yövuorossa

taas tulee kovasti lomapäiviä kun on yövuorssa.radiosta kuuluu yölinjallain tapsa rautawaarwn laulamana ja se saa mielen takavuosien tapahtumiin. muistelot keskeytyivät kun alkoi taulussa vilkkua 4 hengken sellissä.ja minä poika menen katsomaan mikä on vialla tai hätänä.käpyttelen käytävällä iloistesti viehltäen ja huomaan että monissa selleissä pilkistää valo oven alta.tirkistä kutoseen ja seiskaan ja moelmissa ollana eroottisessa hengessä.rami hieroo uuden toverinsa pohkeita treenin jälkeen eikä vangkilan kalsongeri onnistu pitämään hierottavan mielentilaa piilossa.teltta on pystyssä. enpä katsele enenpää vaikka tiedän että kohta alkaa huilu soimaan. seiskassa alvari ja tobias rakastelevat aika rauhallisesti.sanoin viimeksi että ääniä hiljemmalle kun oli napinaa keittiössä kuulunut.selli 12 päällä palaa valo ja varustaudun pahimpaan eli sanalöylyyn. koputan oveen ja ropellan oven auki.nuori narkkari jongka sijoitimme selliin on ihan silmät leävllään ompa tainnu ottaa pepusta jotakin esille.ei tutkittu peppua narikassava iika sanoin että tämä on tuktitava kun tulee niin huonossa kunnossa siviilistä.selittää kovasti.muut ovat hiljaa ja pelaavat pleikkaria.mies yrittää käyvä päälle otan ratiolla paikalle pari muuta pamppua ja rundiin. ihan sekasin. muut vangkit kiittä kohteliaasti. jään selliin jutustamaan ja puhun tästä kun internetissä on kovaa polemiikkia vangkien välisestä hellyydestä. sanon että nytkin monta selliä on täynnä hyvää oloa ja läheisyyttä. vangkit katsovat hölmönä mitä ihmeellistä tässä ongkaan.sanon että ei olekaan mitään ja kumpa ihmiset ymämrtäisitävt sen minkä ymmärtävät vangkilassa olevat että ei kyse ole homosexistä välttämättä. jussi sanoo osuvasti että hänellä on humaanit hellyystarpeet vaikka olisi vangkilassa ei niitä voi sulkea pois. ja vissi on niin että ei vangkilassa oteta mieheltä poist muuta kuin vapaus. ei tunteita jotka palavat kun vangkeillakin on kevättä rinnassa. toivotan hyvät yöt ja lähden hiljasesti viheltäen takas. vilkasen vielä uteliaisuuttaan kutoseen ja lyön itsekseni vetoa että rami huiluttaa varmasti ja niinhän se tekee. nokkahuilu mutta eipä vihellä.
3475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kiitos aidoista kirjoituksista. Pidän siitä, ettei asioista puhuta väärillä nimillä ja että totuus tuodaan julki olkoonpa se kuinka värikäs tahansa.

Ei huiluttamisessa mitään pahaa ole!

fani

Äänestä
  • Voimamiespimppi paskaa!

    Äänestä

oikeaan vankielämään lukemalla sinun lennokkaasti ja huumorintajuisesti kirjottamasi tekstiä, toivottavasti kirjoittelet vielä jatkossakin;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voimamiespamppu kirjoitti:

taas tulee kovasti lomapäiviä kun on yövuorssa.radiosta kuuluu yölinjallain tapsa rautawaarwn laulamana ja se saa mielen takavuosien tapahtumiin. muistelot keskeytyivät kun alkoi taulussa vilkkua 4 hengken sellissä.ja minä poika menen katsomaan mikä on vialla tai hätänä.käpyttelen käytävällä iloistesti viehltäen ja huomaan että monissa selleissä pilkistää valo oven alta.tirkistä kutoseen ja seiskaan ja moelmissa ollana eroottisessa hengessä.rami hieroo uuden toverinsa pohkeita treenin jälkeen eikä vangkilan kalsongeri onnistu pitämään hierottavan mielentilaa piilossa.teltta on pystyssä. enpä katsele enenpää vaikka tiedän että kohta alkaa huilu soimaan. seiskassa alvari ja tobias rakastelevat aika rauhallisesti.sanoin viimeksi että ääniä hiljemmalle kun oli napinaa keittiössä kuulunut.selli 12 päällä palaa valo ja varustaudun pahimpaan eli sanalöylyyn. koputan oveen ja ropellan oven auki.nuori narkkari jongka sijoitimme selliin on ihan silmät leävllään ompa tainnu ottaa pepusta jotakin esille.ei tutkittu peppua narikassava iika sanoin että tämä on tuktitava kun tulee niin huonossa kunnossa siviilistä.selittää kovasti.muut ovat hiljaa ja pelaavat pleikkaria.mies yrittää käyvä päälle otan ratiolla paikalle pari muuta pamppua ja rundiin. ihan sekasin. muut vangkit kiittä kohteliaasti. jään selliin jutustamaan ja puhun tästä kun internetissä on kovaa polemiikkia vangkien välisestä hellyydestä. sanon että nytkin monta selliä on täynnä hyvää oloa ja läheisyyttä. vangkit katsovat hölmönä mitä ihmeellistä tässä ongkaan.sanon että ei olekaan mitään ja kumpa ihmiset ymämrtäisitävt sen minkä ymmärtävät vangkilassa olevat että ei kyse ole homosexistä välttämättä. jussi sanoo osuvasti että hänellä on humaanit hellyystarpeet vaikka olisi vangkilassa ei niitä voi sulkea pois. ja vissi on niin että ei vangkilassa oteta mieheltä poist muuta kuin vapaus. ei tunteita jotka palavat kun vangkeillakin on kevättä rinnassa. toivotan hyvät yöt ja lähden hiljasesti viheltäen takas. vilkasen vielä uteliaisuuttaan kutoseen ja lyön itsekseni vetoa että rami huiluttaa varmasti ja niinhän se tekee. nokkahuilu mutta eipä vihellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu