Ongelmani on jo jonkin aikaa ollut se, että kusella käyminen tuottaa joka kerta älyttömästi ongelmia.
En muista tarkalleen milloin tää alkoi, jossain ylä-aste-iässä varmaan.
Eli: en meinaa saada millään aloitettua kusemista, jos paikalla on muita henkilöitä, vaikka hätä olisi aivan mieletön. Wc: ssä yleensä täytyy istua pytylle jotta saa pinnistämällä aloitettua kusemisen. Pisuaaria en ole "voinut" käyttää herra ties milloin.
Eniten ongelmia tuottaa siis se, kun olen viettämässä aikaa jossain muualla kuin kotona ja kusihätä yllättää. Pitää etsiä joku koppi jossa saa oven kiinni ja käydä pytylle istumaan, että irtoaa. Välillä hankalaa niinkin. Inttiin lähtökin on edessä ja vähän mietityttää kasvaako siellä kunnon kupla otsaan kun ei yhtä maailman luonnollisimmista jutuista pysty puunjuurellekaan toimittamaan, jos lähellä on joku muu.
Ilmeisesti jännittäminen tm, joku muu psykologinen tekijä tekee hommasta niin vaikeaa, mutta kun tietäisi mikä.
Eturauhasen liikakasvua/syöpä tämä tuskin on(ikä), mutta toisaalta yölläkin joutuu usein nouseman kuselle?

Vastaukset 1
Vanhimmat
oon huomannut että joskus auttaa kun ottaa suun täyteen vettä juo samalla niin kusi saattaa tulla, tai pistää silmät kiinni ja kuvittelee jotain idyllistä ja kodikasta paikkaa...
sitten tietysti virtsarakon kohdalta mahan painelu auttaa