Eli kuten kaikki varmasti tietävät keskustelussa on eräs joka nimittää itseään "paskaksi".
Itse olen kehtiiänyt hänestä teorian.
Miksi vai?Koska olen kolmekymppinen ja valmiina jakamaan omaa mielipidettään.Ne joita tämä ei kiinnosta voivat poistua juuri nyt.
Teoriani henkilöstä "paska":
Luultavasti hän on häiriintynyt lapsi siinä 9-15 vuoden välillä.Häiriintyneenä jostain asiasta ja haluaa purkaa kiukkunsa johonkin.
Tai hän voi olla lapsi joka ei ole saanut huomiota ja on hyvin yksinäinen.Itse pitäisin todennäköisempänä jäkimmäistä.
Eli hän on lapsi joka on hyvin häiriintynyt ja yksinäinen.Tai oisinhan minä oikeastaan sanoa lapset.Yksi lapsi on sen aloittanut ja muut sitten(häiriintyneet) ovat tulleet mukaan, koska pitävät sitä hauskana.
Olen lukenut monen monta viestiä ja joku oli sanonnut että häntä kohtaa pitää tuntea sääliä ei vihaa.Tämä kyseinen henkilö on omasta mielestäni oikeassa.
Aion ottaa yhteyttä suomi24:n ylläpitoon ja koittaa lopettaa tämä.
Monet jotka ovat tehneet sitä muka "vahingossa" saavat myös kärsiä...
Ehkä heille pitäisi hankkia oma keskustelu johon purata viha/suru/outo hauskuutensa.
Mutta auttasiko se?
Ei.Sehän heistä tekeekin ulkopuolisia ja häiriintyneitä.
Jokainen voi miettiä mitä tuolla tarkoitin.
Odotan sen herättävän monenlaisia mielipiteitä,
sillä ihmisehän ovat erillaisia.
Toivoisin että kyseinen tai kyseiset henkilöt lopettavat ettei minun tarvitse ylläpitoon ottaa yhteyttä.Itsellenne sitä otatte ette muille.
Jos pilaviestit vielä toistuvat minä otan ylläpitoon yhteyttä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oikeassa!
ehkä pitäisi yrittää ymmärtää..
sillä on pahaolo ja ehkä se tuntee jotain
alemmuutta tai jotain..pitää niinku tuoda
kokoajan itseään esille...ärsyttämällä muita
ehkä pitäis ruveta kommentoimaan sen juttuja
ja kehua että kuin hän on hyvä tyyppi
kun ihan älyää kirjottaa sanan "paska"
tai ehkä hän on jotenkin oikeesti sairas eikä
osaa muuta..tää kanava ei muuten ole ainoa missä
taa ehkä samainen heppu häiriköi,...