Heittelee raksuja

Onko ideaa tallaseen ongelmaan. Eli minulla on puolivuotiaat kissat. Poika ja tyttö. Tyttö heittelee sillointällöin raksuja yhteisestä raksukiposta pitkin lattiaa. Ajattelin aluksi että se on sen tapa saada niitä syödäkseen jos poika on ominut kipon, mutta kyllä tyttö saa sieltä syödä ja olen laittanut raksuja myös tytön tuoreruokakippoon.
Aina kun saan tytön kiinni itse teosta, nappaan niskasta kiinni ja torun. Silti neiti saattaa heti perään läppästä uudestaan raksut lattialle. Vaikka vieressä seisoisin.
5526
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kissa nostelee raksuja lattialle siksi, että se ei halua syödä niitä läjästä. Luulisin, että kyseessä on joku hajujuttu, meilläkin tätä tekevät _kaikki_, jos raksut tarjoillaan kupista, nykyään syövätkin suoraan lattialta. Kokeile tarjoilla kissalle raksut leviteltynä lattialle tai isolle laakealla lautaselle, huomaat eron.

Kissalla voi myös olla suussa jotain kipuja, ettei se pysty puremaan raksuja ja ne tippuvat suusta.

Älä rankaise kissaa (etenkään fyysisesti!), sillä on takuulla hyvä syy tehdä niin. Kissa ei tee tuota kiusatakseen sinua.

Äänestä

älä käy rankaisemaan! kissat leikkivät aina ruuallaan.meillä ei tykätä syödä keposta vaan useasti vaaditaan huudon kanssa niitä lattialle tai sitten vedetään ne itse pois kupista.joskus viskon pitkin lattioita raksuja, että on kissoilla enemmän puuhaa.ei se niin sotkuista ole.

Äänestä

Tuollainen on hyvin tuttua. Eikä siitä pidä kissaa rankaista. Meillä yx kisu joi vettä niin että ensin kasteltiini siinä tassu ja sitten nuoltiin tassu. Se oli tosi huvittavan näköistä, kun seurasi sitä. Toinen kisuistamme juoksee kun juo vettä. Kuuluu aina sellainen ihana rapina kupin luota. Johtuu luultavasti siitä että liian aikaisin vierotettu, kisuni emo katosi ja niinpä se tuli meille. =)

Äänestä

Voi ystävä hyvä!!!!Ole onnellinen ettei kissasi heittele kuin raksuja. Meillä ei syödä eikä juoda mitään mistään kupeista tai kipoista. (kissat siis)
Vedet juodaan joko hanoista, tai sitten heilutellaan kuppia niin että se vesi läikkyy kivasti siihin lattialle,josta sen voi nuolla. Raksuja huidotaan aina ensin tassulla lattialle, saatetaan leikkiäkkin vähän aikaa, juosta parin raksun kanssa ympäri taloa, ja sitten vasta syödään. Sama juttu kaikkien muiden ruokien kanssa. Esim. muikut ja silakat nostetaan kupista ja kannetaan suussa niitä ympäri taloa, syödään sitten kun siltä tuntuu, sama juttu "kissan lihapullien" kanssa, paitsi että niitä on paljon muvampi läimiä tassuilla, pelata vähän jalista ennen syömistä.
Myös purkkiruoat, ja esim.possunsuikaleet kiskotaan ensin kupista pois, ja syödään vasta sitten.
Että enpä nyt sinuna kovin huolestuisi, meillä on tehty tätä jo useampia vuosia, ja olen jo niin tottunut siihen että ihan kummastelen jos näyttää siltä että kissa aikoo syödä ihan "normaalisti" suoraan kupista...mutta ei hätää, se olikin vain äipän harhautusta ja kohta on ruoat taas entiseen malliin pitkin lattioita..:)

Äänestä

Älä rankaise kisuasi. Kannattaisi ehkä lukea jokin kirja kissan mielen liikkeistä esim. Helena Telkänrannan "Matka kissan mieleen" tai Gwen Baileyn "Mitä kissani ajattelee?". Lukaise joku vastaava tai joku noista, jos sinua kiinnostaa kisusi mielen liikeet ja haluat jotain vinkkejä ongelmiin. Telkänrannan kirjassa oli muistaakseni fyysisestä rankaisemisestakin juttua. Mielestäni se on aika turhaa, kun kissoja voi opettaa helpommillakin tavoilla esim. opettamalla sanan "ei" tai käyttämällä ääntään eri tavalla. Fyysisen rankaisun ansiosta tulos ei välttämättä ole kovin toivottu. Kisu saattaa alkaa pelkäämään omistajaansa ja masentuu. Kissaperheessä ei ole aina kovin siistiä. Sotkuja syntyy ja jos se on hirveä ongelma niin olisi kannattanut miettiä ennen kissojen hankkimista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lis kirjoitti:

Onko ideaa tallaseen ongelmaan. Eli minulla on puolivuotiaat kissat. Poika ja tyttö. Tyttö heittelee sillointällöin raksuja yhteisestä raksukiposta pitkin lattiaa. Ajattelin aluksi että se on sen tapa saada niitä syödäkseen jos poika on ominut kipon, mutta kyllä tyttö saa sieltä syödä ja olen laittanut raksuja myös tytön tuoreruokakippoon.
Aina kun saan tytön kiinni itse teosta, nappaan niskasta kiinni ja torun. Silti neiti saattaa heti perään läppästä uudestaan raksut lattialle. Vaikka vieressä seisoisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu