Minun mielestä erektiohäiriöistä keskustallaan, aivan liian suppeasti. Puhutaan vain siitä toiminnallisesta osasta, eli siitä että saa erektion. Me miehet kuitenkin tiedämme, että erektion voi saada vaikka ei tekisi yhtään mieli.
Tuohon erektion saamiseen auttavat nykyiset erektiolääkkeet, Viagra, Cialis, Levitra ja mitä vielä. Sitten on luontaistuoteosasto, josta minulla ei ole juurikaan kokemusta, enkä osaa sanoa niiden toimivuudesta. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että sellainen luontaistuote joka toimii, tulee kielletyksi lääkelaitoksen taholta. (Sigra , yohimbiini yms.) Eli niitä saisi vain reseptillä mutta kun eivät ole hyväksyttyjä lääkeaineitakaan.
Toinen askel erektiohäiriön hoitoon on mielestäni halukkuuden hoidossa. Tämä on huomattu jo ainakin rapakon takana, ja Euroopan maissakin tästä löytyy paljon nettikeskusteluja.
Moniko tietää, että lääkeainetta nimeltä Dostinex (kabergoliini, myös Cabaser nimellä) voidaan, ja käytetäänkin erektiohäiriöiden hoitoon. Tätä lääkeainetta käytetään Prolaktiini nimisen hormonin erityksen ehkäisemiseen. Tuota hormonia erittyy esimerkiksi orgasmin yhteydessä miehillä, ja tästä johtuu mm. se, ettei heti kukene uuteen suoritukseen. Kun prolaktiinitaso laskee, nousee halukkuus, ja monille tämä on avain myös erektiohäiriön hoitoon.
Lääkettä ei ole varsinaisesti hyväksytty erektio/halukkuus -häiriöiden poistoon, vaan sitä käytetään mm. parkinsonin taudissa, naisten maidonerityksen lopettamiseen, ja sellaiseen tautiin kuin hyperprolaktinemia, eli ylimääräiseen prolaktiinin eritykseen.
Toinen mielenkiintoinen lääkeaine on myös tutkinnan alla tällä hetkellä. PT-141 niminen aine joka kehitettiin aluksi itseruskettavaksi aineeksi iholle, mutta nopeasti huomattiin sen haluja lisäävä vaikutus.
Aiheesta mm. täällä: http://en.wikipedia.org/wiki/PT-141
Lisää mm. googlesta hakusanoilla "pt-141", "Melanotan" ja "Melanotan 2"
Moniko Suomessa on tiennyt näistä asioista vai olemmeko me täällä ihan pimennossa.
Erektiohäiriön syyt
5
1942
Vastaukset
- Erek-Eki
Meinaatko että kalun pelaaminen on vain halusta kiinni?
- mutta
kuka alkaa koekaniiniksi? Noi on kuitenkin hormoniensäätelyyn vaikuttavia aineita ja siten niillä voi olla ikäviä sivuvaikutuksia yms. En ihan pieneen vaivaan lähtisi ensi hätään kokeilemaan.
- perustat
ajatuksen siitä että "joka tapauksessa tuntuu siltä, että sellainen luontaistuote joka toimii, tulee kielletyksi lääkelaitoksen taholta. (Sigra , yohimbiini yms.) Eli niitä saisi vain reseptillä mutta kun eivät ole hyväksyttyjä lääkeaineitakaan".
Sigra plussan osalta näin, mutta yohimbiinia saa kyllä tilattua mm. bodausalan nettisaiteilta, eikä minusta ole sen enempää kielletty muutenkaan. Eikä muuten kovin hyvin toimikkaan :D- Erek-10
Tuohon sigra plussaan sen perustin, ja kun luin lääkelaitoksen sivuja, niin siellä oli lukuisa määrä kaikenlaisia luontaistuotteita, jotka oli julistettu lääkeaineeksi. Ei tuo nyt välttämättä ole niin yleispätevää mutta viestini päätarkoitus oli noissa kahdessa muussa aineessa.
Eli niillä oli siis lääkinnällistä vaikutusta ja niitä ei saanut enää myydä luontaistuotteina. Tosin ei niitä sitten saa myydä muuallakaan, kun tuo prosessi jonkun aineen päätyä apteekin hyllyyn on varsin pitkä. Toki pimeiltä markkinoilta saa mitä vaan.
Myös noita aloitusviestissä mainitsemiani lääkeaineita. - ymmärrän
Erek-10 kirjoitti:
Tuohon sigra plussaan sen perustin, ja kun luin lääkelaitoksen sivuja, niin siellä oli lukuisa määrä kaikenlaisia luontaistuotteita, jotka oli julistettu lääkeaineeksi. Ei tuo nyt välttämättä ole niin yleispätevää mutta viestini päätarkoitus oli noissa kahdessa muussa aineessa.
Eli niillä oli siis lääkinnällistä vaikutusta ja niitä ei saanut enää myydä luontaistuotteina. Tosin ei niitä sitten saa myydä muuallakaan, kun tuo prosessi jonkun aineen päätyä apteekin hyllyyn on varsin pitkä. Toki pimeiltä markkinoilta saa mitä vaan.
Myös noita aloitusviestissä mainitsemiani lääkeaineita.ja totta puhut, että noin se menee, onneksi siellä on vielä muutama toimiva aine luontaistuotteen statuksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137506- 582943
- 1932357
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101773Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1711728Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201406- 751261
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501029