kun kissa ei syö??? Kyseessä 9 vuotias leikattu kolli. Käytiin kuukausi sitten lääkärissä ja tehtiin melko perusteelliset tutkimukset eikä muuta vikaa kissasta löytynyt kuin virtsakiteitä. Niitä alettiin hoitamaan 10 päivän lääkekuurilla ja liuotusruualla. Nyt sitten kuukauteen kissalle ei ole paljon ruoka maistunut. Jossain vaiheessa suostui haistamaan ruokaa ja vähän maistamaankin mutta nyt ei vaivaudu enää edes kupilla käymään. Kohta pitäisi viedä kontrollipissanäyte mutta epäilen ettei kiteet mihkään ole hävinnyt kun ei ruokaa ole syönyt. Silloin joutuu jatkamaan samalla ruokavaliolla mitä jo pelkään kun se ei todellakaan kelpaa. Kissa kyllä juo että kuivunut ei ainakaan ole.Mitä siis tehdä? Kissa on aika isokokoinen ja nyt jo silmissäni ainakin näyttää että olisi laihtunut. Kannattaako alkaa syöttämään muuta ruokaa kun on ikänsä teollisia muonia syönyt? Ja ehdotuksia monipuoliseesn ruokavalioon.
Mikä
avuksi
1239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tämä on aika surullista. Kun kissa on koko elämänsä syönyt ilm. näitä markettiruokia, joissa on suuri riski kissalle saada virtsakivien tulehdus, niin tämä on se mitä siitä seuraa.
Vaihdat ruoan johonkin laadukkaaseen eläinkaupan ruokaan, kysyt eläinlääkäriltä ohjeet mahdollisimman monipuoliseen ruokintaan ja toivot parasta.