Työttömiä nuoria

Ihmettelen, kun ei nuorille ammattiin valmistuneille ihmisille tahdo löytyä töitä Imatralta. Sitten ihmetellään, miksi me nuoret lähdemme suurempiin kaupunkeihin. Antakaa hyvät yritykset ammattitaitosille ihmisille hommmia!!! Kyllä minuakin harmittais ja hävettäis olla ammattitaitonen ahkera parikymppinen tekemättä mitään.
121796
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Koulutettua ja motivoitunutta työvoimaa on tarjolla vaikka kuinka, puuttuu vain ne suhteet joilla työelämään pääsee. Joka paikassa kysytään työkokemusta, kokemusta ei voi olla, jos ei ole suhteita joilla jo opiskeluaikana olisi voinut päästä työelämään mukaan.
Ammattikoulusta valmistuvilla tilanne on hiukan helpompi kuin AMK taustaisilla.
Voisin neuvoa kouluttautumistaan suunnitteleville, että älkää menkö korkeakouluihin, jos ei ole varmaa työpaikkaa tiedossa jo etukäteen. Korkeampi koulutus ei auta työn löytymisessä yhtään, ainakaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella.

Kerron tämän kahden tekniikan alan amk tutkinnon kokemuksella.

Äänestä
  • Ihan turha mennä ammattikorkeakouluun ainakaan tälle seudulle, ellei isukki ole tallannut polkua valmiiksi jollekkin tehtaalle. Eikä ne ammattikorkeakoulujen opettajatkaan välitä, ilmoittavat vain että työharjoittelu pitää suorittaa käytännön vaikeuksista mitään tietämättä.

    Työnantajat eivät ota kun ei ole työkokemusta, miljoonan taalan kysymys kuuluukin että miten saat työkokemusta tälläisessä tilanteessa. Kirka saatana.

    Äänestä

Mut jos työ mitä tarjotaan on vähäki tän "ammattiosaamisen" vierestä ja saattaa likaantuu ni sit nyrpistellään ja nirsoillaan! Eikä ammattikoulu tai muutkaan koulut ammattilaista tee vaan se peräänkuulutettu kokemus mitä ei saa kuin sen työn kautta! Tilannehan on työnantajan kannalta katsottuna jotakuinkin tällainen: Palkkaat nuoren koulun jälkeen ja opetat ja annat mahdollisuuksia tehdä ja oppia, kuluu 2-3 vuotta, nuori kaipaa vaihtelua ja lähtee muualle töihin siis tämä sama nuori johon työnantaja on sitoutunut ja uhrannut aikaa ja rahaa että ko. henkilöstä saadaan yritykseele hyvä työntekijä.
Tämän takia hiukan kokemusta omaavat ovat suosiossa heihin ei ole mennyt aikaa ja rahaa vaikka lähtisivätkin... Jokainen työntekijä on ainakin pk-yrittäjälle pieni riski...
Sad but true...

Äänestä
  • Miten rengasasentajana työskentely antaa esim rakennusinssille työkokemusta joka auttaa oman alan työnsaannissa? Siihenhän pyritään että oman alan hommiin pääsisi, mutta valitettavasti usealla ei liippaa edes lähelle. Jossain vaiheessa tulee se piste, että loppuu mielenkiinto ihan täysin noihin väliaikaishommiin.

    Äänestä

  • Kyllä se niin on että ne jotka hakevat töitä imatralta ovat ajatelleet olla täällä vähän pitempäänkin. Ei kukaan muuten täältä töitä hae. Jos ei anneta paikkakuntalaisille edes mahdollisuutta saada työkoemusta niin sitten niitä työntekijöitä on vaikea saada. Totuushan on että ei pk-seudulta kukaan työkokemusta omaava lähde tänne hakemaan töitä. Imatralla on se ongelma että tämä ei ole kovinkaan kiinnostava paikka ulkopuolistenkaan silmissä.

    Itsekkin olen aivan samaa mieltä että amk ei ole kovinkaan hyvin suunniteltu. Etenkään Etelä-Karjalan AMK. Itse ajattelin että kun ei kiinnostanut lukion jälkeen mitkään teoreettiset opinnot niin menempä amk:hon. No ainakaan liiketaloudessa imatralla koulutus ei ollut muuta kuin teoreettista.

    Äänestä

TÄSSÄ SINULLE VASTAUS!

Nyky nuorilla on niin huono työmoraali, ettei tulisi enää mieleenkään palkata nuorta tytön tai pojan huitukkaa. Pienikin päänsärky ja nuha saa nuoren heti jäämään pois töistä, joten sairaspäiviä tulee nopeasti enemmän kuin työssäoloja. Sovitut asiat eivät päde ja kaikkien kissan ristiäisten takia ollaan anomassa vapaapäiviä. Sairaan eläimen hoitovapaatakin olen joutunut myöntämään.

Äänestä
  • Hyvä työnantaja voisi vähän miettiä kuinka yleistää! Nuorista, niin kuin vanhemmistakin löytyy jokaiseen lähtöön. Itse olen koko elämäni tehnyt paljon töitä opiskelun ja töiden suhteen. Lisäksi olen työskennellyt myös opiskelun ohella. Veikkaanpa ettet itse ole sellaista stressiä joutunut koskaan kokemaan. Ja sitten kun yrität hakea töitä (esim. ajankohtaisia kesätöitä) niin sisään otetaan ihmiset kenellä on suhteita ja ketkä eivät todennäköisesti ole kovinkaan paljon vaivaa nähneet tämän paikan eteen. Revi siitä motivaatiota ja työmoraalia!

    Äänestä

  • Yhteystietoja yrityksestäsi, jos koulutukseni tai osaamiseni täsmää niin tulen käymään ja juttelemaan työasioista. Tiedä vaikka saisitkin kunnollista työvoimaa. Muitakin tulijoita varmasti on.

    Äänestä

  • SIIS MYÖS TYÖNANTAJA!

    Kaikenlaisia työntekijöitähän sitä tietysti kuuluu joka ikäluokkaan. Löytyy niitä työmoraalittomia keski-ikäisistäkin ja varmaan vanhemmistakin.

    Mutta tuo työmoraali on kyllä tuttu juttu minullekin. Olen joutunut monesti huomaamaan, että nuorelle riittää vaikka pienetkin tulot kunhan ne juuri ja juuri riittävät vuokraan, ruokaan ja juhlimiseen. Ei ole tarvetta tienata enempää jos ei ole menoja, säästäminen on joillekin täysin utopiaa. Sitten ku on tarve saada vaikka uusi ulkoilupuku tai kengät, niin sitten kysytään että olisiko töitä pariksi päiväksi.

    Ja sen lisäksi vielä että työnantaja maksut vain nousevat yrittäjien osalta, niin eipä siinä paljoa palkata työvoimaa. Ei nuorta eikä vanhempaakaan.

    Äänestä

  • Työnantaja kirjoitti:

    SIIS MYÖS TYÖNANTAJA!

    Kaikenlaisia työntekijöitähän sitä tietysti kuuluu joka ikäluokkaan. Löytyy niitä työmoraalittomia keski-ikäisistäkin ja varmaan vanhemmistakin.

    Mutta tuo työmoraali on kyllä tuttu juttu minullekin. Olen joutunut monesti huomaamaan, että nuorelle riittää vaikka pienetkin tulot kunhan ne juuri ja juuri riittävät vuokraan, ruokaan ja juhlimiseen. Ei ole tarvetta tienata enempää jos ei ole menoja, säästäminen on joillekin täysin utopiaa. Sitten ku on tarve saada vaikka uusi ulkoilupuku tai kengät, niin sitten kysytään että olisiko töitä pariksi päiväksi.

    Ja sen lisäksi vielä että työnantaja maksut vain nousevat yrittäjien osalta, niin eipä siinä paljoa palkata työvoimaa. Ei nuorta eikä vanhempaakaan.

    Yhteenvetona kerran vielä. Nuori henkilö ei pääse töihin ilman suhteita, koska työkokemusta ei ole.

    Jos kokemus ei ole aivan välttämätön et kelpaa siltikään, koska olet liian nuori eikä sellaista kannata opettaa, koska lähdethän varmaan firmasta heti kun vaan mahdollista.

    Nelikymppisenä on sitten koulutuksesi parasta ennen päiväys mennyt ajat sitten umpeen, eikä ole järkevää palkata vanhaa ja raihnaista työntekijää.

    Kuka ne työt muuten työpaikoilla tekee?

    Äänestä

  • siis kirjoitti:

    Yhteenvetona kerran vielä. Nuori henkilö ei pääse töihin ilman suhteita, koska työkokemusta ei ole.

    Jos kokemus ei ole aivan välttämätön et kelpaa siltikään, koska olet liian nuori eikä sellaista kannata opettaa, koska lähdethän varmaan firmasta heti kun vaan mahdollista.

    Nelikymppisenä on sitten koulutuksesi parasta ennen päiväys mennyt ajat sitten umpeen, eikä ole järkevää palkata vanhaa ja raihnaista työntekijää.

    Kuka ne työt muuten työpaikoilla tekee?

    sijaiset, koska ns. vakituiset työntekijät on ajettu ihan loppuun liiallisilla työmäärillä ja henkilökunnan puutteella.

    ja sekös se on siten halpaa ja säästää työnantajan kustannuksia.

    totuus on se että kun toisessa päässä olevinaan säästetään niin toisessa päässä se otetaan heti takaisin. ikuinen noidankehä, mikä ei johda mihinkään.

    Äänestä

Ammattikoulun aikana kannattaa panostaa työssä oppimisjaksoihin. Sieltä se ensivaikutelma annetaan työnantajalle eikä tarvitse olla muuta kuin perusteet hallinnassa käytännön asiat opitaan siellä työpaikalla ja työnantajatkin tietää tämän eli kannattaa titää jo hyvissä ajoin mitä haluaa. Jos kuitenkin haet ammattikoulun jälkeen eri firmaan töihin niin ei ole mikään yllätys ettei pääse töihin.
Siis samaan paikkaan töiden hakuun kuin olit työharjottelussa vaikka se paska paikka olikin sieltä sitä työkokemusta saa ja oli siellä puolivuotta tai kaksivuotta.
Ainahan on myös oppisopimus mahdollisuus ,huomattavasti vaikeampi tapa hankkia työkokemusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mmm kirjoitti:

Ihmettelen, kun ei nuorille ammattiin valmistuneille ihmisille tahdo löytyä töitä Imatralta. Sitten ihmetellään, miksi me nuoret lähdemme suurempiin kaupunkeihin. Antakaa hyvät yritykset ammattitaitosille ihmisille hommmia!!! Kyllä minuakin harmittais ja hävettäis olla ammattitaitonen ahkera parikymppinen tekemättä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu