Minulla on ongelma.miehelläni on eskari-ikäinen lapsi, joka on luonamme joka toinen viikonloppu ja osan lomista. Haluaisin tulevaisuudessa lapsia mieheni kanssa,mutta huolettaa se, että en varmaan mitenkään pysty olemaan tasapuolinen omien ja mieheni lapsen suhteen. Mieheni lapsi on kyllä mukava eikä meillä ongelmia ole, mutta onhan se eri asia kuin omat lapset. En voi sanoa rakastavani mieheni lasta, ehkä jollain tasolla olen häneen kiintynyt. Onko kokemuksia, kuinka teillä muilla sujuu kun on omia ja toisen lapsia?
Yhteiset ja toisen lapset??
Johanna
4825
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei keneltäkään sellaista voi vaatia, etkä ole huono jos niin ei ole. Toiset päästää lähelleen toiset ei, ei se sinusta vain ole kiinni. Riittää kun hyväksyt ja koetat olla tasapuolinen kaikkia lapsia kohtaan, kyllä lapsetkin ymmärtävät, että oma äiti on oma ja rakastaa oikeesti, äitipuolenkin kanssa voi tulla juttuun kaikesta huolimatta. Jos lapsilla ei omaa äitiä olisi, täytyisi koittaa vielä enemmän tehdä töitä, jotta vois oppia rakastamaan, mutta ainakaan ei olis sitte sitä exää heittämässä kapuloita rattaisiin.
Tuo oli hyvä ja mieltä lämmittävä ohje!
Itse olen tilanteessa, että miehelläni on kaksi lasta edell. suhteesta ja nyt meillä on myös yksi yhteinen. Ihan hyvin on mennyt, eivätkä lapset ole toisiaan vieroksuneet. Olemme ottaneet kaikki tasavertaisesti huomioon. Yhteiselle isällä on tietysti enemmän aikaa, pakostakin, koska tapaamisia on kuitenkin harvoin.
En itse ihan samalla tavalla ajattele mieheni muista lapsista, kuin omastani, mutta tärkeää on, ettei sitä osoita lapsille, vaan kohtelee heitä samoin,kun ovat saman katon alla. Eli nimenomaan kaikille samat säännöt ym.
Kukaan asiasta kokemusta vähänkin omaava voi kertoa sinulle, ettei toisen lasta voikaan rakastaa kuin omaansa. Rakastaa voi tai edes välittää, mutta ei se kuitenkaan ole samanlaista kuin omaa lasta kohtaan.
Mutta tasapuolista kohtelua voi aikuiselta vaatia.
Itse elän uusperheessä, jossa asuu molempien lapsia, ja voin kyllä tunnustaa, etten kohtele heitä aivan tasapuolisesti. Eli herkemmin tulee räjähdettyä omille lapsilleen, miehen lasta tuskin uskallan komentaakaan siinä pelossa, että joku pääsee haukkumaan ilkeäksi äitipuoleksi.. Tosin siihen vaikuttaa myös mieheni, joka harrastaa ns. curling-kasvatusta, eli kaikki tehdään lapselle mahdollisimman helpoksi ja koitetaan parhaan mukaan välttää pettymyksen kokemuksia. ( yrittää hyvittää lapselle äidin menetystä )
Mutta mielestäni se on jo hieno lähtökohta, että jollain tasolla edes pidät miehesi muksusta, minä en aina oman mieheni lapsesta edes tykkää. Toki yritän parhaani mukaan olla näyttämättä sitä hänelle, mutta raskaaksi se joskus käy..
Valitettavasti rakastan kuitenkin miestäni ja tiesinhän alun alkaenkin, että mukana tulee koko paketti.. ( tosin siinä vaiheessa vain joka toinen vkl, nyt lapsi on muuttanut luoksemme, kun äiti jokin aika sitten kuoli )
Mutta tsemppiä teille, ehkä kannattaa kuitenkin harkita ja katsastella jonkin aikaa, ennenkuin alatte suunnittelemaan tosissanne yhteisiä jälkeläisiä =)
En tiedä mistä lähtee ajatus, että meidän tulisi rakastaa puolisomme lapsia samallalailla, kuin omiamme. Ajattelin itsekin samoin, mutta nyt kun minulla on oma lapsi niin pystyn ymmärtämään asian toisin. Nyt voin vain ymmärtää, sen kuinka paljon mieheni rakastaa omaa lastaan.
En minä voi rakastaa puolisoni lasta niin kuin omaa, tuskin sitä kukaan minulta odottaakaan. Ajan myötä olen kiintynyt tähän lapseen, enkä voi kielttää ettenkö tuntisi suurta huolta ja vastuuta lapsesta. Minunhan on vartioitava häntä vielä tarkemmin, koska ei ole minun. Eipä pääse kukaan sanomaan, jos jotain sattuu, että silloin minun kanssani lapselta meni vaikka jalka poikki.
Suuri on "puolikkaan" vastuu, vaan vähäinen on siitä saatu "palkkio". Päin vastoin.
Any way. Pyrkimällä kohtelemaan toisen lasta samoin, kun haluaisi omaa lasta kohdeltavan pääsee jo pitkälle. Rakkaus on sitten eri asia.