ongelma

Mikä mahtaa olla vikana, tilanne seuraavanlainen. Fusionin vahvistin ja sonyn suppari. Vahvistimelle kunnollinen virta ja maa, herätejohto ok, rca:t kunnossa ja silti ei toimi. Kaikki piuhat mitattu, ei jännitehäviöitä. Virtoja kytkiessä syttyy varoitusledi hetkeksi, samoin voluumia nostaessa. ajoittain soittaa subia hiljakseen.
4386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joo, elikkä kertoisitko missä sinun maa johtoi on kiinni? Nimittäin minulla oli täysin sama ongelma, joten vaihdoin maan paikkaa ja jo alkoi toimia. Kokeile ihmeessä.

Äänestä
  • oli alkuun takaturvavyönpultina alla. Sittemmin vaihdettu takakonttiin varta vasten tehtyyn pulttiin, pelti raavittu puhtaaksi alta. täytynee vielä kokeilla uutta paikkaa. Tai sitten kokeilla kokonaan uusilla johdoilla auton ulkopuolelle.

    Äänestä

  • uus kirjoitti:

    oli alkuun takaturvavyönpultina alla. Sittemmin vaihdettu takakonttiin varta vasten tehtyyn pulttiin, pelti raavittu puhtaaksi alta. täytynee vielä kokeilla uutta paikkaa. Tai sitten kokeilla kokonaan uusilla johdoilla auton ulkopuolelle.

    outoa. Minulla oli ennen ruuvattu maajohto takapenkin selkänojan, jossa se ei suostunut toimimaan, joten vaihdoin paikan takakontin takaseinään. Silloin alkoi. Entäs heräte?? onko kunnossa? Sillä sekin voi reistailla. Kokeile laittaa kaikki johdot uusiksi. Muuta en kyllä keksi.

    Äänestä

kaikki johdot vaihdettu, ei apua. nyt uus vahvistin, jbl, toimii kuin junan vessa, samoilla piuhoilla. missä sitten vika?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uus kirjoitti:

Mikä mahtaa olla vikana, tilanne seuraavanlainen. Fusionin vahvistin ja sonyn suppari. Vahvistimelle kunnollinen virta ja maa, herätejohto ok, rca:t kunnossa ja silti ei toimi. Kaikki piuhat mitattu, ei jännitehäviöitä. Virtoja kytkiessä syttyy varoitusledi hetkeksi, samoin voluumia nostaessa. ajoittain soittaa subia hiljakseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu