Hei te, jotka ette suhteen alussa ole pitäneet kumppaninne lapsesta / lapsista.
Olettko suhteen edetessä oppineet pitämään näistä, vai onko suhde kariutunut jossain vaiheessa?
Vai sinnittelettekö edelleen..
Olen tuntenut mieheni kolme vuotta, samoin hänen lapsensa, enkä vieläkään ole oppinut pitämään tästä lapsesta. Välillä lapsi ärsyttää minua suunnattoman paljon..
Hän asuu luonamme, samoin minun lapseni.
( minulla siis on itsellänikin lapsia )
Onko toiveita, että vielä joskus alan ehkä jopa pitämään lapsesta, vai olisiko kaikille viisäinta, että pakkaisin meidän ( minun ja lapseni ) kamppeet ja häipyisin?
Olettko suhteen edetessä oppineet pitämään näistä, vai onko suhde kariutunut jossain vaiheessa?
Vai sinnittelettekö edelleen..
Olen tuntenut mieheni kolme vuotta, samoin hänen lapsensa, enkä vieläkään ole oppinut pitämään tästä lapsesta. Välillä lapsi ärsyttää minua suunnattoman paljon..
Hän asuu luonamme, samoin minun lapseni.
( minulla siis on itsellänikin lapsia )
Onko toiveita, että vielä joskus alan ehkä jopa pitämään lapsesta, vai olisiko kaikille viisäinta, että pakkaisin meidän ( minun ja lapseni ) kamppeet ja häipyisin?
Vastaukset 43
Vanhimmat
Onkohan suhteessasi tähän mieheen kaikki kohdallaan? Meinaan, että sanot lapsesta, että et ole oppinut pitämään ja välillä peräti ärsyttää. Ja samalla pohdit, ettäkö vallan pakata kamat ja häipyä. Erikoiselta kuulostaa, että lapsi olisi niin isona ärsytyskynnyksenä, että epäröisit suhteen jatkamista. Eli selvitä nyt ensin, mitä tunnet tai et tunne tätä miestä kohtaan, älä käännä suhteenne mahdollista epäonnistumista lapsen syyksi (oli hän sitten vielä lapsi tai vaikka jo enemmän nuori).
ihmisiä, ettäei voi kuin nauraa ja ihmetellä, mitä he odottavat elämältä! Ainoastaan viimeinen lauseesi oli järkevä, kuka lie sen sinulle snonut ja kirjoittanut.
olen kanssasi samaa mieltä että ei ole helppoa rakastaa toisen lasta.Luin vastauksi viestiisi.On kovin helppoa sellaisten ihmisten asioista puhua jotka eivät sitä ole kokeneen ja eläneet.Olen samanlaisessa tilanteessa ollut jo lähes kymmenen vuotta.Ei ole helppoa elää ja kasvattaa vieraan lasta jota ei ole voinut muokata pienestä asti.Tämä kyseinen lapsi josta puhun on kasvatettu tai jätetty kasvattamatta.Hänen ei ole koskaan tarvinnut tehdä ydinperheessään mitään ja olettaakin vielä että häntä aina passataan ja hänen pitäisi saada kaikki valmiina tekemättä itse mitään.ON VAIKEETA.Rakastan miestäni yli kaiken ja hän minua mutta tämä asia on meillä kapuala rattaissa.
Voi blaaah, taas näitä... Eiköhän olis paikallaan sopia ne hiivatin "teidän kodin" yhteiset kasvatusperiaatteet, joita teillä kumpikin aikuinen toteuttaa jokaisen teillä olevan lapsen kohdalla...
Tai tietysti voit paeta ikuisesti sitä tosiasiaa, että jokainen perhe minkä tulet perustamaan, on tavalla tai toisella uusioperhe, ja jokaisessa pitää KUMMANKIN aikuisen sitoutua yhteisiin kasvatusperiaatteisiin. Mikään muu ei toimi.
Olen samaa mieltä asiaa, täyttä asiaa. Mikä hemmetti näitä naisia vaivaa, kun toisten lapset ovat aina ne kauheat kakarat! Ei heillä ole mitään oiekutta puuttua toisen naisen lapsiin! Pidä ne kasvatusperiaatteet sisälläsi, ja anna toisten lasten elää ja olla rauhassa.
Miksi pilaisit toisten lapset omilla ääliömäisillä jutuillasi, ja jos sulla ei ole vielä lapsiakaan, ethän edes osaa olla lasten kanssa. kasva ensin itse aikuiseksi ja ala sitten vasta muita. Luuleeko ne et lapset automaattisesti tykkää näistä naisista? Varmaan inhoo sydämensä pohjasta, mut ne ei tajuu.
Talossa talon säännöt, eivät ne lasta riko, vaan lähiäiti, joka luulee, että hän määrää minkälaisia rajoja hänen lapsilleen maailmalla asetetaan. Vaikka lapsi ei uusperheensä jäsenistä välittäisi, kunnioittamista häneltä tulee vaatia silti. Ja jos isäänsä lapsi rakastaa, hän oppii hyväksymään koska nämä ihmiset ovat hänen isänsä rakkaita.
Äiti ei ole lapselle uhka missään muodossa.
Kellään ei ole oikeutta kiusata toisten lapsia millään ihme säännöillä. Eikä hänen niitä naisia tule kunnioittaa, kyllä sen naien on niitälapsia kunnioitetttava ennemmin. Jos isä lapsiaan rakastaa, ei hän tuo niitä joka naisen eteen näytille kuin lehmälaumaa. Hieman vastuuta vaaditaan isältäkin.
Jos isä ei sitä ymmärrä, niin luulisi että edes sitten äiti., muuten lapset ovat tuuliajolla. Ei ihme että häiriköitä on maailma pullollaan, kun lapet eivät tiedä enää kuuluvansa mihinkään.
"Kellään ei ole oikeutta kiusata toisten lapsia millään ihme säännöillä"....onko sinusta perheen sisäisten sääntöjen noudattamisen vaatiminen kiusaamista? Elämässä yleensä tulisi noudattaa tiettyjä sääntöjä .
"Jos isä lapsiaan rakastaa, ei hän tuo niitä joka naisen eteen näytille kuin lehmälaumaa"...Tässä olen kanssasi samaa mieltä ainoastaan siinä, että lapselle ei ole hyväksi jos nainen vaihtuu yhtenään, mutta jos kyse on yhdestä naisesta jota isä rakastaa ja jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä, onko siinä jotain pahaa? Tulisi ymmärtää että isä voi rakastaa myös jotain muuta lapsensa lisäksi. Vastuuta on myös se, että lapsi käsittää tämän.
"Ei ihme että häiriköitä on maailma pullollaan, kun lapset eivät tiedä enää kuuluvansa mihinkään..." Yksi eikä vähäisin syy siihen, että lapsesta tulee häirikkö, on se että lapsella ei koskaan ole ollut rajoja. Rajat on rakkautta.
ei koske mitkään kodin ulkopuoliset säännöt, kyllä yhteiskunnassa on monia lakeja, sääntöjä ym. joita kaikkien tulee noudattaa, halusitpa sitä tai et. Ei joka naisen sääntöihin tarvitse sopeutua, mutta jos lasten isällä on pysyvä ihmissuhde,asuvat yhdessä, kyllä jokainen saa oman kotinsa säännöt itse laatia. Tuskimpa sinäkään sallisit kenenkään ulkopuolelta säätelevän mitä sinun kodissasi saa tehdä. Jos vaikka lapsesi kaverit saavat kotonaan käyttäytyä kuin pellossa sallitko sen myös omassa kodissasi. Haloo, herää jo. Muuten saavatko lapsesi päivähoidossa/koulussakin jotakin erivapauksia?
Taisit taas heittää provon, ja niin valitettavaa kun se onkin, juuri tuollaiset ihmiset ovat, mitä suurimmassa määrin, uhka lasten terveydelle, eheäksi kasvamiselle. Juuri niistä tulee häirikköjä, jotka eivät ymmärrä, että kaikissa paikoissa on omanlaisensa säädökset käyttäytymiselle, ja että niihin todella myös täytyy sopeutua, jotta jonkinlainen kuri ja järjestys maailmassa säilyisi.
Meillä on tehty lapsille selväksi jo pienestä pitäen, että heillä ei koskaan tule olemaan kuin yksi perhe. Koulussakin he aikoinaan piirsivät perheen, jossa olin minä, heidän isänsä ja he itse.
Meidän lasten mielipiteet on tärkeät, ja he kunnioittavat minun mielipiteitäni vieläkin vaikka ovat isoja.
He eivät koskaan kysele edes isän naisista ei minulta eikä isältään, koska tietävät sen loukkaavan minua. Saatikka et tapilisi niitä. Itse asiassa, he ovat antaneet isän olla naistensa kanssa keskenään, kun tietävät etteivät he isälle merkitse mitään. Varmistimme aina ettei siellä ollut yhtään naita kun pieninä vein lapset isälle, ja sanoinkin että soittakaa, jos tulee ongelmia.
Olen aikoinani opettanut lapsille yhden perheen mallin, ja sitä he toteuttavat hyvin. En koskaan voisi kuvitella tilannetta, jossa ex mieheni ja hänen naisensa ja meidän lapseni liikkuisivat tai viettäisivät aikaansa yhdessä, en koskaan. Joku raja sentään pitää lapsille asettaa, ettei luule että kaikki ihmiset ovat kuin yhtä perhettä.
Lapsiraukat ovat joutuneet tukahduttamaan luontaisen uteliaisuutensa ja mielipiteensä, ettei sinun mieltäsi pahoittaisi. HUHHUH!
Mitenkähän ne lapset koskaan oppivat kehenkään luottamaan, kun eivät saa kiintyä muihin kuin äitiinsä ja koko muu maailma on paha.
Kaikella sitä ihminen pystyy itselleen vakuuttelemaan tekojensa oikeutusta, jos täällä sitten saakin kritiikkiä, niin me niitä pahoja sitten vasta ollaankin. Niin aina, kun peiliin ei pysty katsomaan.
että lapsille pienistä pitäen on tehty selväksi.... Sinä siis olet opettanut lapsillesi, että vain sinun mielipiteelläsi on väliä, viis lasten omista, tai muiden. Eivät he koskaan niitä omia mielipiteitään uskalla sinulle kertoa. Hautasi vierellä huokaisevat kun vapaus viimein koittaa, tuntea mitä tuntee, olla mitä on.....
Enhän niin sanonut. Sanoin että lasten mielipiteet on tärkeät! Olen tehnyt selväksi sen, että isän naiset eivät millään lailla liity teihin, että isä pitäköön naiset ja lapset erossa toisistaan! Se on meidän perheessä tärkein asia. Jos isä todella rakastaa lapsiaan, hän kunnioittaa meidän tapaa, ja niin on kunnioittanut.
yhdessä lauseessa sekä sanot että kumoat, etkö siis ihan oikeasti käsitä????
Jos olet lapsillesi tehnyt selväksi jonkin asian, tarkoittaa se sitä, ettei heidän mielipiteillä asiasta ole mitään merkitystä. Lapsesi joutuvat kantamaan vastuun sinun onnellisuudestasi, vaikka pitäisi olla päinvastoin.
Onhan se selvää että jos lapset ovat onnellisia on vanhemmatkin ja jos vanhemmat ovat onnellisia ovat lapsetkin.
Onnellisuus syntyy luotettavista aikuisista, ja toisen arvostamisesta ja turvallisuudesta sekä normaalista elämästä.
Suuret muutokset eivät ole kenellekkään hyväksi, siksi vanhempien on pidettävä huoli siitä, että heidän omat muutokset eivät heijastu lapsiin, että heidän elämänsä jatkuu smanlaisena vaikka tapahtuisi mitä.
siinäkin oli jo virhe, sinähän mielestäsi olet se ainoa. Kyllä minäkin täälläsanomiseni kärjistän ja omiin kokemuksiini pohjustan, vaan on räikeitä sinunkin mielipiteesi.
Ehkäpä jos oikeasti tietäisi jotakin toisten asioista, voisi jotain ymmärtääkin, mutta kun ei haluakaan nähdä kuin oman totuutensa, tuskin pystyy toisia neuvomaan, tai ainakaan auttamaan. Mutta toiset ovatkin täällä rikkoakseen, purkamassa katkeruuttaan, sen sijaan että palasistaan koettaisivat jotakin rakentaa, ja sen vuoksi tämä palsta kai on syntynyt, että on näitä, jotka vaan katsovat taaksepäin ja ne jotka koettavat mennä eteenpäin, kohtaavat älyttömiä vaikeuksia em. takia?
että asiat on toisin kuin ovat, ja on tosiaan hävytöntä laittaa lapset vastaamaan vanhempiensa onnellisuudesta. Kyllä lasten täytyy saada myös isäänsä arvostaa, ei äidinmielipiteillä asiansuhteen saisi olla mitään merkitystä. Vastuuntuntoinen aikuinen opettaa lapsensa suhtautumaan elämään realistisesti ja avoimesti!
Asiat käsitellään niin kuin ne ovat. Jos joku asia on sellainen mitä ei hyväksytä, se sanotaan. Kuka on sanonut että lapsemme vastaavat vanhempien onnellisuudesta?
Meillä onnellisuus rakentuu jokapäiväisistä asioista. Ei lapsia ole koskaan käsketty tekemään asioita vasten omia näkemyksiä, jotta vanhemmat olisivat onnellisia! Olen lapsille opettanut, että on aioita joita ei hyväksytä, ja on aioita joitka ovat itsestään selviä, ilman että heidän itsetuntonsa siitä kärsii. Jostain on aina luvuttava jonkun hyväksi.
oletpa vaan opettanut lapsillesi, ettei kaikkea hyväksytä, aatteleppa ny oikeen itekki, mikä se lapsen mielipide sitten on? Joko sun ulosantis on huonoa, tai sitten sä et vaan käsitä!
Jokaiselle ihmiselle on tullut vastaan, varmaan sinullekin, asioita jotka ovat vastoin sinun omaa tahtoa! Joku asia on sinusta oikein, mutta se tehdäänkin toisin, vai saatko kaikki tahtosi läpi?? Epäilen.
Sinun ymmärtämystaito on huonoa tai sitten vaan piruuttas kärjistät!
Silti annan lasteni muodostaa omat mielipiteensä, niin isästään kuin uskonasioista, mikä minä olen niistä määräämään. On tietenkin tärkeää joistakin asioista päättää lapsen puolesta, mitä pienempi lapsi, sitä enemmän niitä asoita on. Toki lapsen turvallisuus, ja tunne että hänestä huolehditaan ovat etusijalla, mutta parempi on saada ulkopuolelta joku kertomaan objektiivinen mielipiteensä, kuin kuvitella olevansa kaikista fiksuin maailmassa. Sitten ei tule niitä ylilyöntejä, kun on punninnut asiat ja mielipiteet puolesta ja vastaan. Vikaan tietty silti voi mennä, mutta elämässä on riskinsä. Ei lasten tietä turhan sileäksi kannata tasoittaa, niitä ongelmia, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä tulee varmasti. Tärkeämpää olisi opettaa lapselle keinoja selviytyä niistä.
vapauden päättää, mitä asioita he haluavat hyväksyä ja mitä eivät. Älä laita sanoja lastesi suuhun ja käske heitä elämään sinun elämääsi. Anna lapsillesi oma elämä. Ihan heidän parhaakseen.
ystävä hyvä! Lapsillani on oma elämä yhellä oma perhekin jo,j oten ei tässä vihreitä olla. Mutta meillä keskustellaan kipeistäkin asiiosta aina, ja sanotaan oma näkemys asiasta kuin asiasta, eikä sitä tarvi muuttaa kenenkään takia, ei edes minun. Jos en jotain asiaa hyäksy en hyväksy, ja luulen että lapset aina tukee vanhempiaan vaikka ratkaisu ei heitä miellytä. Näin meilläkin. Siitä olen tosi kiitollinen,l että minulla on hyvät ja fiksut lapset.
"hyviä ja fiksuja", jos he kuitenkin loppupelissä ovat sisällänsä onnettomia....Surettaa että lapset joutuvat elämään OMAA elämäänsä äidin ehdoilla....ja vielä ihmetellään missä kohtaa kasvatuksessa ollaan menty metsään....voih....
Sulla ei varmaan ole lapsia, kun noin tyhmiä jutustelet, et kaikki olisi itsestääns elvää!
fiksuja lissun lapset, ettei ihan kaikkea "äitille" kerrokkaan!!!! on muuten fiksuja mukuloita...
opettajat ovat helisemässä ja alaa vaihtamassa, koululaitos kriisissä. Juu juu, lapsia ei koske muut säännöt kuin ikioman äityliinin. Työpaikkakiusaamiskyselyssä muuten opettajilta tuli paljon ilmoituksia. Pääsääntöisesti lasten vanhemmista. Ehkä olit sinäkin mukana kiusaamassa.
Ymmärrän hyvin mitä kirjoituksellasi tarkoitat. Itse olen samanlaisessa tilanteessa. Kun muutimme yhteen, jokainen etsi omaa paikkaansa ja oli kaikenlaisia tilanteita, joista kuitenkin selvittiin suhteellisen hyvin. Alkuun haluaisin sanoa sinulle, että ei ole ratkaisu jos muutat pois tämän asian takia. Kannattaa tehdä selväksi, mitä asioista ajattelet. Minun mieheni tyttö on aina ollut perheen ainoa lapsi. Hän on aina saanut kaiken mitä on halunnut ja on elänyt periaatteella "kaikkea pitää saada, kaikkea pitää olla, ja mahdollisimman kallista". Ja mitään ei kotona tarvi tehdä. Hänellä ei ole rajoja minkään asian suhteen, alkoholia on maisteltu jo ainakin 13 vuotiaana, kotiintuloaikoja ei ole ollut ja on elänyt ns. kuin elopellossa. Voin sanoa, että ehkä hitusen pidän tästä lapsesta mutta olen alusta saakka ihmetellyt, miten tyttöä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä, ja uskallan väittää että tästä on kasvatus kaukana. En usko, että koskaan tulen tuntemaan mieheni lasta kohtaan mitään aitoa. En ole tunteitani tuonut näin suurpiirteisesti koskaan esiin, elän ja olen hänen kanssaan suhteellisen normaalisti, puuttumatta kuitenkaan tiettyihin asioihin, mutta olen selväksi tehnyt että kyllä kotona kuuluisi jotain tehdä ja raha ei kasva puussa. Ja, tasa-arvo olen toitottanut niin ettei se ole jäänyt huomaamatta. Meillä on siis mieheni kanssa yhteinenkin lapsi. Olen ilmoittanut, että tämä lapsi tullaan kyllä kasvattamaan täysin toisilla ohjeilla. Mielestäni toisia ihmisiä tulisi ottaa huomioon, eikä elää omaa napaa tuijottaen. Mieheni tyttö on jo lähes aikuisiän kynnyksellä, ja olen täysin varma siitä, että kun pesästä lähdön aika tulee, niin hän tippuu korkealta ja kovaa, koska ei ole koskaan oppinut ottamaan vastuuta tekemisistään, ei ole oppinut tekemään "mitään", rahaa on sadellut aina kun sitä pyytää ja materiaa on ollut yllin kyllin. Kun hän huomaa, miten elintaso voi laskea kun joutuukin itse joskus kustantamaan elämisensä eikä isä ole aina tunkemassa rahaa taskuun. Voin sanoa, että innolla odotan sitä päivää, että elämän realiteetit tulevat hänellekin selväksi. Joku voi saada kirjoituksestani kuvan, että suorastaan vihaan tätä mieheni tyttöä. Näin ei kuitenkaan ole. Meidän perheessä riitelevät enemmänkin asiat kuin ihmiset. Olen sitä mieltä, etten siis koskaan tule solmimaan mitään syvää tunnesidettä tähän mieheni lapseen, mutta niin kauan kuin hän asuu kotona, hänen kuuluu kuunnella molempaa vanhempaa. En tiedä, minkä ikäinen sinun miehesi lapsi on, mutta tällä kirjoituksella haluan kertoa sinulle, että kyllä meitä on muitakin. Meidän perheessä isän ja tyttären kohdalla ollaan lähdetty menemään metsään silloin, kun isä on alkanut olemaan tytölleen enempi kaveri kuin vanhempi. Mutta minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Voimia sinulle!!
laatineet pelisääntöjä? Kyllä minusta vanhemman tulee voida vaikuttaa, miten hänen kodissaan käyttäydytään, ja minkälaisia arvoja lapsille opetetaan. Etkö halunnut puuttua?
Ymmärrän että asiat ovat vaikeita. Itsellä vajaat 10 vuotta uusperhe-elämää takana, ja jokaisella sitä paikanhakemista kesti juuri niin kauan, kunnes osasimme sopia että vaikka erimieltä olisimmekin, sovimme sitten jonkinlaisen kompromissiratkaisun, johon molemmat voivat jokseenkin tyytyväisiä olla, ja lastemme edessä olemme yksimielisiä, ja vaadimme kaikilta samaa.
Jos siis toinen sanoo jotain, kaikki lapset ymmärtävät, ettei toinen asiaa pyörrä, toisaalta olemme myös lapsille tehneet selväksi, että aikuistenkin täytyy pystyä asettamansa rajat järkisyin perustelemaan, eli neuvotella lasten kanssa voi. Jos lapsi pystyy perustelemaan oman vaihtoehtonsa, hän voi saada sen läpi. Aikuisetkaan eivät aina ole oikeassa, joskus tulee sanottua asioita hätiköidysti, minun asemaani ei murenna se jos joku keksii paremman tavan tehdä joku asia, sehän hyvässä tapauksessa tekee kaikkien elämästä vaan helpompaa.
Kunnioitusta tosiaan tarvitaan, jokaisen tulee saada olla kotonaan rauhassa, omana itsenään, eikä haukkumista tai sättimistä tarvitse kuunnella. Arvostetaan myös toisten ja yhteistä omaisuutta.
Eli pelisääntöjä ja niihin sitoutumista, niitä tarvitaan ja neuvottelemista!!
Hei!
Ihan mukava, että sinä ja muutama muu annatte ihan oikeaa palautetta ja neuvoja. Aina tuntuu riittävän näitä katkeroituneita exiä, jotka eronkin jälkeen puuttuvat miestensä tekemisiin ja kieltävät lapsiaan tutustumasta toiselle vanhemmalle tärkeisiin ihmisiin. Mietinpä vaan, että mitä, jos heillä itsellään olisi uusi suhde? Eikö äidinkään uutta miestä esiteltäisi lapsille, vai onko edes mahdollista, että näillä ex-vaimoilla tulee koskaan olemaan uutta suhdetta, hehän pitävät niin kynsin hampain kiinni menneistä.
Minä en todellakaan koe olevani mikään "naikkonen" mieheni elämässä, olemme naimisissa ja sitä ennen jo asuneet yhdessä. Miehen lapsen äiti on kuollut, joten hän ei enää puutu meidän asioihin.
Olen kyllä pistänyt merkille täälläkin palstalla, että aika usein niitä vaikeuksia uusperheessä tulee juuri silloin, kun puolison lapset on kasvatettu ( tai jätetty kasvattamatta ) erilailla, kuin miten itse ajattelee olevan oikein... Että sopeutumista tämä vaatii. Tosin mielestäni kunnioitusta voi vaatia lapseltakin, eikä ainoastaan aikuisilta! Eihän lapsi voi tottua siihen, että aina hän on keskipisteenä ja päättää asioista?! Johan tulee pudotus korkealta jossain vaiheessa elämää, kun ei enää olekaan se oma vanhempi petaamassa kaikkea valmiiksi.
Mutta oikeassa oli tuo ensimmäinen vastaaja, ehkä minun ( tai meidän ) täytyy miettiä tätä parisuhdetta ja koittaa hoitaa se kuntoon, ennenkuin pystyn suhtautumaan puolisoni lapseen luontevalla tavalla. ( oikeudenmukainen toki koitan olla nytkin! )
Mikä teidän suuhteessanne mättää. Onko vika lapsessa vai sinussa? Jos lapsi kapinoi sinua vastaan, täytyy sinun asiasta puhua miehesi kanssa, ja hänen on lapselleen tehtävä selväksi, että teidän perheessänne on kaksi tasa-arvoista aikuista, joita lapsen täytyy totella ja myös kunnioittavasti kohdella. Jos taas vika on siinä, että et yksikertaisesti vaan lasta sulata, kannattaa asiaa joko työstää jonkun ammatti-ihmisen kanssa, tai tosiaan pakata ja lähteä. Lapsi myös ansaitsee sinun kunnioittavan kohtelusi, vaikka rakkauttasi et pystyisi antamaan.
Itselläni samanlaiset tunteet. En välitä miehen lapsesta ja välillä ärsyttää. Kun lapsi on meillä, olen omissa oloissani, enkä juurikaan touhua lapsen kanssa. Mies ja lapsi käyvät sitten kyläilemässä tai pulkkamäessä ja minä saan sillä välin tehdä omia asioita. Käyn myös harrastuksissa, kun lapsi meillä, koska en erityisemmin välitä olla paikalla.
Minusta siinä ei ole mitään väärää, koska lapsi tulee katsomaan isäänsä, ei minua. Enkä minä ole hänestä vastuussa. Tietysti pidän huolta, ettei mitään satu, mutta mieheni hoitaa lastaan, enkä minä siihen puutu. Tietysti kotona on säännöt, eikä täällä saa ihan mitä tahansa tehdä, siihen minulla on sananvaltaa.
Aluksi meillä meni lapsen kanssa asiat hyvin ja hän piti minusta kovasti. Mutta kun lapsen äiti osoitti inhottavan puolensa, minä etäännyin lapsesta. Osaksi juuri tästä syystä. kyllä se väkisinkin vaikutti minun suhtautumiseeni,vaikkei pitäisi.Syytönhän se lapsi siihen on. Olen myös oppinut, että teen lapsia itse, kun niitä haluan, enkä ala toisen lapselle äitiä esittämään. Hän tulee meille kylään ja mieheni on vastuussa näistä tapaamisista.
Meille tuskin tulee koskaan mitään kovin lämpimiä välejä, enkä minä omasta puolestani siihen ole pyrkinytkään. Ainoa mikä inhottaa on se, että jos meille tulee yhteisiä lapsia, niin lapsi tulee varmaan aika mustasukkaiseksi kun kokee olevansa syrjäytetty ja saattaa ihmetellä miksi välitän omasta lapsesta, mutten hänestä. Sitten voi alkaa kiukuttelu myös äidin suunnasta, enkä sellaista riesaa halua...Ehkä se lapsi ymmärtää kun kasvaa isoksi, että hänellä on oikea isä ja äiti ja sen pitäisi hänelle riittää.
Kuulostaan varmaan todella kylmältä ja tunteettomalta ihmiseltä, mutta se on vaan tosiasia, ettei toisen lasta ole helppoa rakastaa. Hän on minulle vieras, vaikka isälleen merkitseekin paljon. Minä en oikein osaa ajatella häntä edes perheenjäsenenä. En kuitenkaan halua lapsen ja isän välejä sotkea. Tokihan sen ymmärrän, että isä lastaan rakastaa. Sen olen tehnyt selväksi, että jos minun kanssaan haluaa olla, ei voi vaatia minua tuntemaan mitään lasta kohtaan. Ei ne pakottamalla tule. Asian kanssa on vain elettävä.
Tuo sinun tarinasi on kuin minun, mutta yhdellä erotuksella. Minun mieheni heitti minut ulos tuosta samasta syystä. Eli kaunanko olette olleet yhdessä? Voinpa ennustaa, että enemmin tai myohemmin miehesi valistee lapsen ja jättää sinut, kosket pidä hänen lapsestaan. Kannattaa siis miettiä etukäteen suhteen onnistumista. Tuossa vaiheessa on vaikea itse lähteä suhteesta, mutta viisasta olisi.
kohta viis vuotta, lapsi oli tuolloin vuoden ikäinen. Kyllä se mieheni suunnittelee minun kanssani jo yhteisiä lapsia ja naimisiin menoa. Itse en ole oikein varma haluanko...
Jos jättää, niin sitten jättää. Tunteilleni en voi mitään. En minä niitä tietysti lapselle ilmaise muuten kuin sillä, että en ole läsnä ja olen etäinen. En ymmärrä miksi minun täytyisi väkisin rakastaa ja olla kiinnostunut? Mies saa olla rauhassa lapsen kanssa, miksi minun pitäisi siinä jotain äitipuolta näytellä. Jos mies perhettä haluaa leikkiä, niin olisi sitten pysynyt entisensä luona.
ajattelet "Jos jättää, niin sitten jättää". Jotenkin tekisi mieli kysyä onko kaikki ok, rakastatko miestä vai et niinkään vai rakastatko häntä, mutta lapsi on laskenut olemassa olollaan kykyäsi rakastaa miestä? Kärsiikö mies etäidyydestäsi lapseen? Miten lapsi kokee sinut?
ole varma tunteistani..Meillä on paljon ongelmia, mutta koen kuitenkin rakastavani miestä ainakin jollain tavalla. Suhteemme olisi paljon helpompaa,jos lasta ei olisi, koska alusta asti se on tuonut meidän suhteeseemme valtavasti ongelmia. Ei lapsi itse, vaan kaikki siihen liittyvä. Jos mieheni entinen olisi ollut "aikuinen" niin uskoisin, että alun alkaen suhtautuminen asioihin olisi aivan toinen.Ei niin ahdistava kuin nyt.Olen alusta asti saanut oppia, että lapseen liittyy sellainen negatiivinen ilmapiiri. Äiti manipuloi, kiristää, sotkee,on mustasukkainen,blaa,blaa,blaa.
Mieheni on toivonut, että meillä menisi kolmistaan asiat hyvin, vaikkei hän minulta paljoa vaadi. Lähinnä sitä, että huomioisin lasta enemmän. Lapsi tulee minun perässäni välillä ja tykkäisi kyllä kaikkea jutella, mutta selvästi on huomannut, että minä kaipaan omaa tilaa ja siksi antaa minun olla omissa oloissani. Kyllä jos minä joskus hänen kanssaan jotain teen, on selväsi innoissaan.Mieheni tietää tunteistani ja on itse sitä mieltä, että suhtautumiseni johtuu niistä ongelmista lapsen äidin kanssa yms... Hän kyllä on itsekin joutunut tuon ihmisen kiusaamaksi.Hän vain osaa olla siirtämättä nuo tunteet lapseen, minä en.
En todellakaan haluaisi tuntea näin. Tiedän, että se on väärin, mutta minkäs tunteilleni teen. Vaikea se on koko ajan teeskennellä jotain muuta. Ehkä jos mieheni ja minun välini olisivat paremmat, sekin voisi auttaa...tiedä häntä!
kohta viis vuotta, lapsi oli tuolloin vuoden ikäinen. Kyllä se mieheni suunnittelee minun kanssani jo yhteisiä lapsia ja naimisiin menoa. Itse en ole oikein varma haluanko...
Jos jättää, niin sitten jättää. Tunteilleni en voi mitään. En minä niitä tietysti lapselle ilmaise muuten kuin sillä, että en ole läsnä ja olen etäinen. En ymmärrä miksi minun täytyisi väkisin rakastaa ja olla kiinnostunut? Mies saa olla rauhassa lapsen kanssa, miksi minun pitäisi siinä jotain äitipuolta näytellä. Jos mies perhettä haluaa leikkiä, niin olisi sitten pysynyt entisensä luona.
Itse olen seurustellut n. 4 vuotta. Miehellä on 6-vuotias poika. Alussa oli ikään kuin "kuherruskuukautta" lapsenkin kanssa, hän oli hurmaava ja tulimme toimeen hyvin. Pikkuhiljaa mitä enemmän lapsen kanssa (ja hänen toisen perheensä kanssa) on ollut ongelmia, sitä vähemmän lapsesta pidän. Tosin nyt, ehkä viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut hyväksymään sen, että minun ei tarvitse tätä lasta rakastaa. Isällä on lapsen täällä ollessa kasvatusvastuu, voin osallistua jos haluan.
Kyllä tässä pikkuhiljaa ollaan parempaan menossa. Välillä oli kylllä mielessä että parempi olisi kaikkien kannalta jos lähtisin,mutta mies ja tuttu neuvolantäti saivat minut tajuamaan että ei se niin ole. Että rohkeutta vaan, anna itsellesi armoa, ei sinun tarvitse sitä lasta jumaloida. Koita tulla toimeen ja olla oikeudenmukainen, siitä se pikkuhiljaa lähtee. Tsemppiä!
Suhtauduin alussa positiivisesti mieheni lapsiin- olemme asuneet nyt 2 vuotta avoliitossa ja molemmilla on lapsia. Minun lapseni asuvat pääsääntöisesti meidän kanssa ja mieheni lapset ovat ns. etälapsia, jotka ovat kanssamme puolet lomista ja n. 9 päivää kuukaudessa. Aikaa myöten miehen tytär on alkanut ärsyttää minua; hän takertuu isäänsä ja vie tätä kuin pässiä narussa. Aina kun tytön pitää tehdä jotain, josta ei pidä, naama menee mutruun. Näin sitten ollaan suurin osa viikonlopuista, että tyttö on naama rutussa ja kitisee 10- vuotiaana kuin pikkuvauva. Muille lapsille hän on ilkeä ja epäkohtelias. Yrittää kyllä ettei isänsä kuulisi kun haukkuu muita tyhmiksi. Isälle menee täydestä tytön vauvamainen käytös; vaatii että isä kantaa jos jouluu kävelemään 500m pidemmän matkan, pelleilee ruokapöydässä, syö sormin jne. Jos miehelle huomauttaa näistä hän suuttuu ja vetoaa, ettei minun 15- vuotiaanikaan käyttäydy täydellisesti, kun riitelee siskonsa kanssa, sanoo minulle vastaan ja yrittää vierittää syyt mokistaan muiden niskoille. Mies vain sanoo että hänen tyttönsä sentään puhuu aikuisille kohteliaasti- se on totta kyllä; ei uskalla minullekaan sanoa vastaan kun taitaa pelätä että korotan ääntäni samallatavalla kuin omille teinitytöilleni, kun tekevät jotain väärin. Mieheni lapsille kun ei kukaan koskaan ole korottanut ääntään ja heillä varmaan menisi pissat housuun jos huutaisin heille.
Meillä on avomieheni kanssa selvä temperamentti ero ja avomieheni on vaikea kestää sitä, että minä korotan ääntäni- hän lähinnä mököttää ja vetäytyy suuttuessaan kontaktista. Vielä vähemmän nies kestää sitä että lapsi korottaa ääntä. Minä olen aika paljon tottunut siihen, että tunteet näytetään ja käytetään värikästäkin kieltä. Miehen mielestä tuntuu olevan hyvä, jos lapset ovat hajuttomia, värittömiä ja äänettömiä- ainakaan negatiivisia tunteita ei saa näyttää ulospäin!
Yritä vaan sietää sitä puolison mukulaa, ei siitä tarvitse pitää. Pidät vaan jollain lailla kulissit yllä ja yrität olla suht asiallinen sitä kohtaan. Vieraan mukula se joka tapauksessa on...
vieraan ja oman miehen. paska juttu.
Olipa "mukava" taas lukea noita juttuja ja voida todeta etten ole yksin/ainoa tuntemuksieni kanssa..! suhteen jatkuvuus kyllä harkinnassa.. ollut jo 5v.. lapsen takia. :(
Miesystäväni asuu murkkuikäisen poikansa kanssa, josta en pidä. Mies haluaisi avioon, mutta kun en voi. En voi tätä edes sanoa miehelle, eihän se ole hänen eikä lapsen vika.
Tämä on sellainen "kiinan keisari", joka on saanut kaiken mitä keksinyt pyytää. Omani ovat eläneet vaatimattomammin, mutta niistä on kasvanut paljon fiksumpia ihmisiä.
Olen voimakkaasti emotyyppi omilleni, niin kuin kuuluukin. Tälle lapselle en pysty, täytyy antaa ajan kulua tai jättää heidät rauhaan.
Ehkä ei kannata muuttaa samaan kämppään ainakaan ennenkuin tuo poika on häipynyt kuvioista. Ei siihen varmaan montaa vuotta mene kunnes muuttaa pos kotoa... Tsemppiä! Meitä on paljon jotka eivät voi sietää kumppaniensa mukuloita....