Kun lueskelen näitä juttuja, monta kertaa tulee mieleen, että miksi äidit eivät mene ja kaappaa lasta itselleen takaisin. Jättää viemättä, ottaa mukaansa tapaamisessa tai mitä nyt keksivätkin. Ja sitten kun vaaditaan oikeuteen oman lapsensa itselleen ottamisesta, sillon on hyvä syy vaatia selviä ja perusteltuja ja toteen näytettyjä todisteita.
Kukahan uskaltaisi ensimmäisenä?
Kukahan uskaltaisi ensimmäisenä?
Vastaukset 13
Vanhimmat
joo eräskinn onnistui pitämään lapsensa piilossa mutta kuuden vuoden kuluttua heidät löydettiin ja lspsi riistettiin äidiltä... luulisin että sossut juuri kkiusanteollaan/mm valvotut tapaamiset, harvat tapaamiset, lapsen kiusaaminen "kurinpidolla"... yrittävätkin aikaansaada kaappauksia,tällöin voidaan äidille määrätä rikosrekisteri ja lapsi saadaan "laillisesti" pois äidiltä eihän nyt kansainväliselle rikolliselle lasta voi antaa...interpoli palkkasi juuri lisää henkilökuntaa. näiden äitikaappareiden jahtaamiseen..etkö lukenut Campoyn ja Kosken stooreja, suosittelen lämpimästi vaikka ovat eriloisia ihmisiä kertomukset ovat koskettavia ja tosia! Noin sosiaalitoimi juuri toimii suomessa!
juuri tätä mietin eilen!
seuraava tapaaminen kun olisi, en palauttaisi lasta.
sitten soitetaan turvakodilta, missä viivyn, sanon rauhallisesti etten tuo poikaa takaisin.
ketään en sisään päästäisi, ei jäisi vaihtoehdoksi kun tulla poliisien kanssa hakemaan lapsi pois.
tiedättekö kuinka sitten kävisi?
hankaloittaisin omaa tilannetta, eli mentäisiin takapakkia, tapaamiset olisi taatusti taas valvottuja.
ja suurin ongelma: poikani säikähtäisi valtavasti kun poliisit ja sossut veisivät hänet väkisin. todennäköisesti itse romahtaisin täysin johonkin shokkiin, ja sekö poikani pitäisi nähdä?
onneksi tälläisiä ei ole kuin ajatuksen tasolla.
oon miettinyt koko huostaanoton ajan tuota... mahdollisuuksiahan olisi koko ajan, mutta en ole tehnyt sitä. olisi pitänyt?
onhan niitä paikkoja, jos haluaisi hetken olla rauhassa ja lapsensa kanssa, ulkomaille ei kannata lähteä, sieltä palautetaan nopeasti.
jos tietäisin paikan menisin sinne lapseni kanssa...
ja kaikki on mahdollista
voin sen tehdäkin ja vielä muutakin, pum,pum,pum lauletaan pikkukakkosessa.
katoaisin lapseni kanssa jollekin autiolle saarelle
Ei ole lapsia huostassa, mutta ihan ajatuksella leikittelin.... Lentoliput ostaisin etukäteen verkkokaupoista. Passissa on jo lapsen nimi valmiina. Heti lomille päästyä, lähtisin lapsen kanssa pitkälle matkalle, pois Euroopasta, maahan, josta ei Suomeen palauteta. Sukulaisille vain viesti, että menen muille maille lapsen kanssa, etteivät huolehti sen enempää. Ja siinä se, uusi elämä vieraassa ympäristössä. Vaatii toki rahaa, sillä ilman rahaa ei uuden elämän alkuun pääse muuallakaan.
haku käynnistetään välitttömästi... yksi onnisstui kuusi vuotta pitämään lapsensa piilossa.. on niitä kyllä jotka ovat onnistuneet mutta aikamoiset resurssit tarvitaan!
Mitä sillä on väliä jos on sellaisessa maassa mistä ei Suomeen palauteta, vaikka mikä olisi perässä, kunhan se ei vain ole mafia? Vuorokaudessa pääsee jo pallon toiselle puolen ja muutama vuorokausi kokonaisuudessaan riittää varsin hyvin "katoamiseen". Tarpeen tullen sitten oikeat passit "kiven alle" jemmaan ja uusi henkilöllisyys peliin.
näissä piilotteluissa ja perään etsimisissä ole ollut kysymys aina aviopuolisoiden välisistä riidoista, jolloin toinen lapsen huoltajasta on laittanut etsinnän toimeksi.
Ei kai sossut voi ottaa toisen huoltajan roolia ellei lapsen etävanhempi sitä pyydä? Eikä sittenkään -missä lakipykässä on kirjattu tällainen oikeus tai velvollisuus?
mikäli joku on päättänyt hän voi nykyään vaainota lähes kaikkialle... ttietenkin puoliso on sinnikkäämpi vainooja mutta sossuilla taas on järeämmät aaseet, pystyt piiloutumaan vain viranomaisten avulla ja väärillä papereilla, jos silloinkaan, lue Eva Aminoffin Lapsen parhaaksi vaikka väkisin siinä sossut piilotti Evan lapsen mutta hän haki sen takaisin ja piilotti puolestaan, sai lopulta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta vapauttavan päätöksen pojalleen, meni muistaakseni useita vuosia..ja paljon lakimiehiä...uskomaton juttu, luulisin että tosi?