Uhkailu, perätön syyttely, ahdistuksen herättäminen

Ahdistelua, uhkailua, perättömän syytteen esittäminen. Tätä tapahtui. Olemme vailla minkään näköistä tietoa siitä, että eräs henkilö, jota en edes tunne, alkoi esittämään syytteitä rikoksesta jota en ole tehnyt. Hän sanoo asian olevan yli 3 vuotta vanha ja sanoo minun olleen jo 15 vuotias kun tuo on tapahtunut. Asiasta on siis enintään 8 vuotta aikaa. Hän sanoo; maksanko rahaa vai menenkö oikeuteen. Puheittensa perusteella hän saisi yli 2000 euroa korvausta, muttaa vaatii käteisellä vain 500 euroa. En ole suostunut kumpaankaan koska olen hänen syytöksissään syytön. Hän kuitenkin vannoo että hänellä on silminnäkijöitä, ei ole kuulema viitsinyt tehdä poliisiasiaa siitä silloin kun oli ajankohtainen (suojeli kuulema minua). Hän uhkaili minua siten ettei minun olisi turvallista kulkea missään enää. Onko minulla mitään suojaa itselleni? Tämä hlö on hieman huonosta porukasta, en sitä tunne, olen kerran nähnyt luultavastikin. En siis viitsi tehdä poliisille ilmoitusta hänestä koska silloin hän ainakin on oven takana. Nyt en vain ole varma, koska hänet tapaan...
54691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Hän sanoo asian olevan yli 3 vuotta vanha ja sanoo minun olleen jo 15 vuotias kun tuo on tapahtunut. Asiasta on siis enintään 8 vuotta aikaa."
Siis, tietenkin se riippuu rötöksestä, mutta rikoksien vanhenemisajat menevät seuraavasti:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search[type]=pika&search[pika]=rikoslaki
"Syyteoikeus vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu

1) kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta määräajaksi yli kahdeksan vuoden,

2) kymmenessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli kaksi vuotta ja enintään kahdeksan vuotta vankeutta,

3) viidessä vuodessa, jos ankarin rangaistus on yli vuosi ja enintään kaksi vuotta vankeutta, ja

4) kahdessa vuodessa, jos ankarin rangaistus on enintään vuosi vankeutta tai sakkoa.

Ankarimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tekoon sovellettavassa"
Mikäli olet syyllistynyt rikokseen, jossa ankarin rangaistus on korkeintaan 2 vuotta, asia on jo vanhentunut korvausvelollisuuksineen.

Muussa tapauksessa on tuomio periaatteessa mahdollinen, jolloin sinut tuomittaisiin nuorena rikoksentekijänä, silloinkin tuomiota ja korvausvelvollisuutta soviteltaisiin. Eli ankarinta rangaistusta ei missään tapauksessa tulisi.

"Hän kuitenkin vannoo että hänellä on silminnäkijöitä, ei ole kuulema viitsinyt tehdä poliisiasiaa siitä silloin kun oli ajankohtainen (suojeli kuulema minua)."
Kun ei oikein käy ilmi millaisesta rikoksesta on kyse niin on vähän vaikea sanoa. Mutta jos jostain vähäisemmästä, kuten vahingonteosta, tappelusta tai autovarkaudesta niin käske vain ottamaan yhteyttä poliisiin. Sen sijaan jos kyse on jostain vakavammasta, niin kannattaa keskustella oman lakimiehen kanssa, sillä siitä voi tulla tuomio. Toisaalta taas jos asia on vanhentunut, niin tämän uhkailijan käytös on hyvin lähellä kiristyksen tunnusmerkkien täyttymisestä.

Toinen vaihtoehto on, että jos olet varma syyttömyydestäsi, niin ei voi antaa muuta neuvoa, kuin antaa miehen ottaa yhteyttä poliisiin ja vetämään oikeuteen. Mikäli mies alkaa konkreettisemmin uhkailla, niin sitten pitää ottaa itse yhteyttä poliisiin ja kertoa tapauksesta.

Äänestä
  • No aikas vakavasta asiasta hän minua lähti syyttelemään. Ihmeellisintä tässä on se, että hän väittää tuntevansa minut, mutta minä en tunne häntä. Ollaan kuulema samoissa piireissä kuljettu, mutta oma piirini oli nuoruudessa niin tiivis, että tiesin ketä siihen kuului.

    Mistä tuommoista voi edes keksiä? Hänen puheittensa perusteella kuka tahansa voisi vuosien jälkeen tehdä ilmoituksia ja syyttää ihmistä jota vain jostain syystä inhoaa. Hän väittää minun puukottaneeni käsivarteen, jota en ole kylläkään tehnyt. Sanoo että tapon yrityksestä hän yrittäisi saada läpi tuon. Paskoja hommia olen joskus nuorena tyhmyyksissäni tehnyt, niistä olen vastuuni kantanut, mutta muistan kuitenkin kaiken mitä olen tehnyt. Miten puukotuksen voisi unohtaa? Huoh.

    Olen kuitenkin suhteellisen tyynellä mielellä, koska tiedän hänen väitteensä perättömiksi ja toisekseen, jos hän kuvaa tapahtumasta olevan 3-5 vuotta, se ei ole mahdollista, koska en enää tuolloin kulkenut "porukassani"..

    Äänestä

  • GREIZY kirjoitti:

    No aikas vakavasta asiasta hän minua lähti syyttelemään. Ihmeellisintä tässä on se, että hän väittää tuntevansa minut, mutta minä en tunne häntä. Ollaan kuulema samoissa piireissä kuljettu, mutta oma piirini oli nuoruudessa niin tiivis, että tiesin ketä siihen kuului.

    Mistä tuommoista voi edes keksiä? Hänen puheittensa perusteella kuka tahansa voisi vuosien jälkeen tehdä ilmoituksia ja syyttää ihmistä jota vain jostain syystä inhoaa. Hän väittää minun puukottaneeni käsivarteen, jota en ole kylläkään tehnyt. Sanoo että tapon yrityksestä hän yrittäisi saada läpi tuon. Paskoja hommia olen joskus nuorena tyhmyyksissäni tehnyt, niistä olen vastuuni kantanut, mutta muistan kuitenkin kaiken mitä olen tehnyt. Miten puukotuksen voisi unohtaa? Huoh.

    Olen kuitenkin suhteellisen tyynellä mielellä, koska tiedän hänen väitteensä perättömiksi ja toisekseen, jos hän kuvaa tapahtumasta olevan 3-5 vuotta, se ei ole mahdollista, koska en enää tuolloin kulkenut "porukassani"..

    "Hänen puheittensa perusteella kuka tahansa voisi vuosien jälkeen tehdä ilmoituksia ja syyttää ihmistä jota vain jostain syystä inhoaa. Hän väittää minun puukottaneeni käsivarteen, jota en ole kylläkään tehnyt. Sanoo että tapon yrityksestä hän yrittäisi saada läpi tuon."
    No kyllä lähtökohta on, että mitä kovempi syyte, pitää näytön olla sitä parempi. Noin pintavilkaisulla näyttää että kyseessä olisi enemmänkin törkeä pahoinpahoinpitely, tai jopa pahoinpitely, ihan riippuen vammojen laadusta. Eikä niinkään noilla tiedoin tapon yrityksestä, jälkimmäinen pahoinpitely olisi jopa vanhentunut.

    Joka tapauksessa suosittelen edelleenkin hankkimaan sen lakimiehen ja keskustelemaan hänen kanssaan tilanteesta. Mikäli olet selvästi syytön, eikä sinulla ole asian kanssa mitään tekemistä, voit jopa tehdä rikosilmoituksen tästä henkilöstä, mikäli hän ei jätä rauhaan. Mikäli taas muistiin palautuu jotain tapaukseen liittyvää, niin kannattaa sitten miettiä mahdollisia seuraamuksia. Suosittelen joka tapauksessa hankkimaan asiasta vähän enemmän tietoja, joiden perusteella voi yleensä tehdä jotain päätöksiä. Esim. juttele vaikka vanhojen kavereittesi kanssa joidan kanssa tapasit pyöriä teon aikoihin, ovatko he kuulletkaan asiasta. Mikäli muistuukin mieleen, että sinulla on jotain tekemistä asian kanssa, niin en silti suosittele suin päin maksamista, sillä näitä rahapyyntöjä voi tulla myöhemmin lisää.

    " koska tiedän hänen väitteensä perättömiksi ja toisekseen, jos hän kuvaa tapahtumasta olevan 3-5 vuotta, se ei ole mahdollista, koska en enää tuolloin kulkenut "porukassani".."
    Onhan tuo vähän erikoista, ettei tuo uhkailija muista noin hiljakkoin tapahtuneen puukotuksen ajankohtaa edes vuoden tarkkuudella, vaikka muistaa että se oli tapon yritys ja tunistaa sinut tekijäksi.

    Äänestä

  • C.E. kirjoitti:

    Kyllä tämän kaltainen perätön ilmianto on aivan mahdollista ja mikä siinä on karmeinta että useinmiten tutkijat aina mielellään uskovat niihin syytöksiin.Minä puhun nyt tapahtuneen tosiasian antamalla varmuudella.Kerran vain sattui niin että kaveri jäi ns.rysänpäältä kiinni kyseessä oli törkeä vahingonteko ja siinä se kaveri sitten alkoi ladella paskat housussa nimiä mitkä mieleen juolahti ja millä ei ollut mitään totuus pohjaa.Poliisi kaikessa naiviudessaan uskoi vaikka tiesi että kaveri saa puhua ummet ja lammet saamatta siitä mitään.Onneksi tämä juttu päättyi oikeudessa välittömästi kun ei ollut mitään muuta kuin kaverin sana vastapuolen vakuuttaviin näyttöihin.Kaveri myönsi valheensa.

    Äänestä

  • Sana sanaa vastaan kirjoitti:

    toimii ehkä ja jutut kaatuu..itselläni tuli kolmen vuoden takaa perätön syyte raiskauksesta vuosi oli 2004 ja raiskaus kuulemma tapahtunut 21.7.2001(tai 17.7) todistajaksi asiaan oli järjestetty mm.kaveri joka todisti että näin oli kerrottu..lääkärin tod.ei ollut eikä kyllä mitään muutakaan todistetta.kun ihmettelin miksi juttua ei ollut aiemmin nostettu niin sanottiin kyllä että rikosilmoitus on tehty samana päivänä..tämä on asiassa hyvin tärkeää koska päivää milloin väitetty raikaus tapahtui ei kukaan voinut minulle kertoa..koska juttu meinasi kaatua tosiasioihin jo alku metreillä.olin nimittäin kyseisenä ajankohtana putkassa koska en ollut saapunut armeijan vihreisiin joten itselläni oli aika pitävä alibi..niimpä odotin jutun kaatuvan tosiasioiden perusteella mutta tuomio tuli kuitenkin..loppu lausunto oli kutakuinkin seuraava:pidetään kertomusta uskottavana,on syyllistynyt raiskaukseen elokuussa 2001..talouteni hajosi(tuli oikeus kulut,korvaukset jne.)..mun mielestäni tämä on tahallinen oikeusmurha!enkä tule koskaan unohtamaan n.2,5-vuoden tuomiotani enkä koskaan antamaan anteeksi sitä että syyttömänä kuljen seksuaalirikollisen leima otsassani..jos asiasta joku toimittaja jutun haluaa tehdä niin jättääpi tänne yht.tietonsa/s.postin niin kyllä täältä faktaa löytyy ;)..asian tiimoilta olen ollut sen verran katkera että olen tutkiskellu näitä viranomais toimia enemmänkin..ja siellä on tosi paljon mätää..suomi on tod.korruptoitunut maa!karponkaltaisia ihmisiä tarvittaisiin nyt enemmän kuin koskaan.miksi kukaan toimittaja ei rupea tekemään juttuja näistä tapahtumista vaikka ne on todellisia?ei ehkä olisi kauaa töissä..niimpä kukaan joka ei ole itse kokenut viranomaisten tahallista kieroilua ei voi näitä asioita ymmärtää koska niistä virallisesti vaetaan!omasta jutusta vielä sen verran olen yrittänyt kysellä että millä sekoin raikaus oli tuomarin mielestä uskottava ja millä perustein sitä pidettiin uskottavana ja mikä on päivämäärä milloin on tapahtunut??vastaus oli että on uskottavaa että näin on käynyt elokuussa 2001 eikä asiassa ole keskusteltavaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Greizy kirjoitti:

Ahdistelua, uhkailua, perättömän syytteen esittäminen. Tätä tapahtui. Olemme vailla minkään näköistä tietoa siitä, että eräs henkilö, jota en edes tunne, alkoi esittämään syytteitä rikoksesta jota en ole tehnyt. Hän sanoo asian olevan yli 3 vuotta vanha ja sanoo minun olleen jo 15 vuotias kun tuo on tapahtunut. Asiasta on siis enintään 8 vuotta aikaa. Hän sanoo; maksanko rahaa vai menenkö oikeuteen. Puheittensa perusteella hän saisi yli 2000 euroa korvausta, muttaa vaatii käteisellä vain 500 euroa. En ole suostunut kumpaankaan koska olen hänen syytöksissään syytön. Hän kuitenkin vannoo että hänellä on silminnäkijöitä, ei ole kuulema viitsinyt tehdä poliisiasiaa siitä silloin kun oli ajankohtainen (suojeli kuulema minua). Hän uhkaili minua siten ettei minun olisi turvallista kulkea missään enää. Onko minulla mitään suojaa itselleni? Tämä hlö on hieman huonosta porukasta, en sitä tunne, olen kerran nähnyt luultavastikin. En siis viitsi tehdä poliisille ilmoitusta hänestä koska silloin hän ainakin on oven takana. Nyt en vain ole varma, koska hänet tapaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu