Onko totta

Olen hankkimassa eka koiraa ja haluaisin helpon koulutettavan. Luin ruotsalaisesta koiralehdestä "Härliga hund"nr.2-06, että seropit oppii helpoiten temppuja. Erityisesti mainittiiin Border Collie-sekoitukset ja sekoitukset, joissa paljon terrieriä. Onko kokemuksia??
111082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kaikki koirat oppivat temppuja helposti jos niitä ahkerasti harjoitellaan ja palkka on koiraa miellyttävä. Mainitsemasi sekoitukset ovat lähinnä "työkoiria" ja saatat olla pulassa kun se kasvaa pennusta aikuiseksi ja tarvitsee koko ajan tekemistä.
Kun ensimmäistä koiraa harkitset, mieti mitä sen kanssa tekisit ja kuinka paljon olet valmis laittamaan aikaa sen kanssa touhaamiseen. Myös kokoluokkaa kannattaa miettiä. Sitten lähdet etsimään tietoa mikä rotu rotumääritelmältään sopisi etsintöihisi. Eli haluatko kotikoiran vai harrastaa sen kanssa jotain esim. näyttelyitä, agilityä, jälkeä, tokoa, raunioita...
Minulla ei ole kokemusta cavaliereistä, mutta olen kuullut sanottavan, että ne ovat sopivia ensikoiriksi. Mielestäni voisin ehdottaa myös cokkeria, kääpiöpinseriä, tiibetinspanielia tms.
Ensimmäiseksi en suosittele esim. palveluskoirarotuja: rotikka, sakemanni, hoffi yms. koska olet aloittelija, niin kanattaa aloittaa helpommasta koirarodusta. Mikäli koulutuksessa menee jokin pieleen, et ole suuren ja tarmokkaan koiran alistama. Pienempää pystyt esim. lenkeillä pitämään fysiikallasi paikoillaan mikäli hätä tulee, iso ja tottelematon vie kuin lapasta. Kun ensikoiranasi on "helppo" voit rauhassa opiskella yleensäkin koiran pitoa ja pääset koiran ajatusmaailmaan sisään. Siitä on sitten helpompi taas jatkaa toiseen koiraan, kun tutustuu kaikkeen mitä koira tuo tullessaan.
Terrieri-sekoitukset ovat myös ensikoirana arveluttavia, koska oletko varma että osaat olla tarpeeksi johdonmukainen ja luja.
Voit saada myös vastauksia, että jollakin on joku terrieri (riippuu tietenkin myös rodusta) tai pk-rotu ekana koirana ja hyvin menee, mutta ne ovat yksittäisiä tapauksia, kannattaa ajatella kokonaisuuksia.
Vielä niistä tempuista, sitä vartenhan koiraa ei kannata ottaa. Ensin on saatava koiralle perustottelevaisuus, johon mielestäni kuuluu tänne- ja paikka-käskyt ehdottomasti. Temput ovat ekstraa joita voi harjoitella lisäksi kun tapakasvatus on kohdallaan.

Äänestä

Olet hankkimassa koiraa, mutta mihin tarkoitukseen? Perhekoiraksi, näyttelytähdeksi vai ihan käyttöön, harrastuskaveriksi? Se ratkaisee mielestäni aika pitkälle ja mitä ominaisuuksia arvostat koirassa. Kuinka paljon sinulla on aikaa päivittäiseen koiran hoitoon ja koiran aktivointiin aikaa? Turkinlaatu?

Nuo mainitsemasi koira sekoitukset ovat mielestäni aivan eri tyyppisiä koiria. Ehdottaisin, että jos helppoa koiraa etsit, niin kannattaisi pitäytyä paimenkoira roduissa. Niillä on luontainen miellyttämishalu joka tekee niistä helpompia koulutettavia. Esimerkiksi collie on erittäin hyvä koira ensimmäiseksi koiraksi. Niistäkin on lyhyt ja pitkäkarva versio valittavissa.

Mielipiteeni on, että sekarotuiset eivät ole yhtään sen helpompia koulutettavia kuin rotukoiratkaan. Oikeastaan siinä on suurempi riski pentua ottaessa, kun mixeissä saattaa olla mitä tahansa ja vanhempia saattaa olla useampia ja on pelkkää arpapeliä mitä ominaisuuksia ne jättävät jälkeläisilleen. Usein niissä tuntuu olevan jotain metsäkoiraa mukana ja sitten ei uskalla missään pitää irti riistavietin takia. Rotukoiran kun ostaa, tietää suurin piirtein mitä on odotettavissa. Ja saa kasvattajalta tukea ongelmatilanteisiin.

Äänestä

Joko toista pidetään nyt tyhmänä, tai sitten tämä on jatkettu provo... Miten olisi sekoituskoira Saksan Paimen tai Labradorin Noutaja?
Bordercollie on kyllä oppivainen rotu, ei kai niitä muuten niin paljon aktiivisilla harrastajilla olisi. Mutta sekarotuisista en osaa sanoa, että miten ne oppii. Sotii oma ajatusmaailma sun ja mun Turren ja Murren sekoittelemista vastaan. Lopulta taitaa olla myös ohjaajasta kiinni, että kuinka osaa opettaa ja millainen koira sopii kunkin käteen...

Äänestä

Enpä usko. Riippuu niin täysin terrieristäkin mitä koirassa on, mutta ovat tietääkseni kuitenkin aika itsepäistä sakkia. Bordercollie taas on niin aktiivinen että sen kanssa tosissaan pitäisi harrastaa reilusti.

Jos olet ensimmäistä koiraa miettimässä, niin sanon pari asiaa. Ensinnäkin koiran olisi hyvä olla pieni tai keskikokoinen, pystyt pitämään kurissa vaikka koulutus epäonnistuisikin. Ei tule lenkeillä valtavia ongelmia. Jotkut lähtevät tietämättöminä hankkimaan jotain mistä tietävät vain ulkonäön ja se päättyy melkein aina ikävin seurauksin: ota rodusta kunnolla selvää koirakirjoista tai kasvattajilta ja muiden ihmisten kokemuksista kun sellaisen hankit.
Cavalierkingcharlesin spanieli ja shetlanninlammaskoira ovat sellaisia yleisiä ensimmäisiä koiria. Molemmat helppoja, ystävällisiä eikä turkkikaan ole vaikea. Suomenpystykorva on helppo rotu, joskisn itsepäinen, mikäli metsästysvietti tahdotaan tai siitä ei ole haittaa. Mudia olen kuullut suositellun ensimmäiseksi koiraksi myös. Rotuvaihtoehtoja kyllä riittää.

Äänestä

ensimmäiseksi koiraksi suomenlapinkoiran. Helppo kouluttaa, maanmainio kaveri, kestävä säässä kun säässä, iloinen ja kiltti ja mitä tärkein asia:Rotu on terve!

Äänestä

Helpoin, oppivaisin ja aloittelijalle sopivin koirarotu on Kultainen Noutaja. Ja narttupuolinen.

Äänestä
  • Terrierit eivät ole luonteeltaan mitenkään helppoja, eivätkä siten oikein ole hyvä valinta aloittelijalle. Bordercolliekaan ei ole helpoimmasta päästä. Sekarotuinen taas, ei voi tietää, miten rotujen ominaisuudet ja luonne periytyvät, aina ei edes tiedä, mitä rotuja koirassa on. Mieluummin siis rotukoira, ja joltain kokeneelta kasvattajalta, jolloin saat jatkossakin apua, jos koiran kanssa tulee ongelmia. Kasvattaja voi myös auttaa valitsemaan pennuista sen pehmeäluontoisimman. Pehmeäluontoinen narttukoira on aloittelijan paras valinta!

    Äänestä

Olen sekarotuisen nartun emäntä, enkä vaihtaisi koiraani yhteenkään puhdasrotuiseen mitä maa päällään kantaa. Jos haluat sekarotuisen koiran, kysele tarkkaan emän ja mahdollisen isän luonteet. Joskus isä on samassa paikassa, tai muuten tuttu koira. Itse olen harkinnut pennuttavani koirani veljeni sekarotuisella (tulos supersekarotuinen..) koska molemmilla on aivan mahtava luonne. Koirani on 50% husky (mutta ei tietoakaan vetohaluista, ilmeisesti perinyt tältä rodulta sen, että on niin kiltti) 25% laika 25% saksanpaimenkoira. Vaikka siinä on laikaa, metsästyskoiraa siitä ei saa tekemälläkään. Koirani haukkuu vain ja ainoastaan epäilyttäviä ihmisiä.
Terrierit ovat kovapäisiä kavereita, ei ehkä hyvä eka koira. Colliet ovat yleensä todella kilttejä ja helppoja. Huom. YLEENSÄ. Mistä tahansa rodusta voi löytyä yksilö, joka on jotain ihan muuta kuin rodun kuvaus.
Nartut ovat yleensä sata kertaa helpompia koulutettavia kuin urokset. Urokset pyrkivät johtajaksi, mikä voi tuottaa ongelmia, jos pentua ei osaa kouluttaa alusta asti oikein.
Kultaiset noutajatkaan eivät välttämättä ole helppoja. Kaverini uros puri monta kertaa uhmaiässä, tarvitsi koirakoulua ja voimaa että asettui. Siinä siis taas varoittava esimerkki siitä, että kilttinä pidetyt rodut eivät sitä aina ole.

Äänestä

ne on aktiivisia koiria jotka eivät sovi välttämättä seurakoiraksi. Ns.työkoiria.
Kaikki rodut oppii kyllä kun osaa motivoida oikein.
Mieti kuinka paljon aikaa sinulla on uhrata koiralle ja mihin olosuhteisiin koirarotu sopii..

Itselläni karkkari foxi ja nopea oppimaan...kunhan on työsopimus=makupala esillä..;))

Äänestä

olen ollut kouluttajana muutaman vuoden ja vaikka samat periaatteet patevat useimpiin koiriin, niin kylla valilla voi sanoa etta tietyt rodut on helpompia.
Ensimmaiseksi koiraksi en suosittelisi metsastys tai tyokoiria, paitsi jo haluat todella tyoskennella koiran kanssa. Minun eka oli rotikka ja kaikki meni mahtavasti, mutta panostin koiraan paljon aikaa ja energiaa.
Terrieria en juuri suosittelisi myoskaan, paitsi ehka kaupunki oloihin tai jos muuten vaan pidat enemman itsepaisesta pikkukoirasta...
Hyvia aloitus koiria ovat esim. labbikset tai labbissekoitukset. Colliet ovat myos ns. pehmeampia koiria, eika koulutuksen pitaisi olla supervaikeaa.
Mutta kuten aloitin periaatteet ovat kaikille samat ja kannattaa miettia mita haluat koirasi kanssa tehda. lycka till!!

ps. border colliesta viela sen verran, etta tama koira oppii hyvin, mutta vaatii tosiaan paljon tekemista ja liikuntaa..

Äänestä

Oikeastaan olen ainoastaan Semmun kanssa täysin samaa mieltä.
Tosin sepä ei sano sinulle mitään ja joku on varmasti minunkin kanssa eri mieltä mutta niin monta mielipidettä kuin ihmistä. Ja niin monta eri luonnetta kuin koiraakin.

Eli... ensin kartoita tarkasti se mitä haluat koiralta. Tiedätkö varmasti että aiot kouluttaa sitä esim tokossa tai agilityssä enemmän kuin sen että käyt kerran viikossa koulutuksessa ja loppu viikon koira on lenkkeilyn varassa.

Miten seuraavat kymmenen vuotta eteenpäin.Oletko lähdössä esim opiskelemaan ja koira joutuu opiskelujen vuoksi yhtäkkiä täysin hihnalenkkien varaan?

Siis näitähän riittää.

Rotuun en oikeastaan ota kantaa sillä olen yksi niistä joka on ottanut sellaisen palvelusrotuisen koiran jota ei suositella ensimmäiseksi koiraksi ja hyvin menee. Mutta vain sen vuoksi että otin asioista etukäteen hyvin selvää ja tarkoitus oli saada koira jolla voi tokossa edetä niin pitkälle kuin mahdollista ja sama agilityssä.
Kriteerinä myös että koiran on oltava koulutettava, keskikoinen,helppo hoitonen turkki, kestävä, ns. luonnetta omaava mutta se oli lähinnä sitten ihan yksilökohtainen asia eikä rotu, uros,


Kasvattaja on ollut myös suureksi avuksi ja häneltä olen saanut ongelmaan kuin ongelmaan ratkaisun joten ehkä tuotakin asiaa kannattaa miettiä. Kasvattaja parhaimmillaan on tukena koko koiran eliniän ja koulutuksen ajan. Huonoimmillaan hänestä ei kuulu tai häntä ei kiinnosta mikään. Kuten toisen koirani kanssa on mutta se ei olekkaan tarpeen.

Puhdasrotuinen on aivan yhtä helppo kouluttaa kuin seropi. Koirissakin on eroja joten pennun valinnassa kannattaa olla tarkka.

Onnea valintaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vihreä kirjoitti:

Olen hankkimassa eka koiraa ja haluaisin helpon koulutettavan. Luin ruotsalaisesta koiralehdestä "Härliga hund"nr.2-06, että seropit oppii helpoiten temppuja. Erityisesti mainittiiin Border Collie-sekoitukset ja sekoitukset, joissa paljon terrieriä. Onko kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu