Rautamaali

Rautamaali

Jos taiteilija Sykkeellä ei ollut meneillään pitkäänjatkuva tärpätinhajuinen luomisprosessi ateljeessaan, niin hänellä oli taatusti jokin toinen parfymoitu ja kiihkeä hajuvesiprosessi jossain salaperäisessä ja intiimissä tavernassa meneillään.
Tällainen yliaktiivinen ihminen ei onnettomuudekseen kärsinyt millään lailla syömättömyydestä tai unenpuutteesta, kaikki tuo tuntui vain kiihoittavan hänen vimmaista tuotteliaisuudentarvettaan yhä laajempiin ja hälyttävämpiin mittoihin. Kuten joskus, hän saattoi kuukahtaa tuoliltaan läpi kankaan jääden roikkumaan raameihin kuin takaperoinen taulu. Herätessään hän tietenkin näki tapahtuneen ja oivalsi siinä heti piilevän jotain salamyhkäistä ja ilmiselvää, ja siitä piti heti tietenkin tehdä heti taidetta lisää.
Taiteilija ei ymmärtänyt maallisista asioista tuon taivaallista. Hän ei käsittänyt miksi ruoka pilaantui jääkaappiin, miksi bussit ja metrot noudattivat aikatauluja, miksi on olemassa erinäisiä peli-, siveellisyys-, että moraalisääntöjä. Hänelle tämä kaikki oli vain ruokaa hänen luomisvimmansa hampaisiin, hampaisiin jotka jauhoivat kaiken uuteen uskoon.

Eräänä aamuna hän sai puhelun kesken session. Malli käänsi päätään kohti soivaa puhelinta ja taiteilija Syke ajoi mallin tiehensä kiroillen ja roiskutellen pensselistään akryyliväriä porraskäytävän seinille. Alaston malliparka juoksi kiljuen tiehensä käytävässä kirkuen. Pöytä oli kaatunut. Koko ihmiskuntaa kuvaava teos oli pilalla. Apina oli luikkinut karkuun pöydän päältä sivistyssanakirjoineen. Syke etsi kirjaa turhaan, se oli poissa.

Puhelin soi yhä. Se lirkutti linnunlauluaan niin aidontuntuisesti, että Syke ei sitä heti edes huomannut. Lopulta hän älysi asian laidan, ja ryhtyi seurailemaan ääntä. Lintu lauloi kauniisti. Se oli kenties punatulkku. Sykkeen mieleen tuli kesä nurmikon tuoksu... hän vajosi kuvitelmaan puunoksalle istuutuneesta kännykästä ja maalasi siitä heti yhden taulun ja kirjoitti siitä kaksi runoa ja yhden novellin.

Syke vastasi puhelimeen, ollen itse aivan jossain toisaalla. Hän kuunteli ja örähteli kuin jokin metsänelikko sammalmättään alla, nyökytteli päätään ja piirteli kynällä seinään linnunjälkiä. Hän tuntui olevan kaikesta samaa mieltä asiaansa esittävän tahon kanssa.
Hänen ei tarvinnut alkaa esittelemään mitään konkreettista tullakseen taiteilijaksi johon voisi luottaa. Hän oli itsestään täysin varma - ja epävarmuudessaan kiemurtelevat asiakkaat pelkästään huvittavia.

Puhuja ei ollut nainen, sillä silloin Syke alkaisi heti suoltaa ulos suustaan mitä ihmeellisimpiä elegioita tai pikkukiukkuisia pistoksia suoraan naisen hermoihin. Puhuja oli varmaankin mies, ja luultavasti edusti jotain autoritääristä tahoa. Emme voi olla varmoja, mutta kuvittelisimme näin, koska Sykkeen poissaolevaisuus oli harvinaisen itsestäänselvää ja avointa.

Syke katsoi kelloa ateljeen seinällä. Kellon oli maalannut Salvador Dali. Viisarit valuivat pitkin pöytää ja luikertelivat maata kohti ylitse kovien pintojen ja kulmien. Kaikki oli kovin selvää, kuin makaronilaatikko.
Syke pakkasi mukaansa muutaman luonnoslehtiön ja hyppäsi ensimmäiseen vapaaseen taksiin joka hänen vastaansa kadulla tuli.

Taksi ajoi lävitse räntäsateen Sörkkaan, vankilan pihaan ja pysähtyi mustan läikän kohtaan. Läikkiä oli vierivieressä pitkin parkkipaikkaa ja Syke jäi tuijottamaan niitä lumoutuneena. Lunta satoi ja hänen vierellään seisoi saattajaksi valittu vartija. Tämä katseli parkkipaikkaa ja Sykettä, veti tupakan ja potki lunta.
Viimein taiteilija päätti seurata opastaan kuin Vergiliusta Dante helvettiin. Taivaisiin asti ylettävät kivimuurit olivat taiteilijan mielestä aivan kuin rooman romahtaneet ja reittilentojen ylitsekävelemät vallit. Niistä ei tullut mitään muuta mieleen kuin VIncent ja vankilan sisäpihalla, näköalattomuudessa ympyrää kävelevät vangit. Hän ahdistui. Vankila oli aivan käsittämätön paikka, vihonviimeinen tiilikasa jonka alla elää ihmisiä ilman liikkumatilaa. Ei naisia, ei viiniä, ei vapautta muuta kuin ajatella tylsäksi muuttuneella päällään mielipuolisiksi muuttuneita ajatuksia.

Erinäinen kokoelma Kafkamaisia käytäviä ja kolisevia rautaovia varjosti herkän taiteilijan mieltä. Hän puristi käsiään nyrkkiin tunsi läpivalaistun reppunsa muuttuneen aasin ylikuormaksi. Hän laahusti innottomana eteenpäin seuraten portaita pitkin ylös, ja alas, ja ylös, kävelevää vartijaa jonka vyöllä killuivat ja kolisivat sadattuhannet avaimet kohti vapautta. Niistä voisi hitsata yhteen vapaudensymbolin ja asettaa se näytille metron liukuportaiden yläpäähän, juuri siihen jossa on kovin ruuhka, taiteilija mietti.

Käytävän loputtomassa toisessa päässä odotti jokin virkaatekevä. Hän näytti hyvin paskantärkeältä ja työstään perusteettomasti innostuneelta sadistilta, mielipuoleleta joka sulkee pikkulintuja häkkiin ja ruokkii niitä sitten miten sattuu. Hän puhuikin kuin kone, täynnä muodollisuuksia ja fraaseja, ällötyksiä joissa ei ollut ihmistä sisällä edes kyrvän vertaa. Munaton ihminen.

Jono tällaisia ihmisiä eteni jälleen pitkin ja poikin kiveksi jäätynyttä käytävämerta, kuin myyräntunneleita ja madonreikiä. Taiteilijan kengät puristivat ja häntä alkoi ottaa poijuun jatkuva tallaaminen. Mutta viimein, kuin pelastuksena, he olivat löytäneet oven jonka takana syntymäpäiväsankari istui.

Lukko avautui kuin teräksinen tallinovi, ja sisältä paljastui kapealla punkalla istuva pelle.

Sirkuspelle.

Taiteilija oli hetken täysin ajatukseton, tyhjä. Se oli hänelle hyvin yllättävä tilanne, sillä hän oli aina ollut aivan täynnä - ylitsepursuavan tulvillaan. Nyt hän käänsi sielukkuutensa kupin ympäri - eikä tippaakaan ideoiden viiniä tippunut harmaalla betonilattialle.

- Hyvää syntymäpäivää. Tässä on lupaamani taiteilija, munaton viittilöi Sykkeeseen.

Klovni hymyili ikuista hymyään punkalla - käsittämätön, ja luottamusta herättävä irvistys lapsille, aina sinne takariville asti jossa on aivan pimeää, ja mihin on vaikea mitään selvästi kuulla. Näky oli aivan uskomaton. Jos klovnilla ei olisi ollut yllään vanginvaatteita, niin taiteilija olisi kai luullut olevansa sirkuksen bunkkerissa - jos sellaisia oli olemassa.

Klovni katsoi taiteilijaa, ja tämä tajusi järkyttyneenä ettei pellen naamalla oleva maski ollutkaan maski, vaan tämän todelliset kasvot. Ne eivät olleet maalatut, sillä taiteilija näki niissä jatkuvasti johtolankoja ja itsestäänselvyyksiä jotka romahduttivat hänen ensi hetkenä saadun vaikutelman tuhkaksi ja virhearvioinneiksi. Sanattomana hän tuijotti klovniin, kun vankeinhoidon ylitarkastaja sanoi:

- Luoja nähköön, millainen kuuluisuus meillä täällä onkaan.

- Tuota ei kyllä yksikään luoja ole ikinä nähnyt, tuhahti vartija.

- Mä olen aivan.... sanaton. Onko täällä edes tuolia alle?

- Ojennapa taiteilijalle pellen jakkara tuosta, ylitarkastaja käski vartijaa joka mulkaisi taiteilijaa kuin koiransontaa.

- Kiitos. Kertokaahan nyt, kun istun, että mikä ihme tämä homma nyt oikein on. Siis miten tuollaiset kasvot voivat olla olemassa... onko tämä jokin sairaus?

- Kukaan ei oikein tiedä, mutta käytävät puhuvat että se on syönyt jotain myrk..., vartijan keskeytti ylitarkastajan jyrkkä ääni:

- Mitään juoruja täällä ei levitellä. Jos faktat eivät ole tiedossa, niin ei niitä hakemalla haeta tänne toreilta. Tämä mies tässä edessämme on vankeinhoidon suurin saavutus, oikea mallikappale.

- Nyt en käsitä, taiteilija sanoi.

- NO, ajatelkaa nyt täsmällisesti. Olemme vanginneet pellen. Mikä julkisuusarvo vankilallemme - vankilalle, joka potee kroonista rahapulaa ja elää köyhänä kädestä suuhun, vankeinhoidon ylitarkastajan äänestä kuulsi ohut pettymys.

- Mulle kyllä kelpaisi palkankorotus, ja muijalle kanssa kun on virastossa töissä, vartija sanoi ja nauroi päälle.

- Mitä tämä sitten minuun liittyy, siis missä kohtaa minä tulen mukaan. Tuskin tulevaa maalaustani kanttiinin seinälle laitetaan? taiteilija hämmästeli.

- Ei, ei ei. En ole ehtinytkään selvittää teille ideani koko laajuutta, ylitarkastaja ryki ja availi kurkkuaan ja jatkoi... Vankeinhoidon ylitarkastajien viimevuotisessa saunapalaverissa Katajanokalla minä keksin aivan uuden lähestymistavan vankilaelämän kammottavan julkisuuskuvan parantamiseksi...

- Ymmärsin jo... siis minä maalaan pellestä mainospotretin. Valokuva ei käy koska se on liian epätaiteellinen ja ei sovi sirkuselämän mainoslööppikulttuuriin. Jokainenhan tuntee ne... no juuri ne jotka ovat tienvierustoilla kun sirkus tulee johonkin kylään.

- Te olette juuri etsimämme mies. Te oivalsitte heti. Teillä olikin valtavan hyvät suositukset. Ja juuri minun onneni oli, että minä teidät löysin. Eihän tässä napeilla pelata. Ei totta vieköön.

- Tänään on muuten Jokerit - Kärpät peli. Kyllä on Joksuilla lähdön aika jos ei pelit parane, vartija sanoi ovensuusta.
Puhe tuli kuin automaatista. Peli oli pelattu jo 14.3 - klo 18.30 lähtien. Ja Jokerit lähtivät kesälomalle Tampereen kautta.

Tässä kohtaa pelle nauroi kamalan, kitarisat näyttävän naurun.
2386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Upea! Loppu hieman lässähti, mutta muuten uskomattoman hyvä.

Äänestä
  • Musta taas loppu oli siis aivan taivaallinen kliimaksi.

    Mutta kuten sekä politiikassa että urheilussa: näkövinkkeleiden kvantiteetti on kaiken toiminnan ja sielukkuuden suurin moottori - kaiken tapahtuvan summa ja sen kvaliteetti.

    Tätä mieltähän mä en siis ole, kunhan vain sanoin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

CFC kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu