Hei!
olen hankkimassa mopsia ja nyt kaipaisin viisaampien neuvoja kenellä on mopseista kokemuksia. Ihan ensimmäiseksi pohdin onko nartuilla ja uroksilla minkälaisia eroja? Itse olen kallistunut uroksen puoleen.
Entä minkälaisia kokemuksia teillä on yleensäkin mopseista? Luonne yms? Haukkuminen? Kouluttaminen? Hintaluokka on varmasti muidenkin rotukoirien luokkaa, eli n. 1000euroa, eikö näin?
Olsin kiitollinen kaikista vastauksista. Tietoa olen paljon hankkinut eri lähteistä, mutta ainahan kokeneiden mielipiteet kiinnostavat.
Hyvää kevättä kaikille!:)
Mopsia hankkimassa
34
16725
Vastaukset
mutta eräs tutuistani kasvattaa niitä. Olen ollut hänen kauttaan Mopsien kanssa tekemisessä yli 30 vuotta. Hän asuu kerrostalossa. Koskaan ei mitään ongelmia haukkumisesta, kun taas oma rotuni on haukkuherkkä. Mopsia moititaan terveyden suhteen paljon. Siihen en ota laajemmin kantaa, mutta tuttavani mopsit ovat olleet järjestään pitkä ikäisiä.
Mopsien hinnat ovat mielestäni siinä 1400 euron luokkaa. valitse mopsisi kasvattaja ainoastaan rotujärjestön suosittelemista kasvattajista. Et joudu pulaan Mopsi herran kanssa.
Ihana ja symppaattinen rotu.- Jossu
Kiitos vastauksestasi. Sitä pohdin miten mopsi pärjää yksin? Olisin "yksinhuoltaja" ja töissä on käytävä. Vapaa-ajalla tietysti puuhastelisin koiran kanssa, mutta mietin että koira joutuisi olemaan yksin 8 tuntia työpäivinäni. Jostain luin, että on huono koiranomistaja jos koira joutuu olemaan yksin, mutta eivätköhän monet koiranomistajat käy töissä..?
Jossu kirjoitti:

elättää itsensä työllä. Tuo on sitä uudenaikaista höpinää ettei koira pärjää. Kun sen pienestä pitäen totuttaa siihen yksinoloon ei ongelmia synny.
- :::::::::::::
umalehtinen kirjoitti:
elättää itsensä työllä. Tuo on sitä uudenaikaista höpinää ettei koira pärjää. Kun sen pienestä pitäen totuttaa siihen yksinoloon ei ongelmia synny.
Uudenaikaista (lue = joutavaa) höpinää on myös se, että koiralle pitäisi siksi aikaa, kun se yksikseen kotonaan joutuu olemaan järjestää aktiviteettia. Siis kaiken maailman leluja, puruluita, piilotettuja nameja etsittäväksi yms. Kyllä ne koiran aktiviteetit kuuluvat yhteiseen aikaan ihmisen kanssa. Silloin, kun koira on yksin, se voi levätä. Jos kotona odottavaa koiraa koitetaan aktivoida, oppii se ylipäänsä puuhastelemaan yksikseen, eikä osaa ehkä lopulta rauhoittua laisinkaan. Näin tehdään eroahdistustaan haukkuvia/ulvovia yksikseen stressaavia koiria. Jos taas alusta pitäen opetetaan, että jää yksin ja huilii sen ajan, kun ihminen on töissä, odottaa siellä kotona stressitön koira valmiina yhteiseen toimintaan.
- mopsin omistaja
meidän mopsi on ainakin kova haukkumaan!
- Esat66
mopsin omistaja kirjoitti:
meidän mopsi on ainakin kova haukkumaan!
No tuo haukkuminen on niin mopsin luonteesta kiinni, meillä on ollut kaksi mopsia. Ensimmäinen oli kova haukkuja, toinen hiljainen tarkkailija....
- Omistajat
Meillä on alle 9 kk:n ikäinen mopsiuros. Maksoi 1200 euroa. Loistava pakkaus. Tosi nopea oppimaan. Yksinolo sujuu tosi hyvin. Opetimme pienestä pitäen ensin lyhyen aikaa ja sitten pikkuhiljaa pidemipiä aikoja (max 6 tuntia). Haukkuminen ei ole ongelma. Tällä hetkellä vain lintujen äänet saa muutaman haukahduksen aikaan. Muutenkin on pirteä tapaus. Oma mopsimme on musta, joten siitä ei lähde pahemmin edes karvaa.
- Nimetön
on varsinainen lyttynaamainen veijari =)
- rotu
Nimetön kirjoitti:
on varsinainen lyttynaamainen veijari =)
mitä minulla on koskaan ollut "ihania tuhisijoita peitonalla!
- rotu!
Nimetön kirjoitti:
on varsinainen lyttynaamainen veijari =)
koskaan en vaihda toiseen rotuun
- emmy
Meillä on 2,5-vuotias mopsipoika (olen kirjoittanut siitä aiemminkin tälle palstalle).
Tosi ihmisrakas kaveri. Olen päivät kotona, joten mopsimme on aika harvoin yksikseen. Maksimi taitaa olla 4-5 tuntia ja sekin aika harvoin.
Kun aikoinaan kyselin kasvattajilta mopsia (oli muuten aika vaikea löytää pentua; varauksia oli enemmän kuin pentuja tuli, taisi olla yksi valeraskauskin jne), oli jotkut sitä mieltä, etteivät he myy pentua perheeseen, jossa se joutuu olemaan säännöllisesti kauan yksikseen. Sanoivat mopsin olevan niin "ihmisläheinen", ettei ole suotavaa, että se on paljon yksin. Tästä on tietenkin monia mielipiteitä.
Meidän mopsimme ilmeisesti nukkuu koko sen ajan, kun se on yksistään. Ainakaan mitään "tuhoja" ei ole ikinä tapahtunut ollessamme pois kotoa. Pentuaikaiset sohvanpureskelut, kaapinkulman maistamiset ja muut kepposet tapahtuivat aina, kun olimme kotona ja pennusta tuntui siltä, ettemme huomioi sitä tarpeeksi. No, se aika on takanapäin ja tuollaiset puuhat on mopsilta unohtunut.
Olen täältä(kin) lukenut käsityksiä siitä, ettei mopsi haukkuisi. Kyllä meidän poikamme on kova haukkumaan. Ulkona täytyy haukkua lähinnä lintuja (tai siis niiden ääntä). Sisällä se haukkuu monia televisiosta kuulemiaan ääniä (on muuten asia, jota emme saa millään loppumaan). Se haukkuu myös ohikulkijoita, kun se katselee eteisen ikkunasta ulos. Haukkuääni on voimakas ja kantava.
Mopsimme myös "keskustelee" haukkumalla, mutta silloin ääni on pientä ja lyhyttä vuh-tyyppistä ääntelyä ja huomattavan hiljaista verrattuna muuhun haukkumiseen.
Olemme yrittäneet kouluttaa mopsiamme edes jotenkin järkevästi (mopsihan on tyyppi, jota on vaikea komentaa, kun se on niin hellyyttävän näköinen). Aluksi meillä kävi koirakouluttaja kotona vähän neuvomassa, ettemme tekisi mitään ratkaisevan tyhmiä virheitä (liikun pyörätuolilla ja minulla oli vähän vaikeuksia mennä koirakouluun, siksi pyysin kouluttajan kotiimme). Kun mopsi tottui liikkumaan mukanani, menimme koirakoulun alkeisryhmään. Siellä tosin useimmiten koiraa ohjasi toinen pojistamme.
Kyllä se jonkinlaiset perustaidot hallitsee. Luoksetulo vähän takeltelee, joten en voi täysin luottaa siihen, enkä pidä sitä ulkona irti. Jonkinlaista avustustoimintaakin se on oppinut ja nostelee minulle pudottamiani tavaroita. Jossain vaiheessa se luovutti nostamansa tavarat vain jääkaapin ovella varmistaakseen palkkion saannin.
Olemme myös harjoitelle "tanssimista". Minä laulan, pyörähtelen pyörätuolilla, ohjaan mopsin pyörimään, hypähtelemään jne. Meille kahdelle sopiva "sisäliikunta- ja taidemuoto".
Ja miksilö päädyin urokseen. En uskaltanut ottaa narttua, koska pelkäsin, että innostun teettämään sillä pentuja. Ja koska tiedän oman luonteeni, olisi ollut ihan varmaa, etten olisi voinut luopua yhdestäkään pennusta :)- Tuhinaville
Kuulostaa ihanan tutulta. Meillä myös mopsukka ja samoja piirteitä löytyy. Tietyt äänet tv:stä ja linnun laulu saavat haukkumaan. Meillä poju osaa maata paikallaan ja odottaa lupaa ottaa makupala. Muuten tottelu onkin sitten kiinni millä tuulella hän on. Luokse tullaan jos tullaan. Mopsi on todella hellyyttävä, joten sen kanssa on vaikea pysyä tiukkana. Meillä alkoi tehdä vaihtokauppoja eli otti metsästä mukaansa kepin ja kantoi sen kotiin eikä antanut pois ennen kuin makupala oli taattu.
Perheessämme on 2 mopsia (tai siis vanhempieni luona, mutta vuosikaudet niiden kanssa olen elänyt, ja miun rakkaat ne on :).
Poika on nyt 10v, ja tyttö 11.
Mopsit ovat minun sydämeni vieneet täysin, ei oikein muuta rotua voisi kuvitella omistavansa.
Omat mopsukkani ovat suunnattoman hellyydenkipeitä ja rakastavia. Vanhempien luokse kun menee kylään, ei kenkiä ehdi pois ottaa, kun jaloissa pomppii kaksi pötkylää vaatimassa haleja ja rapsutuksia.
Muutenkin viihtyvät aina ihmisen lähellä, jos joku ei anovasta katseesta huolimatta syliin ota, on seuraavaksi paras paikka istuskella ihmisen varpaiden päällä sääreen nojaillen.
Meidän hauvat eivät juurikaan hauku. Ovikellon soiminen aiheuttaa muutaman haukahduksen, mutta muuten ei juurikaan. Pihalla kyllä nuuskutellaan ja katsellaan muita, mutta haukkua ei juurikaan kuulu.
Yksinkin ovat koirat aina ihan hyvin pärjänneet. Ei ole tuhoja tehty, eikä ole naapureilta tullut noottia että olisivat meteöineet. Taitavat nukkua koko yksinolo-aikansa, koska aina kun kotiin saapuu, on vastassa uninen ja haukotteleva hauva.
Kaiken kaikkiaan omat hauvamme ovat olleet ihania, kilttejä, "helppoja" ja suunnattoman paljon rakkautta antavia sekä vaativia tuhisijoita.
Mutta paljonhan se varmaankiin riippuu koiran luonteesta, olenpas nimittäin kuullut myös louskuttavista äkäisistä mopseista.- asiaa....
Vaikka mopsi onkin pieni herttaisen näköinen seurakoira, se tarvitsee joka tapauksessa kunnon koulutuksen!
Sillä mopsi osaa todellakin olla myös itsepäinen!
Ja rajathan ovat välittämistä! - sdpfdf
asiaa.... kirjoitti:
Vaikka mopsi onkin pieni herttaisen näköinen seurakoira, se tarvitsee joka tapauksessa kunnon koulutuksen!
Sillä mopsi osaa todellakin olla myös itsepäinen!
Ja rajathan ovat välittämistä!Samaa mieltä:)olis sitten iso tai pieni koira on koulutus aina paikallaan. Jos makupaloja ei ole koskaan saanut kerjäämisen tuloksena, ei koira osaa kerjätä. Näin ainakin meillä..tosin dobemannin kohdalla. Jos koira tuntee olevansa "pomo" perheessä, se haukkuu suojellakseen perhettään..mahtaako johtua tästä?
- Esci93
Minulla on urosmopsi, ja olen ainakin koirakirjoista lukenut, että ne ovat jääräpäisempiä, kuin nartut.
Jos tässä nyt ruvettaisiin luettelemaan oman mopsini luonnetta, niin voin ainakin sen sanoa, että se on muuten mukava hauveli, mutta se on vähän turhan paljon ruuan perään...
Mopsini, Iippo, myös haukkuu aika tavalla. Harvemmin se tosin haukkuu mitään, mitä koiran yleensä tulisi haukkua, kuten muita koiria. Näitä Iippo tosin haukkuu mielellään: Autoja (Jahtaakin niitä jopa :(), postilaatikoita, tuulta, lintuja ja liikennemerkkejä.
Tässä nyt jotain, toivottavasti auttoi... ^^) - lenni~
Meillä on kohta ½- vuotias mopsipoika. Hinta oli 1200euroa, Alaunt Carlin kennelistä otettu.
Aivan ihana poika on:)
Tässä meidän poitsun ominaisuuksia, huomioikaa, että se on vasta pentu..
Haukkuu telkkarille, ja pihalla haukkuu (ei lenkillä). Puree melko paljon, terävillä nastahampaillaan, vaikka aina kielletään. Todella perso ruualle, aina kerjäämässä. Kova valittamaan, jos heti ei ala tapahtua, esim. jos panta laitetaan kaulaan, mutta samalla minuutilla ei keretä ulos;) Kaikenlaisia ääniä osaa pitää.. imuri on ihan huippu, sille pitää aina örveltää;)- Jossu
Mitä mieltä olet kyseisestä kennelistä? Olen harkinnut kyseistä kenneliä tai sen jälkeläisiä, jotka ovat muualla syntyneet. Minkälaisia ovat kasvattajat ja koirat? Entä hintalaatu suhde?
- *nellie*

Tyytyväinen olen ainaki ollu:) Käytii ehkä 3 kertaa kattomassa pentua, ennen ku saatii se vauva kotiin. Ja ollaan käyty välillä kahvilla muutenkin.. Tiedän myös yhden 7v. mopsin joka on otettu ko. kennelistä, terve on ollut. Mene tutustumaan!:) Hinta on tavallista mopsien hintaluokkaa..(meidän makso 1200e)
- Jossu
*nellie* kirjoitti:

Vaatiiko kyseinen kasvattaja näyttelyssä käymistä? Minua se harrastus ei nimittäin suoraan sanottuna kiinnostaisi, vaan haluaisin tarjota koiralle rakastavan kodin ilman tätä harrastusta.
- näyttelyistä

Jos kasvattaja (kasvatustyönsä arvioimiseksi) vaatii näyttelyissä käymistä, niin voi lohduttaa että ei se niin kamalaa ole.
Maksaa kyllä, pari kolmekymppiä, kehässä käydään pyörähtämässä 10 minuuttia ja sillä selvä. Joskus tuomari kehuu koiraa - mikä on kivaa, joskus ei tule niin positiivista palutetta - mutta silloin tuomari on puusilmä =D
Varmaan kivuttomampi juttu kuin hammaslääkärillä käynti.
Eihän sitä tiedä vaikka innostuisit... näin kävi mulle! - vielä-
näyttelyistä kirjoitti:
Jos kasvattaja (kasvatustyönsä arvioimiseksi) vaatii näyttelyissä käymistä, niin voi lohduttaa että ei se niin kamalaa ole.
Maksaa kyllä, pari kolmekymppiä, kehässä käydään pyörähtämässä 10 minuuttia ja sillä selvä. Joskus tuomari kehuu koiraa - mikä on kivaa, joskus ei tule niin positiivista palutetta - mutta silloin tuomari on puusilmä =D
Varmaan kivuttomampi juttu kuin hammaslääkärillä käynti.
Eihän sitä tiedä vaikka innostuisit... näin kävi mulle!tarkoitan siis että jos nyt kerran tai kaksi käy näyttelyissä niin kyllähän se riittää.
- Mopsukka
Jossu kirjoitti:
Vaatiiko kyseinen kasvattaja näyttelyssä käymistä? Minua se harrastus ei nimittäin suoraan sanottuna kiinnostaisi, vaan haluaisin tarjota koiralle rakastavan kodin ilman tätä harrastusta.
Olin aluksi myös sitä mieltä että ei mitään näyttelyitä meidän mopsukalle, mutta pentunäyttelyn ja mätsärien jälkeen hurahdin siihen touhuun täysin. Seuraavaksi kilpaillaankin jo junnuissa.
- mopsit-ihania
Mopsukka kirjoitti:
Olin aluksi myös sitä mieltä että ei mitään näyttelyitä meidän mopsukalle, mutta pentunäyttelyn ja mätsärien jälkeen hurahdin siihen touhuun täysin. Seuraavaksi kilpaillaankin jo junnuissa.
mut oon 15-vuotias eikä vanhemmat tuskin osta tai emmä tiedä.. :( ne on nii sulosia ja ihania! meil oli kerran hoidossa yks ihana pentu mopsi 1vuotias, se oli niiin suloinen ja ihana että huh huh! :)
Varmasti ostan isompana mopsin ihan varmasti! =) - -
mopsit-ihania kirjoitti:
mut oon 15-vuotias eikä vanhemmat tuskin osta tai emmä tiedä.. :( ne on nii sulosia ja ihania! meil oli kerran hoidossa yks ihana pentu mopsi 1vuotias, se oli niiin suloinen ja ihana että huh huh! :)
Varmasti ostan isompana mopsin ihan varmasti! =)Kysyisin taas sitä hintaa. Lytyykö suomesta sellaisia tonnin paikkeilla olevia mopsukoita. Kalliita kyllä mut synttärittulossa.
- Mahd. tuleva isäntä
Olen jossain vaiheessa hankkimassa koiraa, vaihtoehtoina on mopsi tai chihuahua. Eniten mietityttää, jos menen opiskelemaan/töihin miten hyvin koira pärjää yksin? Samaten koulutus mietityttää ja mihin kaikkeen saa varautua. Kyseessä on, kuten arvaatte varmaan, ensimmäinen koirani. Seurakoiraa nimenomaan haen, kun en näyttelyitä koe mieluisiksi.
Toisaalta tekisi mieli ottaa koira löytöeläintalosta, mutta mopsien ja chihujen kanssa olen hieman ollut tekemisissä, joten jompikumpi tuntuisi luontevammalta.- ......
Itselläni on reilu vuoden ikäinen mopsipoika joka on ollut olosuhteiden pakosta yksin kotona jo neljäkuisena. Tosi nopeasti tottui olemaan yksin. Nyt pärjää vallan mainiosti yksin kotona kun olen töissä/koulussa. Koira luultavasti nukkuu yksin ollessaan, kaikki lelut ja luut on tismalleen samoilla paikoilla kuin kotoa lähtiessäni.
Koirani ei ole tuhonnut mitään, onneksi! Joskus ihan pentuna muutaman kerran yritti tuolia järsiä mutta sekin loppui muutamaan kertaan. Koulutus onnistuu, jos sinulla on riittävästi herkkuja :) mopsini tekee melkein mitä vaan ruuan eteen. perusjutut kuten istuminen maahan anna tassu koirani oppi jo 9 viikkoisena. Mopsi osaa olla myös itsepäinen, jos sitä ei huvita tehdä jotain niin sitten ei tee.
Suosittelen kyllä mopsia, aivan ihana seurakoira! Uskollinen ja seurallinen, hakeutuu omistajansa luokse ja painaa pään syliin jos omistaja surullinen. Ihana koira :)
- paskaaaaaa
meillä oli 2 mopsia... molemmat kuoli terveyt syistä alle 4vuotiaana..
- Mopsista haaveileva
Olen lukenu nämä kaikki viestit, ja koirakuume sen kuin yltyy! :D Eilen käväisin äitini kanssa koiranäyttelyssä, jossa oli tietenkin mopsi! Rapsuteltiin pikkuista hetkisen aikaa, tämä pikkuinen oli äitin kaverin koira. :) Oli kyllä niin lutunen että ihanempaa saa hakea! ;D
- kjhkjhg
Mopsi on hyvin, hyvin sairas koirarotu.
Niiden röhinä ja 'jutteleminen' johtuvat vaikeasta hengityksestä. Sieraimet ja hengitystiehyet ovat liian pienet ja jatkuva suun kautta hengittäminen rikkoo limakalvojen tasapainon johtaen vaikkapa syöpään... ja sitten mopsi röhisee vielä enemmän. Söpöä, eikö?
Ahtaiden hengitystiehyeiden vuoksi mopsien syöminen on vaikeaa. Ne eivät voi välttämättä hengittää, jos niillä on suussa ruokaa. Tukehtuako hengiltä vai kuollako nälkään, kas siinä kysymys?! Tämän vuoksi jotkut yksilöt oksentavat kesken ruokailun - niiden on pakko vetää henkeä välillä!
Mopseilla ei ole kuonoa. Kun koira haistelee lenkeillä löytämiään hajuja, niin 'suomupäällysteinen' kirsu tai kuonon tuntokarvat ei osu oksiin, teräviin ruohonkorsiin yms. ensimmäisenä, vaan vaarassa ovat koiran silmät! Silmien kudos arpeutuu ja pahimmillaan silmiin voi tulla pahoja haavoja. Jopa niinkin käsittämätön tapaturma kuin koiran silmien pullahtaminen ulos kaulapannasta nykäisyn vuoksi on mahdollista.
Mopseilla ei ole kuonoa, mutta silti niillä on täsmälleen saman verran kudoksia ja hampaita - paaaaljon pienempään tilaan tungettuina. Mopsin hampaat:
http://3.bp.blogspot.com/-aDhNlT4uhao/Tu48MRGk7mI/AAAAAAAAAns/Agk3uosokpE/s1600/pug teeth still.jpg
Mopsin kuono ja ilmatiehyet:
http://brachyzephalie.com/info/BZS-2-IMAGING%20AND%20FUNCTIONAL%20TESTING.pdf
Kuonon rakenteen vuoksi jotkut koirat eivät kykene hengittämään lainkaan kuononsa kautta. Toisaalta koirat eivät osaa nukkua suu auki. Joidenkin mopsien 'söpö tapa' nukkua pallo, köysi tai tuolinjalka suussaan on epätoivoinen yritys päästä nukkumaan ilman, että tukehtuisi hengiltä!
Mopsien söpö korkkiruuvihäntä on jalostuksen tulos. Korkkiruuvihännän aiheuttava geeni voi tosin luoda korkkiruuvin MINNE TAHANSA KAULA- TAI SELKÄRANKAA. Esimerkiksi näin:
http://www.marvistavet.com/assets/images/hemivertebrae_xray.gif
Jotkut mopsit ovat niin paksuja, etteivät ne ylety rapsuttamaan itseään korvien takaa, kainalosta tai vaikkapa hännänjuuresta. Miltä tuntuu kutista kykenemättä helpottamaan oloaan? Miltä tuntuu, kun ei kykene ylläpitämään omaa hygieniaansa itseisesti, nuolemalla, vaan omistajan pitää olla aina putsaamassa peppua ja pippeliä ja naamaruttuja ja kuonokäytäviä yms...?
97% mopseista on lonkkavika. Kuinka todennäkoisesti saat terveen koiran? Omistan itse lonkkavikaisen paimenkoiran ja sen vertaaminen terveisiin koiriin on helppoa; oma koirani on yliaktiivinen endorfiinien perässä höseltävä eläin, joka itsensä kipeäksi kirmattuaan ei jaksa liikahtaakaan moneen tuntiin, koska kipu on niin kova. Kuulostaa ihan mopsien iloisuudelta ja itsepäisyydeltä...?
Kyynärniveldysplasiaa on yli 70% mopseista. Niihin sattuu koko ajan, niillä on nivelrikko. Silti ne yrittävät olla iloisia ja sinnitellä mukana omistajiensa elämässä.
Tosin, yllättävän moni ihminen tykkää vaikeasti vammautuneista koirista. Tällä mopsilla on vakava aivosairaus, joka vaikuttaa dramaattisesti sen liikkumiskykyyn. Yli 39 000 ihmistä pitää koiran käytöstä söpönä ja vain 700 ihmistä ei pidä siitä.... : http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=x2RJN9a_jdM
Onhan se kiva kustantaa koiralle pehmytkudosleikkauksia, nivelvalmisteita, puhdistaa ihopoimuja infektioiden varalta ja pitää koiraa, joka ei kykene juoksemaan pois, vaikka haluaisikin. Siinähän tuntee itsensä tarpeelliseksi!
Mopsit eivät myöskään elä kovin pitkään.
Täältä kannattaa lukea lisää:
http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=151 - Asiaa oli!
kjhkjhg kirjoitti:

http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=151Tässäkin ketjussa jotkut idiootit pitävät mopsin tuhinaa söpönä :(
Onneksi joku kirjoitti ihan asiaakin, eikö niitä nyt löydy terveempiäkin rotuja?
Lyttynokkaiset myös kärsivät kuumuudesta enemmän, sopii googlata..... mutta kun se on niin söpö, niin kärsiköön vaivoistaan, ei se onneksi osaa puhua, niin ne voi unohtaa. Enhän se edes tiedä mitä tarkoittaa kun hengitys kulkee kunnolla, miten se osaisikaan valittaa?
- Ei kannata ...
Juuri näin älkää hyvät ihmiset ostako näitä rotuja....ovat oikeasti sairaita ja kärsivät pahoista hengitysvaivoista..... onhan niitä muita ihania , terveitä rotuja.....
- gsasdfg
Olen kuullut eläinlääkäreistä jotka jopa kieltävät hoitamasta mopseja, ovat niin sairaita.
mopsit ovat suloisia, mutta miettikää hyvät ihmiset millaista kärsimystä niiden elämä on!- vaaleamoppe
Hmm.. Meidän mopsi hengittää kyllä nenän kautta useimmiten eikä niinkään suun (ellei ole tosi kuuma). On ollut terve poika koko ikänsä (nyt 7v) ja rakastaa agilityä! Haukkuu ovikelloa, joskus vastaantulevia koiria ja ikkunasta katsellessa ohikulkijota. Mutta lopettaa heti kun käsketään! Ollaan käyty tottelevaisuuskoulu ja kaikki meni täydellisesti, paitsi noutaminen oli hankalaa tajuta, eli kyllä se itseppäinen mopsi oppii kunhan vain jaksaa opettaa! Mopsit elävät hyvin usein yli 10v, toisin kuin jotkut muut koirat.. Silti sitä rotua haukutaan..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289