Jos minä saisin lapsuuden, niin haluaisin rakkautta ja läheisyyttä. Isä oli sodassa sairastunut henkisesti. Hän uhkaili pyssyin ja puukoin. Koko
lapsuuden. Ei siinä paljon iloa ollut. Minun on
niitä traumoja kannettava. Usein isä tulee uniin ja haluaa tappaa minut.
lapsuuden. Ei siinä paljon iloa ollut. Minun on
niitä traumoja kannettava. Usein isä tulee uniin ja haluaa tappaa minut.
Vastaukset 17
Vanhimmat
On aihe, jota pitäisi käsitellä enemmänkin. Me lapsetkin, jotka synnyimme melko pian sodan jälkeen, saamme kantaa sodan taakkaa harteillamme. Niin oli omakin isä sodassa muuttunut ja ei tunnettu rakkautta kotona, sitä ei siis osoitettu. Vielä kun evakkona joutui rakentamaan sodan jälkeen kaiken alusta, eipä siinä ollut aikaa vauvalle antaa huomiota. Se ei voi olla jättämättä jälkiään.
Sitten vielä nämä sotalapset Ruotsissa. Yhtäkään veljeäni en ehtinyt oikeastaan ollenkaan tuntea, kerran aivan pienenä näin hänet, on vain harmaa mielikuva, siis pienen pojan mielikuva.
ikäsi tuolla profiilissa aivan oikea?
Tuntuu vaan aika oudolta, jos kahdeksantoista vuotiaan isä olisi ollut sodassa. Hän on ollut sinut siittäessään jo yli 60 v.
Aivan mahdollista kylläkin, jos äitisi oli vähintäänkin 15 vuotta isääsi nuorempi.
Se oli virhe.
Anteeksi.
uudestaan ja olit muuttanut sitä, eli ikä ei ollutkaan enää näkyvillä.
Anteeksi, kun mainitsin koko asiasta, mutta hämmästyin kun kirjoitit sodassa olleesta isästäsi ja aloin miettiä, että minkä ikäiset mahtoivat olla viimeiset sotiemme aikaan aseisiin kutsutut ja päättelin, että jotain 1924 syntyneet.
voikohan täällä esiintyä hyvinkin sotaveteraanin lapsena ymmärtämättä lainkaan, että onhan joku merkitys ihmisen iällä, mitä on ehtinyt tehdä ja mitä ei. Lainkaan väheksymättä "meidän poikiamme".
Olen sotaveteraanin tytär, siksi ihmettelen
mutta minä en oikein ymmärtänyt mitä tarkoitit.
Minä tuossa ensiksi kirjoittamassani pohdin, että aika harvinaista, kun hyvän matkaa yli 80- vuotiaalla on 18 - vuotias lapsi, tai lapsen äidin tulee olla huomattavasti jälkeläisensä isää nuorempi.
Se nyt oli minun pikkumaista tapaani takertua lillukan varsiin, mutta asihan selvisi lassiih (en muist monta iitä hoota ja ässää:)korjasi epätarkkuutensa, kertomalla, että iässä tuli virhe, ja nyt hän onkin "iätön" tuolla profiilissaan.
Isäni on 1926 syntynyt ja kesken koulun käynnin kutsuttiin palvelukseen heti kun oli täyttänyt 17 v.
Ja niitä viikate myös niitti kuin viljaa.
Ei tarvi mennä kuin Hietaniemen hautausmaalle sille puolelle ja katsella kaatuneiden ikää. Kahdenkymmenen molemmin puolin on toinen toisensa perään.
kerron sen sinulle. Siksi että sinä saat nyt elää vapaassa maassa, he eivät taistelleet turhaan. Se on ollut kallis uhraus mutta mikä olisi ollut toinen vaihtoehto ?
ja kutsuttiin,tokko sentään. Olen tuntenut erään 1926 syntyneen (helsinkiläinen, onko väliä?) joka nimenomaan pyrki vapaaehtoiseksi, ei siis kutsuttu. Oli sitten mm. Taivaskalliolla ilmatorjunnassa.
Talviset pakoonjuoksut ja useammat puukkohipat olivat normaalia elämää vuosittain.
Samoin dramaattiset itsemurhanäytelmät.
Muori huutaa: Et perkele uskalla kuitenkaan hirttäytyä!
Nokkapokkaa muorin kanssa. Toinen härnää, toinen lyö.
Ukko puukon kanssa vanhemman veljeni päälle.
velimies tyrmää ukon.
Vielä 60 ikäisenä sodasta tuodun 7,65 FN:n kanssa naapuriin, pistoolin piippu naapurin ukon nenään (ainakin lipas patruunoineen aseessa): Missä se perkeleen huora on?
Mitäs ihmeellistä tässä on.
Mikä ei tapa se karkaisee!
Kai noista kokemuksista luonteeseeni joitain piirteitä on jäänyt mutta en ole niitä pahemmin pohtinut. Ovat enemmän ympäristön murheita!
Meistä kasvoi hyviä kansalaisia.
Mutta minulle tulee aina unissa
isä tappamaan. Olen menossa psykiatrille
ensi viikolla. Kai sitä pitäis vähän
keskustella niistä lapsuuden traumoista.
sulla kyllä keskusteltavaa riittää. päässäs viiraa ja pahasti. menee jo ikäasiatkin sekasin...
pyytänyt päästä terapiaan, siitä voisi olla apua.
Kurjaa kun tämä ihmispolo ei saa valita vanhempiaan..
Ihmisen kannalta, elämän suurin lottovoitto on hyvät ja rakastavat vanhemmat.
joutuvat vuosikymmeniä kantamaan vanhempiensa antamia kuormia. Seuraaviin sukupolviin isien pahoista töistä kohdistuva kosto, josta raamatussakin puhutaan taitaa tarkoittaa juuri tätä ilmiötä. Tottavie, totuus se ainakin on monella tapaa ja niin monille totista arkipäivää.
Itse olen kokenut riemukkaana joistain lapsuudessa hyvässä tarkoituksessa istutetuista peloistani eroon pääsemisen. Olen harjoitellut itsekseni vähitellen niiden kohtaamista ja viimeinen katosi vasta pari vuotta sitten.
Sinun tilanteesi on ihan toisenlainen ja paljon raskaampi. Oletko ajatellut yrittää vapautua omistasi terapian avulla? Usko tai älä, siitä voisi olla apua.
Pirre jo puhui asiaa, mutten malttanut olla pistämättä lusikkaani tähänkin keitokseen.
jaa maailma pelastuu..
Äeti