Tällainen yhtye kenellä on vain yksi biisi, jota soitetaan radiossa ja musatv:llä edes yhtyeen mainoksissa ei soiteta muita kun sitä yhtä
Mitä ideaa?
cfvgbh
4504
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Moikka!
Miten niin vaan yksi biisi? Et taida tietää, et Juanesilla on monta levyä tehtynä. Ollut jo kauan Latinalaisessa Amerikassa tiedossa ja muodissa, jos näin voi sanoa. Vasta nyt tuli tänne takapajulaan. Sitä paitsi se ei ole bändi vaan laulaja...
Taidat olla vähän pihalla tai muuten vaa oot tyhmä.
Ensiksi, Juanes ei ole yhtye vaan soolo artisti eli laulaa yksin jos et tajunnu.
Toiseksi, Juanesilla ei oo vaan yksi biisi vaan hän on tehnyt musiikkia lähes koko elämänsä. Hänella on ennen ollut bändi joka myöhemmin hajosi ja hän on soolo uransa aikana tehnyt kolme levyä josta jokainen on saanut arvostusta ja musiikki maailman parhaimpia palkintoja.
Juanesia on verrattu Bonoon ja Bruce Springsteeniin hänen sähköisen soittotapansa sekä olemuksensa ansiosta. Ja lähes kaikki kriitkot arvostavat hänen musiikkia todella paljon. Hän soittaa itsee kitara,säveltää,sanoittaa ja laulaa.. hän soitta muitakin instrumentteja en nyt vaan muista mitä kaikkea..
Juanes on ollut jo kauan tiedossa amerikoissa sekä etelä- ja keski euroopassa. Tänne suomeen kaikki vaa ajautuu niin hitasti..
Verrata tätä esim. Bruceen, jolle ei muuten taida näkyä omaa palstaa...
on tyypillä vielä puolet vähemmän kuin Brucella, niin kerkii vielä vaikka mitä.
Suomalaiset nyt vaan tykkää enempi kaikesta mitä jenkkilästä pukkaa, ja jos Latinalaisesta Amerikasta tulee jotakin muuta kuin perinteistä lattaria, niin se on täällä ihan ufojuttu.