Kulttuuriministeri Tanja Karpela
Kirjoittanut: kepulaista moraalia 20.3.2006 klo 09.20
Kulttuuriministeri Tanja Karpela on saanut uuden vastuullisen tehtävän itselleen. Kulttuuriministeriä pyydettiin kuusi kuukautta vanhan suomenpystykorva Taran kummiksi, ja Karpela suostui kunniatehtävään heti. Karpelalta vapautuu aikaa näihin tehtäviin, seurustelun ohella hän on ulkoistanut myös lapsenteon. Sitä kuuluisaa kepulaista moraalia!
Kirjoittanut: kepulaista moraalia 20.3.2006 klo 09.20
Kulttuuriministeri Tanja Karpela on saanut uuden vastuullisen tehtävän itselleen. Kulttuuriministeriä pyydettiin kuusi kuukautta vanhan suomenpystykorva Taran kummiksi, ja Karpela suostui kunniatehtävään heti. Karpelalta vapautuu aikaa näihin tehtäviin, seurustelun ohella hän on ulkoistanut myös lapsenteon. Sitä kuuluisaa kepulaista moraalia!
Vastaukset 23
Vanhimmat
hän ihan itse ole pri mukulaa tehnyt?
koska karpela keskittyy kaikkeen muuhun kuin töihinsä .
kummina aikoinaan omille koirilleen.
Ei olisi tarvinut kahta Tanskandogia lopettaa.
Mitenköhän hänen nykyinen koiransa voi? Ei ole ainakaan lehtienpalstoille asti päässyt.
Vai joko hän siihenkin on kyllästynyt.
polvesta kutittaa suostuu mihin vain.
Hosui miehen itselleen.
Missit tiedetään. Liekö edes koulutusta.
Tanja takaisin perustasolle.
on hoitanut mielestäni työnsä hyvin, vai olenko ainoa, joka on sitä mieltä.
Maltillinen ja harkitseva puheissaan. Mielestäni hän ei koskaan päästelee suustaan sammakoita.
Koulutukseltaan hän on tietääkseni sosionomi.
Onkohan kaunista naista vaikeampi ymmärtää ja hyväksyä, kuin tavallisen näköistä, hoitamaan ministerin salkkua.
Ajattelin joskus, että sosiaali ja terveysministerin kuuluisi olla lääkäri ja oikeusministerin lainoppinut, mutta olemmehan nähneet, että kansakoulunopettaja pärjää kauppa ja teollisuusministerinä, sekä nainen puolustusministerinä (Elisabeth Rhen)vaikka ei ole ollut aikaisemmin Puolustuslaitoksen kanssa juuri missään tekemisissä
Valiokunnissahan asiat puidaan ja niistä keskustellaan. Ministeri tuo vain julkiseen tietoisuuteen oman hallituspuolueensa kannanotot. Omaan laskuunsahan voisi tietenkin päästellä suustaan vaikka mitä "extraa", mutta Tanja Karpela on puhunut mielestäni vain järkevästi ja asiaa.
Ajattele nyt, onko sopivaa ministerille, että seurustelee miehen kanssa, joka on pannut alulle toisen naisen raskauden. Viisas ei olisi edes kohti sellaista miestä katsonut.
panneet alulle toisen naisen raskauden, eikä se nyt yksinomaan taida miehestä konnaa tehdä, eikä häneen rakastunutta naista moraalittomaksi.
Nuo yksityiselämän kuviothan saattavat olla monilla julkisuuden henkilöillä yhtä kiemuraiset kuin kellä tahansa kuolevaisella.
Tiesikö Tanja Karpela edes poikaystävänsä naisasioita? Tuskin sitä nyt heti alussa tehdään tiliä menneisyytensä rakkaussuhteista. Tämän ylkämiehen oli tietenkin rakastuttuaan Tanjaan vaikea alussa kertoa entisen tyttöystävänsä raskaudesta.
Emmekä tiedä oliko kyseessä varsinainen serurustelusuhdekaan, vaan muutaman kerran, mahdollisesti vain yhden tapaamisen jälkeen nainen tuli raskaaksi.
Spekuloidahan aina voi.
vastavalmistunut sosionomi pääsi ministeriksi? Millainen asiantuntemus hänellä on ja missä asiassa ja millä ammattialalla hänellä asiantuntemusta on?
Nykyään taidetaan lukea ansioksi nuo sänkykokemukset. Rappiota sanon vain.
on varmaan apua ollut Tanjan urakehityksen suhteen.
Eli herrahissi se on se paras hissi jos ylemmäs yrittää...
jos nainen on ollut missi, häntä ei voi ottaa vakavasti, häntä voi pitää tyhmänä kanana. Jos missi on ollut alusvaatemalli, miten hänet voi kuvitella ministeriksi! Ei mallilla ole aivoja. Miehillä, jotka kuolaavat mallin kuvaa katsoen, on päässä aivot, he kelpaavat hyvin ministeriksi, koska kukaan ei tiedä arvostella heitä siitä, mitä he ovat tehneet mallin kuvan nähdessään.
vastaa 15 missiä. Hänellä on aivot päässä, eikä joka hetki ainakaan huomaa, että ne ovat saattaneet saada joskus nyrkkeillessä pahan tällin.
Minä olekin miehenä sitä mieltä, että kunnon perussuomalaisia vain ministerin virkoihin.
Jos esm. Halme olisi sisäministeri, niin....En nyt viitsi sanoa Somaleista mitään.
tyhmä tyttö missaamaan hyvän paikan.
Naiset kun kohta matkivat miehiä kaikessa, niin ne ajattelevatkin vain sillä mikä on housuissa.
Mikä vanha se Sauli nyt olisi ollut, ja vaikka nyt olikin, niin "melkeinpresidentin" vaimoksi olisi päässyt.
sitä moraalia vaaditaan, mutta ei miehiltä.
Kuka kyseenalaistaa Kanervan tai Ahteen kyvyt hoitaa maan asioita? Ei kai kukaan.
Tanja Karpela on alusta asti ymmärtänyt, miten kova rasite se misseys hänelle on. Hän on ollut työssään tunnollinen ja ahkera, ja hän on yrittänyt toimia siten, että pärjäisi samalla tasolla muiden ministerien kanssa.
Hänestä tehdään yhä julkkisjuttuja samoin perustein kuin kuin muistakin misseistä, eikä kukaan juorutoimittaja ota huomioon sitä, että hän on sentään saanut aikaankin jotakin. Hän on ikäänkuin sellaista riistaa, jota saa riepotella mielin määrin.
Jos hän olisi pelkkä nolla, niin miten hän sitten on misiteri? Jotakin ansioita siihen täytyy olla. - Muistan, miten kriittisesti kulttuuri-ihmiset ottivat vastaan tiedon hänen nimityksestään. Eivät he enää valita.
aikaan?
yleensä saadaan aikaan ministerinä, ja mitä kulttuuriministerltä olisit odottanut?
Oletko valmis nimeämään vaikkapa nyt kenet tahansa hallituspuolueen ministerin, joka "on saanut jotain aikaan?"
Suomen asiat on vakaissa käsissä.
sellaiseksi kun Italiassa joitakin vuosia sitten.
Oli sellainen kansanedustaja, joka vilautti kesken tärkeää poliittista tilaisuutta tissiään.
Cioccolina taisi olla nimenä sillä.
Miehet, jotka aina matkivat naisia kaikessa alkavat varmaan kohta vilautella muniaan Eduskunnan kyselytunnilla.
jatketaanhan nyt juttua noista tyhmistä misukoista!
Mikä meidät nyt niin hiljaisiksi veti?:)
Oliskohan näihin eduskuntapaikkoihin jotain apua seuraavasta: Kaikkien eduskuntaan pyrkivien palkka pysyisi sillä tasolla, mitä edellisessä työssä. Matka- ym. kulut korvattaisiin kuittia vastaan. Jos kannatus ja teot sen neljän vuoden jälkeen vielä riittäisi edustajan paikkaan, sitten voisi vähän palkkaa nostaa, normaalien korotusten puitteissa.
sinne ei edes pyrkisi kuin ökyrikkaat.