Mielenkiintoista, että palstalla puhutaan murhamiehistä oikeilla nimillä välillä kunnioittavaan välillä herjaavaan sävyyn. Esim. rock-piireissä John Lennonin murhaajan nimi on tabu. Ei haluta, että hän saisi mainetta Johnin kustannuksella, joka mielestäni oikein onkin. Pitää muistaa, että palstalla nimeltä mainitut henkilöt ovat pelkkiä "ihmispaskoja", joiden nimen lausuminen ääneen kertoo vain ääneenlausujan omasta ääliömäisyydestä. Nämä monimurhaajat eivät ole antaneet minkäänlaista panosta yhteiskuntaamme.
Murhamiehet
Murhamies
5813
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ahaa, eli jos haluaa keskustella vaikkapa Juha Valjakkalan vankeusrangaistuksen pituudesta, niin nimeä Juha Valjakkala ei saa käyttää. Eli käytetäänkö sitten nimeä "herrä Åmsolen kolmoismurhaaja" vai jotain koodinimeä? Ps. Älä mene Mensan testiin, saatat tulla surulliseksi kun kuulet tuloksen.
Esimerkiksi Orren surmaajaa kukaan ei halua muistaa, koska hän oli vain ihminen, joka ei kyennyt tappelussa voittamaan Orrea ja siksi ampui hänet autoonsa. Orre taasen on paljon mielenkiintoisempi persoonallisuus, joka herättää ihmisissä mielenkiintoa. Orren omalaatuinen seksin ja kamppailulajien täyttämä maailma ja hänen väkivaltainen kuolemansa ovat paljon mielenkiintoisempia kuin hänen ampuneen ihmisen nimi.
pisti silmään on se, että aiemmin kerroit tunteneesi Orren vain treenikaverina (mitä treeniä nyt sitten tarkoitatkaan, you know?) ja kerroit olleesi hänelle VAIN yleisönä salilla, mutta kuitenkin nyt toitotat varmana tietona, että Orren surmaaja ei kyennyt tappelussa voittamaan Orrea ja siksi ampui hänet autoonsa. Kuinka tämä on mahdollista? Eihän sinun edes pitänyt tuntea Orrea, kuten kirjoituksesi perusteella voisi luulla... haiskahtaa pussiin puhumiselta.
Aika kumma juttu muuten, laittaa miettimään onkohan sinulla vielä monta muutakin mielikuvituskaveria, siis sellaista tunnettua tappajaa tai seksirikollista, jotka MUKA tunnet ja joista tänne sitten kirjoittelet fantasioiden toinen käsi housuissasi? Mietityttää myös lieneeköhän sinunlaisesi paikka olla jossain aivan muualla kuin vapaana normaalien ihmisten keskuudessa.
Saatanan pekkalan pelle joku vai HÄH?
Chapmannille kuula päähän ja pekkalalle kans saatana