Ikävä aihe

Luulisin, että todella harva koira kuolee luonnollisesti esim. nukkuessan. Tai en ole ainakaan sellaisesta koirasta kuullut koskaan noin 11 vuoden aikana, kun näiden koirien kanssa olen pyörinyt enemmän tai vähemmän.

Vein oman koirani viime kesänä lopetettavaksi 11-vuotiaana, koska sen jalat eivät enää kantaneet. Olimme tehneet päätöksen kauan aikaa sitten. Ajattelimme, että niin hyvän koiran ei anneta kärsiä, kun se aika tulee. Koska päätös oli tehty jo aiemmin perheen kanssa, lopettamispäätökseen meni yksi ilta. Sitä ei tarvinnut sen kummemmin miettiä.

En olisi ikinä uskonut, että pystyisin siihen, mutta nyt ajateltuna, niin oli hyvä. Itken vieläkin joka viikko koiraani ja haluaisin niin nähdä hänet, mutta elämä on tällaista. Elämäni vaikein asia oli tuo eläinklinikalle vieminen, mutta sydämessä oli tieto siitä, että näin on paras.

luonnollisen kuoleman piikkiin suuremman osan kuin ns. lopetettujen. Vanhuuteen ovat menneet. Yksi kuoli syliini sydänkohtaukseen.

Hei teidän itse ainakin kolme koiraa jotka menneet melkein luonnolliseti, yksi juoksuradalla,yksi kotona sängyssä ihmisten välissä yöllä nukkunut pois, yksi joka oli kaatunut koiratarhalla ja kuollut sekä enoni koira joka ei ollut luonnollinen mutta nopea jäi auton tönäisemäksi eikä herännyt ei ollut edes päällisin puolin nähtäviä ruhjeita.
Ja olihan nuoruudessa nyös yksi pystykorva joka vaan nukkui pois.

minun Jessi oli 11- vuotta kun sai kohtutulehduksen. moni sanoi että lopeta koira. eläinlääkäri kuitenkin oli sitä mieltä että kun koira oli niin hyvässä kunnossa että leikataan pois se kohtu. 3-vuotta sai Jessi vielä elää. silloinkin kun Jessiltä petti jalat ja sai aivoverenvuodon taikka halvauksen niin e. lääkärin mielestä olisi voinut odottaa muutaman päivän, mutta tein sen päätöksen.siis Jessi eli muutamaa kuukautta vaille 14- vuotiaaksi. päätös siitä piikistä on jotakin minkä kanssa vieläkin elän. oliko se koiran parhaaksi vai meidän? Jessi ei voinut enää kävellä vaan se piti melkein kantaa ulos. Jessi sai siis ehkä veritulpan ja halvaantui. mielestäni tein sen oikean päätöksen.

meidän koira kuoli 13,5 v. se kuoli kotona ja oli sairastellut jo jonkin aikaa mutta äitini ei nähnyt sitä vaan oli sitä mieltä että voi ihan hyvin.

ennen kuolemaa se pitkän aikaa teki sisälle hätiään.
sitten sinä aamuna kun kuoli, oli se äitini sylissä. mutta muistan kuinka kamalaa oli katsoa sitä ennen kuin se lähti, hauveli tärisi ja kuola valui suusta ym. näin jälkikäteen olen sitä mieltä että olisi sille ollut paljon parempi jos olisi saanut lähteä jo aiemmin, ilman minkäänlaista tuskaa...

mutta toisaalta silloin se ei olisi saanut hyvästellä meitä nimittäin jollain tapaa hauveli itse vaistosi mitä oli tapahtumassa ja omalla tavallaan se hyvästeli meidät kaikki muutamaa päivää ennen kuolemaansa =(

Muistan vieläkin sen tuskan kun jouduin ekan koirani viemään piikille. Pienellä pennulla oli ikää n. 3 kk. Jäi auton alle ja halvaantui, mitään ei voitu tehdä. Vaikka koirani oli ollut minulla 2 viikkoa, itkin aivan kamalasti sitä päätöstä, vaikka tiesin että se on parasta. Eikä Niki koskaan katoa muistoistani =) Toinen koirani oli 13-vuotias, kun jouduin viemään piikille. Voi sitä surua ja itkua.. Koiran pois meno kosketti monia suvussani, se oli meille kaikille niin rakas. n.13-vuotta se oli meille perheenjäsen, jota kaikki rakasti ja jota se rakasti. Ikävä on kova, mutta muistot hienoja.

ennen joulua koiravanhukseni viimeiselle piikille, kun ruoka ei enää maistunut ja nukkui vaan. Ikää oli 16 v. Lisäksi se ei enää tiennyt tästä maailmasta kovin paljoa, kun oli dementisoitunut viimeisen kuukauden aikana. Se nukkui rauhalliseti ikiuneen silitellessäni sitä. Mun mielestä oli paljon parempi kuolla eläinlääkärin piikistä rauhallisesti ja kivuttomasti kuin kotona johonkin kohtaukseen, mihinkä se varmaan jossain vaiheessa olisi kuollut, jos olisin pitänyt sen kotona kuolemaan asti.

Mä lakkasin miettimästä koirani tulevaa kuolemaa, kun se oli vielä 14 v pirteä ja iloinen. Nauti koirastasi joka hetki äläkä mieti sen kuolemaa.
Jos rakastaa koiraansa oikeasti, pystyy tekemään sille viimeisen palveluksen.

eutanasiat tutulle luetettavalle eläinlääkärille..hän kyllä sanoo onko kaikki mahdollinen tehty ja mikä on tilanne koirallani.

Jos koiralla ei ole kipuja niin saa elää vanhuutensa loppuun..vaikka koko ajan nukkuvana puolihöperönä ja kuurona. :)

Nyt epileptikko veteraanini 10,5vuotias ja virkeä..toivotaan että menee vielä pitkään...lääke tuntuu purevan ja kaikki ok.

Edelliselle tuli syöpä ja se leikattiin kerran mutta uusi sitten vuoden kuluttua ja leikkaus oli mahdoton. Koirani oli tuolloin 14v...kyllä tilanteet sitten loppujen lopuksi tulee esiin selkeänä...

Aivan eka koira kuoli nukkuessaan.

meillä kuoli pomeranian 9 vuotiaana sydänkohtaukseen.

Meidän Chihuahua kuoli 14 vuotiaana syliini.
Edellisenä päivänä oli vielä täysin normaali, iloinen ja onnellinen.Aamu-yöstä rupesi läähättämään kovasti, kunnes hengitys kävi raskaammaksi. Lähdimme eläinlääkäriin, mutta sydän pysähtyi matkalla.Kipua ei ainakaan valittanut ja sai olla sylissäni loppuun saakka.
Tavallaan helpompaa kuin itse viedä lopetettavaksi, mutta niin yllättävää...