin silloin on jotain vialla. Kai meitä on niin moneksi että "mielenvikaisuutta" löytyy niin existä kuin nyxistäkin. Ja kun tämä nyt on uusperheiden palsta niin kai nyxätkin saa täällä avautua.

    Äänestä

  • Meillä nyxillä on paljon helpompaa, kun miehellä on takaraivossa kaikki se kamaluus ex suhteesta ja nyt elämä huonoinakin päivinä kuin ruusuilla tanssia.

    Etkö sä kykene hyväksymään, että joku vielä ymmärtää hyvän päälle?

    Äänestä

  • olis katkera? kirjoitti:

    Meillä nyxillä on paljon helpompaa, kun miehellä on takaraivossa kaikki se kamaluus ex suhteesta ja nyt elämä huonoinakin päivinä kuin ruusuilla tanssia.

    Etkö sä kykene hyväksymään, että joku vielä ymmärtää hyvän päälle?

    ainoastaan ajan kulua, ja korjaus sarjaa! Kun elämä vihdoin voitaa, ja pahin on takana päin, jäätte nuolemaan näppejänne, kun mies joko löytää rakkaan vaimonsa uudelleen tai tosi rakkaus tulee vastaan.

    Äänestä

  • nyxistä rakkautta etsi kirjoitti:

    Että vaikka varmasti uskot itse olevasi täydellinen, tulee aina parempia, sellaisia, jotka osaa arvostaa myös miestä ansaitsemallaan tavalla. Se kai kertoo miksi exsuhde ei kestänyt nutta nykysuhde kestää ja kukoistaa vielä vaikka vuosia on takana jo moninkertasesti exn nähden.

    Äänestä

  • kai ymmärrät kirjoitti:

    Vitsi kun mienaa tukehtua omaan nauruun. Täällä pitäs olla HÖPÖ HÖPÖ palsta, näille HÖPÖ HÖPÖ ihmisille, jotka sivuuttaa HÖPÖ HÖPÖ lausella kaikki mitkä itseään ei millytä. heh hee..!höpö höpö

    Äänestä

  • HÖPÖ HÖPÖ kirjoitti:

    Vitsi kun mienaa tukehtua omaan nauruun. Täällä pitäs olla HÖPÖ HÖPÖ palsta, näille HÖPÖ HÖPÖ ihmisille, jotka sivuuttaa HÖPÖ HÖPÖ lausella kaikki mitkä itseään ei millytä. heh hee..!höpö höpö

    Odottele vaan josko se exäs tulis takas, me muut voidaan sillävälin elää rauhassa omaa elämäämme!

    En pidä pahana, että ihmisillä on haaveita, silti olisi hyvä olla edes jonkinlainen kosketus todellisuuteen.

    Äänestä

  • höpöhöpö kirjoitti:

    Odottele vaan josko se exäs tulis takas, me muut voidaan sillävälin elää rauhassa omaa elämäämme!

    En pidä pahana, että ihmisillä on haaveita, silti olisi hyvä olla edes jonkinlainen kosketus todellisuuteen.

    juu höpö höpö...

    Äänestä

  • höpö höpö kirjoitti:

    juu höpö höpö...

    kun menit sanattomaksi. Ompa hyvä että edes tässäkohtaa älysit peiliin katsoa. Sulla on sentään vielä jotakin toivoa jäljellä.

    Äänestä

  • nyxistä rakkautta etsi kirjoitti:

    ainoastaan ajan kulua, ja korjaus sarjaa! Kun elämä vihdoin voitaa, ja pahin on takana päin, jäätte nuolemaan näppejänne, kun mies joko löytää rakkaan vaimonsa uudelleen tai tosi rakkaus tulee vastaan.

    HEHEHEHEHEHEEEEE!!!!!

    Kiitos hyvistä nauruista... oikeesti!

    Tällaiset vastaukset ovat oikeasti hauskoja!!!!!!
    vaikkei välttämättä olekaan hauskoiksi tarkoitettuja....

    :D :D :D :D ;D ;D ;D ;D ;D

    Ja vielä kerran Heheheee!!!

    Äänestä

  • nyxistä rakkautta etsi kirjoitti:

    ainoastaan ajan kulua, ja korjaus sarjaa! Kun elämä vihdoin voitaa, ja pahin on takana päin, jäätte nuolemaan näppejänne, kun mies joko löytää rakkaan vaimonsa uudelleen tai tosi rakkaus tulee vastaan.

    Voi taivas mut parhaat naurut pitkään aikaan!

    Äänestä

  • tais tulla täysosuma kirjoitti:

    kun menit sanattomaksi. Ompa hyvä että edes tässäkohtaa älysit peiliin katsoa. Sulla on sentään vielä jotakin toivoa jäljellä.

    höpön pöpö höpö höpö

    Äänestä

  • höpö höpsis kirjoitti:

    höpön pöpö höpö höpö

    Vaikka kyllähän sen kaikki jo muutenkin tiesivät

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daria kirjoitti:

Kun näitä keskusteluja täällä lukee, tulee väistämättä mieleen että kauheesti katkeruutta ihmisillä näyttää olevan, puolin ja toisin. Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä 4 vuotta, miehellä on yksi lapsi.
Varsinkin aluksi oli hankaluuksia lapsen äidin kanssa, hän ei olisi mitenkään suonut miehelle omaa elämää vaikka itsekin oli jo ehtinyt naimisiin toisen kanssa. Luulen, että pelkäsi äidin aseman menetystä. Sovituista tapaamisista yms. hänen oli vaikea pitää kiinni ja useasti kun olimme lasta viemässä äitinsä luo viikonlopun jälkeen, ei ketään ollutkaan kotona. siinä sitten pihalta soitettiin että missäs ollaan kun ei ovea avata. Siinä vaiheessa sitten äiti ilmoittaa että tulee parin kolmen tunnin päästä, vaikka aika oli sovittu jo. Siinä sitten oli ikävä selittää lapselle että ei äiti nyt ookaan kotona...
Itselleni on alusta asti ollut selvää että en miksikään äitipuoleksi ala. Olen lapselle hänen isänsä naisystävä, jota hän tapaa tullessaan isän luo, jos minä satun paikalla olemaan. Lapsen kanssa ei ole ikinä ongelmia ollut, äidin kanssa sitäkin enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu