Huh huh! Nyt se on siinä ilmiasussaan, kauan mieltäni askarruttanut kysymys.
Mikä mahtoi olla ensimmäinen kipinä, joka sai Sinut aloittamaan palstakirjoittelun?
Itse tutustuin verkkoon saatuani lahjaksi koneen, johon oli hankittu internetyhteys. Siihen mennessä olin näpsytellyt vanhalla 'kuution' kokoisella pöytäkoneella välttäen jostain syystä (pelkäsinkö kustannuksia?) ostamasta yhteyttä.
Siitä alkoi hiileen puhaltelu. :)
Mutta mikä sai Teidän intonne kirjoitteluun palamaan, silloin joskus, kertoisitteko uteliaalle?
Ps. Olen vähän niinkuin itselleni luvannut olla tekemättä aloituksia, mutta jos tämän kerran..?
Olisi niin mielenkiintoista tietää.
Mikä mahtoi olla ensimmäinen kipinä, joka sai Sinut aloittamaan palstakirjoittelun?
Itse tutustuin verkkoon saatuani lahjaksi koneen, johon oli hankittu internetyhteys. Siihen mennessä olin näpsytellyt vanhalla 'kuution' kokoisella pöytäkoneella välttäen jostain syystä (pelkäsinkö kustannuksia?) ostamasta yhteyttä.
Siitä alkoi hiileen puhaltelu. :)
Mutta mikä sai Teidän intonne kirjoitteluun palamaan, silloin joskus, kertoisitteko uteliaalle?
Ps. Olen vähän niinkuin itselleni luvannut olla tekemättä aloituksia, mutta jos tämän kerran..?
Olisi niin mielenkiintoista tietää.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Ensin pelkäsin koko nettiä, olin kuullut ja lukenut vaikka mitä, varsinkin kohutarinat jäivät mieleen. Selailin lähinnä meille käyttäjänoviiseille suunnattuja sivuja ja sitten kun ensimmäiset omat sanani olin eetteriin ikuistanut (vastasinkohan johonkin mielipidetiedusteluun kehityspalstalla?), katumus oli kauhea. Miten olinkin tuollaista ehdotellut ja kyllä se netti vielä minua pureekin.
Purihan se, aloin selailla näitä 'kauheita' keskustelusivuja. :D Miljoonanikillä tuikin kommentteja silloin tällöin johonkin kiinnostavaan. Huomasin miten mukavia ja mielenkintoisia ihmisiä täällä kirjoittelee, otin vakituisemman nikin (ei tämä) ja lähdin mukaan.
Joku minut ehkä vielä tunnistaa niiltäkin ajoilta, jolloin kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Onneksi jäljellä on se ihmeellinen.
Kipinä on jo vuosien takaa, kun vaihdoin työnkuvaa ja palasin maankiertäjäelämästä takaisin kirjoituspöydän taakse. Tein välillä erilaisia järjestelmien huoltoajoja ja niitä odotellessa surfailin Ilta Sanomien keskustelupalstalla, siellä kylläkin on aika nuorta väkeä, mutta välillä ihan mielenkiintoisia keskusteluja. Kone ja alussa modeemiyhteys, on ollut kotonakin toistakymmentä vuotta koska tein myös töitä kotoa käsin. Kun jäin kotiin miestäni hoitamaan käyttö rajoittui pakollisiin, eli lähinnä laskujen maksuun. Mieheni kärsi aistiharhoista, eikä suvainnut että istuin tietokoneen takan, se sai hänet raivostumaan.
Nyt yksin ollessani vanhat paheet ovat taas ottaneet vallan, täältä ja muiltakin palstoilta löytyy aina mielenkiintoisia aiheita ja mukavia ihmisiä.
Eikös meitä aina kehotella käyttämään aivojamme, täällähän sitä näkee parhaimmillaan. Toisinaan sellaista sananselitystä , jota itselleen jäsennellessä aikakin kuluu sutjakasti.
Ja ihan oikeaa tietoakin, kiitos heille jotka jaksavat etsiä netistä sivuja. Onko tämä nyt sen suurempi pahe kuin esim. kirjailijan ammatti? :)
Lipsahti, alitajunta varmaan toi tuon sanamuodon. Olisiko huono omatunto jouten olosta, vaikka enää ei tarvitse tehdä, suorittaa ja tuottaa. Pienestä pitäen olen tottunut siihen, että ei voi pelkästään istua, pitää aina olla jotain hyödyllistä tekemistä ja aikuisiässä elämä on pitänyt huolen, että joutoaikaa ei ole ollut. Äiti kasvatti meidät hokemilla: "Itku pitkästä ilosta" ja "Laiskuus on paheiden äiti." Nykyään osaan jo iloita asioista pelkäämättä sitä itkua, toivottavasti vielä opin nauttimaan omasta ajasta ilman että se tuntuu paheelta. Onhan netti oloneuvoksen, vai onko sanamuoto oloneuvoksettaren, ikkuna maailmaan eikä edes tarvitse lähteä kotoa pois.
Työaikana olin joutunut käyttämään teitokonetta, tosin ohjelma oli työyhteisön sisäinen. Eläkkeelle jäätyäni menin "ajokortti" kurssille Aikuiskoulutuskeskukseen ja niin jäin kiikkiin.
Avautui ikkuna kokonaiseen maailmaan joka oli vain napin painalluksen takana. Saa avaruutta ja tietoa kaikesta mitä tarvitsee.
Polviongelman aikana olin muutaman kuukauden liikuntarajoitteinen. Koneen avulla yhteys ulkomaailmaan säilyi, päivittäisten asioiden hoito ei ollut ongelma koneen avulla, ilman laajakaista yhteyttä olisi ollut.
Palstakirjoittelu tuli miltei tavaksi ongelman aikana - sehän on kuin puhuisi ystävien kanssa. Ystävän kutsuun voi vastailla silloin kun haluttaa ja lopettaa ketään loukkaamatta. Skype keskustelut tuovat lisäsykettä kun vain on yhteys.
Näen palstakirjoittelun ja Skypen käytön olevan osa ikäihmisen elämää. Moni asia saa uutta näkökulmaa omaan pinttyneeseen käsitykseen.
Tiedon saaminen kysymyksiin monelta eri taholta on viehätys. Olemme kaikki erilaisia, olen havainnut kaikki olemme hyväksyttyjä omien mielipiteiden ilmaisijoina.
...tuo Skype. Luurit kyllä jo on, mutta toistaiseksi itselle on riittänyt tällainen palstapulina. :))
ilman tätä tietokonetta --no ehkä se olisi aivan tyhjää ja harmaata .( Vitsi). Vaikka minulle tämä on jo tullut aivan välttämättömäksi ,niin olen tämän 6 vuoden aikana tähän kiintynyt . Tytär toi tämän minulle koska minuntalossani oli laajakaista yhteys ja näin ollen hänkin sai tätä käyttää halvemmalla minun tykönäni .Hän asui viereisessä talossa mistä se puuttui. Näin sitten opettelin yksikseni tätä . Pääsin melko pian tämän kanssa sinuiksi.
Sitten tytär vei koneensa pois ja minä ostin ihan "ikioman".Samalla laitoin myöskin omat mieleiseni ohjelmat tähän .Ei ole ollut pahempia harmia tämän kanssa ,heti hankin muistia ja muutenkin tehokkaan pelin niin ei senkäänpuolesta
"kaatuile " kunhan päivitykset ovat kunnossa:=)
Nyt olen jo yli 70 mittarissa ja ikä ei ole esteenä tämän kanssa kun Fysiikkaa ei tässä tarvita --muutakun hyviä istumalihaksia.
... piipahdin aikanaan, runsaat kaksi vuotta sitten, tyttäreni kehotuksesta. Jonkun hetken vain lueskelin uteliaana, kunnes kirjoittamisesta pitävänä halu osallistumiseen kasvoi. Tuntui kuin ystäväpiiri olisi näin kasvanut, ja on ihan oikeastikin kasvanut. Elämää rikastuttavaa tämä on ollut kaiken aikaa...
...erimoisia. :)
Olenkohan tullut kertoneeksikaan?
Poikani asennettua ensimmäisen koneeni ja esitellessä ohjelmia vilahti siellä jossain nämä keskustelupalstatkin. Minuun vilkaisten hän vain ohimennen virkahti: "Noita ei sitten kannata katsella ollenkaan".
Onhan tässä ollut siitäkin syystä hiukan huono omatunto, kun olen kertonut lueskelevani näitä. Nykyisin hän tyytyy kysymään: "Onkos sulla vielä se sama harrastus?"
Oikeassa olet, elämää rikastuttaa tämä on.
En muista enää tarkkaa ajankohtaa nettialoitukselleni. Elettiin 90-luvun alkupuoliskoa, jolloin ensimmäinen 'toimiva' graafinen Windows-systeemi 3.11 horjahteli ensiaskeleitaan ja yritykseemme oli jo muodostettu oma Novellin tietoverkko. Hieman myöhemmin verkosta järjestettiin yrityksellemme kiinteähintainen internet-yhteys Soneran palvelimiin. Yhteyden käyttö oli vapaasti sallittua henkilöstölle, alussa kuitenkin vain meille Tietotekniikan väelle.
Muistaakseni silloinen verkkotoimittaja Satama oli avannut (ensimmäisen?) julkisen keskustelusivuston duuni.net, johon saattoi liittyä ilman kustannuksia. Siellä oli tiukka moderointi ja jokaisen piti esiintyä oikeilla nimillään. Keskustelijat olivat alkuvaiheessa enimmäkseen tietotekniikan alalla toimivia. Mutta toki oli jo muitakin, esimerkiksi yliopistoväkeä ja kirjoittamaan tottuneita eri alan asiantuntijoitakin, joiden puheenvuorot olivat kiinnostavia. Ja sitten oli kielellisiä lahjakkuuksia, joiden tekstejä luki mielellään, melkeinpä niiden sisällöstä riippumatta.
Osallistuin duuni.netin keskusteluihin innokkaasti alkuvuosina ja riipuin mukana passiivisemmin vuosituhannen lopuille. Myöhemmin duuni.net pallotteli omistajalta toiselle ja aina vaihdon välissä katosi edellinen historia. Lopulta sivusto lakkautettiin kokonaan, mahtoiko olla vuonna 2003? Sen jatkoksi perustettiin talkoovoimin Aulabaari.net, johon kirjoittelen vielä harvakseen.
Noin vuonna 1997 perustettiin sitten njet.net -sivusto, jossa olen kokenut innostavimmat nettielämykseni. Siitä on 'syyttäminen' sivuston perustajajäsentä ja vetäjää /heikkiä, jonka viesteihin olin tutustunut jo duuni.netissä. Njetissäkin piti esiintyä aidolla nimellään. Sivuston jäseniksi tuli Heikin vetovoimalla yhdessä viihtyvää ja sopuisaa porukkaa. Keskusteluihin osallistuminen oli vilkasta siihen saakka, kunnes Heikki itse ei enää ennättänyt osallistua.
Kun njet.net lakkautettiin muistaakseni vuonna 2004, minä löysin paikkani Näkökulmassa, jossa olen vaihtanut nimimerkkiäni useita kertoja. Olin toki liittynyt sinne ensi kerran jo v. 2003 keväällä ja sen jälkeen useilla eri nimimerkeillä.
Suomi24:lle olen liittynyt 90-luvulla, jolloin sivusto oli vielä muistaakseni toisen palveluntarjoajan nimissä. Uudistin nimimerkkini aivan vuosituhannen alussa, jolloin tämänkin palvalun tarjoaja vaihtui, mutta keskusteluihin olen osallistunut vasta 2004-vuoden alusta alkaen, kun löysin täältä ikäihmisten palstat. Ikäisillämme ei taida ollakaan monta aktiivisesti toimivaa sivustoa.
Vuosia sitten piipahdin lukemaan ikäryhmien palstoja aluksi nuoremilla ja sitten kun havaitsin ne höpötykseksi siirryin ikäistäni vanhempien palstoille.
Täytyy kyllä sanoa että silloin keskusteltiin pitkiä ketjuja asioista ,nyt on keveämpää seurustelua .
Itse en osaa höpöttää virtuaalisesti. Jos käyn esim. kahvi pirtissä kerron todelliset kuulumiset. Sehän on pisin ketju täällä.
Jäin ikääni nuorempana eläkkeelle vammauduttuani ja aikaa on ollut tutustua eri palstoihin.
...että nämä palstat houkuttelevat lähinnä selkeällä asettelullaan, ovat jollain tapaa helppolukuisempia kuin useimmat muut. Voi se tosin olla esim. omasta koneestakin kiinni, ainakin ne höpötykset. :)
Mutta pitäähän sitä mielikuvitustakin johonkin käyttää, osaisipa vain aina erottaa tosiasioiden joukosta.
Ainakin tämä asettelu 1 on parempi kuin muilla näkemilläni sivuilla. Se on varmaan minullekin syynä, miksi kirjoittelen juuri tänne. (Muistaakseni Duunissa oli myös varsin selkeä esitystapa. Sinne en tainnut koskaan kirjoittaa.)
Duunin aika oli vielä sitä "viattomuuden aikaa", kun saattoi kirjoittaa omalla nimellään pelkäämättä roskapostitulvaa ja muita hyökkäyksiä. Silloin ei ollut edes työpaikalla vielä palomuuria. Silloin vielä ihmiset antoivat vapaaehtoisesti sähköpostiosoitteitaan Eemeliin ja pitivät sitä hyvänä asiana kuten puhelinluetteloa.
Olen lukenut muita psivustoja ja kirjoitellutkin johonkin, mutta monet ovat joko näivettyneet pois tai ovat niin hankalasti hahmotettavia, etteivät kirjoitushalut kestä kauan. Erityisen ikävä on lukea niitä sivustoja, jotka tummalla pohjalla ovat tupaten täynnä värillisiä hymiöitä. Tänne voi onneksi tehdä vain "vanhanaikaisia" hymiöitä. Musta teksti valkoisella pohjalla on miellyttävämpää lukea kuin valkoinen teksti värillisellä pohjalla.
ovat huonoja.Ei mitenkään houkuttele.Olen ihmetellyt miksi suomi 24.on ollut paras.Kait se poika kauan käyttäjänä ollut vaikka ei suomi24,jässä.Koska laittoimiunut tänne.
On kyllä välistä katunutkin ettei hän tarkoittanut että otat nuin tosissaan.Minä että äkimpään kyllästyy,vaan ei ole kyllästynyt.
olen minäkin valinnut laatuperusteilla. Sivuston rakenteelta vaadin samoja asioita kuin sinäkin, ja vakituisimmin käyttämiini alustoihin olen ollutkin (melko!) tyytyväinen. Ne ovat täyttäneet myös Ii-lin mainitsemat vaatimukset.
Oman nimen käyttävissäkin esim. Aulabaari ei näytä kirjoittajan henkilöä sivullisille, vaan ainoastaan omilla nimillään sinne hyväksytyille. Asiakeskustelijoille on siellä erilaisia aihealueita ja keskustelijat itse sekä moderointi valvovat, että asiakeskusteluissa pysytäänkin asiassa. Erikseen on sitten baari, jossa rönsyilee huulenheitto, ja Klubi, jonka näkevät vain jäsenet. - Harmi vain, että Aulabaariin ei ole avattu omaa ryhmää ikäihmisille! Yleensä hmiset keskustelevat sillä sivustolla harrastus- ja työympyröistään, joista itse olen jo vieraantunut.
Pidän hyvänä myös sitä, että käyttämilläni alustoilla on voinut virittää uudelleen hyvin vanhankin ketjun, koska viimeisen viestin saanut ketju nousee aina ryhmän kärkeen. Voi kuvitella, mihin tuloksiin tuo käytäntö johtaisi palstalla, jossa ei olisi arvostelukykyistä moderointia ja tehokasta mahdollisuutta sulkea tahallisesti häiriköivät sivulliset ulos keskusteluista.
Näkökulmakin on moderoinnin ja tekniikan osalta erittäin hyvä. Mutta puuttuvatpa sieltäkin vanhemmille ikäryhmille omistetut laarit. Perustaisivat varmaankin, jos riittävän moni toivoisi sitä administraatiolta? Pitäisiköhän viedä sinne itse terveisiä?
Suomi24:n minua motivoiva perustelu on se, että täällä tosiaankin on omat palstat ikäihmisille. Muualta en ole löytänyt riittävän monipuolisia ja aktiivisesti toimivia.
Turisija on paljon harrastanut kirjoittamista, sen huomaa. Siksi jaksan lukea häneltä pitempiäkin juttuja.
Makustelen joitakin kirjoituksen sanoja. Keskustelualusta. En ole ennen kuullut tuota ilmaisua sivuista ja palstoista. Kyllä, kun keskustelu käydään kirjoittelemalla, niin toki kirjoitusalusta tarvitaan ja tietysti laajemmin sen tarjoajan palvelu kaikkiaan.
Admisnistraatiolla tarkoitit kai palstan hallinnointia.
Entäs moderointi, onko se jotain palstan muotopuoleen liittyvää?
...sanaa. Tarkasti ottaen merkitykset menevät juuri noin kuin suomensit. Kumpaakin nimitystä näkyy käytettävän palstan valvojasta. Esim. näkökulmassa on palstan valvojien yhteinen nimike Admin.
Nettihommien mukana on tullut suomen kieleen paljon uudissanoja, joita en ole tietoisesti ajatellut. Ne vain tarttuvat vaatteisiin asiayhteyksistä niin kuin takiaispallot.
vanhan koneensa,sillä pelasin pasianssia ja tetristä,päiväkirjaa opettelin kirjoittamaaan.2005 Espaniassa sähköposti kurssin kävin.Tulin kotia ostin oman koneen siitä lähti tämä härrastus,mutta nikkiä olen yrittänyt,mutta olenko toope,kun en keksi,ettei olisi jo käytössä oleva nikki.
vaikka iän niin ei satu muille.Minulla nettikiinnostus alkoi viimevuoden päätöksellä opetella sähköposti.
No se ei kiinnostsnut ja poika laittoi minulle suomi24.Sieltä neuvoi miten alkaa.
Meni kuukausia kun löysin keskustekupalstan ja catin.
Tämä oli alussa tosi jännää cattiin olen laiskunut.
Kirjoittelussa on mielenkiintoa.Ei ole muita kun suomi24,jossa olisi tällaista ikäihmisille omaa.
...näkee monesti oikein nikin ehdotusketjuja. Oliskohan semmoinen paikallaan? Voitaisiin porukalla käydä kokeilemassa laajalla haulla nikkikokelaiden menneisyyttä? ;)
Jos ei ennestään löytyisi yhtään viestiä luulisi voivan sillä rekisteröityä.
Sepä se.
Ja ilmaantuivat ekat suomenkieliset palstat joskus 90-luvun alkupuolella.
Kun hankin internet yhteyden (laajakaistan)ja lueskelin lööppilehdet netistä, niin Iltasanomien keskusteluihin jotain kirjoittelin joskus. Kursseilla joku mainosti Suomi24 keskusteluja ikäihmisille. Siitä sain alun. Enpä muualla kirjoittele. Huvia tämä on.
muutamavuosi sitten otin osaa iltasanomien keskusteluihin varsinkin kuumana kavivat keskustelut Islamista,naisen asemasta,Afganistan ja Irakin sodat.
Ihmissuhteet ja jokakevainen koiran kakka,vaan eipa sita aihetta ole tanakevaana viela ollut.
...Ilta-Sanomien keskustelupalstalle. Se on juuri sellainen vaikeasti hahmotettava palsta. Tyrmistykseni oli suuri, kun kerran näin oman kirjoitukseni Ilta-Sanomien yleisönosastossa. En ollut tajunnut, että osa kirjoituksista julkaistaan lehdessä. Se oli kaiken lisäksi vielä aloitus. - Toisaalta asia oli minulle itselleni tärkeä, ja sain siihen ihan virallisen tahon valaisevan vastauksen. Kaikki olikin siis hyvin.
jota kaytin noissa anti sota kirjoituksissani,sain monasti turpiini puskan puolustajilta,kerran hiljakkoin vahingossa kaytin sita ja heti parivaljakko hyokkas kimppuuni,no noissa keskusteluissa kylla karastui.
Monta ystavaakin tuli,hyvin harvoin kirjoitan sinne nykyaan,luen kyllakin.
...mihin tämä länsimaitten ja islamilaisten maitten riitely lopulta johtaa. Kummallakin puolella on täysin tietämätöntä, ennakkoluuloista ja ylijyrkkää väkeä. Kummallakin puolella on kuitenkin myös järkevää ja suvaitsevaa väkeä.
Anti-sotakirjoitukset ovat hyvästä, vaikka ne tyrmättäisiin. - Onneksi nykyisin Suomessakin "rauha" on neutraali sana. Se ei enää viittaa kommunisteihin ja neuvostopropagandaan. 70-luvulla kommunistit omivat koko sanan omaan käyttöönsä. Nykyisin rauha tarkoittaa rauhaa eikä sillä ole samanlaista epäilyttävää kaikua kuin taistolaisaikana.
Nykyinen ongelma on USA, joka pilaa länsimaitten maineen kaikkialla.
Moni ei osaa keskustella kasvotuksin muiden kanssa pelätessään toisen ymmärtävän väärin vahingossa tai tarkoituksella.
Me taidamme pelätä paljastavamme itsestämme liikaa luottaessamme keskustelutoveriimme.
Nimimerkin suojassa voi virtuaalimaailmassa kertoa itsestään ja ajatuksistaan sellaista, mitä ei läheisimmätkään tiedä. Moni on pöytälaatikkokirjoittaja salaa.
Mutta paljastammeko itsestämme täälläkin liikaa? Mitäs, jos joku hyvin tuntemamme ihminen on myöskin aktiivinen ikäryhmäläinen? Miten suhtaudumme, jos "paljastumme"? Tai jos tunnistamme tutun jonkun yhteisen kokemuksen perusteella, tai muuten joistakin kirjoittajan antamista tiedoista?
Koska en halua paljastua, en nyt käytä vakinikkiäni. On parempi, jos joku haluaa vastata tuntemattomalle, eikä virtuaalitutulle.
...onkin aina vaakakupissa, tavallaan. Toisaalta kuitenkin kuvittelee, ettei tämä oma elämä nyt niin outoa ja kummallista ole, etteikö aika moni muukin sovi samaan muottiin. Kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä en näiden tekstinpätkien perusteella itse tekisi. Siinähän voi tosiaan olla kyseessä hyvinkin mielikuvitusrikas virtuaalipersoona, toinen taas aivan vakavissaan. Hyvää tai huonoa onnea, kuka sen tietäisi ainakaan edeltäkäsin.
...ja onkoko se syttynytnytkäänkään?
Tiedä häntä, onko edes syttynyt, mutta pientä kipunaa kyllä on.
Työurani alkuaikoina ei ollut tietoakaan tällaisesta mediasta. "Veivikoneella" laskemat tehtiin. Suurena uutuutena firmaan saatiin palkanlaskuun ja varastohallintaan reikäkorttijärjestelmä. Olin töissä yrityksessä, jonka päätuote oli reikäkorttikartonki! Silloisen tietotekniikan huipputuote! Tosi ylpeitä oltiin.
Sitten ajat, työpaikat, tekniikka, ynnämuut muutuivat nopeaan tahtiin, kunnes huomasin olevani opetustehtävissä automatiikka-alalla.
Vuonna 1979 laitokseeni ostettiin ensimmäinen "tietokone", Ziloc-80 prosessoriin perustuva ABC-80, basic-ohjelmoitava ihmelaite. Keskusmuistia kokonaiset 16 kilotavua!!
Sitten käytiin paljon mikroprosessori- ja Basic-ohjelmointikursseja.
Vuodesa, parissa tämä buumi meni ohi, ja koitti Nokian Mikro-Mikkojen aika. Jopa sisäinen, kahdeksan koneen kattava opetusverkko saatiin aikaan. Internet nukkui tällöin vielä kapaloissaan siellä yliopistoäitinsä helmoissa, eikä siitä mitään tiedetty.
Sitten aika pian Microsoft'n MS-DOS käyttöjärjestelmä syrjäytti tuon CP/M-käytttöjärjestelmän, jolla MikroMikot toimivat.
Eikä kun taas uudet vehkeet!
Elettiin aikaa TEKON ja WordPerfect'n. Ihan hyviä kirjoituskoneita.
Nyt alkoi Internetistäkin kuulua jotain julkisuuteen, ja silloiset puhelinlaitokset olivat "kusessa" yhteyksien luomisen kanssa.
Syntyi Windows, josta monien kommellusten jälkeen muodostui johtava käyttöliittymä Dos-pohjaisille tietokonelaitteistoille.
Koko tämän prosessin ajan yritin pysyä mukana, vaikkakin voimakasta muutosvastarintaa tuntien.
Kaiken tuon myllerryksen läpikäytyäni, päätin, eläköityessäni, että koskaan en kusekkaan tietotekniikkaan päin.
Pari viikkoa siinä sitten meni, kun havaitsin: Ei olekkaan sähköpostia, ja pankkiinkin pitää kävellä laskut kainalossa, jne.
Eikä kun kauppaan ostamaan läppäriä ja laajakaistaa.
Onko tässä nyt jotain kipinää syttynyt? Ei varmaankaan. Mutta sammunutkaan se ei ole.
Näille palstoille kirjoittelussa olen ihan noviisi. Kun tätäkin ketjua katson, lähes kaikki ovat rekisteröityneitä, siis aktivisteja; pitäisiköhän minunkin?
Alkuperäiseen kysymykseen: Tiedä mikä sytytti, ja syttyikö, mutta helppo tähän on koukkuun jäädä.
Sinulle mahtavat olla tuttuja myös reikänauha ja rahastajansaksien tapainen vekotin, jolla rei'itettiin kärpäslätkää muistuttavia muovisia ohjelmakortteja? Seuraava askel taisi olla magneettinauhat, joiden ohjelmat koodattiin kynällä(!) pahvisille alustoille. (ainakin joissain konetyypeissä)
Millaista mahtoi olla käyttää sitä ihka ensimmäistä, huoneen kokoista tietokonetta.
Tuosta nikin rekisteröinnistä; onhan siinäkin etunsa ja haittansa kuten kai kaikessa tässä maailmassa.
Jossakin muodossa internet on tullut/tulee osaksi jokaisen arkea, ainakin niin pitkään kuin verkko kestää eikä hakkerit romuta jokaista asiallista yhteyttä. Eli koukku pitää saaliinsa.
Opiskelijat eivät päässeet lähellekään hienoa tietokonetta. Kaikki tapahtui kynällä ja paperilla harjoitusohjelmien tekoa myöten. Tuntui aika avuttomalta, kun sai käteensä pelkän reikänauhan ja sanottiin, ettei ohjelma toimi, "tee se uudestaan".
Word Perfect oli edistyksellinen tekstinkäsittelyohjelma, jota monet jäivät kaipaamaan. Alkuaikojen Word oli paljon huonompi.
Ennen tietokoneita oli tekstinkäsittelykoneita. IBM:llä oli magneettikorttikone ja muistillenen kirjoituskone. (Niissä ei ollut mitään näyttöä, vaan tulostus tapahtui suoraan paperille kuin tavallisessa kirjoituskoneessa.)Olivetillä on lerpulle tallentava tekstinkäsittelykone. (Siinä oli huima 15 kirjaimen näyttö.) CPT:llä oli erinomainen tietokoneen näköinen tekstinkäsittelylaite, mutta aika ajoi sen ohi. (Siinä oli kuvaruutu pystyasennossa, joten koko kirjoitettava sivu oli kaiken aikaa näkyvissä.)
IBM:n ensimmäinen tekstinkäsittelykone tallensi magneettinauhalle. Käytännössä tallenettuun tekstiin ei voinut enää tehdä mitään korjauksia, sillä korjaus hävitti nauhalta pois kaiken korjauskohdan jälkeisen tekstin. Se laite ei ollut pitkäaikäinen sen kömpelyyden vuoksi. Magneettikorttikone tuli Suomeen v. 1976.
Telex oli käytössä vielä 80-luvun puoleen väliin asti.
Tulin palstoille sattumalta.... ikävien iltojen ja pitkien päivien loputon kaipuu keskustelukumppanista ajoi tutkimaan nettiä... johon vasta silloin sain muutoinkin "tuntuman".
Löysin nämä ikäisteni sivut.... tulin mukaan, tunsin että minutkin hyväksyttiin, vaikka sora-äänien saattelemana... ja tänne jäin... koukkuunko, sitä en osaa sanoa, sillä oiennut on sen koukun väkäset... vähemmän mukana enää.
Varon entistä enemmän astumasta kenenkään varpaille multaisten maalaissaapaideni kanssa ja
sytyn harvemmin ottamaan osaa.
Silloin en heti syttynyt, vaan sammutin surua ja yksinäisyyttä itsessäni... ne roihusivat ja olivat polttaa minut, vaan onneksi osuin tänne, jotain tunsin saavani, antamaan en ole kyennyt.
Mutta kiitos kaikille joiden kanssa olen sanoineni kohdannut... kiva että olitte silloin olemassa ja kiva kun jaksatte jatkaa.
Tuolla takametsien poluilla tapasin kaksi ihanaa ihmistä... kaksi toisaalla sivuilla ja yhteys on jatkunu... joskin minulla näitä taukoja... anteeksi ystävät... ja yksi viel... tai kakis, tai montahan teitä onkin...
Joten koukussa ja verkossa kanssanne on kiva olla ja täällä on aina ystävä, yksi tai toinen, jos ikävä yllättää.
Hyvää kevättä ja aurinkoista mieltä.
Päivät eivät kanssanne ole harmaita.
...tuota lausettasi: "Varon entistä enemmän astumasta kenenkään varpaille multaisten maalaissaappaitteni kanssa..."
Eikö Sinun pitäisi tehdä juuri päinvastoin? Antaa kunnon potku joka voisi olla kaikille osapuolille tervehdyttävä teko? Ja mistähän Sinä nuo 'maalaissaappaasikin' olet kehitellyt? :))
Tuon ymmärrän, ettei jaksa olla yhteyksissä moniin suuntiin kaiken aikaa, onhan kaikessa uudessa pinnistelemistä, aikansa.
Hengessä mukana!