Hei!
Minulla on viimeisen viikon ajan esiintynyt häiritsevää päänsärkyä tuossa otsan kohdalla. Siksipä päättelinkin että saattaisi johtua silmistä. Minulla on aika huono näkö - piilareissa vahvuuksia -5 ja -6 ja laseissa sitten hieman enemmän. Opiskelen myös paljon ja työskentelen tietokoneen äärellä. Myös niskani ja hartiani ovat melkein aina kipeät.
Päänsärky voi siis johtua varmaan vähän noista kaikista. Välillä tuntuu, että näkö olisi hieman huonontunut, välillä taas näen ihan kirkkaasti, joten en usko että tuostakaan tämä päänsärky johtuisi...Lisäksi silmät ovat hieman valoarat, tosin sitä ne ovat olleet oikeastaan aina...varsinkin piilareita käytettäessä. Olisin kiitollinen jos joku osaisi jonkinlaista vastausta antaa :)

Vastaukset 3
Vanhimmat
Suosittelen näöntarkastusta, mäkin kärsin pitkään silmäongelmista, päänsärystä ja valonarkuudesta ja semmosesta "tarkentamishäiriöstä".Varsinkin illalla silmät väsyivät ja särkyä tuli helposti. Sitten kävin silmälääkärissä ja selvisi että mulla on ihan väärä vahvuiset piilarit..Ja vaihdoin samalla piilarimerkkiäkin! Lisäksi varmaan just tietsikan tuijottelu saa sitä aikaan..Pidä useemmin taukoja ja lepuuta silmiä, sulje vaikka viideksi minuutiksi..Ja niska- ja hartiasärythän on yhteydessä päänsärkyyn, tee jotain jumppaliikkeitä mitkä auttaa niskaa ja hartioita rentoutumaan..
Toivottavasti säryt lähtee:)
Silmänpaineen kohoaminen aiheuttaa päänsärkyä, johon ei mitkään särkylääkkeet auta. Kivun "keskus" tuntuu yleensä keskellä otsaa, silmien välissä.
Tarujen kykloopeilla oli se ainoa silmä juuri siinä.
Tilaappa aika silmälääkäriin.
Silmienpaineen mittaus on kivuton toimenpide. Hoitona on silmätipat, kerta tai pari päivässä.
Hoitamattomana on edessä näköhermon hidas tuhoutuminen ja näön menetys.
Nyt ei ole pariin päivään särkenyt päätä kun en ole niin paljon koneella ollut..Tuo silmänpaine on varmaan silti ihan hyvä mitata..eivätkö optikotkin mittaa sitä?