Michael Jackson sulki Neverlandin

Poptähti Michael Jackson on sulkenut Neverland-maatilansa ja erottanut työntekijänsä, kertoo tähden tiedottaja.

Viranomaiset määräsivät Jacksonin sulkemaan tilansa viikko sitten, koska tämä ei ollut maksanut palkkoja tilalla työskenteleville kymmenille ihmisille.

Tiedotusvälineissä on väitetty, ettei Neverlandia enää avattaisi. Tiedottajan mukaan kyse on kuitenkin väliaikaisesta sulkemisesta, joka johtuu Jacksonin muutosta ulkomaille.

47-vuotias Jackson on asustellut pääsääntöisesti Bahrainissa sen jälkeen, kun hänet vapautettiin lapsen hyväksikäyttöä koskevista syytteistä oikeudenkäynnissä viime kesäkuussa.

(MTV3-STT-Reuters)
3182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarkoittaako tuo siis että Michael aikoo vielä muuttaa takaisin Neverlandiin?

Äänestä

Michael Jackson sulki Neverlandin
17.3.2006 22:36

Poptähti Michael Jackson on sulkenut Neverland-maatilansa ja erottanut työntekijänsä, tähden tiedottaja kertoi perjantaina.

Tiedotusvälineissä on väitetty, ettei Neverlandia enää avattaisi. (ARMANDO ARORIYO / EPA)
Ylellistä tilaa ei kuitenkaan suljeta lopullisesti, tiedottaja vakuutti.

Viranomaiset määräsivät Jacksonin sulkemaan tilansa viikko sitten, koska tämä ei ollut maksanut palkkoja tilalla työskenteleville kymmenille ihmisille. Tiedotusvälineissä on väitetty, ettei Neverlandia enää avattaisi. Tiedottajan mukaan kyse on kuitenkin väliaikaisesta sulkemisesta, joka johtuu Jacksonin muutosta ulkomaille.

47-vuotias tähti on asustellut pääsääntöisesti Bahrainissa sen jälkeen, kun hänet vapautettiin lapsen hyväksikäyttöä koskevista syytteistä oikeudenkäynnissä viime kesäkuussa.

Äänestä

Tässä suunnilleen sama teksti vielä BBCn uutisista:


JACKSON SHUTS DOWN NEVERLAND HOME

Singer Michael Jackson has closed down the house on his Neverland ranch in a bid to reduce costs on the property.

Jackson, who currently resides in Bahrain, has made some staff redundant, while parts of the estate remain open.

A spokeswoman for the pop star refused to comment upon his future plans for the 1,100 hectare (2,800 acre) ranch.

Jackson agreed to settle an unpaid wage bill of $306,000 (£174,000) after being threatened with legal action, but was fined for allowing insurance to lapse.

The penalty, which was imposed in January, amounted to $169,000 (£97,000).

It was issued last week and Jackson has 30 days to lodge an appeal.

The authorities issued a stop-work order to staff after the insurance discrepancy was uncovered.

Employees who work for a third party and are therefore insured have been allowed to continue working.

A local veterinary surgeon has put employees who look after Jackson's menagerie on his payroll, while security is being handled by the Jackson family.

The singer's spokeswoman, Raymone Bain, has denied speculation in British newspapers that he is planning to relocate to London.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


someoninthedark kirjoitti:

Poptähti Michael Jackson on sulkenut Neverland-maatilansa ja erottanut työntekijänsä, kertoo tähden tiedottaja.

Viranomaiset määräsivät Jacksonin sulkemaan tilansa viikko sitten, koska tämä ei ollut maksanut palkkoja tilalla työskenteleville kymmenille ihmisille.

Tiedotusvälineissä on väitetty, ettei Neverlandia enää avattaisi. Tiedottajan mukaan kyse on kuitenkin väliaikaisesta sulkemisesta, joka johtuu Jacksonin muutosta ulkomaille.

47-vuotias Jackson on asustellut pääsääntöisesti Bahrainissa sen jälkeen, kun hänet vapautettiin lapsen hyväksikäyttöä koskevista syytteistä oikeudenkäynnissä viime kesäkuussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu