Lääkis

vieras30323

Tavoitteenani olisi päästä lääkikseen. Tällä hetkellä olen kirjoittamassa. Jos kirjoitusten jälkeen aloitan lukemisen, on minulla aikaa lukea noin 2 kuukautta. Kuinka hyvät mahdollisuudet minulla yleensä on päästä, kun monet muut ovat lukeneet jo viime vuoden puolelta pääsykokeisiin asti. Entä onko valmennuskurssien alussa heti ihan ulkona kaikesta, jos muut ovat jo lukeneet kirjan ainakin kerran läpi? Kun en oikein tiedä kannattaako ilmottautua valmennuskurssille, jos mahdollisuudet eivät ole kovin hyvät. Valmennuskurssi kuitenkin maksaa sen verran, että kannattaisikohan pyrkiä vasta ensi vuonna ajan kanssa?

8

1425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kandi.

      Itse olin kolme vuotta sitten samassa tilanteessa. En ollut vilkaissutkaan Galenosta ennen kirjoitusten loppumista. En mennyt valmennuskurssille, vaan luin itsekseni. Ehdin lukea Galenoksen kerran kunnolla läpi, toisella kerralla selailin vaikeat kohdat ja pääsin siis ekalla haulla sisään. Tilanne ei ollut mitenkään mahdoton. Luin siis kuusi tuntia päivässä arkipäivinä ja se riitti. Tosin uskoisin onnistumiseni johtuvan suureksi osaksi siitä, että oli opiskellut fysiikan, kemian ja biologian jo kirjoituksia varten hyvin ja kirjoitinkin ne hyvin. Se auttoi suunnattomasti Galenoksen ymmärtämisessä.

      • kokenut123

        Kyllä onnistuu, ja mieluiten varmasti vielä ilman valmennuskurssia.

        Itse kävin valmennuskurssin kahdella ensimmäisellä tunnilla kirjoitusten jälkeen, enkä tykännyt tyylistä, jossa kaikki olisi tosiaan pitänyt tietää jo ennen sinne menemistä.

        Luin siis yksin ja omassa tahdissani ja pääsin sisään reippaasti. Tilasin tosin harjoitus.comista niitä halpoja matskuja itselleni "loppukokeeksi" ja tein ne. No enhän niitäkään kaikkia osannut tehdä, mutta kävin kirjan kanssa kaikki tehtävät sitten viikkoa ennen pääsykoetta läpi ja osa auttoi suuresti!

        Lue omassa rauhassa... muilla saattaa motivaatio loppua kesken :) (Suosittelen lukemaan myös kunnian kevään -kirjan "näin menestyt pääsykokeissa". Se auttoi minua!)


      • lääketieteen-yo

        Kandi-hyvä

        Mikäli hait vuonna 2004, oli koe silloin kaikin puolin normaalista poikkeava. Se ei juurikaan testannut Galenosta vaan pikemminkin kysyi luetun ymmärtämistä... Pääsin itse samana vuonna ja olen tyytyväinen, että kohdalleni osui juuri tuo kyseinen pääsykoe. Itsevarmuus ei Galenoksen suhteen ollut mitenkään pro-luokkaa, enkä varmaan esimerkiksi viime vuonna olisi päässyt vuoden 2004 Galenos-tiedoillani.


    • Juho

      Sama tilanne itselläkin nyt edessä, eli kirjoitusten jälkeen on 2kk aikaa lukea pääsykokeeseen. Olen kyllä jo kerennyt lukea galonoksen kertaalleen läpi. Luin lähinnä biologian ja kemian realeita silmälläpitäen ja saadakseni yleiskuvan kirjasta.
      Eilen lähti pitkän pohdinnan jälkeen tilaukseen (valmennuskeskuksen) itseopiskelumateriaalit. Kalliitahan nuo ovat, mutta toivottavasti auttaa. (Pappa betalar :P)

      Pyörittelin mielessäni pitkään itse kurssin käymistä, sillä moni koulukaverini on menossa kurssille reilun viikon päästä. Kuten sanoin, päädyin materiaaleihin. Omalla kohdallani nimitäin en ole koskaan ollut sellainen ihminen joka ottaa hyvin irti luennoista/tuntiopiskelusta. Paljon tehokkaammin saan aikani käytettyä kun itse selvitän itselleni jokaisen kohdan, enkä nyökyttelemällä päätä kun opettaja selittää asiat.

      Lisäksi tehtäviä tehdessä tulee sisäistettyä ja sovellettua asiat monipuolisemmin kuin pelkkään kirjaan tyytymiseen. Jos olet vanhoja pääsykokeita katsonut, huomaat että suoraan kirjasta ei kysytä paljoakaan, vaan tehtävät ovat malli soveltavaa. Mutta ihmisiä on erilaisia, olen kuullut monelta että pääsivät pelkkää kirjaa lukemalla.
      Teet minkä ratkaisun tahansa, niin päiväohjelmasi tulee täyttämään seuraavat pari kuukautta täysin pääsykoeluku, jos todella haluat sisään. Hakijoita on paljon ja taso kova. Mutta ihmisiä nekin hakijat vain ovat, joten riittävällä paneutumisella pääset kyllä tavoitteeseesi.

      • raisku

        Minäkin olen abi ja ens viikolla alkaa se oikee lukeminen kun kielet ovat ohi.. Mä ostin Galenoksen kun se ilmestyi marraskuussa ja luin sen joululomalla kerran läpi, mutta aika huonosti. Lisäksi olen tilannut epionen itseopiskelumateriaalit, joiden avulla aion pärjätä. Valmennuskurssia en kauaa pohtinut, koska asun maalla ja lähin valmennuskurssikaupunki on 200 km:n päässä. Ei siis kiinnostanut hommata kämppää tai lorvia sukulaisten luona paria kuukautta. Lisäksi korkea hinta oli este. Toivon, että korkea motivaatio jaksaa pitää lukuinnon ja itsekurin yllä!


      • Uudestaan!
        raisku kirjoitti:

        Minäkin olen abi ja ens viikolla alkaa se oikee lukeminen kun kielet ovat ohi.. Mä ostin Galenoksen kun se ilmestyi marraskuussa ja luin sen joululomalla kerran läpi, mutta aika huonosti. Lisäksi olen tilannut epionen itseopiskelumateriaalit, joiden avulla aion pärjätä. Valmennuskurssia en kauaa pohtinut, koska asun maalla ja lähin valmennuskurssikaupunki on 200 km:n päässä. Ei siis kiinnostanut hommata kämppää tai lorvia sukulaisten luona paria kuukautta. Lisäksi korkea hinta oli este. Toivon, että korkea motivaatio jaksaa pitää lukuinnon ja itsekurin yllä!

        Älkää ressatko hirveesti siitä miten paljon ootte tähän mennessä lukenu.. kirjotusten jälkeen on kemian, fysiikan, biologian ja matikan tiedot vielä tuoreessa muistissa eli pääsykokeisiin lukeminen helpottuu huomattavasti. Itse hain viime keväänä, enkä jaksanut panostaa lukemiseen pahemmin ja päätinkin pitää välivuoden. Nyt ulkomailla haahuilun jälkeen tuntuu että kaikki tieto on hävinnyt päästä ja pitää alottaa alusta. Hieman harmittaa etten viime vuonna tsempannut, olisin saanut ne uuden ylioppilaan lisäpisteetkin...

        Tsemppiä kaikille lukemiseen! (mutta älkää olko liian hyviä että minäkin pääsen sisään... ;)


      • Peppi
        Uudestaan! kirjoitti:

        Älkää ressatko hirveesti siitä miten paljon ootte tähän mennessä lukenu.. kirjotusten jälkeen on kemian, fysiikan, biologian ja matikan tiedot vielä tuoreessa muistissa eli pääsykokeisiin lukeminen helpottuu huomattavasti. Itse hain viime keväänä, enkä jaksanut panostaa lukemiseen pahemmin ja päätinkin pitää välivuoden. Nyt ulkomailla haahuilun jälkeen tuntuu että kaikki tieto on hävinnyt päästä ja pitää alottaa alusta. Hieman harmittaa etten viime vuonna tsempannut, olisin saanut ne uuden ylioppilaan lisäpisteetkin...

        Tsemppiä kaikille lukemiseen! (mutta älkää olko liian hyviä että minäkin pääsen sisään... ;)

        Harjoitus.fi: matskuista en tykkää. Epione ja Bioedu parempia.


    • pike

      unohda kalliit valmennuskurssit ja tankkaa tehtäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      90
      6352
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3803
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      28
      3170
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      370
      1726
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1398
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1330
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      46
      959
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      956
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      880
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      859
    Aihe