Viikonloppu toisensa perään joudun seuraamaan kauhistuneena Heinolassakin vallitsevaa juomakulttuuria. Yhä nuoremmat ja nuoremmat tarttuvat pullon. Miksi? Ovatko he saaneet oppinsa vanhemmiltaan? Onko humalatila niin ihannoitava asia? Onko elämä jo pienellä lapsella niin julmaa, että pitää pullosta lohtua hakea? Eikö heidän vanhemmat tarjoa lohtua, rajoja ja rakkautta?
Rehellisesti sanottuna inhoan sellaisia vanhempia, jotka eivät ota vastuuta lapsistaan. Vanhemmat, jotka ovat niin urautuneita, että ei jää aikaa lapsilleen, ovat todella typeriä. Jos lapsia mielii maailmaan tehdä, kantakoon heistä myös vastuun. Pitää osata ja uskaltaa antaa niitä rajoja ja rakkautta, jotta lasten maailma pysyisi kuoseissa. Oletteko te uravanhemmat ikinä ajatelleet, mitä lapsesi tekee vapaa-aikanaan? Mihin hän rahansa laittaa? Käykö hän koulua vai lintsaako? Ette ehkä, koska muuten olisitte jo puuttuneet asioihin. Ainakin haluan uskoa niin!
On kuvottava näky katsella ja kuunnella humalassa huojuvaa ehkä 13-vuotiasta lasta, jonka paikka ei todellakaan olisi rähjätä kännissä kadulla, vaan olla viettämässä kotona tasapainoista laatuaikaa perheen parissa. Liian moni tänä päivänä työntää lapselleen suuria määriä viikkorahaa, aivan kuin hyvityksenä siitä, että ei itsellä enää ole aikaa jälkeläiselleen. Alkoholiverotuksen laskun myötä nuoret ja lapset saavat taskurahoillaan jo aimo annoksen alkoholia: viinapullon tahi mäyräkoirapaketin. Viinan hinta on tänä päivänä niin törkeän alhaalla ja saman aikaisesti lapsilla on yhä enemmän rahaa käytössään, joten onko tuo ihme. Lapsikin osaa valita sen, mikä on edullisinta. Jos sillä hinnalla, jolla saat yhden pienen limsapullon tai karkkipussin, saatkin keskimäärin 3 pulloa III-olutta, niin kyllähän tuo lapsia houkuttaa. Kokeiluun lähdetään entistä nuorempina ja koukkuun siis jäädään myös aina nuorempina. Tänä päivänä ei edes ole vaikeata löytää sitä "apulaista", joka käy lapselle ostamassa juomat milloin milläkin houkuttimella.
Elämä on siis sairasta. Alkoholin huomattavasti madaltunut hinta on sairasta. Lasten "saama" kotikasvatus on sairasta. Lasten saamat elämänmallit ovat sairaita. Vanhemmat ovat työnarkomaaneja eli sairaita. Lapset alkoholisoituvat pian eli ovat myös sairaita. Onneksi tiedän, että ei aivan kaikkien lasten kohdalla elämä ole näin kieroutunutta, mutta valitettavan usean. Joten herätkää hyvät ihmiset ajoissa! Ei näiltä asioilta sovi silmiä ummistaa! Enää elämä ei ole niin kaunis paikka kuin parikymmentäkin vuotta sitten. Onko lapsuus ja vanhempien vastuu siis kadonnut?
Rehellisesti sanottuna inhoan sellaisia vanhempia, jotka eivät ota vastuuta lapsistaan. Vanhemmat, jotka ovat niin urautuneita, että ei jää aikaa lapsilleen, ovat todella typeriä. Jos lapsia mielii maailmaan tehdä, kantakoon heistä myös vastuun. Pitää osata ja uskaltaa antaa niitä rajoja ja rakkautta, jotta lasten maailma pysyisi kuoseissa. Oletteko te uravanhemmat ikinä ajatelleet, mitä lapsesi tekee vapaa-aikanaan? Mihin hän rahansa laittaa? Käykö hän koulua vai lintsaako? Ette ehkä, koska muuten olisitte jo puuttuneet asioihin. Ainakin haluan uskoa niin!
On kuvottava näky katsella ja kuunnella humalassa huojuvaa ehkä 13-vuotiasta lasta, jonka paikka ei todellakaan olisi rähjätä kännissä kadulla, vaan olla viettämässä kotona tasapainoista laatuaikaa perheen parissa. Liian moni tänä päivänä työntää lapselleen suuria määriä viikkorahaa, aivan kuin hyvityksenä siitä, että ei itsellä enää ole aikaa jälkeläiselleen. Alkoholiverotuksen laskun myötä nuoret ja lapset saavat taskurahoillaan jo aimo annoksen alkoholia: viinapullon tahi mäyräkoirapaketin. Viinan hinta on tänä päivänä niin törkeän alhaalla ja saman aikaisesti lapsilla on yhä enemmän rahaa käytössään, joten onko tuo ihme. Lapsikin osaa valita sen, mikä on edullisinta. Jos sillä hinnalla, jolla saat yhden pienen limsapullon tai karkkipussin, saatkin keskimäärin 3 pulloa III-olutta, niin kyllähän tuo lapsia houkuttaa. Kokeiluun lähdetään entistä nuorempina ja koukkuun siis jäädään myös aina nuorempina. Tänä päivänä ei edes ole vaikeata löytää sitä "apulaista", joka käy lapselle ostamassa juomat milloin milläkin houkuttimella.
Elämä on siis sairasta. Alkoholin huomattavasti madaltunut hinta on sairasta. Lasten "saama" kotikasvatus on sairasta. Lasten saamat elämänmallit ovat sairaita. Vanhemmat ovat työnarkomaaneja eli sairaita. Lapset alkoholisoituvat pian eli ovat myös sairaita. Onneksi tiedän, että ei aivan kaikkien lasten kohdalla elämä ole näin kieroutunutta, mutta valitettavan usean. Joten herätkää hyvät ihmiset ajoissa! Ei näiltä asioilta sovi silmiä ummistaa! Enää elämä ei ole niin kaunis paikka kuin parikymmentäkin vuotta sitten. Onko lapsuus ja vanhempien vastuu siis kadonnut?
Vastaukset 32
Vanhimmat
olen ihmetellyt ja kauhistellut.
12 - 15 vuotiaat lapset, joiden paikka olisi todella neljän seinän sisällä, kulkevat pitkin kaupunkia öisin jopa keskellä viikkoa.
Eikö vanhemmat oikeesti välitä?
Kuvaavaa oli loppuvuodesta juhlatapahtumien kulku Myllyojalla, kun poliisi keskeytti alaikäisten ryyppyjuhlat: vanhemmat soittivat ja valittivat poliisin toiminnasta!! haloo
Tuliko kakarat sotkemaan omat bileet kotiin kesken kaiken?
Onko tuskallista sanoa ei, jos oma lapsi haluaa mennä ulos yöllä/yöksi? Eikö ole mitään huolta siitä, että lapsella on kaikki hyvin? Missä hän viettää aikaansa ja millaisessa seurassa? Mitä tekee?
Menepä puuttumaan muiden lapsien kasvatukseen...
Toivon, että itse saan osani tehtyä kunnialla ja yritän parhaani mukaan pitää huolta jälkeläisistäni. Ei lapsia tynnyrissä sovi pitää, mutta tolkku siinä vapaudessakin on oltava.
Samoilla linjoilla ollaan siis tässäkin asiassa:) Viime kesänäkin yksi reppana, vieläpä alle kouluikäinen, kulki tuolla pihalla puukko kädessä ja itsekseen kiroillen. Kyllä hieman kauhistutti. Yritin lasta opastaa viemään puukon pois, mutta sain osakseni pieneltä lapselta vihaa huokuvan katseen ja häiriintyneen kuuloista jupinaa. Tuli sellainen olo, että tuo nyt voisi hyvinkin saada raivarin ja puukottaa... Ja tämä on oikeasti tosi ja tapahtunut! Sen siitä saa, kun vanhemmat ei yhtään välitä tai katso lastensa perään. Kyllä viina ja kalja maistuu, mutta ei lastenhoito. Olen kuullut taannoin myös pienen lapsen suusta toteamuksen "että onpa viina hyvää. Mun on annettu maistaa sitä" ja naureskelua päälle. Ei lapsi-parka tiedä mihin se voi hänen elämänsä johtaakaan...:(
Antikana ooxä joku mode??
... mietipä sinä sitten sitä. Aina vaan jaksaa kiinnostaa minun sukupuoleni yms. Yli puolet kannattaa sitä, että olen mies. Loput sitä, että olen nainen. Päätä sinä mikä sinua miellyttäisi enemmän! Kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä, että olen yksinäinen, elämääni kyllästynyt tyyppi, jonka ainoa seura on tietokone ja virtuaalimaailma. Kaipa minä saan kirjoittaa tälläisestäkin asiasta vaikka yksinäinen mies olisinkin?
Mieluummin se eka kännikin kotona, valvotuissa olosuhteissa ja rankka krapula turvallisessa hoidossa.
En tarkoita alle kouluikäisiä, vaan yläasteelle siirtyessä nämä kokeilut käsittääkseni ovat ajankohtaisia? ...vai olenko ajassa pahastikin jäljessä?
Kuka sen vaan haluaa vanhempien silmien alla tehdä? Kaveriporukassa on jännempää, hauskempaa ja tapahtuu tottakai enemmän.
Muoti-ilmiö on, että lasten kanssa ollaan kaveria enemmän kuin vanhempia. Siinä kohtaa kun mennään liian pitkälle, unohtuu se rajojen asettaminen taikka niissä pysyminen.
En sano, etteikö tietty kaveruuskin olisi hyvästä, mutta niin, että kuri ja säännöt ovat vanhempien asettamia ja niitä noudatetaan.
Mikä on sopiva kotiintuloaika viikonloppuisin 12-vuotiaalle?
Onko yleisesti hyväksyttävää, että 15-vuotias vanhempien luvalla juo? -vieläpä niin, että vanhemmat on juomat lapselleen hankkineet-
Tietääkseni laitonta
nyt taisit ymmärtää kysymykseni väärin!
"Viime kesänäkin yksi reppana, vieläpä alle kouluikäinen, kulki tuolla pihalla puukko kädessä ja itsekseen kiroillen."
Kysyitkö siltä oliks se vielä tarhaikänen? Oliks se just tulossa tarhasta? Tais kuulua siihen tarha-jengiin mihin naapurin 3v Villeki kuuluu. Ne ryypiskelee torilla viikonloppusin ja niitten 13v mutsi käy ne sit yöllä hakemassa kotiin.
Musta tuntuu, että vielä suurempi jupina (ainakin selän takana) tulee siitä, jos ei ryypiskele ja örveltele kaupungilla/muuallakaan. Aina saa olla selittelemässä, esim. onko vakaumukseen jokin uskonnollinen perusta. Luulen, että useiden ihmisten mielestä on normaalia olla perjantaisin ja lauantaisin (vähintäänkin) kännissä. Mutta jos asia meneekin toisinpäin, olet leimattu oudoksi...Sanokaa, jos olen väärässä! Toivon nimittäin olevani... :)
Ja tuo lasten ja nuorten örveltäminen. Todella ikävää katseltavaa, samoilla linjoilla olen edellisten kirjoittelijoiden kanssa. Vaikka kouluissa kuinka valistustunteja pidettäisiinkin, tärkein esimerkki lähtee sieltä kotoa. En tässä nyt väheksy kenenkään kasvatusta, sillä helppo homma se ei varmasti ole. Mutta jotain kuitenkin on pielessä, jos/kun lapset hilluvat yömyöhään ulkosalla, kaatokännissä.
Itsekin herättelin kesällä erästä nuorta (saattoi olla vieraspaikkakuntalainenkin),joka makasi pellit kiinni pyörätien varressa. Kaveriporukalla olivat liikkeellä. Sanoin, että nyt on selvittävä kotiin, sillä en halua nähdä heitä enää takaisin tullessani. No, kun olin saanut lenkkini heitettyä ja tulin samalle kohdalle, oli kaveri vieläkin makaamassa samassa paikassa. Ainoa "pelastus" oli enää poliisi, joka ilmeisemmin kyyditti kaverin kotiin.
... sinullakin. Ja et ole mielestäni väärässä, ikävä kyllä. Suurin osa ihmisistä pitää juomatonta ihmistä hulluna, uskovaisena tms. Nyky-yhteiskunnassa on epänormaalia olla absolutisti ihan omasta vapaasta tahdostaan. "Viina on viisasten juoma", kuningas alkoholi, jonka kanssa ei kuitenkaan tulisi leikkiä. Ja mielestäni on järkevämpi olla ottamatta edes sitä yhtä, vaikka en uskovainen olekaan. Pois se minusta!:) On nurin kurista, kuinka alkoholista maalaillaan jotakin sankaruuden mittaa tms. Jopa jotkut lääkärit viitsivät väittää, että alkoholin juominen olisi jossakin suhteessa jopa terveellisempää, kuin kieltäytyä siitä kokonaan. Minä ainakin nostan kaikille absolutisteille hattuani!
Ja nyt seuraakin siis mojova paljastus. Antikana kuuluu absolutisteihin eli tyyppeihin, jotka sanovat alkoholille miettimättä "ei kiitos". En myöskään vedä lääkkeitä enkä muita huumausaineita. Haluankin antaa kaikille esimerkkiä, että selvänäkin voi olla hauskaa! Toiset ovat minut hyväksyneet hyvin, toiset eivät. Toiset yrittävät oikeasti jopa pakkojuottaa minua lintupoloa. Mutta ei, en ota. Ja kannattaa nyt muistaa, ennen kuin rupeatte kukaan virnuilemaan, että olen nuori ja ei-uskovainen.
Antikana, sun kirjoitus tuli kuin mun sormista!!!:D Oikeesti, mahtavaa... En oo yhtään osannut kuvitella, että Heinolasta löytyy vielä samanhenkisiä immeisiä kuin meikäläinen! Yleensä tästä asiasta ei viitsi suurta mekkalaa pitää, uuden ihmisen kun tapaa. Tämä johtuu siitä, että sen jälkeen varmasti joutuu selittämään, että mikäs onkaan se syy.. jne. Hölmön mainetta en kuitenkaan pelkää. :) Siis! Ajatelkaa musta mitä tykkäätte!:D
Mutta eikös se nyt olis semmosen gallupin paikka nyt! ;) Ne jotka on absolutisteja, niin ilmoittautukoon tällä palstalla! Ette ole yksin! Järkätään oma AA-kerho (anonyymit absolutistit!) :D
Kysely on hyvä homma, eteenkin kun se tuli sinun aloitteestasi. Antikanahan ei ole syystä tai toisesta kovin suosittu ollut, tai enemmän on ainakin Antikanaa vastaan ollut ihmiset.
Minä olen siis ainakin mukana tuossa ideassasi. Joten tällä hetkellä meitä on vaan tämä kahden kimppa. Katsotaan löytyykö lisää fiksuja, jotka eivät tapa harmaita aivosolujaan sillä myrkyllä:)
kateus, mikä täällä ihmisiä vaivaa. Toisten on vain niin tavattoman vaikea myöntää, että olet (Antikana) oikeassa monessa asiassa. :)
Kiva kiva, jännityksellä jäädään odottamaan, löytyykö muita rohkeita... ;)
... vieläkään löytynyt ketään meidän lisäksemme. Tällä vaan todistamme sen kuinka harvinaisia olemme ja miten tarkoin suojeltava piirre tuo absolutismi on:) Opeista parhain, jonka voi vaan oppia. Ja pirun tärkeäkin, koska se vaikuttaa koko elämään ja terveyteen. Hyvä me!!! Olkaamme ylpeitä tästä!
..ollaan me aika harvinaisia. Kyllähän mä sen oikeestaan jo aikasemminkin tiesin, mutta nyt se on kai sitten todistettu. Porukkaa käy pilvin pimein lukemassa tätä foorumia, mutta ilmoittautuneita ei ole muita.. No, annetaan jatkoaikaa! :)
Mutta jos asiat tosiaan on niin, että kaikki muut ihmiset ovat aina alkoholit kurkussa, niin eipä sitten tarvi heidän ihmetellä, miksi nuorten käyttäytyminen on mitä on...
Toivo elää vielä, Antikana ja minä myös. Ootellaan. ;)
Aivan, ei ole porukkaa ei. Ihan rupeaa hirvittämään, millainen juoppojen valtakunta tämä on. Voi minua Antikana-parkaa ja voi sinua. Mutta kyllähän me pystytään pitämään lippua korkealla... Ja tosiaankin, ne muut vetävät viinaa niin antaumuksella, etteivät tiedä mitä ympärillä tapahtuu...:)
ovat aina kännissä jolleivat ole absolutisteja?
aika jyrkkä linjanveto, koska olen ottanut itse viimeksi 2 kk sitten, ihan selvä olo on nyt ollut pitemmän aikaa....
hei, meitä kohtuukäyttäjiäkin on :)
Tässä oli nyt tarkotus ettiä absolutisteja, että onko meitä muita!
...olit tarkkaavainen. Taitaa ollakin niin, että meitä muita ei ole eikä kuulu:) Ja kyse oli totaalikieltäytyjistä kuten sanoitkin. Kohtuus ei auta:) Joko kaikki tai ei mitään!
Ollaan siis edelleenkin ainoita "selväpäisiä" koko kaupungissa! :D ..Koska meidän aivosoluja ym. sisäelimiä ei ole päihteet pilannu! :D
Kovaa hehkuttamista, anteeks vaan jos jotain alkaa kohta ärsyttää...:)
vierestä. itsehän vedät hyvinkin tiukan linjan: joko tai.
on arvostella muita tavallisia kansalaisia, jotka sillointällöin nauttivat alkoholipitoisia juomia?
pakkomielteeltä vaikuttaa, jos ainoa oikea käsitys on se oma mielipide.
Ja edelleenkin kyse oli siitä, että onko Heinolassa muita absolutisteja. Ikävää, kun joillekin joutuu toistamaan näitä samoja asioita. Joskus voi lukea koko viestiketjun, ennenkuin kommentoi. :)
Mulle on edelleenkin sama, mitä muut elämällään haluavat tehä, niin kauan kuin eivät aiheuteta MINKÄÄNLAISTA pahaa toisille ihmisille ja eläimille. Että se siitä muiden arvostelusta taas! Anteeks jos sun mieltäs oon jotenkin pahottanut omalla elämäntavallani. Vaikka sen ei luulis sua haittaavan taas mitenkään... :)
Absolutisti ei voi olla, jos ryyppää edes joskus! Totta puhuit, sorry kun en aiemmin hoksannut selittää, mitä absolutismi on... ;)
Hyvä, että täällä palstalla on joku muukin kommentaattori kuin minä, Antikananen:) Olet hyvä tuuraamaan minua:) Vieläkään ei ole ilmaantunut muita ABSOLUTISTEJA joten olemme katoava luonnonvara...:(
Antikananen on työskennellyt viime päivät ahkerasti, joten ei ole kerennyt kovin paljon kommentoimaan. Palaan pian kuitenkin normaaliin päiväjärjestykseen, joten nou hätä:)
totta kai tämmösiin asioihin puutun, mistä jotain tiedän! :) Omasta elämäntavasta vaan on niin helppo puhua... ;)Kovasti paljon jaksamista töihin, Antikana, toivottavasti palaat taas pian innoittamaan foorumilaisia mukavilla aiheillasi! :)
Tässäkin ketjussa nähtiin taas se, että meitä absolutisteja pidetään sellaisina, jotka eivät voi missään nimessä hyväksyä kohtuukäyttäjiäkään. Mistä hitosta tämä käsitys/ ennakkoluulo tulee?
Olenko jossain vaiheessa kirjoittanut, että en siedä teitä muita? Olenko jakanut koko Heinolan osiin: Absolutistit, kohtuukäyttäjät, alkoholistit ---> Ja kaikki ne jotka eivät ole absolutisteja, häipykää hiiteen, en pelaa teiän kanssa?! :D HÖPÖ HÖPÖ!!! :D
Olen kyllä onnessani kirjoittanut, kuinka mukavaa on, kun päihteet eivät aivojani vahingoita. Lisäksi minun ole koskaan tarvinut kokea baari-illan jälkeistä päivääkään krapulaisena. JA! Olen aina muistanut seuraavana päivänä eilisenkin tapahtumat. Mielestäni en ole menettänyt siis mitään, vaikka päihteitä en olekaankaan koskaan nauttinut.
Ja mihin johtopäätöksiin tässä taas siis voitiin tulla, eräiden kannanottojen perusteella: Alkoholiin menevät eivät voi sietää absolutisteja, koska luulevat meidän olevan arvostelemassa heitä jokaisen baarin oven takana...väärin väärin väärin! Meillä ON TODELLAKIN muuta elämää!!! :D
Jokaisen kohtuukäyttäjänkin tulisi tutustua muutamiin absolutisteihin (mikäli meitä muita enää on),jotta tietäisitte millaista elämä absolutistina on! Ja sitä kautta myös ylimääräinen yleistys näillä palstoilla jäisi kokonaan pois! Ei me tosiaan olla mitään outoja friikkejä, jotka ei osaa irrotella koskaan! Ihmisiä ollaan mekin, ja hauskaa osataan pitää ilman viinaakin, ja ennen kaikkea teeskentelemättä. Ollaan myös aina samanlaisia, alkoholi ei muuta käyttäytymistämme.
Olisi vaan iha mielettömän hienoa, jos ihmiset tajuais hyväksyä meidät siinä missä muutkin. Toisinaan tuntuu, että alkoholistit hyväksytään joukkoon paljon helpommin, kuin absolutistit...
Olen sanottavani taas sanonut. Huh, kuinka helpotti! Mutta kyllä vähän ärsyttikin, niin tiukka aihe... ;)
... kovaa vauhtia. Päätänhän suurimmaksi osaksi itse töistäni ja työajoistani. Nyt oli työruuhkaa kertynyt hieman - johtuneeko siitä, että Antikanan tekemä työ on niin kysyttyä vaiko siitä, että olen viettänyt aikaani tavallista enemmän netin ääressä?:) Mutta joudunhan kyllä istuskelemaan työnikin takia tässä koneen ääressä, joten eipä tee poikkeusta:)
Juttuja, joista voisi kirjoitella letkeään tai vähemmän letkeään tyyliin tälle palstalle, mietitään ahkerasti:) Kyllä varmasti ahkera mietintä poikii tulostakin. Mikä onkaan mukavempaa kuin ilahduttaa lukijoita mukavilla jutuilla?:D
Onks toi 2 nickillä yksinpuhelu siistii? Saatsä siit jotain kicksejä?
Ikävä tuottaa sulle pettymys ":DD", mutta mitään yksinpuhelua ei ole käyty. Anteeks, jos en aiheuttanu sulle mitään kicksejä tällä tiedolla. :)
Mä oon mä ja Antikana on Antikana. Tarkkasilmäisimmät ovat varmasti huomanneet, että meikäläisen kirjoitustyyli ei todellakaan oo niin sujuvaa kuin Antiksen. Että näin. Piti korjata. :)
varmaan asialla...
niin älä vaivaudu tähän viestiketjuun enää kirjoittelemaan. Kiitos ja kaikkea hyvää sullekin! :)
Olemme siis todellakin ainoita selväpäisiä tyyppejä Heinolassa! Kyllä on annettu jo tarpeeksi aikaa ihmisille ilmoittautua tänne. Mutta emme saaneet lisäystä joukkoomme!
Mukavaa ja raitista pääsiäistä sinullekin, raitis ystäväni:-).
"Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..." Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin: Hyvää pääsiäistä sinullekin, Antikana. :)