Rikolliset kuvittelevat horjuttavan yrittäjän mainetta ja luottamusta:
- levittämällä julkisesti suomi24.fi keskustelupalstalla valheita
- levittämällä lisäksi kaduilla valheita
- juonittemalla ja kääntämällä kirjoitukset yrittäjää vastaan
- toistuvalla teknisellä häirinnällä
- toistuvalla yksityisyyden loukkaamisella
- väärinpysäköidyillä ajoneuvoilla yrittäjän toimitilan alueella
- käyttämällä toimitilan aluetta, ilman maanomistajan lupaa
- vähättelemällä kaikkea tekemistäni
- lavastamalla rikoksia ja asioita yrittäjän päälle
Ihmiset ovat nähneet ja näkevät sen, että kaikki se, mitä
Internetin välityksellä levitetään ei todella ole paikkaansapitävää.
Ja ovat todella nähneet teidän lapsellisuutenne näissä kunnianloukkauksissa
ja muissa teidän tekemisissäni yrittäjää vastaan.
Kysymys: kuka on todellinen syyllinen? Salakuuntelija vai salakatselija.
Vai salakuuntelun ja salakastselun kohde? Jos joku saa oivalluksen
tehdä rikos esimerkiksi salakuuntelun yhteydessä. On helppo
jäljittää todellinen syyllinen ja yhdistää tekijät, henkilöt
ja tapahtumat toisiinsa, mukaan luettuna päivämäärä.
Salakuuntelija on todennäköisemmin tämän mukaan syyllinen toistuviin rikoksiin.
"Who's Got The Best Laugh Now, Again?"

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kaikki nähty. Lukijat varmaan arvaa kuka.
Ihmettelen vain milloin turvallisuusalan valvontayksikkö peruuttaa tältä luvan. Valvotaanko näitä edes?
Ongelma vain on siinä, että etenkään isommalla paikkakunnalla eivät "naamat ole tutut" siinä määrin kuin pienellä voi joutua viranomaisten havaitsemaksi.
Kyllä se melkein on niin, että tarvii alkaa tehdä sellaisia töppäilyjä ammatissa, firman hoidossa tai siviilielämässään jotta sitä kautta joutuu viranomaisten kanssa tekemisiin. Tai tulee tietoon seikkoja, jotka eivät vaikuta suotuisasti "soveltumisen täyttymisen edellytyksiin".
Vartiointiliikerikoksia eivät ole tosin käytännössä, kuin vartiointitehtävien tekeminen ilman siihen annettua viranomaislupaa tai sellaisten tehtävien ottaminen jossa valvotaan yleistä järjestystä, eikä nimenomaista kohdetta siihen määritetyin ehdoin. (Tämä menee jo sitten lakitekniselle puolelle).
Vartiointiliikerikkomus-pykälät sitten käytännössä antavat tuon vapauden katsastaa vähän kaikkea toimintaa ja enemmänkin tuota onko enää soveltuva tehtäviin ja alalle. Kyllä jos pienemmällä paikkakunnalla naama tulee tutuksi mielenterveydeltään epämääräisenä, niin asiaan puututaan vakavasti. Ja tietenkin missä vain, jos vain tulee ilmi soveltuvuuteen vaikuttavia asioita.
Käytännössä tilanne vain on se, että jos ei itse tupeksi mitään ja pitää jotensakin fiksun kulissin olemuksessaan ja toiminnassaan niin paha siihen on mennä puuttumaan ellei aivan selviä merkkejä ongelmista jollakin osa-alueella ole.
Rauhoitupa jo ja tee vaikka YKSI ja rekisteröity nimimerkki, niin antaa edes pisteen verran fiksumman kuvan. KUIN vaihtamalla nicciä ja nimmaria alvariinsa ja silti asian pysyessä täysin samana.
Tai olisiko kaikista helpoin vaihtoehto vaikka olla kirjoittamatta tänne mitään ja jättää lukeminenkin jo tekemättä? Tuntuu jo vähän huolestuttavassa määrin nostavan verenpainetta siellä päässä...
Mihin on kadonnut Archaidioksen vartioimisliikkeen sivut??