Mitä tehdä kun olen lopen uupunut vaikeaan sijaislapseeni?Tyttö on hetkittäin suorastaan ärsyttävä.En koe rakastavani häntä,mutta välitän kyllä suuresti ja huolehdin hänestä hyvin.Pitäisikö luovuttaa?Vai jatkaa vaan taistelua??
Väsynyt
"äiti"
313655
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Onko lapsi ollut teillä kauan ja minkä ikäinen hän on? Ilman näitä tietoja on vaikea sanoa mielipidettä.
Pisti silmään sanomasi: tyttö on hetkittäin suorastaan ärsyttävä. No eiköhän jokaikinen lapsi ole hetkittäin ärsyttävä. Oletkohan nyt vähän väärällä alalla, jos et kestä hetkittäisiä ärsytyksiä? Varmaan tytöllä on paha olla ja mihin hän se muualle purkaisi kuin sinuun.
päästä jo ihmeessä lapsi kotiinsa takaisin, tottakai lapse opireilee kun äiti ja koti ja ystävätjne on kaikki viety tilalle "rakkautta"
Eipä keneltäkään viedä äitiä, kotia ym ilman painavaa syytä. Nämä vanhemmat eivät sitten vaan millään jaksa uskoa että eivät ole soveliaita vanhemmiksi ja jatkavat aina vaan ja edelleen sikiämistä ja hetken päästä uusikin vauva/lapsi on jonkun toisen hoivassa sijaiskodissa jossa ympäristö on takuuvarmasti parempi kuin huonojen vanhempien luona vaikka lapset olisivat kuinka lojaaleja tahansa omia vanhempiaan kohtaan miksi sitä pitää vaatia lapsilta loputtomiin.
Sijaisperhe voi rakastaa huomattavasti paremmin, harmi vain kun lapsi on usein jo pilattu omien vanhempien luona joten sijaisperheillä voi olla todella vaikeaa käsitellä normaalisti näitä lapsia. Kaikki kunnioitus niille jotka jaksavat!
tekstiä.
Oletko todella
niin sinisilmäinen
ettet ole huomannut
millainen lapsibisnes
lasten huostaanottojen
ympärillä Suomessa pyörii.
Sellainen bisnesmuoto,
että peruspalveluministeri Liisa Hyssälä sanoi toissa päiväisessä lehtiartikkelissa,
että sille tulee stoppi nyt!
aina syytellään sijaisäitien olevan väärällä alalla, jos kertoo rehellisesti olevansa väsynyt vaativaa hoitoa tarvitsevaan lapseen. Me sij.äiditkin olemme , ihan totta, vain ihmisiä.. emme robotteja, orjia tai muuten vailla ihmiselle kuuluvia tunteita. Kyllä nim. väsynyt varmasti haluaa tehdä parhaansa ja varmasti tekeekin. Mutta muistakaa, että aina ei todellakaan ole helppoa ja ihanaa 24h vaativan (mutta toki myös ihanan) lapsen ja vaikeiden biojen kanssa.
itse tämän vaativan ja voimia vievän sijaisäidin roolin.
Ennenkuin sijaisäidin työhön
edes haaveilee alkavansa,
on jo huostaanotettujen lapsienkin edun takia
todella tarkkaan mietittävä
riittävätkö voimavarat ja resurssit tähän työhön.
Sijaistyössähän on kysymys
kodistaan irtirevityistä
elävistä lapsista ja heidän kokopäiväisestä hoidosta ja huollostaan.
Niin...ei muuta kuin laitokseen säilöttäväksi vaan ja se vasta kallista onkin eikä lapsenkaan etu, mutta älä vaan sano, että oman rakkaan äidin luokse, kun lapsi sieltä juuri pelastettu on.
mietit syvällisemmin,
kuinka paljon on todellakin mahdollista
rakastaa toisen perheen lasta;
kiltti ja helppo taitaa olla ihanteellisin.
Mutta kun onkin tavallinen
"kiukutteleva ja hoidettava" lapsi sijaishuollossa,
niin rakkaus sijaislasta kohtaan
lentää ikkunasta ulos.
Rakkaudesta sijaislapseen... hmm
voi, kun olisivatkin tavallisia kiukuttelevia lapsia, nämä huostaanotetut.
mutta kun ovat laiminlyötyjä ja tunnesiteitä vaillaolevia. omillaan pärjääviä eli aikuisen huolempitoa vastustavia, eihän heistä kukaan ole ennen huostaanottoa huolehtinut.
voi ymmärrätkö laikaan kuinka nurinkurin monen huostaanotetun lapsen maailma on?
kuinka lapsi on huolehtinut äidistään ja vastannut taloudesta?
ja kuinka vaikeaa sellaisen lapsen on alistua huollettavaksi lapseksi? ja antaa itselleen lupa olla lapsi. he taistelevat kaikin voimin lapsen osaa vastaan. eikä silloin ole puhe NORMAALISTA; TAVALLISESTA KIUKUTTELUSTA. ei kyse on määräysvallasta ja hallinnasta. siitä, että lapsi haluaa edelleen kontrolloida aikuista. eikä siitä, että aikuinen kontrolloi lasta kuten kuuluu.
minultapa vietiin ja on kohdeltu todella törkeällä tavalla sekä lastani että minua! eli älä tuomitse toisia kun et tiedä! Sossut erehtyivät kohdallamme mutta mihinkä valitat kun heidän höpötykset on niin tyhmiä: mm sinusta on tehty lastensuojeluilmoitus jonka sisältö miksi lapsi ei hoidossa? eivätpä itse halunneet auttaa hoitopaikan saannissa.
että on paljon sellaisia neurologiselta pohjalta lähteviä käytöshäiriöitä, jotka eivät johdu ollenkaan siitä, että lasta olisi kohdeltu huonosti tai laiminlyöntejä tehty.
Monesti tällaisen lapsen oikea diagnoosi selviää vasta sitten, kun vanhemmat tekevät pitkän työn ja vaatimalla vaativat psykiatria kirjoittamaan lähetteen neurologisiin tutkimuksiin. Oireet ovat usein kyllä sellaisia, että jokainen asiaa ymmärtämätön on valmis tulkitsemaan ne kiintymyssuhdehäiriöksi, rajattomaksi kasvatukseksi, lapsen roolin menettämiseksi ja vaikka mitä. Eikä missään nimessä ole kysymys vanhempien virheistä!
Entä jos syy siihen, että perhe on joutunut lastensuojelun asiakkaaksi juontaakin vanhempien väsymyksestä hoitaa sairasta lasta. Ja myös viranomaiset myöntävät, että huostaanotto ei ole oikea ratkaisu siinä kohden, mutta koska muuta tukea ei rahan puutteen takia ole tarjota, päädytään usein huostaanottoon.
En tietysti tunne lapsen tapausta, enkä siis tiedä ollenkaan, miten tarkoin häntä on esim. tutkittu. Täällä vain niin usein nousee esille tämä sijoitettujen lasten voimakas oirehdinta, että kannattaa miettiä myös asian tätä puolta, jonka lastensuojelutyöntekijät itsekin myöntävät.
Ja kukaan sijaisvanhempi, joka ei tunne lapsen vanhempia kovin hyvin, ei tiedä koko totuutta esim. pelkkien huostaanottoasiakirjojen perusteella.
Jätetään nyt käsittelyn ulkopuolelle ne alkoholisti-, narkomaani- ja vakavista mielenterveysongelmista kärsivät vanhemmat, jotka eivät vikaa omassa käytöksessään näe, vaikka koko muu maailma sen näkisi.
On ymmärrettävä se, että kaikki huostaanotetut eivät nyt kerta kaikkiaan tule tuollaisista perheistä, muunkinlaisia taustoja on.
Pähkinänkuoreen sait kiteytettyä täyttä asiaa.
Ja siihen kun päälle pukkaa vielä murrosikää, niin minulla ainakin on ärtymys jotensakin tapissaan.
Odotan jo kesää ja lomaa lapsista, kun ovat vanhemmillaan.
Olemme pilanneet nuoren elämän. Näin hän kirjoittaa lappusiin.
Monenko lapsen elämän sinä olet jo ehtinyt pilata?
kaksi biomurkkua valittaa ihan samaa: elämä on pilattu, kaatopaikalle vain mokoma vanhempi joka kaiken kieltää ja rajoitaa..
tosin hyvinä päivinä tulee se vastapalautekin, että oikein menee, ei kuitenkaa vaihdettaisi kaverin vanhempaan, joka ei mistään piittaa...
ja sijaislapset marssivat biojen jalanjäljissä, valittavat säänöistä, kellonajoista siitä normaalista elämästä, jota vaadin.
antaa valittaa. meillä ei murkut kuitenkaan luuhaa viikonloppuja kännäämässä, bändikeikoilta haetaan selvä neiti kotiin eikä kaveripiirissä ole valittamista. ei vaikka olenkin jostain kaukaa...
mutta itseään uudelleen rakentava huostaanotettu lapsi on vaativa. ja vaikea. sanokoon biot mitä tahansa. he näkevät lapsesta yhden puolen,sen entisen "hyvän ja huolehtivan". me sen toisen itseään kasaavan ja rakennusvoimansa meistä imevän lapsen joka ei kotaan rakennusaineita saanut. ja se imu on niin vahvaa, että joskus sen alle on nääntyä JA SILLOIN ON SAATAVA APUA!
ja uskallettava hakea apua oli sitten sijari tai bio.
Viimeistään nyt, kun tunnet olevasi lopen uupunut tulee sinun hakea tukea jaksamiseesi.
Jos et ole saanut työnohjausta, vaadi sosiaalityöntekijääsi järjestämään sitä ja samalla kerralla kerrot tuntemuksistasi.
Vertaisryhmä ja pienryhmä ovat myös hyviä henkireikiä, ensiapuna voit vaikka soittaa oman alueesi sijaisvanhempien yhdistyksen yhteyshenkilölle.
Kirjaa ylös kaikki ne syyt, joiden vuoksi koet olevasi uupunut ja ryhdy etsimään apua niihin lapsen ongelmiin, jotka koet vaikeimmiksi (esim. perheklinikalta, psykologilta).
Jos et ole saanut ns. omaa aikaa lainkaan, ryhdy toimiin : lapselle voidaan hankkia tukiperhe esim. yhdeksi viikonlopuksi/kk ja vaikkapa parin viikon ajaksi kesäloma-aikaan, ala harrastaa jotain omaa harrastusta ja hanki lapselle hoitaja kotiin siksi aikaa, jos ei puolisosi voi lasta hoitaa jne.
Luovuttamisesta ei ole kysymys, silloin jos kaikki keinot on kokeiltu, mutta lapsen hoitaminen tuntuu edelleen taistelulta - silloin on vain hyväksyttävä, että tämä lapsi ei joko sovi lainkaan perhehoitoon tai ei ainakaan meidän perheeseemme. Hetkittäin (lue pävittäin) varmasti jokainen lapsi tuntuu ärsyttävältä, mutta tunne ei saisi olla vallitsevana.
Kun lapsen oma äiti uupuu/masentuu lapsi sijoitetaan muualle mutta kun sijaisäiti uupuu niin tarjolla tukea kaikinkeinoin. Ymmärsinköhän nyt oikein?
Jos toimittaisiin yhtä radikaalisti viranomaisten taholta niin uupuneelta sijaisäidiltä pitäisi viedä lapsi pois.
esimerkiksi sosiaaliviranomainen,
haluaa sitä milläkin hetkellä
ja missäkin kohdassa
lukea ja tulkita.
Ei Suomen laki ole kaikille sama,
varsinkaan lastensuojelulaki.
Toiselle on rahaa ja toiselle ei;
lapsibisnestä. . . .
Lastensuojelulaki on suomessa vanhempainsuojelulaki. Lapsen parasta siinä ei ajatella, lasta käytetään välineenä vanhempien psyykkeen hoidossa.
Äidin ensisijaiseksi masennuksen hoitamiseksi huostaanotto, jessus miten maailmassa asiat ovatkaan! Olisin uskonut että kohdallani olisi auttanut se mitä sairaalan sos.työntekijä ehdotti että kotihoidon tukeminen(jokaviikkoinen esim.)mutta se kaikki jäikin vain puheeksi eikä tätä apua sitten kuitenkaan tarjottu!
Minun mielestäni pitää tukea tarjota yhtälailla bioäideille ja joissakin kunnissa näin tehdäänkin, valitettavasti ei kaikissa.
Totuus on ikävä kyllä sellainen, ettei sijaisäideillekään tulla tukea tarjoamaan, vaan sitä joutuu useimmiten vaatimalla vaatimaan ja uhkailemaan sillä, että kunta joutuu etsimään sijoitetulle lapselle uuden sijaishuoltopaikan.
Mielipiteeni on se, että kenen tahansa vanhemman, joka vieläpä itse tunnistaa väsymisensä tulisi saada tarvitsemansa tuki heti, ettei sitten umpikujaan ajauduttua päädytä laajennettuun itsemurhaan.
Meni ensi yön unet. Sijaisperhe jossa lapseni on vaikuttavat väsyneilta ja käyttäytyvät ailahtelevasti. Siellä saattaa muhia sarjamurhaaja lasteni lähellä, elleivät mene hoitoon väsymyksensä takia. Eikö sosiaali-ihmisten pitäisi heitä kuitenkin tarkkailla ja kenen vastuu on jos jotain kerkiää sattua.
Vain kieroutunut ihminen pitää vitsin aiheena näitä tapauksia, joissa äiti tai isä on tappanut koko perheensä. Vaikka kyseiset tapaukset ovat äärimmäisiä seurauksia masennuksesta/velkaongelmista/ties mistä, niin eivät ne ainakaan minua naurata (vieläkin muistan omalta kouluajalta tapauksen, jossa koulutoverin isä tappoi perheensä kirveellä).
Ei sijaisvanhemmille tarjottava tuki ole sen kummempaa kuin bioillekaan tarjolla oleva. Kaikkea tuota edellä mainittua voi myös biovanhemmat pyytää.
Me olemme tukiperheenä yksinhuoltaja äidille, joten hän on ainakin tukea saanut.
Me kaikki olemme vain tavallisia monesti kärsimättömiäkin ihmisiä.Meille ei ainakaan tarjottu mitään erikoistukea,eikä sitä osattu pyytääkään.Jeesus oli meidän tukemme heikkoudessamme.Lapsella ei olisi ollut mahdollisuuksia mennä äitinsäkään luokse . Elämä on useimiten vaikeaa kaikilla. Asiat vain vaihtelee.
Tytöstä tuli pärjäävä koulunkäynyt nainen. Loppu hyvin, kaikki hyvin.Ei meidän ansiosta.
Onko lapsella sairauksia tai jotain diagnooseja, joiden kautta voisi paremmin ymmärtää/hyväksyä vaikeudet, ja saada tarvittaessa hoitoa/terapiaa? Jos lapsen hoito on vaativaa, hae apua siihen, ja pidä myös itse lomaa. Jos uskot kuitenkin välittäväsi lapsesta, niin huomaat, että saatuasi aikaa myös itsellesi välillä, jaksat paremmin lapsen kanssa.
Minkä ikäinen lapsi on? Jos alle kouluikäinen, olisiko päivähoito mahdollista?
Entä tilanne muuten - stressaako jokin muu asia sijoituksessa tai muussa asiassa, onko tilanne jotenkin epävarma?
Hanki omaa aikaa itsellesi, ja ennen kaikkea vertaisryhmän tukea. Käytkö työnohjauksessa, koulutuksissa, vertaisryhmissä? Jos et, niin järjestä niin, että pääset osallistumaan. Itselleni on ollut todella tärkeä saada puhua asioista ihmisten kanssa, jotka tietävät mistä puhun. Voi huomata, että vaikkei muillakaan ole ollut helppoa, niin voi silti selvitä hyvin.
Ja jos kaiken olet kokeillut, niin olen samaa mieltä kuin joku tuossa yllä kirjoittikin: se ei ole luovuttamista, jos kaikesta huolimatta koet ettei tyttö ja teidän perheenne pärjää yhdessä.
Mutta sen voin sanoa, että meilläkin on ollut hyvin vaikeaa, mutta siitä on selvitty. Rakkautta ja välittämistä ei voi "pakottaa" syntymään, mutta kiintymyssuhdetta voi pyrkiä vahvistamaan monin keinoin. Ehkä kyse on juuri sen puutteesta? Perheneuvolastakin varmasti saisi keskusteluapua ja mahdollisesti hyviä keinoja kiintymyssuhteen vahvistamiseksi.
Hei!
Olemme itse olleet samassa tilanteessa yli puoli vuotta. Me saimme apua neuvolapsykologilta; hän puhalsi pelin poikki soittamalla sijoittavaan kaupunkiin.
Olin uupunut (lievä ilmaus) ja en ollut tullut kuulluksi. Yhdellä soitolla hän järjesti meille kotiin hoitajan 20h/viikko, koska lapselle ei löytynyt sopivaa päivähoitopaikkaa. Staattinen kotona olo tekee tälle kaverille huonoa. Hän kelaa mennyttä, ei kuuntele, tottele, elää omassa maailmassa - ei siis toimi millään tasolla. Koska hän on jäänyt vailla hoitoa vauva-aikana äitinsä osalta, koko nainen ja äiti-homma tökkii. Papereissakin lukee, että ei osaa solmia kiinteää suhdetta naiseen... miehellä ikää 3-vuotta. Voisi olla vitsi, mutta vakava paikka arjen sujumisen kannalta.
Nyt, kun saan tehdä omia opiskeluja ja olla itsekseni, pärjään paremmin. Sen lisäksi lopetin äiti-roolin ja olen sen sijaan Hoitava Aikuinen. Se helpotti.
MUTTA; Jos on noin vaikeaa, hae apua. Kyse on teidän molempien mielenterveydestä. Kaikki lapset eivät ole ihania, mukavia ja rakastettavia. Myös heissä on vastenmielisiä tapauksia ihan kuin aikuisissakin.
myös samanlainen tilanne, meinaan täysin väsyä ton tytön kanssa *huokaus* - mutta päivittäinen oma aika on auttanut! Olen joka päivä pari tuntia oman harrastukseni parissa ja jo pelkästään se, ettei koko ajan tarvi tyttöä nähdä auttaa paljon!!
Terapia on pian alkamassa tytölle ja syksyllä hän menee eskariin - ehkä elämä sittenkin voittaa!!!
Ette ole todellakaan yksin. Kauanko lapsi on ollut teillä?
Ajattelin vain että meillä meni parisen vuotta, ennenkuin alkoi ajatukset selkiytyä ja jaksamista löytyä enemmän.
Onko lapsellanne diagnoosi?
Tietoisuus siitä, että miksi lapsi reagoi tietyllä tavalla ja missä asioissa lasta pystytään auttamaan ja missä hakkaa päätään turhaan seinään, -ovat tärkeitä jaksamisen kannalta.
Onko teillä mahdollisuus puhua aina kun siltä tuntuu, jonkun luotettavan ihmisen kanssa?
Tässä ehdoton jaksamisen edellytys. Me olisimme varmaan luovuttaneet jo aikoja sitten, jos en voisi soittaa ystävä sijaisvanhemmille heti kun ahdistaa. Joinakin pahimpina päivinä soittoja oli useita.
Kun sai purettua pahan mielen ja toinen kertoi omista kokemuksistaan ja sitten sai nauraa (vaikkakin välillä ironisillekin asioille)kaikelle sattuneelle, ei parempaa lääkettä olekaan.
Se pitäisikö luovuttaa vai jatkaa taistelua, riippuu hyvin pitkälti siitä, että mitä sinä elämältä haluat. Aseta itsellesi kysymys: Jos nyt annan periksi kadunko sitä joskus? Kun vastaat tähän rehellisesti, niin tiedät kannattaako etsiä apua vai antaa mennä.
Muista, että elämme vain kerran ja vaikka elämä ei olekaan aina ruusuilla tanssimista, niin ei se saa olla myöskään kidutusta.
Jos tilanne on erittäin paha, siitä kärsii kaikki. Toisaalta meillä oli sellainen tilanne yhdessä vaiheessa, että mietin, ettei tuon lapsen pitäisi enää olla meillä. Sillä hetkellä lapsella ei taatusti ollut hyvä olla meillä, sillä tavallaan koko perhe vain sivuutti hänet väsymyksessään.
Kuitenkin kun aikani olin tavallaan "levännyt" sivuuttamalla lapsen, huomasin voimia löytyvän ja aloin hyväksyä tilanteen sellaisena kuin se on ja hain apua lapselle perheneuvolasta.
Kiintymys syntyy näistä kaikista huolista ja väsymyksestä, halusta pitää huolta kaikesta huolimatta. Kiintymys voi olla tosi syvää, aivan rakkauden kaltaista.
Rakkaus lapseen syntyy ajan myötä kiintymyksen kautta ja se vie vuosia, joihinkin lapsiin se ei ehdi edes välttämättä syntyä.
Niinkuin biologiset vanhemmat rakastavat lastaan ja he ovat heille ykkösiä, niin sinäkin rakastat biologisia lapsiasi ja he ovat sinulle ykkösiä. Silti arjessa he kaikki lapset ovat tasaveroisia ja omallaan tavallaan rakkaita ja tärkeitä.
Älä vaadi itseltäsi liikaa.
Hei!
Ymmärrän, että työsi voi olla todella raskasta. Bioäitinä, joka haluaisi lapsensa kotiin, toivoisin oman muksuni sijaisäidin huomaavan myös loppunpalamisensa. Hänellä on se burnoutin eisvaihe, kun pitää todistaa jaksvansa kaiken... Ja siksi hän pitää entistä kovempaa lapsestani kiinni, vaikka alunperin asiaa kysyessäni hän ymmärsi purun olevan oikein.
Missä sinun tapauksessasi ovat biovanhemmat? Olisiko tilanne sellainen, että purkua voisi pitää reittinäsi?
Tämähän on vaikeaa, teidän käsketään ottaa perheenjäseneksi, mutta tiedostamaan, että jonakin päivänä lapsi saattaa kotiutua. Pitäisi olla kokoajan valmiina myös luopumaan.
Mutta minusta se, että olet tarvittaessa omien voimiesi ehtyessä valmis luopumaan, kertoo, että olet hyvä sijaisäiti, näet eron sijoituslapsen ja biologisen välillä- biologisestahan ei voi luopua, paitsi kun vaan joskus on pakko. Se on suurta rakkautta....
paljon luettu viestisi. Varmaan on muitakin väsyneitä. Monen on varmaan vaikea myöntää.
Minä olin väsynyt, kyllästynyt koko sen kuuden vuoden ajan. Heittäydyin jopa itsekin joskus murrosikäisen tasolle. Nyt kaikki hyvin. Tyttö aikuinen hyvin pärjäävä.Välit ovat hyvät ja toimivat. Olen armahtanut itseni kaikista puutteistani,tehdyistä virheistä. Sen voit vain itse päättää jatkatko.
Voimia!