Päätin tulla kertomaan oman viimeisimmän kokemukseni, joka tapahtui aviomieheni kanssa tässä hetki sitten.
Mieheni oli tullut jokin aika sitten töistä kotiin jokseenkin väsyneenä ja ärtyneenä. Syötyään hän jämähti tietokoneen eteen ja viipyi pitkän aikaa tutkien jotain työasioitaan. Minä olin koko päivän odottanut sitä hetkeä jolloin mieheni palaa töistä, sillä pitkästä aikaa lapset olivat hoidossa, ja olin ehtinyt päivän aikana mielessäni kuvittelemaan, kuinka naisimme myöhemmin. Edellisestä kerrastakin oli jo aikaa, ja toisin kuin mieheni, minä en aina omin avuin viitsi alkaa itseäni tyydyttämään.
Jonkin aikaa siinä sitten odottelin, josko mieheni raaskisi koneelta poistua, mutta kun ei mitään tapahtunut, menin makuuhuoneeseen, etsin kaapista seksikkäimmät alusvaatteeni, punaiset liivit ja huousut,joissa oli nyörityksiä. Puin ne päälleni, ja samalla peilistä katselin suuria rintojani, jotka juuri ja juuri pysyivät liiveissä. Rintani olivat todella suuret, kuppikoko lähenteli f- kokoa. Koostaan huolimatta olin tyytyväinen niiden malliin, kahden lapsen jälkeenkin ne itsepintaisesti jaksoivat kannattaa painoaan todella hyvin. Tottakai ne nyt jonkin verran olivat jo menettäneet kimmoisuuttaan, mutta omastakin mielestäni ne näyttivät todella seksikkäältä. Sammutin makuuhuoneesta kattovalon, ja sytytin vain pienen pöytälampun, joka loi tunnelmallista hohdetta. sitten kävelin keittiöön, ja matkalla suljin verhot huoneista, jotta naapurien uteliaat katseet eivät pääsisi näkemään meitä. Tassuttelin työhuoneeseen ja ja yllätin mieheni takaa päin painautumalla hänen selkäänsä vasten samalla hieroen hänen rintaansa. Ensin hän vaikutti hieman ärtyneeltä, mutta kun kääntyi katsomaan minua, ja näki vähäisen vaatetukseni, hänen ilmeensä muuttui, ja huomasin hänen silmissään halun pilkahduksen. Hän kääntyi tuolillaan, ja kurkottui suutelemaan minua. Samalla hänen kätensä siirtyi toisella rinnalleni, jota hän alkoi puristella hellästi. Sitten hän nousi seisomaan, ja veti minut tiukasti itseään vasten. Tunsin jo hänen etumuksensa hiukan paisuneen, kun hän tarrasi pakaraani kiinni ja veti itseään vasten. Koko ajan kiihkeämmin ja kiihkeämmin suutelimme, ja aloimme samalla siirtyä makuuhuonetta kohti. Kiskoin mieheni paitaa pois, ja siirryin sitten avaamaan hänen vyötään. Sain vedettyä hänen housunsa alas juuri kun pääsimme sängyn eteen, ja työnsin hänet istumaan sängyn reunalle.
Tartuin hänen kyrpäänsä, ja aloin hitaasti runkata. Mieheni hengitti raskaasti ja näin hänen himonsa kasvavan koko ajan. Hän kurottui tarraamaan rintoihini, ja nosti ne pois liiveistä. Samaan aikaan, kun hän alkoi pyöritellä ja nipistellä nännejäni, otin hänen kyrpänsä suuhuni, ja aloin imeä. Mitä kovempaa imin, sitä kovempaa hän puristeli nännejäni. Pilluni alkoi olla jo niin märkä ja sykkivä, että en kauaa voisi odottaa enää, tahdoin saada kyrvän sisääni. Jatkoimme vielä hetken, kunnes käskin mieheni mennä makuulle sängylle. Siirryin hänen päälleen, ja ohjasin hänen elimensä pilluni suulle. Kiusoittelin häntä hetken, mutta sitten oma tuskani alkoi olla niin suuri, että survaisin hänen kyrpänsä kerralla sisääni. Mieheni voihkaisi nautinnosta, ja alkoi liikuttaa lantiotaan, mutta kielsin häntä, ja sanoin, että minä määrään tahdin. Kumarruin eteenpäin, otin tukea käsillä, ja aloin liikkua hitaasti hänen päällään. Rintani roikkuivat suoraan mieheni kasvojen yläpuolella, ja hän nappasi ne heti käsittelyynsä. Hänen imiessään toista rintaani, hän samalla puristeli toista, ja nipisteli nänniä. Se tuntui aivan taivaalliselta. Hetken päästä hän otti molemmat rinnat käsiinsä, ja otti molemmat nännit samaan aikaan suuhunsa. En tiedä sen kiihottavampaa tunnetta, kun hän imee niitä samaan aikaan. Aloin kiihdyttää tahtiani, ja välillä pyöritin takamustani mieheni sauva syvällä sisässäni. Tunsin orgasmin alkavan lähestyä, ja pyysin miestäni koventamaan otteitaan. Samalla kun hän puri toista nänniäni, hän otti toisen tiukkaan otteeseensa, ja nosti rintaani nännistä kiinni pitäen ylöspäin. Jossain muussa tilanteessa moinen temppu olisi sattunut varmasti, mutta nyt se vain lisäsi kiimaani. Aloin voihkia yhä kiihtyvällä tahdilla, ja liikutin itseäni hänen päällään niin , että hänen kyrpänsä survoutui minuun todella kovalla voimalla. Sitten pilluni alkoi supistella, ja tunsin orgasmin huipun tulevan. Tärisin ja värähtelin tahattomasti mieheni imiessä rintojani voimakkaasti. Yhtäkkiä tunsin kaikken voimieni hupenevan, ja valahdin mieheni päälle makaamaan.
Mieheni alkoi tehdä työntöliikkeitä minun maatessa hänen päällään, ja pikkuhiljaa voimani taas palautuivat. Aloin liikkua rytmikkäästi mukana samalla voihkien kovaan ääneen. Hetken kuluttua mieheni sanoi, että pian tulee, mutta ei vielä tahdo lopettaa. Hän kysyi otettaisiinko takaa päin, ja minä tietenkin suostuin, koska se on lempiasentoni. Siirryin kontilleni mieheni eteen, ja levitin kiimaisen pilluni hänelle. Hän Pyöritteli vähän aikaa klitoristani sormillaan, ja sitten toi kyrpänsä pilluni aukolle. Hän survaisi sen kerralla kokonaan sisääni, ja alkoi naida todella rajuilla liikkeillä. Rintani hakkasivat toisiinsa, ja minä voihkin hekumoissani. Mieheni työntyi niin syvään kun pääsi, ja tunsin uuden orgasmin taas tulevan. Pyysin häntä vielä kiihdyttämään tahtia. Yhtäkkiä tunsin hänen kalunsa paisuvan, ja päästävän spermat syvälle sisälleni. Hänen viimeisten työntöjensä aikana suustani purkautui valitus, kun sain orgasmin.
Voipuneena pyörähdimme sängylle, suutelimme ja mieheni sanoi minulle, että eipä ole aikoihin saanutkaan noin tehokasta hoitoa työuupumukseen...

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.