Tuli vain tuossa mieleen eräästä tapauksesta, kun vauvan äiti eräällä toisella palstalla paheksui vähän vanhempien lasten käytöstä tyyliin meillä kyllä sitten ollaan niin ja näin.
Muistatteko vaikkapa, kun se oma kullannuppu oli ihana taapero ja naapurin viisivuotias villi poika hirveän iso ja huonotapainen? Uskoisitteko, mitä tulee vielä eteen? Itsellä vanhempi on "kiltti", mutta nuorempi, pian 13, taitaa olla se, jonka kanssa vielä väännetään kättä kotiintuloajoista yms. merkit on jo nähtävissä.
Muistatteko vaikkapa, kun se oma kullannuppu oli ihana taapero ja naapurin viisivuotias villi poika hirveän iso ja huonotapainen? Uskoisitteko, mitä tulee vielä eteen? Itsellä vanhempi on "kiltti", mutta nuorempi, pian 13, taitaa olla se, jonka kanssa vielä väännetään kättä kotiintuloajoista yms. merkit on jo nähtävissä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä minä ainakin muistan, kun eräs sukulaistyttö oli 16-vuotias, ja kokeili rajojaan, ja esim. huusi rivouksia vanhemmilleen myös vieraiden kuullen, paiskoi tavaroita, vinkui rahaa koko ajan (ja myös sai!) yms. Silloin ajattelin, että minä en tuollaista kyllä sietäisi. Omista lapsista vanhin oli silloin 12-vuotias. Kummasti se sietokyky vaan pikkuhiljaa kasvaa siinä kuin lapsetkin. Meidän lapset eivät ole kyllä koskaan haistatelleet vanhemmilleen (ainakaan päin naamaa, mutta ehkä mielessään??), mutta onhan niitä yhteenottoja muita tullut. Rahaa emme ole antaneet ihan heppoisin perusteluin, viikkorahakäytäntöä meillä ei ole. Rahankäytöstä keskustelemme asiallisesti, eikä huutaminen todellakaan helpota rahan saantia. Ja meidän teini-ikäiset ovat kyllä tulleet huomaamaan sen.
Ei sitä ymmärrä pienten lasten vanhemmat, että murkkujen kanssa on usein vaikeampaa kuin kiukkuavien 5-vuotiaiden, vaikka hekin kyllä osaavat kiristää pinnaa.
Tottahan se on että haikeudella muistelen sitä aikaa kun oma taaperoni oli se taapero.
Saisi muuten olla vielkin.
VAikka kyllä meillä oli kova uhmaikäkin.
Mutta tää murkku ikä on vasta kamalaa.
Onneksi ei viina ja aineet ole kuvioissa mutta muuten on vaikeeta.
Voi niitä lapsuus muistoja niitä nyt kainolla muistelen kun likka huutaa etä kaikki on minun vikani.
Niinpä niin.Vaikka itselläni ei aikoinaan mitään utopistisia kuvitelmia omista kasvatustaidoistani ollutkaan niin ei kyllä aivan semmoistakaan murkkuikää odottanut mitä tuli.
Kuvittelin että kunhan lapselle opettaa mikä on oikein ja väärin,perustelee kiellot ja säännöt,asettaa rajat ja koti on "tavallinen" ja turvallinen niin korkeintaan ovia paiskovat ja vastaan urputtavat...
Hankalat tapaukset olivat aika mustavalkoisesti "ongelma kodeista".
Voi voi,kyllä on tätä äitiä koeteltu.Ja isää tietenkin myös.
Hirveitä oli ne tapaukset kun ensimmäisiä
kertoja vedettiin niinsanotusti matto jalkojen alta.Huh niitä aikoja sekä itsesyytösten määrää!
Mutta näin jälkikäteen kun asiat hyvin,osaa jotenkin kiittää siitä että silmät aukesi ja meikäläistäkin opetettiin ja kasvatettiin.
En tietenkään ole kaikista tapahtumista onnellinen vaan tästä "muksahtamisesta maahan persuuksilleen".Käsittääpä elämää vähän laajemmalti.
Tämä ensimmäinen murkku meitä koetteli,toinen onneksi erilainen.En usko että samanlaisia kahnauksia tulee,mutta mistä tuon koskaan tietää.
Mutta meilläkään ei koskaan tähän päivään mennessä ole nuoret haistatelleet eivätkä kironneet vanhemmilleen.Jännä juttu vaikka semmosta takkuamista muuten olikin.
Heh,tiedän kyllä että oven takana on varmasti mupistu jos jonkinlaiset manaukset..
Toki mietiskelen joskus että jos olisin rakastanut enemmän,toiminut toisin silloin ja tuolloin,en olisi suuttunut niin helposti ym.ym. niin olisiko tuollaista hirveää murkkuikää tullutkaan koskaan,jos,jos,jos....
Mutta meillä oli näin ja kiitän Yläkertaan että siitä selvittiin.
Ne kullannnuput on tosiaan yksilöitä ja jokaista heistä maailma koettelee omalla tavalla, nykyään on paljon kaikenlaisia paineita kavereiden taholta pienestä pitäen johon alkaa mennä mukana tai sitten jää ilman kavereita ja "tekemistä", siinä tilanteessa moni nuori tuntee olevansa syrjitty. Hirveintä on nähdä kun kiltistä herttaisesta ja hyvin käyttätytyvästä, koulussa hyvin pärjänneestä lapsesta kasvaa paatunut ja aina omaksi edukseen toimiva ja valehteleva nuorisorikollinen joka ei piittaa järjen sanoista eikä mitkään säännöt koske häntä missään, eikä mikään järkevä ja vastuullinen asia kiinnosta kuin nimellisesti jos sitäkään. Sitä ei voi kuin toivoa, ettei nuori jämähdä tuohon ikävaiheeseen loppuiäkseen. Usein aika tekee tähänkin ongelmaan ihmeitä, mutta vanhemmille tämä kaikki on usein liian kova pala sulatettavaksi, kun nuori on vielä kaiken tämän lisäksi vanhempien vastuulla.