Viimeinen työpäivä bodarijengiläis-osastolla. Itseasiassa sain kuulla, että osaston vakituinen vartija on jäänyt lomille. Lisäksi hän ei ole kertaakaan soittanut kontrollisoittoa vankilaan lomansa aikana. Luulin, että asia koskee vain vankeja, mutta kivitaloissa pätee kivitalon säännöt eli kontrollointi on kovaa suuntaan jos toiseen. Kuten varmaan olette jutuistani huomanneet, valvonta on kovaa. Mietinkin vain, että minkälaiset sanktiot vartija saa johtajalta jäädessään lomille? Perutaanko vartijan kesälomat jne.? Toivottavasti ei, sillä suunnittelin itsekin vastaavaa kesäloman päätteeksi.
MAYDAY MAYDAY, tajusin yhtäkkiä. Kukahan joutuu tai kenetköhän pakotetaan osastolle vakituiseksi vartijaksi episodin jälkeen. Ei kai vaan minua? Kalpeus iski kasvoilleni veren paetessa päästä, kämmenet hikosivat ja tunsin, kuinka voimani ehtyivät lihaksis... luistani, tajusin kuinka eriväriset lentävät pallot täyttivät pupillini. Minua huimasi...
Palauduin tilanteesta nopeasti, alle kolmessa tunnissa (selältäni ja jalat koholla). Jälkihiki riepoi olemustani siihen asti, kunnes minulle kerrottiin osaston uudesta vartijasta. Se on kuulemma joku nuori naisvartija, joka maanantaina oli tehnyt inventaarion vankivaatteille. "Kaikkia ne tälle osastolle tunkeekin", mietin ja tiesin, että vangit ovat käärmeissään. Ainoastaan kahden kuukauden kokemuksella tyttö laitetaan huippuvaaralliselle osastolle. Taitaa tytölle tulla raskas vankeinhoitoura.
Eilisestä iltapäivästä sen verran, että ylivartija kertoi minulle uudesta vangista, joka pitää asuttaa osastolle. Rakensin itselleni aivan käsittämättömän kauhuskenaarion päähäni: "elinkautisvanki, bodari, jengiläinen, pituus 195 cm, paino 150 kiloa. Lihaksisto huippuunsa viritettyä jäntevää massaa ja penkkitulos reilusti yli 250 kiloa. Lisäksi musta vyö kaikissa mahdollisissa taistelulajeissa". Mietin äkkiä päässäni läpi kaikki tekosyyt, mitä tiesin välttääkseni tehtävän. Ehdotin jopa, että se uusi naisvartija saisi asuttaa osastolleen vangin, mutta ylivartija piti päänsä. Ei noista naisvartijoista ole mihinkään...
Vangin tullessa osastolle tavaroidensa kanssa, nauroin ensimmäistä kertaa vapautunutta, hysteeristä kikatusta osastolla oloni aikana. Hän oli minua lyhyempi, enintään 165 cm ja painoa enintään 53 kiloa. Penkkitulosta en tiennyt, koska sitä ei merkitä vastaanottopapereihin. "Onneton rääpäle", ajattelin ja kerroin vankille osaston perussäännöt ja -rutiinit. Piruilin ja keljuilin joka käänteessä. Se oli todella epäKaapomaista ja hieman nautinkin tilanteesta. Lopuksi annoin vankille sellinavaimen ja karjaisin kimakasti muiden vankien kuullen: "Menehän selliisi ja pysy siellä!" Matkalla selliin vanki pysähtyi juttelemaan kaikkien bodareiden ja jengiläisten kanssa ja kätteli rennolla vankilakättelyllä hulluimmat ja vaarallisimmat vankit. Säntäsin täysillä pois kerrokselta ja ajattelin, että taas tuli veikattua väärää hevosta. Pelotti maailman eniten kaikista maailman vartijoista.
Töiden jälkeen menin hetken mielijohteesta nollaamaan päätäni kuntosalille - paikkaan, missä en todellakaan tunne oloani kotoisaksi. En tiennyt oikeastaan muuta treeniä, kuin vatsalihastreenin. Tein 4 kertaa viiden sarjan. Taukoa pidin välillä viisi minuuttia ja arvatkaa oliko vatsa kipeä tänä aamuna kun heräsin. Mutta kyllähän 20 vatsalihasliikettä saa miehestä kuin miehestä mehut irti.
Lopuksi kysynkin, että voiko johtaja antaa virattomalle vartijalle huomautuksen hänen jäädessä lomille? Toiseksi, eikö olisi hyvä jos vangin saapuessa lusimaan, hänen pitäisi tehdä penkkipunnerruksen ennätyskokeilu vastaanotossa? Ja vielä kolmanneksi, eikö olisi hyvä jos vanki saapuessaan osastolle kertoisi automaattisesti kysymättä, ketä bodareita ja jengiläisiä hän tuntee osastolta.
Kiitos etukäteen vastauksista ja EI, EI minulla ole tyttöystävää...vielä

Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä nuo penkkitulokset kuulu yhtälailla mielestäni liittää samoihin tietoihin kuin mistä selviää muukin vangin tiedot kuten rikoksenlaatu, tuomionpituus, mahd.riskitekijät ym. Senhän voisi tehdä jo tulohaastattelun yhteydessä ainakin parin vartijan seuratessa suoritusta. Tämä on yhtä tärkeä pointti kuin tuo että tunteeko bodarijengivankeja ennestään tai kuluuko sellaiseen jengiin, monesti ulkonäkö saattaa pettää ja joku "hiirulainen" voi olla vaikka jengin johtaja! Tuhannet kiitokset Kaapo sinulle taas!! Sait oman elämäni tuntumaan jopa valoisalta veratessani sitä sinun laiffiin! Haluan toivottaa sinulle AURINKOISTA kevätpäivän jatkoa! Ja muista taas kertoa miten tilanteet etenevät, koitetaan yhdessä keksiä ainakin joihinkin pulmatilanteisiisi ratkaisua. Tuo tyttöystävä varmasti järjestyisi, ainakin sellaisen "väliaikaisen" voin ja pystyn jo lupaamaan, ja Kaapolle erikoistarjouksena! P.S miten, ja oletko jo varautunut Kaken saatto-keikkaan? En halua piinata mutta kiinnostaa, eikös se ollut loppuviikosta, eli ihan pian?
Kuten eilen kerroin, maltahan mielesi vielä vähän aikaa. Itsekin vankilassa työskentelevänä, tiedät varmaan, ettei etukäteen kannattaisi huudella "hyshys"-keikoista. Tosin nahkajussina en voinut mieltä malttaa. Onneksi huomenna alkaa vapaat ja keikka on perjantaina, joten ehkä onnistun lusmuilemaan tämänkin homman, saa nähdä? Muutama tunti työpäivää jäljellä ja lähden tarjoamaan vangeille läksiäiskakun (oikeasti ostin 5 voileipäkakkua konditoriasta). Kiitos kannustuksesta ja uurastahan sinäkin kovasti osastollasi. Tämänkin työpäivän jälkeen olemme päivän lähempänä kuolemaa...
Hyvät naurut,Kiitti!
Olen lukenut nyt näitä (ihanan) Kaapon kirjoituksia. Hän on täysin vienyt sydämeni. Mistä tällaisen tosimiehen oikein voi bongata. Harvoin nämä helmet ovat edes enää vapaata riistaa.
Kaapo vastaa mulle pliis!
Olis niin kiva kuulla pimeinä iltoina Kaapo sua supattamassa näitä juttuja mun korvaan, mitä sä oot päivän aikana puuhaillut. Romanttista.
Kiitos kohteliaista kommenteista tytöt. Itseasiassa luin jutut jo tunti sitten, mutta löysin itseni minuutti sitten jalat kohollaan tietokoneeni äärestä, vaahto suusta valuen.
Pyydänkin arvon naiset: Älkää lähestykö minua romanttisessa mielessä tämän palstan kautta. Vankeinhoito ei ole helppo ala, etenkään minulle jota joskus pelottaa muita enemmän. Enhän voisi töissä käydä koneella lukemassa kommentteja ja vinkkejä työntekoon, jos joudun kohtaamaan painetta sekä vankien että ihailijoiden taholta.
Anteeksi, jos loukkasin, mutta en ole tottunut olemaan naisten ihailun kohteena. Oikeastaan en kenenkään ihailun...
oon nyt aika pettyny ja surullinen. Tsemppiä Kaapon töihin. Purkais vaan joskus edes paineita niin töissäkin menis mukavammin!
kyllä todella söpö!!
Älä tuu mun reviirille. mä havittelin kaapoo eka. Perkele!
en mä sun miestäs iske, kuhan kehaisin sen juttua..
Hitto, pelästyin jo. Kaapo kyl oliski varmaan valinnu mut, hih. Odotan just josko se pyytäis treffeille.
vaan.. ;)
pojista
Varmaankin ujouteni naisasioissa saa "vääräleuat" vetämään vääriä johtopäätöksiä. Tällä hetkellä elämäni ykkösasia on suoriutua kohtuullisesti työasioissa ja päästä vartijakurssille. Kukaan teistä ei tunne minua, ei edes työkaverit, jotka väistelevät seuraani, ehkä kateuden vuoksi. Myönnän kuitenkin, että olen suuntautumiseltani hetero, kuten suurin osa vartijoista.
On homoja,joilla persereiät kipeät jatkuvasti.
Sorry,se on totuus.