Muistanpa kun armeijassa tehtiin meille varusmiehille ns. perstarkastus, niin sattui juuri silloin varuskunnan varsinainen lääkäri olemaan itse sairaana, ja tarkastuksen teki paikallisen siviiliterveyskeskuksen naispuolinen hoitsu! Naisen tekemä tarkastushan on tosiasiassa äärimmäisen harvinainen, vaikka kaikenlaista legendaa asian ympärillä liikkuu ja omien puheidensa mukaan puolet alokkaista on tullut naisen tarkistamiksi...
No tämä hoitsu joka tapauksessa oli aika näppäräsorminen ja pakko myöntää että kyllä se vähän kiihottikin, kun hän tutki sormillaan peräsuolen sisäseinämää. Siitäkin huolimatta, että tupakaverit katselivat toimitusta vierellä. Silloinhan se oli vielä tapana, se oli sitä aikaa kun armeijan vessoissakaan ei ollut vielä ovia.
Rektaalitarkastus on jäänyt mieleeni varsinkin jälkikäteen hyvin eroottisena muistona. Olin silloin vielä aika kokematon naisasioissa ja hoitajan suorittama takapuolen sormeilu oli todellinen kokemus. Sääliksi käy miehiä joille sen on tehnyt joku karvainen sotilaslääkäri.
Tämä tapahtui siis Niinisalossa 1990-luvun alkupuolella.
No tämä hoitsu joka tapauksessa oli aika näppäräsorminen ja pakko myöntää että kyllä se vähän kiihottikin, kun hän tutki sormillaan peräsuolen sisäseinämää. Siitäkin huolimatta, että tupakaverit katselivat toimitusta vierellä. Silloinhan se oli vielä tapana, se oli sitä aikaa kun armeijan vessoissakaan ei ollut vielä ovia.
Rektaalitarkastus on jäänyt mieleeni varsinkin jälkikäteen hyvin eroottisena muistona. Olin silloin vielä aika kokematon naisasioissa ja hoitajan suorittama takapuolen sormeilu oli todellinen kokemus. Sääliksi käy miehiä joille sen on tehnyt joku karvainen sotilaslääkäri.
Tämä tapahtui siis Niinisalossa 1990-luvun alkupuolella.
Vastaukset 17
Vanhimmat
siis täh? ihan oikeestiko armejas jätkille tehään joku persetarkastus ja muiden nähden? vai oliks toi vaan sun homoerottiista unta jorma? ;D
en tjeje
tarkastuksella ei ole mitään tekemistä homoilun kanssa vaan tarkoitus on estää tartuntatautien leviäminen kasarmilla. itse olin intissä lääkintämiehenä ja saimme tällaiset ohjeet tarkastuksen tekemisestä:
http://img40.imagevenue.com/img.php?loc=loc124&image=50218_777.jpg
Menin SA-Int:iin 1979 ja peräsuoleni kyllä jätettiin rauhaan.
ei perätutkimusta...legenda!
Sanan varsinaisessa merkityksessä
Vuonna 1993 Suomi oli syvässä lamassa ja joka paikassa säästettiin, jopa pepputarkastus tehtiin armeijassa vain osalle alokkaista, kuuluit kai niihin onnekkaisiin, samoin kuin tuolloin armneijassa ollut isoveljeni.Nykyään se tehdään kaikille.
Tosin nykyään ainakin osassa varuskunnista on sellainen käytäntö että tarkastusta ei enää tehdä alokastovereiden katsellessa, mutta en tiedä onko näin kaikissa varuskunnissa, ainakin vielä Parolassa 2001 kun olin itse palveluksessa tarkastus tehtiin muiden katsellessa.
Tarkastuksessahan ei ole mitään pelättävää vaan se on osa puolustusvoimien normaalia lääkintähuoltoa.
eipä käyny kukaan mun suolessa Niinisalossa -91!
minä olin niinisalossa 1991 ja tarkastus tehtiin! taidat valehdella!
Kai ne tykistössä tekeekin, että tiedetään kenellä on rihlat putkessa kunnossa ...
Tykkimiehille se varmaan tehdään siksi, että pitää tarkistaa jotta siellä peräpäässä ei ole mitään arpeumia tai muuta vastaavaa jotka saattaisivat revetä painevaikutuksesta, kun tykki laukaistaan. Se ei mikään pieni paine aalto olekaan tykin lauetessa.
Nuo ovat armeijan lääkintähuollon yleisohjeita sairaustapausten varalle.
Eivät mitään jokaiselle miehelle tehtävän peräreiän tarkastus ohje.
Sivustaseuraaja on vain saanut haltuunsa lääkintähenkilökunnalle kuuluvia papereita.
Flunssan vai vihurirokon leviämistäkö te sillä persesilmän nuohoamisella estitte?.
Tehoaisiko se H5N1 virukseen?.
1/96 Upinniemessä eikä mitään persetarkastuksia tehty.Ensimmäinen kerta kun kuulen ees tollasesta legendasta.Suurinta paskaa koko juttu.
itse palvelin vekarajärvellä 1989 ja siitä eteenpäin olen ollut "harmaiss"töissä ja nykyään kapteenina voin sanoa että poika sie puhut paskaa, koko rektaalitarkastus on samanlaista huuhaata kuin "jarrun"laittaminen ruokaan.
Minä palvelin kenttätykistössä vv.1972-73 ja meidän persereikiämme,enempää kuin muniamme ei kukaan nuohonnut.
Enkä ole yhdenkään ikäiseni miehen,tai myöhemminkään armeijassa olleen kuulleen puhuvan sellaisesta.
Miksiköhän?.
Nykyisillä nuorilla miehillä tuntuu olevan vaan tavaton kiinnostus toistensa ja myös omiin peräreikiin!.Mistä johtunee moinen kulttuurin muutos?.
Kapteenimme puhuu asiaa kuten miehet ainakin!.Armeijassa ei ollut silloin,eikä ole nytkään minkäänlaisia "rektaalitarkastuksia".
Tämä on totinen tosi,eikä keskenkasvuisten näppynaamojen höpötykset peräsuolentarkastuksista pidä paikkaansa.
Kyllähän sitä aikoinaan ennen armeijaan menoa kuuli kaikenlaista juttua armeijasta,vanhemmat kaverit kertoivat kaikenlaisia pelottavia tarinoita.
Silloin kerrottiin että ns."siviilipiikki" eli viimeinen rokotus annetaan isonvarpaan kynnen alle.
Ja että "vääpelin räkään" eli vanilja kiisseliin on sekoitettu "jarrua",että kalu herkiäisi seisomasta!.
Ne olivat sitä aikaa.
Nämä peräsuolentarkastukset ovat selvästi tulleet pinnalle aivan äskettäin,ja ovat tämän päivän juttu.
Nykypäivän nuorisolle homoilu,homoksi haukkuminen ja peräsuoli ja sen toiminta on niin läheisiä juttuja että joku on vain hevostellessaan pannut jutun kiertämään pakollisista "rektaalitarkastuksista".
Kyllä siihen kiisseliin jarrua laitettiin. Se vaan alkaa toimia noin 30 vuotat intin jälkeen ...
Itse en kyllä kokenut lainkaan eroottisena sitä kun lääkäri alkoi sormeilla peräsuoltani inttitarkastuksessa. Tarkastus on välttämätön mutta ei miellyttävä.
Siellä pepputarkastuksen uusille alokkaille tekee vanhemmat varusmiehet paljaalla munallaan. Parhaimmannäköiset tutkitaan useamman kundin toimesta.