Luin tässä hiljattain talouteeni eksyneen dekkarin, mitä kohtaan en voi sanoa omanneeni minkäänlaisia odotuksia. Olin vain yllättynyt äitini ylistyksistä, sillä hän harvoin lähtee kehumaan lukuelämyksiään. Tai ei ainakaan yhtä suurin sanoin. Siispä mielenkiintoni heräsi ja päätin tarkistaa tämän kehutun, kohtuullisen tukevan teoksen.
Nyt en voi muuta kuin siirtää kehut eteenpäin. Itse vaativana lukijana voin taata dekkarin ystäville mitä kutkuttavimpia lukuhetkiä Jilliane Hoffmanin esikoisen, karmivan Cupidon äärellä. Herkimmille lukijoille kuitenkin varoituksen sana: kirjailija kuvailee erittäin piinaavasti veritekoja ja niiden jälkiä.
Nautin erityisesti Hoffmanin tavasta kirjoittaa: tekstin soljuvuudesta ja värikkyydestä. Myös hänen asiantuntemuksensa lainopeissa tuovat arvokasta uskottavuutta muuten niin uskomattomaan tarinaan. Ilman sitä, en mahdollisesti olisi tässä mainostamassa kirjan erinomaisuutta.
Vaikka kovasti nauttisin pienten paljastuksien jakamisesta, säästän teidät lukunautinnon pilaamiselta. Mutta kehoitan kaikkia lämpimästi hakeutumaan kirjastoon.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kiitos Vento! Tämä Vierastas lähtee omalle hyllylleen ja nappaa kirjan käsittelyyn. Olen jo vähän odottanutkin sopivaa hetkeä tämän kirjan lukemiseen ja kirjoituksesi antoi pontta päätökselleni.
Ilmeisesti sinäkin aiot vielä lukea samaisen kirjailijan seuraavan teoksen, Morfeuksen...
Erinomainen päätös, Vierastas.
Mitä Morfeukseen tulee, olen jo lukenut avauskappaleen. Pitääkin pitää kiirettä sen kanssa, moni tuttu jonottaa jo kiihkeänä sitä luettavakseen.
Ostin eilen Morfeuksen, heti oli Cupidon jälkeen pakko...