GALLUP!

Niinpaljon tuntuu olevan vaikeuksia, että listataan ja verrataan, siinähän nähdään miten tilastollisesti nämä ongelmanaiheuttajat jakaantuvat. Eli vaikka 5 suurinta ongelmaa, häritsevää tekijää, haastetta.

1. Miehen lasten lähiäiti yrittää pyörittää meidänkin perhettämme! (Siitä seuraa seuraavat sata)
2. Vaimon lasten isä ei tapaa lapsiaan (vankilakierre)
3. Sekalaiset sukulaissuhteet
4. Tasapuolisuus, kun osa lähi, osa etälapsia
5. Lomajärjestelyt, muuttujia mahdottoman paljon

OK. Ehkä hyviä puolia myös, ettei mene turhan marinaksi

1. Vanhemmat lapsellisia molemmat, huono kokemus takana, haluavat oikeasti onnistua tälläkertaa.
2. Vanhempien on pakko varhaisessa vaiheessa sopia pelisäännöistä, kasvatus keskustelevampaa kuin jos kaikki asiat tulisivat eteen yksitellen ja pikkuhiljaa.
3. Lapsista kasvaa suvaitsevaisia
4. Paljon hyviä ihmissuhteita, ystäviä, sisaruksia ym.
5. Vanhan hyväksikäyttöä, niin henkisen kuin maallisenkin pääoman.

Nämä nyt yhtäkkiä mietittynä, syvällisemmin ajateltuna lista voisi olla toisenlainen.

Nyt jään odottamaan mitä vastaatte!
8744
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

1.miehen exä häiriköi ja aiheuttaa ongelmia --> tämä aiheuttaa ongelmia lapselle
2.tapaamisajat
3.lapsen sopeutumisessa ongelmia
4.raha-ongelmat
5.tilan puute

Kaikista typerintä on se, että miehen exä on sapotoinut meidän yksityiselämäämme ja se kostautuu hänen omalle lapselleen. Puhuu lapselle pahaa meistä--> lapsen vaikea sopeutua tapaamisiin sekä meillä suhtautuminen koko ajatukseen liiton ulkopuolisesta lapsesta muuttuu negatiiviseksi, koska se tuo mukanaan niin paljon pahaa oloa. Lisäksi lapsi erkanee toisesta vanhemmastaan.Ja jos exä aiheuttaa ongelmia meidän suhteeseemme, se ei ole hyväksi lapselle, koska lapsen täällä ollessa meidän välimme ovat kireät ja ongelmista joudutaan riitelemään. Usein ne riidat käynnistyvät juuri lasten tapaamisajankohtana, koska ongelmat johtuvat lapseen liittyvistä asioista.

Äänestä

Huonot puolet voi typistää yhteen:
1. Äitipuolen ilkeys lapsia kohtaan; törkeää henkistä ja ilmeisesti myös fyysistä väkivaltaa etenkin toiselle lapselle. Johtunee sairaalloisesta omistamisenhalusta / mustasukkaisuudesta lasten isää kohtaan.

Hyvät puolet:
1. Lapsilla hyvä, rakastava ja tiivis "lähiperhe" ja äiti onnellisempi kuin koskaan.
2. Biol. isä välittää lapsista, ja osoittaa sen heille.
3. Isäpuolella ei lapsia (mahdollistaa perheen yhtenäisyyden ja monta muuta hyvää käytännön asiaa).
4. Lapsia ei ole koskaan käytetty biol. vanhempien ritojen välineenä; yhteisymmärryksessä tapahtuu yhteishuoltajuus ja lasten asioista ollaan samaa mieltä.
5. Kukaan ei ole syyllistänyt tai morkannut valintojani, vaan tilanteet saavat kypsyä rauhassa.

Tällaiselta näyttää meidän lista. Olen todennut, että meillä taitaa olla selkeämpi ja helpompi tilanne, kun valtaosalla :) Tosin tuo ainoa hankaluus on kyllä ajaa hulluuden partaalle.

Äänestä
  • Hyvä, jos olet noin onnellinen, mistä onnesi sitten muodostuukaan, onkin sitten jo toinen juttu... Tsemppiä vaan sullekin. Luulempa että on itsensä kanssa kova elää, jos oma onni on toisten epäonnesta kiinni. Tietty ilmeisesti kaikki on niin suhteellista, jos olet onnellisempi kuin koskaan ennen, niin sulla on tainnut olla ne asiat joskus sitten oikein tosi huonosti...

    Äänestä

Että jollaa on mielikuvitusta listailla ihminen elämää! Heh..Mahtaakos oma elämä ollanoin solmussa, että listaat kaikki omat epäonnistumisesi? Voi että.heh hee..

Äänestä
  • kovinpahasti solmussa ole, tai jos onkin, niin kyllä olen niitä solmuja ollut itsekin sitomassa.

    Mun ei tarvitse teeskennellä tai esittää, että meillä asiat olis kaikki hyvin, meillä keskustellaan asioista sekä perheen sisä-, että ulkopuolella. Tällöin saa sitä muutakin näkökantaa asioihin, kun joskus on niin vaikeaa suhtautua objektiivisesti omiin asioihinsa. Näin avoimesti toimien ja keskustellen monet epäkohdat jopa ratkeavat.

    Ja mitä asioiden listaamiseen tulee, kannattaisi sinunkin kokeilla, kun on tuo kirjoittaminen sinulle niin vaikeaa, eihän sitä edes tahdo ymmärtää. Miten mahtaa tuo luetunkaan ymmärtäminen kohdallasi onnistua?

    Ajattelimpa vaan, että olisi tullut juuri teille exille todistetuksi, missä mättää. Kylläpä melkein väittäisin, että näissä uus- ja yhperheissä useammin mättää hankalat ja katkerat lähivanhemmat tai huonot etävanhemmat. Jos meinaan vika olis vain näissä äiti- tai isäpuolissa, niin vastuuntuntoiset biologiset vanhemmat eivät omaansa ja lastensa elämää antaisi sotkea. Mutta jos asia ei ketään kiinnosta, niin olkoon, kyllähän me kaikki totuuden sydämissämme tiedämmekin.

    Ei epäonnistuminen vielä ihmisestä tee huonoa tai tyhmää, vasta se jos ei siitä ymmärrä ottaa opikseen!

    Äänestä

Miinus olisi varmasti se,että miehen ex ei halua nähdä lasta tai ole kiinnostunut pojan elämästä.

Plussaa on myös tuo, että huonot kokemukset kasvattaneet. Ja huolimatta kaikesta lapsikin voi hyvin. Plussia on oikeastaan todella paljon ja muut miinukset ovat sellaisia arkielämään kuuluvia, joita löytyy jokaisessa perheessä.

Äänestä

Miinukset: minun exäni puhuu minusta pahaa lapsille, vie uusia naisiaan tapaamaan heti, mieheni exä riehuu viiden vuoden jälkeen kuin mielipuoli (ajoi kerran kolarin siksi),miehen exän lapset ovat jalustalla, vain paras kelpaa ja heti

Enpä näe plussia.

Äänestä

me erottiin noin neljävuotta sitten exän kanssa.mussukkamme silloin noin puoli vuotias.aloime heti uudet suhteet ja meillä on saman ikäiset lapset uusien puolisoiden kanssa.tulemme hyvin toimeen ja näemme paljon.mussukkamme pitää nykyistä miestäänkin omana isänänsä ja kutsuu häntä isiksi.exä oli tyytyväinen asiasta ja sanoi ettäon mahtavaa että mussullamme on joku kuka häntä rakastaa kun omaansa ja kasvattaa rakkaudella.poika on onnellinen ja pikkusisarukset myös, jeesaamme toisiamme lasten hoidossa ym ja keskustellaan kaikesta.

tällä palstalla tälläinen hehkuttelu ei tietysti ole yleistä mutta me ainakin ollaan saatu asiat sujumaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mikä uusperheessä mättää? kirjoitti:

Niinpaljon tuntuu olevan vaikeuksia, että listataan ja verrataan, siinähän nähdään miten tilastollisesti nämä ongelmanaiheuttajat jakaantuvat. Eli vaikka 5 suurinta ongelmaa, häritsevää tekijää, haastetta.

1. Miehen lasten lähiäiti yrittää pyörittää meidänkin perhettämme! (Siitä seuraa seuraavat sata)
2. Vaimon lasten isä ei tapaa lapsiaan (vankilakierre)
3. Sekalaiset sukulaissuhteet
4. Tasapuolisuus, kun osa lähi, osa etälapsia
5. Lomajärjestelyt, muuttujia mahdottoman paljon

OK. Ehkä hyviä puolia myös, ettei mene turhan marinaksi

1. Vanhemmat lapsellisia molemmat, huono kokemus takana, haluavat oikeasti onnistua tälläkertaa.
2. Vanhempien on pakko varhaisessa vaiheessa sopia pelisäännöistä, kasvatus keskustelevampaa kuin jos kaikki asiat tulisivat eteen yksitellen ja pikkuhiljaa.
3. Lapsista kasvaa suvaitsevaisia
4. Paljon hyviä ihmissuhteita, ystäviä, sisaruksia ym.
5. Vanhan hyväksikäyttöä, niin henkisen kuin maallisenkin pääoman.

Nämä nyt yhtäkkiä mietittynä, syvällisemmin ajateltuna lista voisi olla toisenlainen.

Nyt jään odottamaan mitä vastaatte!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu