Wiipuri takasin

Nykyiset tunarit ei saa Wiipuria takasin.
Kekkoselta se olisi onnistunut, mutta aika
loppui kesken.
9352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mitäs me wiipurilla sitten tekisimme,häh?
Syötettäis siellä asuvat venäläiset,häh,tasakallo?

Äänestä

Mitä sillä viipurilla suomalaiset tekköö ohan täällä omissaakiin kaupumnloissa hoetamista , vielä huaveilet viipuriakin on niin ränsistynyt olis korjoomista vuoskymmeniksi ennen kuin on samanlainen. Mihin ne venäläiset yht äkkiään suatas. Karjalaisethat ne sitä mankuaavat. Eiks se puttiin sanona Haloselle että elä unta niä viipurlista.3 kertaa oon käynyt eikä mieli tee yhtään koko viipurlii.

Äänestä

Eipä Urkkikaan sitä oli ottanut. Sehän oli vain Johannes-vainaa, joka sitä Karjalaa ruikutti. Kyllä Viipuri on niin surkeaksi päästetty, että se ei ole enää oikeanlainen kaupunkikaan. Monrepos-puistoa ei voi puistoksi sanoa. Koko kaupunki on yli 50 vuotta annettu rappeutua niin, että tulee vain itku silmään. Ei sitä enää kukaan suomalainen takaisin halua, muuta kuin karjalaisuudesta ääntään pitävät toisen polven evakot.

Äänestä
  • Hyvä Urkki oot ihan oekeessa siinä asiassa ei tuu itkusilmään. Venäläiset ei osaa, kun ovat saaneet wiipurin vanhanajan entisen kauniin kaupunkin.
    Nyt ei voi sanoa kuhan on röttelö turistien silmissä. Näää uuvet evakkolaiset ovat vanhojen harmaapartojen lumoissa saataisko rojupesä vielä pois.

    Äänestä

Sää se roiskit kaikenlaista "kansanomaista" muka-ajattelua. Kekkosen seniiliytyessä Suomi oli kauempana Karjalan takaisinsaannista kuin koskaan sodan jälkeen. Mahdotonta uskoa että Kekkonen järjissäänkään olisi enää missään tilanteessa uskaltanut ottaa asiaa puheeksi, ei edes 91-vuotiaana NL:n hajotessa. Hän oli täysin tyytyväinen siihen että Suomi yleensä säilyi olemassa.

Äänestä
  • Päin vastoin, Urkki otti esille Neuvostoliiton johdon kanssa Karjalan ja siten myös Viipurin palauttamisen, mutta sai kielteisen vastauksen.
    Tästä on todisteita. Tuskin hän sitä kuitenkaan viimeisinä vuosinaan teki.

    Äänestä

  • topi3 kirjoitti:

    Päin vastoin, Urkki otti esille Neuvostoliiton johdon kanssa Karjalan ja siten myös Viipurin palauttamisen, mutta sai kielteisen vastauksen.
    Tästä on todisteita. Tuskin hän sitä kuitenkaan viimeisinä vuosinaan teki.

    eikä ole ristiriidassa sen kanssa mitä sanoin. Brezhnevin aseman vahvistuttua Kekkosella kuitenkin oli vielä jäljellä enemmän presidenttikautta kuin sitä oli kulunut, ja sinä aikana Karjalan palauttamisesta puhumista ei voitu enää ajatellakaan. Kekkonen ei aina edes jaksanut uskoa, ettei koko Suomea palautettaisi Neuvostoliitolle...

    Äänestä

  • Repe Ruutikallo kirjoitti:

    eikä ole ristiriidassa sen kanssa mitä sanoin. Brezhnevin aseman vahvistuttua Kekkosella kuitenkin oli vielä jäljellä enemmän presidenttikautta kuin sitä oli kulunut, ja sinä aikana Karjalan palauttamisesta puhumista ei voitu enää ajatellakaan. Kekkonen ei aina edes jaksanut uskoa, ettei koko Suomea palautettaisi Neuvostoliitolle...

    Ei Urkki Karjalaa takaisin halunnut, vaikka siitä puhui. Urkki oli aika tavalla taitava ottamaan huomioon kansan mielipiteet, jonka takia hän karjalaisten asian toi esille, ihan ilman todellista tarkoitusta saada sitä takaisin.

    Urkki oli hyvin taitava sisäpolitiikassakin. Eihän hänestä aina saanut selvää, koska hän saattoi kannattaa eri puolueiden ajamia asioita niin, että kukaan puolue ei voinut olla varma hänen kannastaan.

    Äänestä

Aika kultaa muistot!
Evakot kuvittelevat, että jos Karjalan saisi takaisin, elämä olisi samanlaista kuin silloin ennen. Kaikkihan muistavat lapsuutensa vain hyvänä ja onnellisena. Ei se elämä ole entisessä Viipurissa ollut sen helpompaa kuin nykyisessäkään. Tosin Suomeen kuuluvana Viipuri olisi varmasti toisenlainen kaupunki kuin mitä se nykyisin on. Viipurissa ei asu enää viipurilaisia.. vain pakkoasutettuja venäläisiä etupäässä. Kyllähän se savupirttikin olisi tunnelmallinen ja elämyksellinen asua, mutta että siihen nykyisen asumuksesi vaihtaisit...tuskin.
Annetaan sen Viipurin olla ja keskitytään ylläpitämään ja kehittämään nykyistä Suomea.
Viipurista tulisi Suomelle vaan samanlainen riippakivi kun mitä itä-saksa on nyt länsi-saksalle...ja melkoinen riippakivi onkin.

Jälkeläinen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Wiipuri takasin kirjoitti:

Nykyiset tunarit ei saa Wiipuria takasin.
Kekkoselta se olisi onnistunut, mutta aika
loppui kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu