Erotilanteet ovat ikäviä, valitettavan yleisiä, useimmiten tilanteet ovat kahtalajia, joita täälläkin puidaan. Huono etäisä tai hankala lähiäiti. Näissä tilanteissa, kaikissa omansalaisissa olisi kuitenkin tarpeen tukea kaikkia osapuolia löytämään toimintamalleja jotka tukisivat lapsen hyvinvointia. Miten auttaa katkeraa äitiä pääsemään yli isän perustettua uuden perheen, miten etäisiä voisi tukea ottamaan vastuun lapsistaan jos ennen eroa vastuun lapsista on kantanut äiti.
Täällä onkin jo herätty huomaamaan, että valitettavan usein lapset jäävät vain välikappaleiksi, eikä heitä oteta huomioon. Kokemukset tilanteista ovat usei kärjistyneitä ja subjektiivisia, joten toki kritiikkikin voi olla hyvästä, mutta ei syyllistetä nyt ketään, vaan koetetaan näille lapsille tehdä parempi huominen, tukemalla yksinhuoltajia, etävanhempia ja uusperheitä. Yleensä onnellisten vanhempien lapset ovat onnellisia, näin voi olla, vaikka vanhemmat erossa olisikin.
Tsemppiä kaikille, koitetaan jaksaa, otetaan virheistä opiksemme ja kuunnellaan niitä lapsia, ne on monessa meitä fiksumpia!
Täällä onkin jo herätty huomaamaan, että valitettavan usein lapset jäävät vain välikappaleiksi, eikä heitä oteta huomioon. Kokemukset tilanteista ovat usei kärjistyneitä ja subjektiivisia, joten toki kritiikkikin voi olla hyvästä, mutta ei syyllistetä nyt ketään, vaan koetetaan näille lapsille tehdä parempi huominen, tukemalla yksinhuoltajia, etävanhempia ja uusperheitä. Yleensä onnellisten vanhempien lapset ovat onnellisia, näin voi olla, vaikka vanhemmat erossa olisikin.
Tsemppiä kaikille, koitetaan jaksaa, otetaan virheistä opiksemme ja kuunnellaan niitä lapsia, ne on monessa meitä fiksumpia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
kannattaisi herätä huomaamaan miten aikuisten välisen seksi on noussut määräävimmäksi asiaksi ja enimmäkseen sokaisevassa mielessä. Kun seksipeuhat peuhattu ja ihastuminen ja rakastuminen arkipäiväistyy, herätäänkin painajaiseen tässä uusperheiden suossa. Sitä itkua sitten riittääkiin ihan loppuun asti. Jotkut alkaa haikailemaan entistä ja toiset etsimään jopa uutta. Jotenkin olen menettänyt toivoni ja jättäsin vaan kaiken taakse ja lähtisin (en siis ole parempi niitä joita moitin). Mitä elämisen arvoista elämää tämä on. Kohta olen vanha ja taistelut taisteltu, kannattiko?
Hyvään vanhemmuuteen on vain yksi tie, sitoutuminen perheeseen. Jos puolison kanssa on hyvin vaikeaa, väkivaltaakin, olisi silloin hyvä muuttaa lasten kanssa pois uuteen omaan kotiin, johon väkivaltaisella puolisolla ei ole pääsyä koskaan.
Kuitenkaan ei pidä hakea avioeroa, sillä avioehto ja lähestymiskielto riittävät turvaksi tasapainoiselle elämälle. Jokaisen on opittava seisomaan omilla jaloillaan yksin. Se olisi hyvä opetella jo ennen avioitumista, sillä, jos liitto johtaa yksinäisyyteen, yksinäisyyden kanssa on vain opittava elämään.
Lapset saavat turvan siitä, kun näkevät vanhempiensa tai ainakin toisen heistä käyttäytyvän oikeamielisesti.
Ehkäpä omassa täydellisyydessäsi sitten pystyt ja haluat elää noin.
Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa tehdä valintojaan, mutta lapsia voi varjella. Eikä se todellakaan aina tarkoita sitä, että ahdistavan ilmapiirin avioliitto jatkuu. Siellä ei kukaan voi hyvin. Lapsiperheiden on aina ensin yritettävä sovittelua. Aina se vain ei onnistu. Uuden kumppanin löytyessä lapsia voi varjella sillä, ettei tällaista kumppania tuputa tutustumaan lapsiin ennen kuin on mahdollisimman varma, että jotain kestävää ollaan rakentamassa. Lapsia voi varjella sillä, että lapset eivät joudu kuuntelemaan/näkemään vanhempien kaunoja, sekä sillä, että näkevät vanhempiensa olevan onnellisia.
ASIAA!!!!
Kyllä, se vaan niin on, ettei mitkään pakkoliitot tai ollaanyhdessälastentakialiitot lapsista onnellisia tee, vaan se, että lapsi näkee, että häntä rakastetaan, ja hänestä huolehditaan, ja että epäonnistumisen jälkeen voi ja pitääkin yrittää uudelleen ja useimmiten jokainen sen onnen vielä löytää! Onnellisten vanhempien lapset ovat onnellisia, mitä tulee katkeroituneiden ja onnettomien vanhempien lapsista, jos heidän niskaansa kaikki paska vielä kaadetaan?
Mitä ahdistavaa siinä on, että eletään erillään ja seistään omilla jaloilla? Kuinka lapset kuulevat riitoja, jos koti ei ole enää yhteinen? Vaikeissa tilanteissa toisen puolison pitää ottaa etäisyyttä itselleen ja antaa samalla kumppanille mahdollisuus kasvuun omista lähtökohdistaan käsin ihan itse. Se on lapsille turva, että oma vanhempi antaa puolisolleenkin elämän mittaisen mahdollisuuden tervehtymiseen - onnistui paraneminen tai ei. Vain kärsivällisyys on toisen ihmisen hyväksymistä, kunnioittamista ja aitoa suvaitsevaisuutta. Hylkääminen ja uusperheen perustaminen ovat jotakin ihan muuta kuin sydämen avaruutta.