painon

millasii luontaistuotteita käytätte painonhallintaan? kertokaa nii tarkasti ku jaksatte pliis.
3416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paras keino painon hallintaan on muuttaa ruokailutottumuksia eli vähentää tai jättää kokonaan pois vaaleat jauhot, riisi, pasta ja peruna. Varmaan paino tippuu, on ainakin itselläni tepsiny.

Äänestä

painonvartijoiden pistelasku systeemillä laihtuu, mutta niitä pitää laskea tosissaan tarkasti, ettei syö liian vähän tai liikaa. Helppo noudattaa kun saa syödä kaikkea mitä ennenkin, paitsi tietenki paljon pisteitä sisältävät ruoat jättää mielellään pois. Alkuun tuntuu hankalalta, ja on muka nälkä ja vilu, mutta kun hommaan pääsee jyvälle, ei ole vaikeuksia. Nimim.-16 kg.

Äänestä
  • Yleinen ongelma tuo ylipaino. Systeri alkoi Painonvartijoissa, olin hyvillään kun kuulin siitä. Kuinka ollakaan, hän sai aivoverenvuodon. En tiedä mikä sen aiheutti, mutta luulisin jotain yhteyksiä olevan siihen dieettiin. Kertokaa, muuten jos on epäilyksiä. Hän menetti puhekyvyn, lukemisen ja kirjoittamisen.Aivoverenvuoto oli niin pahassa paikassa, ettei pystytty leikkaamaan. Onneksi olin kuullut FitLine-tuotteista. Niitä suositellaan käyttämään vähintään kolme kuukautta. Hankin sisarelleni tuotteet ja "tarjosin" ne hänelle, onhan hän niin rakas minulle. Soittelin hänelle, oli vaikea saada puheesta selvää, soitin taas vajaan kolmen kuukauden kuluttua hänelle. Kuuntelin, että hänen kieli laulaa kuin ennen vanhaan. Kysyin että oletko huomannut, että tuotteista olisi ollut jotain hyötyä. Hän sanoi, että kyllä. Sanoin, että olen tässä kuunnellut, että kielesi laulaa kuin ennen vanhaan. Hän sanoi, onpa hyvä kun sinäkin olet huomannut sen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallinta kirjoitti:

millasii luontaistuotteita käytätte painonhallintaan? kertokaa nii tarkasti ku jaksatte pliis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu