CALAHONDA

Ollaan lähdössä ystävien kanssa viikoksi Calahondaan tuttavaperheen asuntoon toukokuun lopulla. Olen käynyt Calahondassa pienenä mutta paikka on varmaan muuttunut aika paljon. Kaipaisinkin vinkkejä siellä käyneiltä/asuvilta kaikesta mahdollisesta. Esim. miten kannattaa liikkua vaikkapa Marbellaan tahi Fuengirolaan, taksilla vai bussilla? Missä kannattaa ehdottomasti käydä (onko esim. jotain markkinoita tms.)? Mitä ravintoloita suosittelette Calahondassa tai lähialueilla, hyviä ruokaravintoloita, mukavia drinkkibaareja? Aiemmin mielestäni Calahondassa oli vain yksi ostoskeskus/keskittymä, onko nykyään useampi?

Kaikenlainen info otetaan kiitollisena vastaan. :)
61910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Selvitä minä viikonpäivänä, ja pysähtyykä Calahondassa.

Äänestä

Olimme Calahondassa v. 1993, eli kauan sitten viikon. Asuimme myös tuttaviemme asunnossa, joka oli aivan ihastuttava. Muistaakseni taloyhtiön nimi on Mirador de Calahonda. Joka tapauksessa se sijaitsi monta sataa metriä rantakadulta vuoristoon päin.
Meillä ei ollut autoa käytettävissä, jonka totesin puutteeksi. Lisäksi palveluihin oli pitkä matka. En välttämättä halua lomaani enää toistamiseen viettää tuossa paikassa, mutta jälleen kerran tämä on subjektiivinen mielipide.

Äänestä
  • Olimme viime kesänä Calahondassa appivanhempien lomaosakematkalla ja täytyy sanoa, ettei siinä kylässä paljon ole tekemistä.
    Paikka oli ihan hyvä tukikohta kun meillä oli auto käytössä ja teimmekin muutaman retken. Emme kuitenkaan kertaakaan syöneet paikallisissa ravintoloissa eikä muutamien markettien lisäksi paljon ostosmahdollisuuksia ollut.
    Suosittelen lämpimästi sitä autonvuokrausta.

    Äänestä

  • Jep, meilläkin on aina aiemmin ollut auto käytössä mutta nyt ei viitsitä vuokrata "turhaan" kun tarkoituksena on viettää pääosin pelkkä lepoloma eli nukkua, maata altaalla ja syödä hyvin (ainakin jonkin verran meinataan kokkailla itse). Ja aiempien reissujen perusteella sen mäen kävelee melko helposti alas ostarille ja takaisin ylös, mutta lähikaupunkeihin ei sitten enää oikein kävelekään. :)

    Mutta parina päivänä tekis mieli käydä vaikkapa shoppaamassa tahi muuten vaan katsomassa esim. Marbellaa. Paikallisbussit menevät varmaan sitä rantatietä pitkin joten ehkä sitten pitää vaan mennä sinne seisoskelemaan ja pysäyttämään jokainen bussi kunnes oikea löytyy.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Jep, meilläkin on aina aiemmin ollut auto käytössä mutta nyt ei viitsitä vuokrata "turhaan" kun tarkoituksena on viettää pääosin pelkkä lepoloma eli nukkua, maata altaalla ja syödä hyvin (ainakin jonkin verran meinataan kokkailla itse). Ja aiempien reissujen perusteella sen mäen kävelee melko helposti alas ostarille ja takaisin ylös, mutta lähikaupunkeihin ei sitten enää oikein kävelekään. :)

    Mutta parina päivänä tekis mieli käydä vaikkapa shoppaamassa tahi muuten vaan katsomassa esim. Marbellaa. Paikallisbussit menevät varmaan sitä rantatietä pitkin joten ehkä sitten pitää vaan mennä sinne seisoskelemaan ja pysäyttämään jokainen bussi kunnes oikea löytyy.

    Bussit kulkee hyvin molempiin suuntiin, mutta muistaakseni viimeinen bussi takaisin ainakin Marbellasta päin lähtee jo n. klo 23. Muutenhan bussilla on edullista ja vaivatonta liikkua, taksi maksaa varmaan vähän yli parikymppiä Marbellasta sinne Calahondaan. Ostoksille pääsee myös hyvin bussilla, Fuengirolan uusi ostokeskus Miramar on ihan siinä päätien varressa ja Marbellasta pääsette bussia vaihtamalla La Canada -ostoskeskukseen.

    Siinä melko lähellä Cabopinossa (leirintäalueen vieressä) on ravintola nimeltä Bruno, se on ainakin kiva ruokapaikka. Samoin Cabopinon rannassa on useampiakin ravintoloita, jotka voisivat olla kävelymatkan päässä, riippuen siitä missä päin Calahondaa asutte.

    Äänestä

  • kati kirjoitti:

    Calahondassa on aurinkorannikon paras nakuranta!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vinkkejä? kirjoitti:

Ollaan lähdössä ystävien kanssa viikoksi Calahondaan tuttavaperheen asuntoon toukokuun lopulla. Olen käynyt Calahondassa pienenä mutta paikka on varmaan muuttunut aika paljon. Kaipaisinkin vinkkejä siellä käyneiltä/asuvilta kaikesta mahdollisesta. Esim. miten kannattaa liikkua vaikkapa Marbellaan tahi Fuengirolaan, taksilla vai bussilla? Missä kannattaa ehdottomasti käydä (onko esim. jotain markkinoita tms.)? Mitä ravintoloita suosittelette Calahondassa tai lähialueilla, hyviä ruokaravintoloita, mukavia drinkkibaareja? Aiemmin mielestäni Calahondassa oli vain yksi ostoskeskus/keskittymä, onko nykyään useampi?

Kaikenlainen info otetaan kiitollisena vastaan. :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu