Petroskoihin

Kesälomasuunnitelmia pitää jo tehdä.

Olemme jo lähes lopullisesti sopineet, että lähdemme heinäkuussa autokaravaanissa Laatokan-Karjalaan ja Petroskoihin.

Pidämme luokkakokousta Karjalassa. (30-vuotta). Eli siis vanhoja pappoja viiksekkäitä. Insinöörejä.

Meillä on aluksi kaksi autokuntaa ja noin 8-10 ihmistä valmiina lähtemään Karjalaan. Yksi iso maastoauto ja toinen ilmastoitu farmari.

Jos joku uusi automatkailija haluaa lähteä mukaan autollaan Sortavalaan, Aunukseen ja Petroskoihin, voi olla mukana.

Tervetuloa!

Kenenkään ei tarvitse ajaa muiden reittiä, voi olla päivän, kaksi, kolme, omissa oloissaan. Mutta silti voi olla puhelimen päässä muihin.

Ketään ei rahasteta.

Haluan tarjota kaikille palstalaisille turvallisen automatkan Karjalaan.

Marcello
Trevljankalainen kissa
0223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


heinäkuussa kirjoitti:

Kesälomasuunnitelmia pitää jo tehdä.

Olemme jo lähes lopullisesti sopineet, että lähdemme heinäkuussa autokaravaanissa Laatokan-Karjalaan ja Petroskoihin.

Pidämme luokkakokousta Karjalassa. (30-vuotta). Eli siis vanhoja pappoja viiksekkäitä. Insinöörejä.

Meillä on aluksi kaksi autokuntaa ja noin 8-10 ihmistä valmiina lähtemään Karjalaan. Yksi iso maastoauto ja toinen ilmastoitu farmari.

Jos joku uusi automatkailija haluaa lähteä mukaan autollaan Sortavalaan, Aunukseen ja Petroskoihin, voi olla mukana.

Tervetuloa!

Kenenkään ei tarvitse ajaa muiden reittiä, voi olla päivän, kaksi, kolme, omissa oloissaan. Mutta silti voi olla puhelimen päässä muihin.

Ketään ei rahasteta.

Haluan tarjota kaikille palstalaisille turvallisen automatkan Karjalaan.

Marcello
Trevljankalainen kissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu