Metsätalouden tulevaisuus

UPM-Kymmene, tuotantolaitoksiltaan nykyaikaisin ja metsäteollisuusyrityksistämme parhaiten kannattava julkaisi rajun saneerausohjelman.
Ohjelman seurauksena UPM-kymmenen ja myös sen kilpailijoiden osakekurssit lähtivät rajuun nousuun. Kilpailijoiden arvonnousun perusteena on markkinoiden odotukset tulevista saneerauksista.
Asiantuntijat odottavat mekaanisen puolen toimintaan rajuja leikkauksia, sanomalehti Pohjalaisen kirjoituksen (18.3) mukaan odotettavissa on noin kahdeksan keskisuuren sahan sulkemista vastaava saneeraus.
Pankkiiriliike FIMn metsäyteollisuutta seuraavan analyytikko Sampo Timosen mukaan "sahat vähennetään voitollisiksi".

Paperin lakon lopputulos , UPM:n saneerauspäätös ja odotukset tulevista saneerauksista viestittävät samaa asiaa: Nyt on tosi kyseessä.

Pasi Seppänen kirjoittaa Metsälehden pääkirjoituksessa (16.3.06) seuraavasti: Metsäteollisuus on syntynyt tänne alusta asti raaka-aineen saatavuuden vuoksi. Sen ympärille on rakenettu koko metsänhoidon ja puukorjuun ketju. Tärkeintä on, että metsäteollisuuden ei tarvitse lähteä täältä raaka-aineen vuoksi. Ilman kilpailukykyistä metsäteollisuutta ei metsätaloudellakaan ole tulevaisuutta.

Kuvitelmat veromuutoksen kompensoivista puunhinnan korotuksista, (joihin itsekin uskoin), voi unohtaa. Normaali puukauppa, myyntiveron hyvien puolien ( esim, metsävähennys), kaikkien kulujen vähenneysoikeuden huomioiminen ja KEMERA-tukien hyödyntäminen ovat ainakin joitain tekijöitä paluussa puukaupan arkeen
4560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Venäjältä tuotava 20 miljoonaa mottia vuodessa aina käytettävissä? Miksi Venäjä yleensä myö Suomalaisille puuta alihintaan? Olen kuullut että Suomalaiset maksavat pystypuusta venäjällä 2 euroa motilta. Onko tosi? Venäjä saisi näin tästä puumäärästä 40 milj. euroa vuodessa. Tämähän on aivan nappikauppaa Venäjän öljytulojen rinnalla. Sitooko Venäjä Suomen jollain ovelalla juonella itseensä?
Suomen puumarkkinoilla alkaisi tapahtua jos tuonti esimerkiksi puolittuisi.

Äänestä
  • tuotu puu tehtaille tuotuna ei ole yhtään halvempaa kuin Suomesta hakattu.
    Nyt vielä lisäksi kauppaan on tullin mukaan sekoittunut laajamittaista veronkiertoa.
    Itämeren alueen puu on noussut yli Suomen hintojen, kustannukset ovat myös nousseet korkeiksi.
    Etelä-Amerikassa on vaikeuksia MetsäBotnialla.
    Myös jollain puuplantaasilla alkuasukkaat ovat tuhonneet viljelymetsiä laajasti.

    Eli ulkomailla ei ole sen helpompaa kuin Suomessa. Taitavat ottaa takkiinsa siellä sun täällä. Ja Venäjälle investointi on erittäin suuri riski.
    Kyllä Suomessa puuta jalostetaan jatkossakin, nyt on vain käynnissä propagandasota, jossa katsotaan kenen hermot pettää ensin.

    Äänestä

  • sekä muualta kirjoitti:

    tuotu puu tehtaille tuotuna ei ole yhtään halvempaa kuin Suomesta hakattu.
    Nyt vielä lisäksi kauppaan on tullin mukaan sekoittunut laajamittaista veronkiertoa.
    Itämeren alueen puu on noussut yli Suomen hintojen, kustannukset ovat myös nousseet korkeiksi.
    Etelä-Amerikassa on vaikeuksia MetsäBotnialla.
    Myös jollain puuplantaasilla alkuasukkaat ovat tuhonneet viljelymetsiä laajasti.

    Eli ulkomailla ei ole sen helpompaa kuin Suomessa. Taitavat ottaa takkiinsa siellä sun täällä. Ja Venäjälle investointi on erittäin suuri riski.
    Kyllä Suomessa puuta jalostetaan jatkossakin, nyt on vain käynnissä propagandasota, jossa katsotaan kenen hermot pettää ensin.

    Venäjä on energian ja puun hankinta toimen osalta osoittanut olevan suhteellisen toimitusvarma kohde Suomen teollisuudelle viime vuosi kymmeninä. Sähköä ovat toimittaneet suhteellisen varmasti ja puutakin on virrannut Suomeen.

    Siitä huolimatta puuraaka-aineen kotimarkkinat ovat nyt ja tulevat aina olemaan se varmempi vaihtoehto, niin kauan kun puunjalostusta Suomessa on. Suomessa on parempi tieverkko, selkeä lainsäädäntö sekä riittävästi raaka-ainetta jota jalostaa. En usko, että Venäjän oma talous pysyy alamaissa aina ja ikuisesti, ja silloin tehdashinnat tulevat nousemaan tuontipuulle. Omaa teollisuutta syntyy kun Venäjän omat pääomat kasvavat.

    Keskusjohtoinen hallintokulttuuri istuu syvästi Venäjän kansassa ja ulkomaisten yritysten on vaikea investoida siihen kulttuuriin. Venäläiset haluavat myös itse omistaa ja isännöidä maassaan ei sinne niin vain investoida uutta metsäteollisuutta osaavat ottaa omansa pois.

    Äänestä

Sahojen sulkeminen on luonnollinen seuraus veromuodon vaihtumisesta.
Siirtymäkaudella hakattiin valtavat määrät tukkivaltaisia leimikoita, siis aivan vinoutuneesti metsien kasvuun nähden.
Nyt palataan normaalitilanteeseen, jossa puuta käytetään lähempänä kasvuun perustuvia määriä, tietysti melko mittava puun tuonti huomioiden.
Toiminnan tehostaminen on aina hyvä asia, mutta puun hinnasta olen samaa mieltä; se ei tule nousemaan.
Siksipä aionkin ensi syksynä myydä 2-3000 mottia kuusitukkia kun hintaa saa edes viiskymppiä motilta ja käytän siihen loput tilakaupan metsävähennyksestä ja teen lopusta 15%n menovarauksen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mtiopisto kirjoitti:

UPM-Kymmene, tuotantolaitoksiltaan nykyaikaisin ja metsäteollisuusyrityksistämme parhaiten kannattava julkaisi rajun saneerausohjelman.
Ohjelman seurauksena UPM-kymmenen ja myös sen kilpailijoiden osakekurssit lähtivät rajuun nousuun. Kilpailijoiden arvonnousun perusteena on markkinoiden odotukset tulevista saneerauksista.
Asiantuntijat odottavat mekaanisen puolen toimintaan rajuja leikkauksia, sanomalehti Pohjalaisen kirjoituksen (18.3) mukaan odotettavissa on noin kahdeksan keskisuuren sahan sulkemista vastaava saneeraus.
Pankkiiriliike FIMn metsäyteollisuutta seuraavan analyytikko Sampo Timosen mukaan "sahat vähennetään voitollisiksi".

Paperin lakon lopputulos , UPM:n saneerauspäätös ja odotukset tulevista saneerauksista viestittävät samaa asiaa: Nyt on tosi kyseessä.

Pasi Seppänen kirjoittaa Metsälehden pääkirjoituksessa (16.3.06) seuraavasti: Metsäteollisuus on syntynyt tänne alusta asti raaka-aineen saatavuuden vuoksi. Sen ympärille on rakenettu koko metsänhoidon ja puukorjuun ketju. Tärkeintä on, että metsäteollisuuden ei tarvitse lähteä täältä raaka-aineen vuoksi. Ilman kilpailukykyistä metsäteollisuutta ei metsätaloudellakaan ole tulevaisuutta.

Kuvitelmat veromuutoksen kompensoivista puunhinnan korotuksista, (joihin itsekin uskoin), voi unohtaa. Normaali puukauppa, myyntiveron hyvien puolien ( esim, metsävähennys), kaikkien kulujen vähenneysoikeuden huomioiminen ja KEMERA-tukien hyödyntäminen ovat ainakin joitain tekijöitä paluussa puukaupan arkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu