Auttaako biotiiniä sisältävät tuotteet hiusten vahvistumiseen? Itselläni on Biotiini Lady -tabletteja, auttaa 2-3kk kuurin jälkeen. Olen syönyt vasta viikon, olisi kiva kuulla onko parannusta tiedossa? Ennen minulla oli paksut hiukset, nyt ohuet. En tiiä johtuuko hiusten lähtö/oheneminen mahdolliseen hiivasyndroomaani.
biotiini
ennen upeat hiukset
2625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin jostain, että hiivasyndrooman oireena on hiustenlähtö. Jos ruokavalion tarkkailulla pääsee jotenkin muista oireistakin eroon, niin voisinko saada paksut hiukset takaisin jättämällä sokerin ja hiivan yms. kielletyt aineet pois? Onko kokemusta? Tuntuu kauhean rajoitetulta ruokavaliolta. Siksi mietityttää, että mitä haittoja ruokavalion rajoittamisesta seuraa..Mutta kuitenkin haluaisin eroon tästä hiivasyndroomasta, koska oireet ovat häiritsevät.
voi aiheutua monesta syystä. Elimistöstäsi on jonkin tärkeän hivenaineen tai kivennäisaineen puutos ja siten joku toinenkaan ei imeydy. Iselläni kävi niin että elimistöstäni puuttui kalkki ja magnesium ja mangaani lähes kokonaan, vaikka olen syönyt kalkkia kolme vuotta ja ravintoni sisältää paljon maitotuotteita. Se ei vaan yksinkertaisesti imeytynyt. Rahat menneet kuin kankkulankaivoon.