Maanantai 20.3.2006

papio

Maanantaiksi päivä kääntyi ja selvin päin ollaan ja koko päivä vietetään.

Yöunet meni kun ensin ns. normaalin terveyden sain rukattua kuntoon, kilot kohdalleen ja verenarvot ja sen sellaista, niin nyt piti varata aika erikoislääkärille. Mahdollisesti näitä keski-ikäisen miehen vikoja.

En tiedä, pärkkele. Sieppaa. Oli jo kyllä tuossa alkuillasta, että melkein kännin paikka siihen vitutukseen olisi ollut, mutta en antanut periksi.

Ensin olet nälkäkurkena (12 kiloa pois) kolme kuukautta ja sitten vielä uutta mahdollista ongelmaa pukkaa. Tuo epätietoisuus se jäytää. Varasin netin kautta yksityissairaalan vastaanotolle ajan nyt yöllä. Oikein professorismies hää on. Maksaa maltaita, mutta maksakoot! Monet kaljat olen kuitenkin pian kahdeksassa kuukaudessa säästänyt, joten menkööt tämä sen piikkiin.

22

1164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uusitie

      Viisaita puhut.Terveyteni hoitoon minäkin olen niitä kalja rahoja ajatellut laittaa ja eihän lääkärit sillon kaljottelu aikana minun valituksia edes kuunnelleet.

      • aloitan tääkin maanantain, ja raittiina sen myös aion elää iltaan asti.


    • pörri1

      kirjoitan tähän vähän siitä eilenillalla laittamastani viestiketjunaloituksesta.
      Siinä esittämäni arvostelu ei ollut kohdistettu missään tapauksessa sheriffiin eikä teihin ketjukavereihin.
      VAAN,se oli tarkoitettu heille jotka jatkuvasti päivästä toiseen täällä palstalla tarkoituksellisesti riitaa haastavat.Se ei mielestäni ole mielipiteiden vaihtoa,niinkuin he sitä nimittävät.Vaan yritys saada tämä Huom!palsta hajalle ja sheriffi pois tehtävästään.
      En nyt enempiä kirjoita,mutta aion tästä aiheesta vielä toisaallekkin kirjoittaa,kunhan vielä mietin asioita.
      Hyvää päivän jatkoa teille.Tipattomina jatketaan ja sheriffille anteeksipyyntö jos aiheutin sinulle viestilläni lisää vaikeuksia.Se ei suinkaan ollut tarkoitus.t pörri1

      ps.Olen itse poistanut sen ketjunaloituksen.Enkä ole siihen saanut määräyksiä mistään.Joten sheriffiä on kenenkään turha siitä syyttää.

      • åpoi

        maininta jotta ois kevätpäiväntasaus, ulos ku kahtoo nii eipä uskos tojeksi
        noh tulee kait kevätki kuhan kerkiää

        ois muuten heleketin hyvä syy ryypätä, mutta minä en aio viinaksia kippailla


      • Denso

        En tiedä mitä poistamasi ketju piti sisällään, kun en viikonlopun aikana käynyt näitä lukemassa. Huomasin kuitenkin että ketju johon kirjoittelin perjantaina, oli myös poistettu. Liittyikö sinun aloittamasi ja poistamasi jotenkin siinä esiin otettuihin kysymyksiin?


      • Cettuz!

        riidatta, raittiina.


    • ma-sa

      Hyvää maanataiaamua kaverit.Luin åpoin viestistä että on jo kevätp.tasaus.Niin se aika vierii ja tulevana viikonloppuna alkaa jo kesäaika.Kyllä tällä mielialalla minkä olen täysin raittiina saanut,voi aistia asiat ihan eri tavoin ku silloin kun olin kohtuukäyttäjä!Heh,kuinkahan monta kertaa piti ottaa tasoitusta ja loivennusta.Kärsiä krapulasta jne.

      Tänään tuntuu kuitenkin että elämä maistuu.Sen tuntee,sen kokee luissa ja ytimissä.......

      • samalla kertaa. Vein tässä auton tohtoriin ja sanoivat, että puolipäivää menee huollossa ja samalla jäin jalkamieheksi. Tallasin tässä aamutuimaan kotia kohti vastatuuleen 10 km ja samalla tuli hoidettua ruumiin kulttuuria ja säästettyä linja-auto maksu. Mikäpä on tallatessa, kun ei rapulat vaivaa ja väsymys.

        Tälläistä tänään ja ketä oikein kyrsii, niin hyvä tuuletus keino kirjoittelun lisäksi on raitis kuntoilu ulkoilmassa, eli suosittelen t. Mettäläinen


      • Ryyppymies
        Mettäläinen kirjoitti:

        samalla kertaa. Vein tässä auton tohtoriin ja sanoivat, että puolipäivää menee huollossa ja samalla jäin jalkamieheksi. Tallasin tässä aamutuimaan kotia kohti vastatuuleen 10 km ja samalla tuli hoidettua ruumiin kulttuuria ja säästettyä linja-auto maksu. Mikäpä on tallatessa, kun ei rapulat vaivaa ja väsymys.

        Tälläistä tänään ja ketä oikein kyrsii, niin hyvä tuuletus keino kirjoittelun lisäksi on raitis kuntoilu ulkoilmassa, eli suosittelen t. Mettäläinen

        Saipa on hyvä... Tänään ajattelin urheilla itse ja illalla lähden kaverin kakkukahville. Raittius on iloinen asia.


      • Ryyppymies kirjoitti:

        Saipa on hyvä... Tänään ajattelin urheilla itse ja illalla lähden kaverin kakkukahville. Raittius on iloinen asia.

        Juu, hyvinhän se Turun reissu meni saipalta. Ei ole tullut seurattua kovin tarkoin pudotuspeli systeemejä ja olin jo heittämässä kirveen kaivoon, kun luulin, että vanhoilla playoff säännöillä pelataan, mutta taitaa olla uusi järjestelmä rahankeruu systeemi ja kaikki on vielä mahdollista saipan osalta.

        Täytynee tästä kohta lähteä hakemaan auto huollosta ja käyttää samalla katsastuksessa.
        Välillä tälläistä t. Mettäläinen


    • uusitie

      ja oikein hyvää kevät päivää raittiina,riidatta ja rauhallisin mielin.Töihin lähtö edessä raittius jatkuu.

      PS.Erehdyin minäkin pistään yhden kommenti tonne muualle.Oli niin törkeää herjausta toisesta ihmisestä.Ota Pörri1 rauhallisesti ei siinä sun poistamassa mitään asiatonta ollut.Emme menetä mielenrauhaamme.

    • Maanantai aamu koitti ilman krapulaa elikkä raitis päivä edessä, huomenta kaikille.

    • Viinietikka

      mennään ja niin se on, että vastamäkiä tulee myös raittiina ollessa. Mutta niinhän ne sanoo, että kun mäet saa ponnisteltua, saa uutta voimaa uusien haasteiden ja ongelmien voittamiseksi. Saattaapa käydä niinkin, että tulee välillä tasamäkeä, jopa myötämäkeäkin ja niistä hetkistä on nautittava.

      Myötätuntoa minulta löytyy ja löytyy myös kokemusta. Voimia Sinulle papio niin kuin meille kaikille muillekin, sillä sitä tarvitaan aina välillä ja paljon! toivottelee viinietikka

    • Ryyppymies

      tämä päivä. Tänään urheilemaan - kunto nousee kohisten.

      • Systeri

        Samat sävelet. Kolmesti jo lenkki tänään, yksi sauvakävellen, kaksi koiran kanssa. Raitista pitää!


    • Minulla oli lauantaina, niin kiristävä olo, tuntu että pää halkeaa. En käynyt lenkillä vain sohvalla makailin, sitten huomasin olotila paranikin. Tänään meni töissä aivan hienosti, kyllä sitä vissiin 40-luvulla syntynyt ukko alkaa väsyä. Olin vain tänään 6 tuntia töissä, tuli edellisellä viikolla tehtyä vähän liikaa noita hommia. Pitää lähtee käymään pieni lenkki noin 20km, sen jälkeen saunaan. Raitista alkavaa viikkoa kaikille.

    • aahoohoo

      Mitä hittoo mä keksin selitykseks sille kutistajalle ku tänä aamuna nukuin pommiin ja unta tuli kaaliin melkein kaheksan tuntii. Eihän tää oo enää mitään unettomuutta - paitsi sen laiskiais -elukan näkökulmasta katottuna.

      Sanonko mä vaan et kerran mulla oli niitä vaikeuksia unien kanssa? Ne potkasee mut ulos jo kynnykseltä. Taisin olla vaan loman tarpeessa. Ei näköjään jaksa ihan samoihin ku kakskytä vuotta sitte.

      Minä voin lohduttaa sinuu Papio, että kun tässä iässä yhteen vaivaan saa parannuksen niin eiköhän oo jo kaks uutta vaivaa sijalle. Mutta kaikkeen tottuu.

      Juomaan minä rupeen vasta sitten ku eturauhanen alkaa mulla köhii.

      • åpoi

        tovi vierähtää ennenku arja nähhään päissään

        vaan eiks oo soma koisia pitkään ja hartaasti?
        minulta kerran jossaki haastattelussa kysyttin jotta missä lajissa oon etevä, nii minä vastasin että ponniin nukkumisessa oon hyvä
        mutta seoli sillon vanhaan hyvään aikaan ku juoppous oli vasta oraalla


    • paranoidi

      selvänä. "ei auta muutakuin rauhallisesti pitää olla" jotenkin noin sanoi Koskela tuntemattomassa.

    • uusitie

      kaikille.Ihan mukava työpäivä takana.Raittiita unia.

    • 74654675474574

      3865756756765767

      • hhffdd

        Yritä typerä pentu aikuistua.
        Edes vähän.
        Ja lopeta vanhojen viestien tonkiminen


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3235
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      2197
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe