Vinkit alamäkiin

Naispuolinen Niilo

Auttakaa antamalla apuja alamäistä suoriutumiseen. Hiihdän n. 600-700 km kaudessa, enimmäkseen luistelua. Alamäet pelottaa, joten hiihdän enimmäkseen suht tasamaalla. Tuota yhtä järven rantaa olen kiertänyt jo ihan kyllästymiseen asti. Ylämäetkin sujuu nykykunnossa, mutta lähden niille lenkeille jos olen ihan varma että latukone on kiertänyt ja latu ei ole jääliippaa. Rentous on kaukana kaikissa olosuhteissa. Osaan kyllä laskea hyvässä matalassa asennossa, mutta en uskalla.

Ladun sivussa auraaminen tekee polvissa kipeää. Jotkut auraavat vaan toisella suksella ja pitävät toisen suksen ladulla, mutta silloin pitää mennä tosi hitaasti, ettei auraava jalka käänny liikaa poikittain ja töpsäytä tosi kipeästi polveen. Jos on mutka, pelkään lentäväni kaarteessa pihalle. Jos latu leviää lopussa, minäkin leviän. Paniikissa en tajua nostaa kumpaakaan jalkaa. Perinteisen sukset on tässä mielessä luistelusuksia pahemmat pituutensa takia.

Jossain paremmilla hiihtoladuilla tekevät latukoneella leveämmin urat laskuihin, mutta ei täällä meillä. Ihan kateellisena katon kun toiset oikein sauvovat laskuihin lisää vauhtia. Mikä teidän tekniikan salaisuus on?

11

9614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Janne

      ..kakarana laskettiin murtsikoilla ja minisuksilla kaikki mahdolliset mäet ja hoidettiin ne pahat kaatumiset silloin...

      Mitä kovempivauhtinen mäki sitä paremmassa MATALASSAlaskuasnnossa se pitää laskea, koska asento on paljon tukevampi, vakaampi ja siihen kaarteiden keskipakoisvoima vähemmän vaikuttaa..

      Jos vauhdikkaassa laskussa nouset mutkassa pystyyn , niin kaadut hyvin todennäköisesti

      Neuvo: Koska olet innokas hiihtäjä, joka on kyllästynyt tasamaahan, niin alapa harjoitella mäkiä... etsi vaikka lasten pulkkamäki jossa ei ole latuja ja on paljon tilaa. Sen jälkeen lasket pikkuhiljaa ylempää ja ylempää, erilaisia reittejä ja tasapainoista asentoa hakien...Huomaat että tunninkin harjoituksella on valtavat vaikutukset. (näin teemme hiihtokoulussa)

      Kun uskaltaudut maastoon, niin laske aluksi "pahat" mäet matalassa laskuasennossa pystyyn nousematta luistelu-uralla jossa suksilla askeltaminen, auraus ja jopa jarruttaminen on mahdollista. Parin viikon jälkeen huomaat kuuluvasi itsekin niihin, jotka työntävät lisää vauhtia.

      Unohda siis hetkeksi itse hiihtolenkki, vaan ota treenin päätavoitteeksi mäenlasku. Ja Kavereiden/lapsien kanssa se on vielä paljon mukavampaa...

      terv. Janne

      • tk-72

        Olen samaa mieltä Jannen kanssa, ja lisäisin vielä, että pahassa mutkassa kun nojaa vähän sisäkurviin päin niin ei lennä niin helposti ulos. Ja jos latu on kunnossa, niin mielestäni on helpointa pysyä siinä, eikä lähteä aurailemaan. Mutta se taas vaatii sitä uskallusta jne. :) Lycka till laskuharjoituksiin!


    • suksittelija

      Joo, tuos Jannen viestis se tärkein tuli. Ittellä sama juttu että kakarana tuli koluttua kaikki mahdolliset töppyrät minareilla ja muilla vehkeillä ja mitä kovemmat vauhdit ja pidemmät ilmalennot , sen hauskempaa oli. Siitä huolimatta joka talvi alkukaudesta tuo laskeminen on semmosta kauheen arkaa (varsinki kun täs noilla lähiladuilla ei hirveesti oo haasteellista maastoo). Mutta kyllä näin keväällä jo tulee lykittyä kaikki vauhti minkä vain irti voi saada. Ja Jylhä opetti ELIXIRissä Kaskilahtea laskemaan niin siinä neuvottiin laskemaan latu-uran sivussa luistelubaanalla jos semmoinen löytyy. Kaatuminen on aina varmempaa jos laskee latua ja alhaalla esim. mutkia. Ei muuta kuin tsemppiä harjotteluun.

    • cedrik

      Etsi se pahin mäki, minkä tiedät ja harjoitttele laskemista siinä. Nouset aina vähän ylemmäksi joka kerralla ja lasket matalassa asennossa. Itse lasken asennossa, jossa kyynärpäät nojaavat polviin. Tässä asennossa tasapainoa on helppo korjata kääntämällä ylävartaloa sisäkurvin suuntaan. Asento on tukeva ja siinä ylämäen noususta väsyneitä jalkoja ei juuri tarvita. Mutkaa kannattaa lähestyä aina mahdollisimman ulkokurvista ja leikata lopussa tiukin kurvi loivemmaksi.

      Pahimmat tilanteet syntyvät silloin, kun edellä on joku hitaampi ja pitää jarruttaa seisomaan nousten. Keskipakovoima meinaa heittää mutkassa väkisin metsään, vaikka vauhtia on vähemmän.

      Tuo matala asento on turvallisempi, sitä kannattaa harjoitella. Eipähän kaadu niin korkealta, jos sattuu kaatumaan.

    • asd

      alamäessä pitää olla hieman hulluutta eikä pidä pelätä mitä voi sattua, jos sattuu niin sitten sattuu, jälkeenpäin sille ei voi mitään. ei sitä kilpalua välttämättä voiteta jos on sekunnin tai kaksi nopeampi tasaisilla ja ylämäessä kun kaveri saattaa olla kymmenen sekkaa nopeempi alamäessä.
      yksi mikä auttaa niin ajele polkupyörällä mäkiä alas niin kovaa kuin uskallat ja mielellään maastossa. jos omistat tai sinulla on mahdollisuus ajaa moottoripyörällä niin aja ja hakeudu mutkapätkille, niillä ei tarvitse edes ajaa ylinopeutta kun löytyy sopiva lenkki. tai voihan samaa koettaa autollakin, mutta siinä on kori turvana eikä se kysy niin paljoa päätä. jos taas tekniikkaa haetaan niin laskemallahan sitä tulee, tosin välillä on hyvä koettaa laskea mäet alas yhdellä suksella, etenkin mutkat. kaatumisia ei pidä pelätä, ne kuulluvat lajiin.

    • vinkittäjä

      paljon hyviä neuvoja onkin jo tullut, mutta mielestäni melkeinpä se tärkein on unohdettu: opettele kaatumaan! Etsi pehmeä rinne jostakin, laske alas eri tavoin (kahdella suksella, yhdellä suksella, askeltaen jne jne) ja kaadu sopivassa vauhdissa. Näin minä lapsena tein ja hyvin meni oppi perille. Ja hauskaakin oli. Ei se kaatuminen (yleensä) satu, ellei vauhti ole todella kova tai baana jäinen!

    • Anonyymi

      Minulla on sama ongelma. Miten laskea perinteisillä mäkeä alas, kun muut hiihtäjät ovat liiskanneet urat sileiksi auraamalla. Yksi kohta jäi uupumaan vastauksista, suksien etäisyys. Onko suksia helpompi hallita, jos ne ovat samalla etäisyydellä kuin uralla hiihdettäessä. Vaistomaisesti etäisyys tulee aseteltua leveämmälle ja silloin olen hukassa kun voimat ei riitä tuomaan suksia lähemmäksi.

    • Anonyymi

      Joskus lapsena opeteltiin tekemään askelkäännöstä laskemalla koulun puuverstasta ympäri, siinä oli yksi tiukka mutka kulman ympäri, vain auton levyinen. Ja jalkojen piti tehdä nopeaa liikettä.

      Laskettelua harrastavat auraavat monesti aivan turhaan latuja, kun niin tehdään laskettelurinteessä. Askelkäännös (käännös jaetaan useisiin pieniin sektoreihin) on nopea tapa muuttaa suuntaa.

      Etsisin matalahkon kovan rinteen ja harjoittelisin siellä, huomaa pian, että latua ei tarvita.

      Itselle vanhemmiten kertynyt painoa, jolloin vauhti alamäessä on kova. Lasken nykyään kaikki mutkan sisältävät laskut latu-uran vieressä luistelubaanalla, tulee vähemmän yllätyksiä, jos latu onkin yhtäkkiä rikki. Jos lasku on suora, käytän latua.

    • Anonyymi

      Onko nykyisin olemassa ns. TRANS-latuja siis aivan erikseen, näin naispuoleisena Niilona olisin kysellyt ?

      Yleensä noilla laduilla ainakin täällä Hellsingissä näkee vain jalankulkijoita ja mönkijöitä latuja pilaamassa.

    • Anonyymi

      Ihanat, hyödylliset vinkit tässä. Olisinpa lukenut ne ennen, kun menin vuosien jälkeen kokeilemaan mukamas helppoa latua! T: taisin murtaa häntäluuni.

    • Anonyymi

      Mäen laskua kannattaa harjoitella ihan tasaisella, kovalla alustalla. Hiihdä kova vauhti ja käänny niin että molemmat sukset liukuvat hiukan sivuttain. Sitten sama loivassa alamäessä ja siitä sitten yhä jyrkempiin mäkiin. Kokeile myös niin että paino on ulommalla jalalla ja sisäjalka on kääntynyt enemmän mutkan suuntaan. Itse lasken aika usein kovalla alustalla yhdellä jalalla (uloimmalla😊) ja jos on jäisempi kohta niin paino siirtyy automaattisesti sisemmälle jalalle joka siis on jo valmiiksi enemmän mutkan suuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      139
      11248
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10361
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8053
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6598
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      54
      5759
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      88
      5238
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      158
      4483
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4286
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4132
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      138
      3682
    Aihe