Jos yhteispeli

Oletteko yhtä rintamaa ja samaa porukkaa, no ei kai nykyään enää niin..

Kun ihmetyksen ja valituksen aihe on esimerkiksi sellainen kuin että toinen rekka alkaa ohittaa toista moottoritiellä tai jollakin toisella kaksikaistaisella tietyypillä ja ohitus kestää.

RATKAISU: Itse olen myös näin tehnyt eli, kun näet rekkasi puikoista takana olevan rekan sinua saavuttavan ja kun hän lähtee ohittamaan niin päästäkää ohitse eli hiljennetään hiukan vauhtia!
Tai myös näin, kun sillä toisella kiire tuntuu olevan niin helpota vielä enemmän. Vaihda itse ohituskaistalle ja hiljennä siellä vauhtia ja kiireisempi rekka pääsee ohitse helpolla.

Saatte ystäviäkin tällä tavoin!
61186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

minä ajan 82kmh ja jos takkaa tullee rekka tallapohjas eli 90, niin sillähän on silloin kiire.
Yleensä ihan het en rupee ohituspaikkaa ettiin mutta kun sellanen tulee, annan vilkulla merkin et ny saa mennä ohi.
Sitten hidastan tonne 75- 70 väliin niin kyllä menne heittämällä ohi ja molemmille tullee "hyvä mieli" :)

Kunpa tälläinen yleistyisi käytännössä.

Harmittaa ne jotka "kinnaa" 75 - 80kmh ja aina kun tulis sopiva suora niin johan nopeus nousee yli 80 eikä sitä enää tohdi edelle lähteä. ( varsinkin henkilöautot ) mutta löytyypä niitä "ammatti"kuskiakin jotka "harrastaa" samaa.

Äänestä
  • Jos minä ajan n 82- 85 km/ h ja perään liimautuu toinen rekka joka selvästi ajaa n 90 km /h , niin en varmasti ala etsimään mitään paikkaa missä hiljennän vauhtia että tämä rekka pääsee ohi.
    Nopeusero on niin pieni, että kiire ei selitä sitä vauhtia. Suomessa aikasäästö on maksimissaan minuutin luokkaa melkein matkasta riippumatta. Minulla taas palaa ylimääräistä polttoainetta kiihdyttäessä taas matkanopeuteen.

    Meidän ammattikuntaa muutenkin moititaan ja juuri tuo rajoitinta vasten ajaminen on yksi yleisin syy. Ja kun tuolla kiireellä sitä ei oikeasti voi perustella.
    Asia olisi eri jos pääsisi ajamaan tyhjää moottoritietä 600 km yhteen mittaan. Silloin hyöty olisi jo parikymmentä minuuttia mutta kun suomessa ei sellaisia ole, niin hyöty on oikeasti vain muutaman minuutin. Millään tavaralla tai kuskilla ei ole niin kiire.
    Ja kun kulutus nousee nopeuden mukana helposti pari litraa per 100 km, eli rahaa kuluu päivässä jopa 5 euroa enemmän per päivä. Vuodessa se on jo yli 1000 euroa. Sillä saisi jo hyvät pikkujoulut kuskeille..

    Asia muuttuu tietysti täysin jos minulla on kuormaa niin paljon että vauhti putoaa välillä rajusti. Sitten tietysti pyrin antamaan tietä nopeammille. Mutta muuten kyllä tuo 82-85 km/ h pitäisi riittää kaikille. Ja jos ei niin etsikööt itse paikat ohittaa.

    Poliisiksi minä en rupea, mutta en myöskään stressaa ja polta naftaa sen takia että joku alalle sopimaton pääsee minuutin aiemmin kahville

    Äänestä

  • J.J.P kirjoitti:

    Jos minä ajan n 82- 85 km/ h ja perään liimautuu toinen rekka joka selvästi ajaa n 90 km /h , niin en varmasti ala etsimään mitään paikkaa missä hiljennän vauhtia että tämä rekka pääsee ohi.

    Itselläni on aivan sama mielipide! Pyrin kyllä auttamaan ohitusta mutta en ala hiljentelemään sen takia paitsi jos joku haluaa alamäessä lähteä ohi.

    Äänestä

  • J.J.P kirjoitti:

    Jos minä ajan n 82- 85 km/ h ja perään liimautuu toinen rekka joka selvästi ajaa n 90 km /h , niin en varmasti ala etsimään mitään paikkaa missä hiljennän vauhtia että tämä rekka pääsee ohi.
    Nopeusero on niin pieni, että kiire ei selitä sitä vauhtia. Suomessa aikasäästö on maksimissaan minuutin luokkaa melkein matkasta riippumatta. Minulla taas palaa ylimääräistä polttoainetta kiihdyttäessä taas matkanopeuteen.

    Meidän ammattikuntaa muutenkin moititaan ja juuri tuo rajoitinta vasten ajaminen on yksi yleisin syy. Ja kun tuolla kiireellä sitä ei oikeasti voi perustella.
    Asia olisi eri jos pääsisi ajamaan tyhjää moottoritietä 600 km yhteen mittaan. Silloin hyöty olisi jo parikymmentä minuuttia mutta kun suomessa ei sellaisia ole, niin hyöty on oikeasti vain muutaman minuutin. Millään tavaralla tai kuskilla ei ole niin kiire.
    Ja kun kulutus nousee nopeuden mukana helposti pari litraa per 100 km, eli rahaa kuluu päivässä jopa 5 euroa enemmän per päivä. Vuodessa se on jo yli 1000 euroa. Sillä saisi jo hyvät pikkujoulut kuskeille..

    Asia muuttuu tietysti täysin jos minulla on kuormaa niin paljon että vauhti putoaa välillä rajusti. Sitten tietysti pyrin antamaan tietä nopeammille. Mutta muuten kyllä tuo 82-85 km/ h pitäisi riittää kaikille. Ja jos ei niin etsikööt itse paikat ohittaa.

    Poliisiksi minä en rupea, mutta en myöskään stressaa ja polta naftaa sen takia että joku alalle sopimaton pääsee minuutin aiemmin kahville

    aika usein niillä rajoitinta vasten ajavilla on kiire seuraavaan kuppilaan kahville. usein mäntsälän pohjoispuolella ohittavien autoja löytyy tuuliharjan parkista tyhjää louskuttamassa... että sellaisia kiireitä.

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    aika usein niillä rajoitinta vasten ajavilla on kiire seuraavaan kuppilaan kahville. usein mäntsälän pohjoispuolella ohittavien autoja löytyy tuuliharjan parkista tyhjää louskuttamassa... että sellaisia kiireitä.

    Jos ei kahdeksankymppiä riitä niin on varmaan ryhdyttävä bussikuskiksi. Tuntuu kyllä kummalta että joku tai aika monet voi menettää hermot kun nuodatetaan rajoituksia.

    Äänestä

Siis pitääkö mun rupee vaihtaa asentoa ja peräti laskea jalat kojetaululta jonkun mukamas kiireellisen kolleegan takia? No thanks sanon minä, nopeus ei muutu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostaa,.,. kirjoitti:

Oletteko yhtä rintamaa ja samaa porukkaa, no ei kai nykyään enää niin..

Kun ihmetyksen ja valituksen aihe on esimerkiksi sellainen kuin että toinen rekka alkaa ohittaa toista moottoritiellä tai jollakin toisella kaksikaistaisella tietyypillä ja ohitus kestää.

RATKAISU: Itse olen myös näin tehnyt eli, kun näet rekkasi puikoista takana olevan rekan sinua saavuttavan ja kun hän lähtee ohittamaan niin päästäkää ohitse eli hiljennetään hiukan vauhtia!
Tai myös näin, kun sillä toisella kiire tuntuu olevan niin helpota vielä enemmän. Vaihda itse ohituskaistalle ja hiljennä siellä vauhtia ja kiireisempi rekka pääsee ohitse helpolla.

Saatte ystäviäkin tällä tavoin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu